Heippa! Mun oli pakko tulla purkamaan omaa tilannetta kun tuntuu että tilanne on menetetty. Toivoisin siis neuvoa, miten jatkaa eteenpäin

Meillä on parisuhteessa kriisi, joka alkoi minun alettua työstää lapsuuden todella vaikeita kokemuksia. Puolisoni on vain antaa minulle tukea, kun arki meillä on kuormittavaa pienen lapsen kanssa. Tilanne on mennyt siihen, että riitely on jatkuvaa ja nyt uutena on tullut puolisoni hallitsematon raivo ja esimerkiksi tavaroiden rikkominen. Olen itsekin hermostumeena pamauttanut ovia kiinni. Itseäni tilanne ahdistaa kovasti ja saa aikaan itsessäni reaktioita kun olen kokenut väkivaltaa paljon elämässäni. Lisäksi puolisoni muistuttaa usein kuinka hön maksaa kaiken kun olen itse kotihoidontuella. Omat reaktioni ovqt varmasto usein myös syynä riitelyyn ja tiedostan ettei riidat johdu vain puolisostani. Nyt lisäksi anopit ovat omien lastensa puolella ja ”vastustavat” meitä pariskuntana. Minulla on psykoterapia kesken, pärjään arjessa kyllä mutta jatkuva riitely ja se, että puolisoni ärtyneenä päivä suustaan todella ikäviä kommentteja ja haukkumisia joita on vaikea kuulla ja vaikea unohtaa. Tuntuu että olemme molemmat todella provosoituneessa tilassa jolloin on vaikea toimia johdonmukaisesti niin että edes toinen pysyisi rauhallisena. Olemme yrittäneet olla kana muutamia öitä erossa ja rauhoittua sekä kerätä ajatuksia mutta sopu ei ole pitkään kestänyt. Mikä avuksi?
Menemme luultavasti yhdessä terapiaan mutta luulen että se on kovin pitkä tie eikä tuo helpotusta heti. Onko tässä mitään järkeä? Rakastamme toisiamme paljon. Rakkautta on kuitenkin vaikea nähdä kaikessa riitelyskä. Onko ainoa vaihtoehto erota? Se tuntuu kovin huonolta ja pelkään myös puolisoni reaktioita jos haluan erota. Toivottavasti joku jaksaisi vastata!