Puran nyt tänne tuskaani kummallisessa tilanteessa. Asumme ulkomailla ja vaikka minulla täällä ystäviä onkin niin silti tunnen olevani hyvin yksin asioitteni kanssa.

Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta ja naimisissa 10, lapset ovat 10 ja 6. Suhde on ollut ihan hyvä mutta alusta asti olen ollut aina paljon yksin mieheni privaattilentäjän työn vuoksi. Kolme kuukautta sitten mieheni ilmoitti että mitä jos erotaan kun ei muutenkaan nähdä toisiamme paljon (hänen töiden takia) ja ollaan hänen mielestään kasvettu erilleen. Totta on että se kuuluisa kipinä on ollut hukassa jo hyvän aikaa mutta tämä oli silti minulle totaalinen shokki. Meni pari päivää sumussa ja mies lähti seuraavalle lennolleen. Siltä palattuaan ilmoitti että on töiden kautta tavannut kaukoidässä naisen jonka kanssa synkkaa hyvin, mutta MITÄÄN ei kuulema ole tapahtunut ennen kuin me olimme erosta keskustelleet. Hän on myös sitä mieltä että lapsetkaan ei kovasti tule kärsimään erosta kun nyt jo näkevät isäänsä aika harvoin. Varsinkin 10v on silti hyvin läheinen isänsä kanssa. Lapsille ei vielä olla sanottu yhtään mitään, mies haluaisi erota, itse näen asian niin että lasten takia meidän on edes yritettävä uudestaan eikä heittää heti hanskoja tiskiin. Tottahan sitä itsekin haluaisi kokea taas rakastumisen huuman uudestaan jonkun uuden jännittävän ihmisen kanssa mutta olisiko se huuma sen väärtti miten paljon ero lapsia haavoittaa?
Kuten varmaan muillakin, tunteet heittelehtivät laidasta laitaan mutta päälimmäisenä minulla on huoli lapsista, jäämisestä totaaliseksi yksinhuoltajaksi ja lasten jääminen täysin ilman isäsuhdetta jos mies muuttaa ulkomaille. Hän kuvittelee tulevaisuudessa vievänsä lapset 2 kertaa vuodessa lomamatkalle ja kuittaavansa siten isän hommat. Tämä saa minut totaalisen raivon valtaan ja alan kostoksi suunnitella miten eliminoin hänet täysin lasten elämästä, muutan heidän sukunimensä, jne. En ymmärrä miten ISÄ voi ajatella noin?

Tiedostan, että toista en voi muuttaa, hän on mikä on. Jos hän ei halua enää olla osa perhettämme enää en voi häntä siihen pakottaakaan.
Onko tällaisessa tilanteessa kun mies reissaa kokoajan ulkomailla mitään toivoa uudelleen aloittamiselle? Terapia..? Miten saan rakennettua luottamuksen uudelleen? Välillä olen ihan kypsä siihen että olen aina yksin ja totean että nyt voisin hyvällä tuurilla löytää oikeasti läsnäolevan miehen rinnalleni. Mutta olen itse valmis aloittamaan uudelleen 1. lasten takia ja 2. koska suhteemme on aina ollut ihan keskivertohyvä, ei juopottelua, väkivaltaa, riitelyitä, tms. isoja ongelmia.