Istun tietokoneen ääressä ja kirjoitan tätä viestiä. Mies katsoo televisiota. Murkkuikäinen on omalla titokoneellaan ja pikku tyttömme mummon kanssa kylpylässä yötä. Miehen kanssa oltu avioliitossa jo reilu 10 vuotta. Parisuhde nollassa. Mies nukkunut toisessa huoneessa jo kuukauden. Seksielämää ei ollenkaan. Miten tästä voi enää selvitä. Ei pysty enää lähestymään saatikka sitten juttelemaan ilman riitaa. Taitaa olla meidän yhteinen aika ohi. Olemme käyneet eri terapioissa, mikään ei auta. Tämä seksittömyys on minulle todella tuskallista. Olen aina ollut hyvin avoin ja tunteva nainen, kärsin juuri nyt todella paljon. Mies tuntuu olevan onnellinen. Miten tästä jatketaan….
😐😭
hei Minttumari🙂🌻🙂🌻
Älä tee omia johtopäätöksiä yhteistänne asioista. Voi olla että kyse on teidän koko perheen kasvun aika. eli kriisi.
Olen parisuhteessa mikä nyt on ollut 27 v, kyllä parisuhteen sisälläkin on ylä ja alamäkiä joten rauhoitu hetken ja vedä henkeen.
Eihän sitä aina voi olla kiinnostunut toisesta kun tekin olette olleet yhdessä 10 v kyllä te siellä kotiolosanne pärjäätte. Kyllä sinä tiedät naisena että sitä ei aina jaksaa olla valmis joka paikkaan sama ongelma on miehilläkin joten lepäile ja nauti yhdessäolostanne.
Keksi jotain kiva missä jo teidän tyttökin voi mukavasti osallistua ja totta vie ota se pikkuinenkin huomio. Käykää koko perhe vaikka retkellä metsän reunalla tai menkää puiston eväiden kanssa, siinä sinä huomaat miten upea parisuhde sinulla on ja perhe.
Älä missään hinnassa rupea kuvittelemaan että avioliitto on ohi , kaikissa parisuhteessa on käymistila jota pitää sallia ja vaalia.
Paljon mukavia kesäretkijä koko perheelle kesän ajaksi🙂🌻🙂🌻🙂🌻
Hei,
Kerroit, että olette käyneet pariterapiassa. OLetteko yrittäneet löytää toisianne puolisoina tekemällä kahdestaan asioita esim. ravintolaillalliset yms? Toivoa olisi mielestäni, jos löytäisitte yhdessä tekemistä - siis kahdestaan - elokuvaillat, kävelyretket yms. Kiinnostusta toisen tekemisiin ja ajatuksiin. Ensin yrittää muuttua itse ja katsoa miten se vaikuttaa toiseen...
Ymmärrän hyvin tuon seksittömyyden tuskan - ja siitä tulee todellinen kierre, kun toinen menee aivan lukkoon. Pystyttekö puhumaan?🙂👍
Kiitos vastauksestanne Jasse ja Retkeilijä. Oli mielenkiintoista saada hieman erilaiset kommentit avioliitostani. Olette molemmat niin oikeassa omalla tavallanne. Onhan teidän tietenkin vaikea kommentoida avioliittoani näin vähäisillä tiedoilla.
Retkeilijälle: Olemme nimenomaan tehneet perheen kanssa paljon yhdessä, on lomamatkat, sieniretket yms. nimenomaan koko perhe tai ainakin toinen lapsista mukana. Nimenomaan kahdenkeskeinen aika puuttuu kokonaan. Tuota teeveetä me kyllä katsotaa kahdestaan, siinä aikamme onkin.
Jasselle: Oli kyllä aikoja jolloin kävimme ulkona syömässä tai ns. juhlimassa, mutta valitettavasti ne illat ja hetket ovat jääneet kokonaan tämän viimeisen vuoden aikana pois. Mies ei enää halua lähteä kanssani ja itsekin olen jo luovuttanut. Erillään emme ole koskaan aiemmin nukkuneet kuin ehkä satunnaisesti jonkun typerän riidan jälkeen korkeintaan yö.
Valitettavasti koko avioliittomme ajan on mieheni äiti ollut voimakkaasti mukana. Lähes kaikki suuremmat päätökset mieheni on tehnyt nimenomaan keskustelemalla äitinsä kanssa, vasta sen jälkeen kysynyt mielipidettä minulta. Suurinosa riidoistamme on aina koskenut anopin tapaa kulkea rinnallamme. Kyllä hän on auttanut todella paljon (ja suuri kiitos siitä), mutta kun on se toinenkin puoli olemassa. Itse olen tottunut koko aikuisen elämäni ajan (olen jo yli 40 v.) tekemään päätökset itsenäisesti aikuiseen tapaan. Olen tottunut 15vuotiaasta lähtien ottamaan vastuun itsestäni ja toisesta ihmisestä. On niin vaikeaa kun yhtä äkkiä pidetään lähes lapsen tasoisena asioiden hoitamisessa. Tavallaan viedään vahvuus pois heikkona hetkenä.
Avioliittomme alkuaikoina tuntui niin ihanalta kun oli joku jonka kanssa jakaa vastuun ja päätökset, kunnes tuli arki ja totuus ilmeni (päätöksissä olikin ollut aina se kolmas osapuoli, anoppi). Olen aina sanonutkin, että olen mennyt naimisiin sekä miehen, että hänen äitinsä kanssa. En vain rakkauden huumassa sitä aluksi tajunnut. Jos silloin olisin tiennyt... No tämä on jossittelua, eikä se johda mihinkään. Itseppähän olen soppani keittänyt. Nyt yritän vain keskittyä tulevaan, miten saisin kaiken kuitenkin toimimaan. Kaipaan rakkautta, kahdenkeskeisiä hetkiä ja mukavaa yhdessäoloa perheen kesken. Lapset ovat minulle kaikkein tärkeimmät ja siksi haluan avioliittoni toimivan.
Tässä kirjoittaessani huomaan oman itsekkyyteni. Arvostan Retkeilijän mielipidettä todella paljon. Siitä näkyy kokemus ja varma tieto, että odottaminen ja maltti auttaa. Ehkä yritän olla nöyrä, kokeilen tuottaako se tulosta. Ei minulla ole kiirettä mihinkään, minulla on aikaa odottaa, että tämä tilanne menee ohi ja tunteet vielä palaavat. Ainakin haluan toivoa niin.
T. Minttumari