Mielestäni ei ole julmaa.
On hyvä, että lapsetkin oppivat näkemään, että tunteet osoitetaan, myös viha. Lapsille kannattaa kertoa rehellisesti kaunistelematta, mutta ketään panettelematta mistä on kysymys. Epätietoisuus vain lisää lasten tuskaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Sitten jos / kun kysyvät asiasta kannattaa vastata siihen, mitä lapsi kysyy. Ja muistaa myös se ettei " hauku" lasten äitiä, sukulaisia tms.

T. Eron kokenut Yh-äiti

Lapsille kerrottu tapanina. Nyt kun sais vaimon lähtee mahdollisimman nopeasti pois. Riidelty ennen ei ollenkaan, mutta nyt pelkkien huonekalujen jako tekee tuskaa. Ei uskois että meillä on noin kalliita huonekaluja. Huomasi varmaan että ei se erilleen muutto halpaa leikkiä ole. Karu totuus pikkuhiljaa alkaa hahmottua. Kuulemma vois asua toukokuun loppuun samassa osoitteessa, ennenkuin myydään talo. Siinä kärjistyisi kyllä viimeistään meidän välit. Mun pitäis ostaa talo, vaikka en tiedä jäänkö toukokuun jälkeen asuu tähän. Että mitähän tekis?😑❓

Voi sinua, ei helppo tilanne!
Itse olen kokenut eron lasteni isästä melkein tasan 5vuotta sitten. Yhdessä kerroimme asian lapsille (3) , täytyy sanoa että ainoa kerta milloin ex-miehelleni kohotin hattua, eli hänkin sanoi lapsille että ero ei milläänlailla johdu lapsista, vaan äiti ja isä vaan ei enää rakasta toisiaan ja voi elää yhdessä. Se oli kaikille vaikeaa, mutta meille parasta kuitenkin. Elimme vielä yhteisessä talossamme 3kk. kunnes sain ostetuksi oman osakkeen, jonne lapset tulivat kanssani. Talo saatin myydyksi vasta kesällä, mutta elämä lähti eteenpäin. Meillä ei silloin esillä kolmansia osapuolia, tosin selvisi että mehelläni nykyinen naisystävänsä jo silloin kuvioissa. Älä vaivu katkeruutteen, sillä se ei auta. Ole vihainen, pettynyt, katkera, mutta älä jää tunteeseen, sillä se Ei Sinun Vikasi. Ota asia niin, että vaimosi se vasta paljon menettääkin.. Nyt naurattaa jo itseäkin, sillä jo toisessa suhteessa petetyksi tulleena, pitäisi olla "paatunut" asiaan. Mutta itse en näe mitään muuta keinoa kuin yrittää olla positiivinen. Asia on kuitenkin näin, ja jos sinulla ei mahiksia vaikuttaa asiian, minkä voit?
Toivon jaksamista sinulle! Jos haluat jutella, kirjoita tuntemuksiasi

Asioita on yritetty viedä eteenpäin, mutta huonolla tuloksella. Hänen mielestään se on riitelyä, jos asioista ollaan erimieltä. Tuntuu kuin hänen kanssaan on hankala keskustella mitään ositukseen viittaavasta. Kysyin että mitähän ne eduskunnassa tekevät, kun siellä ollaan useestikkin erimieltä asioista. Riitelevätkö he aina siellä. Asialla jos on kaksi eri mielipidettä, niin ei se ole riitelyä, vaan siitä lähdetään neuvottelemaan molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Pähkinän kuoressa, jos hän ehdottaa jotain niin minun pitäisi hyväksyä ja kun minä ehdotan jotain, se pitää olla sellainen että hän sen heti hyväksyy. Muuten se on riitelyä.
Miten tollaisen kanssa voi tehdä mitään osituksia? Vai onko parasta ottaa vaatteet ja lähtee kassin kanssa pois ja sanoa pidä loput? Ois molempien etu kun saataisiin asia pois päiväjärjestyksestä ja pääsis rakentamaan elämää eteenpäin. En ole sellainen ihminen joka pystyy elää samaa taloutta kertomatta menoistaan ja tulemisestaan. Siinä riiputetaan toista henkisesti ja välttämättä kaikki ei totu siihen. Mitä lapset ajattelevat, kun on puhuttu erosta ja sitten kuitenkin asutaan yhdessä?
En välttämättä halua heti uutta suhdetta, mutta kiva olis päästä tutustumaan muihin ihmisiin ja elämään täyttä elämää.🙂

Mukava, että olet kirjoitellut tänne.
Eiköhän vaimosi ole jo ratkaisun tehnyt, mitä sitä eroa enää venyttämään toukokuulle. Koita pitää pää kylmänä ja suhtautua vaimoosi kylmän viileästi. Toivottavasti saatte jonkinlaisen osituksen tehtyä. Voihan siinä käyttää ulkopuolista ihmistä, jos tuntuu, ettei omaisuutta saa kohtuudella jaettua. Älä luovuta !

Tuntuu kuin vaimosi " jarruttaisi" tai tahallaan haluaisi " pitkittää " asioita. Se on kyllä sua kohtaan väärin ☹️

Voimia sinulla ja muista arvostaa itseäsi !!!

Usein käytännön asiat menee niin, ettei pystytä heti muuttamaan erilleen. Jos lapset ihmettelevät, niin heille voi sanoa, että kaikki ajallaan ja ensin on selviteltävä asiat. Tosin en sinällään usko, että lasten suhteen on ongelmaa, jos vielä asutte yhdessä, ainakaan ihan tuosta syystä.

Sehän on ihan selkeä asia, että kukaan ihminen ei ole koskaan kaikesta samaa mieltä jonkun toisen ihmisen kanssa, tai sitten se on mielistelyä.

Johan siitä suhteesta puuttuu jännitekkin, jos toisella ei ole mitään omaa sanottavaa. Itse myönnän jopa tykkääväni joskus vähän jängätä.

Avainasiaa ovat sitten ne kommunikointi ja neuvottelutaidot. Kyllä on hyvä osata molempien tulla toista vastaan. Tosin nyt, kun ollaan kaapinjakotilanteessa, niin ei välttämättä ole hirveän suurta motivaatiota tehdä myönnytyksiä lainkaan toiselle. Lapsellista käytöstä sinällään.....olisi hyvä kantaa sitten vastuu näistä asioista, kuten pyrkiä sopimaan tuokin niin, että homma etenee. Mutta sellaisia me ihmiset ollaan, ettei kaikkea osata tai hallita ja tunteet sotkee siinä sivussa.

Parempia päiviä toivottelen!

Enää en tiedä minkä kannan ottaisin asioihin. Oisko parempi antaa sille omaa lääkettään ja ei puhua mitään mistään. Kaikessa hiljaisuudessa vuokrais kämpän ja häviäis tästä talosta. Sanoisin vaan et asu toukokuun loppuun ja katson ostanko sitte puolet talosta.

Tytön takia pitäis tää talo pitää toukokuun loppuun. Mut itse en jaksa asua tässä exän kanssa niin pitkälti. Vaivaa kun ei saa asioihin lisää vauhtia. Sähköpostiinkaan en saanut vastausta, vaikka aamulla siltä kyselin, että onko mitään ehdotuksia asian eteenpäin viemisessä. Tosi rasittavaa hoitaa asioita, kun toisella ei ole neuvottelutaitoa.

Siirry vain elämässäsi eteenpäin.
Näyttää niin selvästi siltä ettei tuossa kannata jatkaa vaan pahaa oloa kylvätte toinen toisellenne. Tästä kärsii myös lapset, vaikka kuinka yrittäisitte pimittää ja loiventaa tilannetta.

Kun on vähän välimatkaa, niin asioita saattaa olla myös helpompi keskustella jonkin ajan päästä. Osituksella ei vielä ole kiire. Hanki asunto ja sinne vain välttämätön jolla tulet toimeen.

Sen verran teidän täytyy lähtötilanteessasi keskustella, että miten tapaat lastasi sinä aikana kunnes niistä on selvää mustaa valkoisella. Se voi käänytä sinua vastaan, jos häviät maisemista liian pikaisesti ja taas kärsijäksi saattaa joutua perheen pienimmät. Heillä on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Sain itselle hommattua kalustetun kaksion jossa vietin jo viime yön. Lapsille en ole kertonut vielä, vaan aion tänään kertoa. Puoliso ei ollut kovin ilahtunut tapahtumasta, mutta en nää muutakaan keinoa asian ratkaisuun. Tulin vielä kotiin heti kun muut olivat lähteneet. Tein ruokaa ja lapsen kanssa syötiin. En vaan voi nukkua samassa sängyssä puolison kanssa joka omien sanojensa mukaan on ollu yötä miespuolisen kaverin luona.

Ajattelin jos ei kokoaikaa olla tekemisessä, niin riidat ei alkaisi. Puoliso ei pääse kuulemma muuttamaan kun helmikuun loppuun mennessä. Katsoin että liian pitkä aika olla yhdessä ja samassa osoitteessa. Ja saan henkisesti vähän toipua, kun en tarvitse peitellä tunteita lapsilta.

Puoliso ei ymmärrä minun suhtautumista eroon ja sen tuomiin tunne vaihteluihin. Toivottavasti se on hänellä sitten edessä jossain vaiheessa.Toiveena vieläkin sopuisa ero, mutta varmaan mahdoton tehtävä jos toinen ei yhtään ajattele että toiset reakoivat eritavalla eroprosessissa. Itselle tämä on ensimmäinen ja puolisolla toinen ero. Lieko toinen kerta sitten helpompi erotessa? Helpompi olis ollu jos vaimo olis lähtenyt vuokralle siksi aikaa kunnes saa ostettua oman, kun minun olis tarkoitus jäädä kevääseen asti asumaan tähän taloon. Jotenkin tuntuu teki mitä tahaansa, niin se on väärä ratkaisu.

Kun pidät mielessä oman ja lapsesi parhaan, niin eiköhän sieltä tule ne oikeat ratkaisut. Tämän kirjoitan siksi, kun näemmä olet paljon muita ihmisiä ajatteleva ja huomioonottava ihminen.

Voimia sinulle!
Itse muutin erilleen perheestäni yli kolme vuotta sitten ihastuttuani toiseen kaukana asuvaan mieheen "tulisesti".

Jälkikäteen ajateltuna olisin kovasti toivonut mieheltäni tuolloin enemmän ymmärrystä ja voimaa olla tukena selvittämässä parisuhteemme sotkua, siitähän kuitenkin pohjimmiltaan oli kyse. Tai ehkä meidän molempien omista henkilökohtaisista sotkuista oman itsensä kanssa... Toisaalta toimimme tuolloin siinä hetkessä parhaiten näkemällämme tavalla, emmekä silloisen ymmärryksemme valossa parempaan tuskin olisi pystyneet. Koin valtavaa syyllisyyttä, jota mieheni vahvisti.

Halusin, että lapset saavat jäädä asumaan "kotiinsa". Asuvat siellä edelleen isänsä kanssa. Olisin itsekin halunnut lunastaa kodin itselleni, mutta mieheni tahto ja oma syyllisyyteni edesauttoivat toiseen ratkaisuun. Halutessani muiden parasta unohdin itseni ja pian minulla todettiin vakava masennus. Sillä tiellä olen edelleen. Askel askeleelta valoa kohti. Välillä toiveekkaampana, välillä kuolemaa toivoen.

Tällä hetkellä kukaan meistä kolmesta ei ole oikeasti onnellinen, saati murrosikään ehtineet lapset. Eniten lohtua, ymmärrystä ja kannustusta olen kuitenkin saanut koko ajan "uudelta ystävältäni", ja luopuminen hänestä olisi minulle varmasti jo kuolemaksi. Silti mieluiten jakaisin arjen entisen perheeni kanssa.

Välimatka tekee teille nyt varmasti hyvää, joko erillään asuen tai eri huoneissa nukkuen... Voimia taistelussa vihaa ja katkeruutta vastaan! Toivon sydämestäni, että yrität ymmärtää vaimosi ihastumiseen johtaneet syyt ja mahdollisuuksien mukaan kukaan ei yksin kantaisi syyllisyyttä tapahtuneesta. Jokainen ansaitsee hyvän elämän! Toivottavasti teillä on mahdollisuus saada ulkopuolista keskusteluapua, yksin ja yhdessä.

Asiat etenevät välillä liian hitaasti. Nyt on kupit ja kipposet jaettu. EX on ostanut uuden kodin itselleen ja remontoi sitä. Eikä tietoa milloin muuttaa tästä pois, mutta sanoi että viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Tulee pitkä aika olla vielä saman katon alla, kun välillä meinaa pientä riitaa tulla.
Olen välillä käynyt ravintolassa tuulettumassa ja etsinyt juttuseuraa kun kotona keskustelu ei kunnolla onnistu enää. Eilen sanoi että sullahan on kiire etsiä uutta puolisoa, niin vastasin että itsehän etsit jo viime kesänä ennenkuin eropaperit oli viety. Eihän sellaista varmaan tarvitse hänen itse muistella, kun se ei kestänytkään kauan. Itsellä tällähetkellä muutema hyvä naispuolinen kaveri, joiden kanssa vaihdan ajatuksia ja yritän saada tietoa mitä exän päässä liikkuu. Kun ei meinaa välillä ymmärtää sen ajatuksia. Toivottavasti hän ei ole tullut katumapäälle, sillä olen päättänyt että tämä viedään loppuun asti ja en tule kahdesti eroamaan samasta ihmisestä.

Nytkun hän muuttaisi nopeasti pois uuteen kotiinsa, niin pystyis yrittämään jatkamaan elämää tyttären kanssa aina kaksi viikkoa kerrallaan. Yhteis huoltajuus ois tarkoitus tehdä jos se vain onnistuu. Viime viikolla käytiin lastenvalvojalla ja luulin että saadaan tehtyä paperit, mut toisin kävi. Hän ei ollu valmistautunut ollenkaan kyseiseen tapahtumaan. Hän vaan haluais että asiat menis oikein. Ei osaa itse tehdä päätöstä huoltajuus asiasta ja mahdollisista korvauksista. Ei ymmärrä että meidän keskinäinen sopimus on ainut oikea ja jos lasten suojelu ei nää siinä mitään mikä ei olis lapsen edun mukainen, on se pätevä sopimus. Pitänee tehdä sille kirjallinen tarjous jonka hän joko hyväksyy tai tekee ns. vastatarjouksen. Pitänee antaa kuukausi aikaa miettiä asiaa. Paluu työ elämään alkaa tänään, vaikka asiat on vielä pahasti kesken. Saa nähdä pystyykö täysillä painamaan duunia.

Toivon sydämestäni, että yrität ymmärtää vaimosi ihastumiseen johtaneet syyt ja mahdollisuuksien mukaan kukaan ei yksin kantaisi syyllisyyttä tapahtuneesta. Jokainen ansaitsee hyvän elämän! Toivottavasti teillä on mahdollisuus saada ulkopuolista keskusteluapua, yksin ja yhdessä.

Ei ihastumiseen aina ole mitään syitä. Ei ainakaan siinä toisessa osapuolessa, joka jätetään. Jokainen ansaitsee hyvän elämän, mutta ei se tarkoita, että ihastuneen ei pitäisi potea syyllisyyttä: hän rikkoo perheen ja niin se vain on. Syyt ovat joka suhteessa olemassa tai eivät ole. Joskus kaikki on täysin hyvin mutta silti mennään ja ihastutaan.

Brogen: älä yritä liikaa miettiä mitä vaimosi päässä liikkuu. Siellä liikkuu mitä liikkuu ja jos hän ei sinulle puhu, et voi olla ajatustenlukija. Minua häiritsee miten paljon vaimollasi on pelivaraa, hänen mukaansa tehdään asumisjärjestelyt, huoltajuusjutut venyvät.. Pelaako hän aikaa?
On hienoa että jaksat hoitaa käytännön asiat noin rauhallisesti. Oikein hyvää jatkoa ja älä välitä sinulle heitetyistä naljailuista vaimosi suunnalta, sinulla on nyt oma elämä ja hänellä omansa.
Jaksamista!!