Tuntuu että olisi paljonkin kirjoittamista ja samalla tuntuu ettei tiedä mistä aloittaa.
Minulla on edellisestä suhteesta 13v. poika ja nykyisen kanssa kaksi lasta 4v ja 2v. Kaikki ihania lapsia. Tottakai puolisoni ottaa yhteen aina välillä tämän 13. kanssa. Mutta silti he tulevat myös toimeen ja välittävät toisistaan. Tämä ei ole se suurin ongelma vaan se että kun menemme minun vanhemmilleni.
Tämä 13v. on ”erikois asemassa” hänelle ostellaan ja annetaan rahaa. Hänen kanssaan tehdään ja puuhaillaan. Ostellaan vaatteita, auton romuja (emme hyväksy tätä , ja olemme sen sanoneet heille)jne. Nämä 2 pienempää (luojalle kiitos) eivät vielä tajua tätä erilaisuutta. Myös se ettei tätä vanhinta lasta saisi mummolassa ollessa komentaa minun mutta jos puolisoni sen tekee niin se on melkein 3 maailman sota. Vanhempani eivät pidä puolisostani ja sen he myös osaavat näyttää. Heidä’n mielestään emme osaa kasvattaa lapsia (eivät ole sitä sanoneet mutta sen aistii) Silti joka vuosi lähden urheasti maalle. Kaikesta siitämitä siellä tapahtuu ei edes puolisoni tiedä sillä en todellakaan halua pahoittaa hänen mieltään sillä lapset rakastavat käydä siellä yli kaiken. Kuinka minä sen voisin kieltää heiltä??😐😳
Itse sairastan stressin aiheuttamia oireita aina siellä ollessa sillä minun täytyy tasapainoilla kaikkien välillä niin eteti pääse syntymään konflikteja. Teen väärin senkin tiedän.. mutta nyt tulee seinä vastaan. En halua mennä sinne enää, mutta puoliso on sitä mieltä että vaikka hän ei ole hyväksyttävä vävy niin lasten takia sinne mentävä! Jopa hän sinne menee lasten takia vaikka tietää olevansa ns. ei suosittu.
Veljeni tullessa sinne kastijako on täysin selkeä! He ovat parempia (veljeni ja hänen vaimonsa) ja se näkyy. Parasta on silloin pöydässä (heillä ei ole lapsia) kaikin tavoin. Heidän kanssaan keksutellaan ja jutellaan ja isäni tekee veljeni kanssa paljonkin (ei mieheni kelpaa niihin)
Tämä syö, syö ja paljon. En tiedä jäänkö pois ja kerron lapsille misksi ja näin ollen heidän kaunis kuvansa mummolasta ja isovahemmista hajoaa vai jatkanko niinkauan kuin terveys ja pää kestää?
Kaikesta huolimatta kaikille teille ihmisille Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2007 😋
Et kai voi odottaa, että isäsi ja uuden miehesi suhde olisi samanlainen, kuin hänen suhteensa poikaansa.
Ehkä vanhempasi haluavat korvata tyttärenpojalleen eron aiheuttamaa traumaa. Etkö voisi nähdä taustalla yritystä johonkin hyväänkin? Sen toteuttaminen ei vain tapahdu oikealla tavalla.
Toisaalta vanhemmillasi on oikeus pitää edellisestä miehestäsi enemmän kuin nykyisestä, eriasia on miten sen näyttää. Nykyinen mies on sinulle rakkain ja paras, mutta muistatko miten oli silloin alussa sen entisen miehen kanssa??
Kerrot vanhemmistasi, kuin he olisivat kieroja laskelmoivia ja epäreiluja. Ei kovin kaunis kuva vanhemmistaan. Olisiko teillä paljon pohdittavaa, oletteko yrittäneet? Kai vanhemmillasi on syynsä käytökseensä ja sinä taas puolestasi tulkitset sitä omalla tavallasi. Onko kysymyksessä väärinkäsitysten kimppu...jossa hyvätkin tarkoitukset menevät mönkään ? Vai oletko itse rikkonut sellaista moraalista normia, jota vanhempasi eivät hyväksy esim. pettänyt edellistä puolisoasi ? Tulee mieleen, mikä on entisen puolisosi suhde nykyään vanhempiisi?
Tulee mieleen Eino Leinon runo ei paha oo kenkään, vaan heikompi toinen on toista...
Hei Jänö!
Pakko myöntää etten osannut odottaa tuollaista vastausta.
Ja en todellakaan odota että isäni välit ovat samat kuin veljeni kanssa. Mutta kyllä sitä johonkin voisi kaveriksi pyytää, sillä maalla on aina touhua jotain ja veljeni käy siellä todella harvoin.
Vanhempani eivät ole olleet paljoakaan tekemisissä edellisen miehen kanssa sillä emme oleen aviossa (jos sai sen kuvan niin olen pahoillani) ja erosimme ennen pojan syntymää. Joten ero lapselleni ei ole traumaattinen. hän ei kaipaa oikeaa isäänsä. Näkevät pitkän välimatkan takia max. 3kertaa vuodessa.
En pidä vanhempiani laskelmoivina ihmisinä.
EN vain ymmärrä sitä asettelua lasteni välillä enkä heidän suhtautumisestaan nykyiseen mieheeni. Sillä he luovat häneen ilkeitä katseita hänen selän takanaan jos hän oikaisee tätä vanhinta lastani. (on muuten kuulunut perheeseen siitä asti kun vanhin poikani oli 7v.)
Mutta ehkäpä syy on sitten minussa..😐😞
Ei ole hedellällistä etsiä syyllistä!
Vanhempasi ehkä haluavat antaa lapsenlapselleen kodin, vanhemmuutta. Ehkä he tuntevat syyllisyyttä siitä etteivät, olleet ohjaamassa sinua välttämään "isättömän" lapsen synnyn tai he kokevat hänet omana lapsenaan. Ehkä he pelkäävät nykyisen miehesi, joka ei ole poikasi biologinen vanhempi, asettavan hänet kakkoseksi vaikkapa vain tiedostamattaan.
Tuo kommettisi," syy on varmaan minussa ", ei auta ketään, ei varsinkaan itseäsi. 13- vuotias ja sitä vanhempi poika hakee sitä oikeaa isää, olipa uusioisä kuinka hyvä tahansa. Varmasti sen äitinä tiedät, että äiti on aina äiti ja isä isä eikä kukaan muu sitä voi täysin korvata.
Toivottavasti et mustamaala pojalle isäänsä sen koommin kuin isovanhempiaan. Nuorempien lasten mummolassakäynnit voisivat sujua paremmin (varsinkin muutaman vuoden kuluttua) ilman miestäsi. Entä veljesu, miten hän suhtautuu tilanteeseen, asettuuko hän jomman kumman puolelle, vai olisiko hänestä apua ilmapiirin ja asenteiden muuttamiseen?
Tässä nyt pohdiskelen kaikenlaista enkä nyyhkytä mukanasi miten vanhempasi ovat epäreiluja ja kuinka ilkeitä he ovat miehellesi. Teen siksi näin, koska siitä ruikutuksesta ja haukkumiseen mukaanlähtemisestä ei olisi mitään apua, tiedät sen varmaan itsekin.
Hoitivatko vanhempasi paljon poikaasi, kun hän oli pieni, olivatko he läheisiä toisilleenn??
Hyvä olisi, jos poikasi saisi kaiken sen hyvän isovanhemmilta, mutta myös bämä nuoremmat. Miehesi ei ole vanhempiesi verisukulaisia, joten voi odottaa korrektia käytöstä ja asiallisuutta (varsinkin lasten nähden), mutta pitämään vieraasta ihmisestä ei voi pakottaa.
Hyvää jatkoa, ehkä ne solmut jotenkin aukeavat, mutta ei ketään (edes itseään) syyttämällä!
Ja kiitos jälleen vastauksestasi.
En ole koskaan pojalleni mustamaalannut oikeaa isäänsä. He saavat pitää yhteyttä niin paljon kuin haluavat ja tavat a niin usein kuin haluavat. Se on heidän oikeutensa eikä nykyinen mieheni edes halua ottaa "isän paikkaa". Vaikka poikani kutsuukin tätä nykyistä toisinaan isäkseen (tietäen että ei kuitenkaan sitä ole).
Minun vanhempani ovat hoitaneet poikaani pienenä ollessaan, mutta ei kuitenkaan mitenkään paljon. Sillä äitini sanoit minun tullessa raskaaksi että itse hoidat lapsesi jos synnytät. Mutta muutamia kertoja kyllä nuorempana. Nykyisiä ei sitten senkään vertaa. Hyvä jos edes joskus kauppareissun ajan voivat olla siellä (pienemmät eivät edes halua jäädä aina) Pienemmänt haluaisivat kyllä vastaavasti mennä kaupoille isovanhempien kanssa mutta harvemmin he ottavat (syynä että liian pieniä) Mutta tätä 13v on sitten aina mukana.
Veljeni tulee toimeen vaimoineen paremmin meidän kanssa. Ollaan usein keskusteltu tästä meidän tilanteesta ja he ovat "meidän puolella" veljeni ei ymmärrä vanhempiemme käyttäytymistä. (ja eihän sitä miestä/naista oteta todellakaan vanhempien vuoksi) Veljeni vaimo onkin poikkeus 😉
he tulevat toimeen ja heidän vahemmat keskenään. Mutta veljeni vaimo onkin ihana ihminen. 🙂
Voin kuulostaa katkeralta ja varmasti olenkin sitä. Ja sanoit että mummolaan mennä ilman miestä? Miksi? Menemme silloin sinne ilman miestäni kun lomat eivät sovi keskenään. Mutta me olemme perhe. Ja minusta on väärin se että mieheni jää pois siksi ettei vanhempani pidä hänestä.
Mutta tällaista tämä on elämäni.. 🙂🌻
Taas kommentoin,
Onko veljesi vanhemmillesi "tärkeämpi" kuin sinä tai onko joskus näin ollut ? Voisikohan veljesi vaimo olla jotenkin avuksi pattitilanteesa? Ymmärrän kyllä, että on ihmisiä, jotka eivät millään luovu toisesta ihmisestä (miehestäsi) saamastaan piintyneestä käsityksestään. Se jopa palvelee heidän omien ongelmien sietämisessä. Tarkoitan siis tyyliin yhteinen "vihollinen".
Jaksamista sinulle T. Jänö
Ihanaa että joku kommentoi sillä tämä on kuitenkin minulle aika iso asia. Ja tuohon sinun kysymykseeni. Niin kyllä, minä koen asioiden
näin olleen jo kauemminkin. Aina on puhuttu veljestäni "parempaan" sävyyn.. ei minustakaan pahaa olla puhuttu mutta..😑❓
Veljeni on saanut mennä ja tulla vapaammin ja minua on tarkkailtu ja jne.
Veljelleni on taattu useampi laina ja jopa nykyinen asuntolainakin, itse en edes haluaisi mennä kysymään sillä.. tiedän vastauksen.
Se joskus tuntuu pahalle mutta se ei niin haittaa kun välini veljeeni on kunnossa.
Ja en halua että veljeni tai hänen vaimonsa "sekaantuu" väleihini vanhempieni kanssa.
Mutta se vain tuntuu niin kauhean pahalle kun olemme perheinä niin eriarvoisessa asemassa. En uskalla edes kuvitella hetkeä kun heille joskus tulee perheenlisäystä.
Mieheni kanssa ei olla vielä naimisissa ja haluaisimme mutta nykyisin en halua enää mitään kirkkohäitä (molemmat sitä haluttu ja mieheni vieläkin) Ja jos ne täällä kaupungissa vietettäisiin niin näen tilanteen niin että vanhempani eivät jostain kummas syystä edes pääsisi tulemaan sillä välimatka on pitkä jne. mutta tämä voi jo olla mielikuvituksen tuotetta, ja toisaalta pelkään sitä että jos me ne kirkkohäät järjestetään niin ne olisivt minulla halu näyttää jotain?
Kammottavia tämmöiset ajatukset, mutta sen tiedän että lapsilleni en vanhempiani mustamaalaa sillä hehän ovat heidän ainoitaan.
Mutta iso halaus sinulle jänö 😀 kun jaksat keskutella asioistani kanssani. 🙂🌻
Heippa taas näin pikaisesti.
Ilmeisesti kotonasi on vallinnut vanha asenne, jossa pojat ovat arvokkaampia ja heillä on suurempi vapaus. Naiset ovat miehiä varten, heidän tulee olla tottelevaisia ja kilttejä eikä heillä katsota olevan ns. omaa elämää. He elävät miehiä varten. Olet sitten raskaaksitulollasi rikkonut heidän näkemyksiä vastaan eivätkä he ilmeisesti tahdo antaa sitä sinulle anteeksi ja siirtävät (kokevat ehkä tekosi häpäisevän heitä) kiukun ja suuttumuksen lapsiisi ja mieheesi. Voisiko olla näin?
Miten muuten veljesi suhtautuu tilanteeseen "ykkös"lapsena vai huomaako tai suhtautuuko mitenkään ( onko hän ominut kodin mallin)?
Olen joutunut aikoinaan todistamaan samankaltaista tilannetta. Siinä oli "onnellinen" loppu, koska perheen poika ei suostunutkaan vanhempiensa pompoteltavaksi. Sehän on niin, että nuo takaukset ja vipi sun muut ovat myös vallankäyttöä vanhempien taholta. Ehkä veljesi ei sitä vielä tajua, mutta ajan myötä joutuu sen tosiasian eteen.
Tästä taisi tulla tällainen meidän keskeinen dialogi, mutta olisi ihan hyvä jos joku toinenkin toisi uutta näkökantaa asiaan. Minullakin on vain tämä oma tapani lähestyä asiaa, jolla en ilmeisestikään ole onneksi loukannut sinua, kuten aluksi vähän pelkäsin.
Hei!
Meillä myös pojat ovat olleet erikoisasemassa ainakin siskojensa mielestä siis. Sisareni ja minä olemme olleet vain ilmaisia piikoja, huoria, laiskoja ym. Joskus olemme puhuneet, että jos meidät olisi voinut tappaa, kuten kissat (jotka varttuivat pennuista isoiksi ja tapettiin) ei meitä enää olisi.Äitini erosi isästä, kun olin kymmenen vuotias ja etsin itse isäni käsiini aikuiseksi tultuani, niin eikös Hänkin vain puhunut pikkuveljestäni vain niin, että lopulta jätin siellä käynnin kokonaan.
Nytkin jouluna, kun menin äitiä katsomaan, niin kokoajan vain valitti: "Ei koskaan käy ketään, ei ole tullut veljeni, vaikka oli luvannut", Veljeni tuli melkein samantien ja minä totesin, että olihan se hyvä, kun tuli, kun niin kaivattiin, eikä kukaan kerran koskaan käy.Vanhempi siskoni käy viikottain Hänellä siivoamassa ja kaupassa.(Vailla kiitoksen sanaa, kuuntelee valituksia, marttyyrin lailla, ja kaataa sitten katkeruutensa meidän muiden päälle, jotka käymme siellä vain silloin, kun jaksamme ja haluamme) Aina kaikki (sekä siskot,että veljet)ollaan tunnettu jäävämme vähemmälle, kuin toinen. Äidin rakkautta ei varmaan ollut silloin vielä keksitty, kun minä olin lapsi.Tässä sitä on vielä viisissäkymmenissä kiinni noissa samoissa kuvioissa , kun käyn siellä tulee paha mieli, jos en käy niin tunnen huonoa omaatuntoa, kun vanhempia pitäisi kunnioittaa.
Terapiakäyntejä pari vuotta, muutto tarpeeksi kauas, ettei tarvitse olla jatkuvasti tekemisissä. Lapsia olen siellä käyttänyt, mutta nyt ovat sitten veljeni tyttären lapset vieneet Hänen kaiken huomionsa. Poikani, Hänen kutsumansa "mummummussukka" sai tässä tuntea pettymyksen tunteen, kun kutsui mummun poikansa ristiäisiin, niin ei tullut. Sitten näytteli valokuvia jouluna veljeni tyttären lapsen ristiäisistä, niihin oli taas päässyt ja tätä rataa.
Tätä kutsutaan varmaan sisarkateudeksi ja mitenkä siitä sitten selviäisi, sepä olisi hauskaa tietää. Omia lapsiani olen yrittänyt kohdella mahdollisimman tasapuolisesti, mutta kun lasten ikäerot ovat 10-13 v, on väkisinkin tullut tilanteita, ettei kaikki aina saa kaikkea, mitä toinen. esim. keskimmäinen poikani , silloin 10v kapinoi, kun ei päässyt iltaisin viikonloppuna ulos, kuten vanhempi veljensä, joka oli jo 20v.
Sitten He ovat kaikki aivan eri persoonia, kukin ottaa samat asiat eritavoin. Vanhempi veli kuunteli ja ymmärsi mitä yritin Hänelle puhua, toinen ei taas kuunnellut alkuunkaan, kolmannella tuntuu olevan vielä omat mielipiteensäkin keskusteluihin. Vanhempi menestyi kaikessa mihin ryhtyi, toisella takkuaa kaikenaikaa, kolmas valloittaa sydämmen valoisuudellaan.Rakkaita kaikki, mutta kun ajattelen noita heidän kasvuvuosiaan niin tuo keskimmäinen pojista tuntee varmasti jääneensä vähemmälle, kuin toiset. En olosuhteiden johdosta ole voinut Häntä koskaan kauheesti kiitellä. Kannustanut kuitenkin eteenpäin Häntäkin.
Lastesi ,joka tapauksessa pitäisi voida olla Heille läheisten ihmisten kanssa jonkin asteisessa yhteydessä,jos se ei käy terveyden päälle.Mitä suurempi on ympärillä oleva läheisten turvarinki, sen paremmin löytyy joku, kuka sitten tarvittaessa auttaa hädän hetkellä. Noista ikävistä kokemuksista on ainakin minun kohdallani ollut se hyöty, että olen jaksanut pohtia omia tekemisiäni muita kohtaan.En tosiaankaan haluaisi kenellekään samanlaista kohtelua, kuin itselläni on ollut.Vain itseään voin muuttaa ja omaa ajattelutapaakin voisi joskus kritisoida.
t:Kypsynyt
😳
Murheellista, murheellista,
muistakaamme sitten, kun olemme isovanhempien asemassa. Houkutus vallankäyttöön on suuri, jos omat asiat eivät ole kohdallaan. Rakastakaamme lapsiamme ja heidän lapsiaan koko sydämestä. Lasten puolisoiden kanssa meidän ei tarvitse olla sydänystäviä, mutta voimme kunnioittaa heitä ja lapsemme valintaa.
Hei!
Ja kiitos kovasti vastauksista. Useamman vuoden olen käynyt lasten lanssa isovanhemmilla ihan lasten vuoksi. Nyt kuitenkin tuntui kun jouluna olimme että nyt riittää, en minä jaksa sitä enää. Mutta kun lapsia katselee ja kuuntelee kuinka ne puhuvat isovanhemmista niin pakko minun on taipua niiden edessä ja näin ollen olemme ehkä menossa talvilomalla maalle. Jo matkan pituus (yli 600km) niin saa verenpaineen koholle. Mutta yritän vaikka tiedän mitä se on. Mies ei pääse mukaan (hyvä hänelle niin koska on töissä) mutta taas vastaavasti lapset ikävöivät isäänsä siellä ollessaan.
Inhottaa nähdä sekin reaktio kun menen ilman miestä niin kaikki siellä ovat niin paljon iloisempia ja onnellisempia. Ja arvatkaas kuinka se raastaa sydäntä.
Mutta sen olen itselleni ja miehelleni luvannut että oli lapsilla puoliso mieluinen tai ei niin se on lasteni valinta ei minun.
Ja kypsynyt, se mitä sanoit että omien lasten kohdalla niin kaiken sitä tekee että eivät tuntisi itseään ulkopuoliseksi tai mitenkään eriarvoiseksi mutta sekin on niin vaikeaa kun lapset ovat eri-ikäisiä. En koskaan halua heille tätä tunnetta että toista suositaan enemmän kuin toista. Mutta vaikka mitä teet niin lapset ajattelevat omalla tavallaan. Sitä voi vain toivoa että onnistuu.
🙂🌻