Uusioperhe, ulkopuolinen vanhempi ja perheiden säännöt

Uusioperhe, ulkopuolinen vanhempi ja perheiden säännöt

Käyttäjä Minussako Vika? aloittanut aikaan 06.12.2007 klo 03:10 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Minussako Vika? kirjoittanut 06.12.2007 klo 03:10

Tapahtuipa tässä taannoin, että toinen lapsistani piti taloutta, kun uusioperhe (äitipuoleke ja ex-mieheni) olivat lomilla. Kun äitipuoleke saapui takaisin kotiin (ex-mies jatkoi lomaa vielä), hän suuttui talouden siivosta ja komensi lapseni lähetämään muutamaksi päiväksi luokseni koskematta mihinkään kotonaan.

Yritin puhua ex-miehelleni tilanteen järjettömyydestä, mutta hän ei sitä tajunnut. Pitää tiukasti vain uuden naisensa puolia. Hänen mielestään rangaistus on kohtuullinen, vaikka kyseessä ei ollut kuin muutama väärässä paikassa ollut tavara.

Mieheni vuorostaan vuodatti uudelleen koko puhelumme sisällön (se ei ollut kaunista kuultavaa, myönnän. Osaan olla aika ilkeä…) ja sen seurauksena minusta tulikin se ilkeä noita, joka loukkaannun turhista.

Niinkö siinä sitten todella tapahtui? Minäkö ylireagoin, kun täysin vieras ihminen heittää lapseni ulos kotoaan ja lapseni miettii minulle ääneen, missä hän ensi yön viettää? (Siitä ei ole epäilystäkään. Minulla on aina ovet avoinna.)

Miten toimia tilanteen suhteen? Kuinka saan homman takaisin kontrolliin?