Hei,
otsikko sanookin jo paljon. Mistä aloittaisin, nyky tilanne on sellainen, että harvemmin näen poikaystävääni ollenkaan.
Meillä on aikoinaan 4 vuotta sitten ollut jonkinlainen suhde mutta itse olin silloin niin huonolla tiellä että jouduin lopettamaan suhteen jotta löytäisin itseni. Oli miten oli palasin rakkauteni kanssa yhteen ja olemme nyt seurustelleet noin puolisen vuotta.
Olen todella onnellinen siitä että hän ylipäätänsä halusi yrittää kanssani toista kertaa, mutta välillä toivon että en olisi astunut tähän suhteeseen uudestaan.
Rakastan häntä yli kaiken, välillä jopa niin rajattomasti että unohdan jopa syöttää itseäni. Mutta kun samanlaista rakkautta ei saa takaisin, niin kyllä tuntee silloin olonsa tyhjäksi.
Poikaystäväni vaikka onkin tällä hetkellä työtön, ottaa paljon aikaa itselleen. Harvemmin näen häntä, ja kun ja jos nähdään niin aina lyhyen ajan, tämän lisäksi hän pyytää joka kerta enemmän ja enemmän aikaa viettää itsekseen, jolloin asia päätyy siihen että tunnen itseni olemattomaksi. En haluaisi olla niin usein yksin, näen jopa välillä kavereita useammin kuin häntä.
Olen tosissani suhteestamme ja haluisin sen jatkuvan niinkuin hänkin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että olen hänen listallaan viimeisenä kiinnostuksen kohteena. Mitä minun pitäisi tehdä, tuntuu enemmänkin siltä että oltaisi vain ystäviä eikä rakkaita. Ja kaikesta eniten tunnen hänen lipeävän käsistäni, enkä todella haluaisi sitä tapahtuvan. Mutta kun hukun tähän yksinäisyyden tuottamaan suruun etten enään jaksa…

T. Epätoivoinen aikuinen nainen