Uskottomuudesta selvinnyt, vai onko???

Uskottomuudesta selvinnyt, vai onko???

Käyttäjä mariella aloittanut aikaan 07.01.2015 klo 15:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä mariella kirjoittanut 07.01.2015 klo 15:56

Hei ūüôāūüĆĽ
Ajattelin hieman päivitellä tilannettamme. Nyt on miehen avioliittomme ulkopuolisesta suhteesta kulunut aikaa kaksi vuotta.
Nämä kaksi vuotta ovat olleet elämäni raskaimpia; ei edes aikaisempi sairastumiseni vakavasti tuntunut tällaiselta.
Olen p√§√§ssyt yli ep√§luuloistani ja luottamus on palautunut eli n√§m√§ eiv√§t ole en√§√§ ongelmia suhteessamme mutta: ongelmana on se, etten tunne mit√§√§n tunteita miest√§ni kohtaan ūüė≥
En rakkautta, kiintymystä, en vihaa tai pettymystä. Siksi olenkin nyt jotenkin hukassa tämän asian kanssa.
Mieheni osoittaa hellyyttä minua kohtaan mutta sekään ei herätä minussa mitään tunteita?
Intiimiä kanssakäymistä välillämme ei myöskään ole ollut. Kumpikaan meistä ei ole tehnyt aloitetta siihen suuntaan.
Yritin puhua aiheesta mieheni kanssa mutta h√§n jotenkin osoitti halveksuntaa kysymyksi√§ni kohtaan. H√§n oli my√∂s kuunnellut puhelinkeskusteluani hyv√§lle yst√§v√§lleni ja halveksi asioita, joista kuuli meid√§n keskustelevan ūüėě
En tied√§, olemmeko me molemmat, tai enemm√§lti min√§ muuttuneet t√§m√§n kriisin aikana jotenkin. Joskus tulee hetki√§, ett√§ ajattelen sit√§, miten paljon helpompi minun on olla, kun mies ei ole l√§sn√§, sill√§ h√§n edelleen kontrolloi minua erin√§isiin asioihin liittyen ūüėü
Se piirre hänessä on väsyttävin.
Onko teillä muilla aviokriisin läpikäynneillä vastaavia ongelmia?
En haluaisi antaa periksi viel√§, vaan yritt√§√§ jollain tapaa selvit√§ n√§ist√§ ongelmista mutta voimat alkavat olla jo melkolailla v√§hiss√§ ūüėě

Käyttäjä MrsHope kirjoittanut 07.01.2015 klo 18:50

Tarkoitatko, ett√§ teill√§ ei ole ollut seksi√§ kahteen vuoten? ūüėü Itse en kest√§isi niin kauan ilman seksi√§.

Olen huono neuvomaan t√§h√§n asiaan. Kuulostaa silt√§, ett√§ olette j√§√§neet umpikujaan. Ehk√§ parisuhdeterapia tai avioliittoleiri voisi auttaa? Olen kuullut, ett√§ uskottomuus on yksi pahimpia asioita el√§m√§ss√§, joten siit√§ toipuminen on hidas prosessi. Tarvitse my√∂s Jumalaa prosessissa. Pyyd√§ Jumalaa auttaamaan sinua antamaan kaikki miehesi tekemiset anteeksi. Onnea yritykselle ūüôāūüĎć

Käyttäjä PikkuMyy14 kirjoittanut 08.01.2015 klo 09:46

Mitä tunsit miestäsi kohtaan silloin kun päätit että jatkat hänen kanssaan? Silloin kun olit tiennyt asiasta vaikka 2kk? 6kk?

Itselläni on tilanne että pettäminen selvisi minulle 5kk sitten ja 3kk sitten selvisi että mies oli vielä syyskuussakin soitellut pari kertaa tämän naisen kanssa. Vähän sen jälkeen tajusin että en enää tunne miestä kohtaan mitään. Siihen lokakuuhun asti kaikesta huolimatta tunsin rakkautta ja olin varma että haluan jatkaa... nyt en tunne mitään. Olen odotellut jos ne tunteet palaisivat, mutta eipä ole näkynyt...ne vaan loppui siihen kun sain tietää vielä viimeisistä puheluista ja viesteistä.

Vaikea antaa neuvoja kun itse olen samassa tilanteessa... ja se on aika kamala tajuta. Sanoin jossain vaiheessa miehelle että en tunne häntä kohtaan mitään ja en ole hänelle tunnustanut rakkautta koko aikana kertaakaan... nyt elämme normaalia arkea, minä ilman tunteita...

Käyttäjä lämminverinen+ kirjoittanut 08.01.2015 klo 15:13

Mariella,
olit tukenani joulukuussa 2013 ja viime vuoden ensimmäisinä kuukausina kun tulin tänne purkamaan hurjaa oloani.
Mieheni 15 vuotta kestänyt pettäminen selvisi siis 13 kk sitten. Mieheni jätti tämän toisen puhelinsoitolla eikä ole tavannut tätä kuin kerran ja sen tiesin koska se oli sovittu asia. Halusin että he tapaavat ja selvittävät asiansa.
Meille taisi tapahtua niin että kun tämä hurja asia hajotti maailmani ja mieheni pyysi että en jättäisi häntä ja kun minulle selvisi että mieheni ei aio minua jättää eikä aio enää koskaan tavata tuota toista, enkä minä aio jättää miestäni, minulle tuli hurja tarve olla hänelle se ainoa ja oikea, miehelleni taas tuli hurja tarve näyttää kuinka paljon hän minua rakastaa.
Ihan hurjahan meidän koko viime vuosi oli, varsinkin ensimmäiset 8 kk, mutta sitten alkoi jollain tasolla rauhoittua. Mieheni oli koko ajan tukenani kun itkin ja valvoin ja kyselin ja kyselin. Hän otti minut syliinsä pahoina hetkinä ja siinä oli yllättävän hyvä olla. Me emme haluneet erota, se oli selvä. Ajattelin että nautin tästä mieheni huomiosta ja rakkaudesta niin kauan kuin sitä kestää, sillä olin lukenut liikaa netissä olevia kertomuksia miten pettäjä pettää aina. Mutta meille on käynyt ilmeisesti nyt niin, että olemme molemmat oppineet tuntemaan toisemme uudestaan ja uudella tavalla, olemme molemmat pitäneet piilossa osaa itsestämme, emme ole osaneet/haluneet/jaksaneet olla kiinnostuneita toisistamme. Mieheni sanoo että hän on kävellyt laput silmillä eikä ole nähnyt kuinka upea ihminen olen eikä hän ole halunut pysähtyä ja keskustella kanssani tuhansista pyynnöistäni huolimatta koska hän on pelännyt että hänen rikoksensa paljastuu ja että hän olisi joutunut kohtaamaan oman itsensä.
Minä taas olen vihdoinkin saanut sellaisen miehen jota olen aina toivonut - mies joka huomioi, rakastaa, hyväilee, koskettaa ohi mennessään, puhuu kauniisti, kuuntelee ja jaksaa vieläkin vastata kysymyksiini.
Mutta haluan kuitenkin sanoa että ei kaikki ihan noin ruusuista ole, meillä on ollut viimeisten 6 viikon aikana isojakin yhteenottoja. Olen miettinyt että palaako entinen mieheni takaisin, eli se joka aina tiesi kaiken ja syytti minua kaikesta huonosta mitä tapahtui, ärtynyt ja poissa oleva mies. JOs näin tapahtuu, minä lähden, sen olen hänelle sanonutkin. Mutta olen toki myös realistinen, kuherrusvuosi on ohi ja elämä normalisoituu, elämään kuuluu yhteenotot ja erimielisyydet kunhan ne hallitaan ja niistä puhutaan.
Pettämisestä en ole päässyt irti, se kalvaa mieltäni joka päivä ja öisin jos herään. Anteeksi en ole miehelleni antanut, en tiedä annanko koskaan. Se voisi kyllä helpottaa jos uskaltaisin antaa hänelle anteeksi, en tiedä.

Sen vain tiedän että puoliso ei voi kamalampaa asiaa tehdä kuin pettää vuosikausia. Siinä viedään petetyltä kaikki, itsetunto ja -kunnioitus, itseluottamus, tulevaisuus ja menneisyys, muistot ja sielu. Jotta nuo kaikki saa takaisin, se vaatii kyllä ihan mahdottomia ponnisteluja, onkohan se edes mahdollista, en usko.

Välillä olen miettinyt että olisiko ollut helpompi lähteä ja jakaa omaisuus, ehkä? Tämä yhdessä jatkaminen on ollut ihan mahdottoman vaikeaa ja olen meinannut nataa periksi useaan kertaan.
Pyydän nyt etukäteen enteeksi seuraavaa, sillä joku saattaa tästä loukkaantua: Olen miettinyt satoja kertoja tämän kriisin aikana että jos mieheni olisi pettänyt vain kerran tai 5 kertaa, olisi asia ollut paljon helpompi käsitellä. Olisin varmasti huutanut raivonnut, mennyt ehkä tuon toisen naisen luo, keskustellut mieheni kanssa, vaatinut vastauksia, asunut erillään (meillä on kaksi kotia) muutaman kuukauden ja palanut yhteen mieheni kanssa. Mutta tässä tapauksessa kun miehellä on ollut toinen elämä, hän on tavannut toista naista 4-5 kertaa vuodessa 15 vuoden ajan (ja ehkä enemmänkin), se on niin satuttavaa että en ole huutanut enkä raivonnut, en tehnyt itseasiassa mitään muuta kuin vain olin, hajosin ja itkin ja valvoin, en tiedä kuinka pystyin tekemään työni. Olen ollut vahva nainen mutta nyt siitä vahvuudesta on vain murto-osa jäljellä, ehkä hyvä näin.

En väheksy sitä katastroofia mikä tapahtuu kerran pettämisestä tai ulkopuolisesta suhteesta (ilman seksiä). Tämä on vain ehkä harhainen ajatus että olisin selvinnyt vähemmällä jos niin olisi ollut, en tiedä.
Toivon Mariella että löydät vielä miehesi!

Käyttäjä Beren kirjoittanut 08.01.2015 klo 15:59

Hei Mariella,

Ikävä kuulla, että teidän tilanne on aina vaan huono. Jossain vaiheessa, ehkä alkusyksystä sain sen käsityksen, että tilanne olisi alkanut näyttää vähän paremmalta. Olet pidemmän aikaa harmitellut, että miehesi halut ovat olleet vähäiset mutta samalla olen saanut sen käsityksen, että tunnet edelleen rakkautta miestäsi kohtaan, että tilanne voisi olla kohtuullisen hyväkin, jos miehesi osoittaisi rakkautta ja halua sinua kohtaan.

Kuulostaa pahalta, jos päällimmäisenä tuntuu välinpitämättömyys. Sehän on rakkauden vastakohta. Kuulostaa siltä, että rakkaus on kuollut. Varmasti olette myös väsyneitä koko asiaan. Tilanne tuntuu ajautuvan politiikan termein jäätyneeksi konfliktiksi.

Ehkä teitä molempia vaivaa alavireisyys, jolloin ei oikein jaksa ryhtyä korjaamaan tilannetta. Orastavan katkeruuden takia tulee helposti olo ettei välitä yrittää, jos ei toinenkaan yritä ja tämä johtaa tilanteeseen josta ei päästä eteenpäin, molemmat vain turhautuvat enemmän.

Teidän pitäisi löytää yhteinen motivaatio yrittää ja sitä kautta voimia hoitaa parisuhdetta ja löytää toisenne uudestaan. Mariella, mitä muuta mielestäsi on esteenä teidän välillänne kuin pettäminen? Ilmeisesti on muutakin mikä aiheuttaa turtaa oloa, tunteettomuutta. Alavireisyys tai masennus pahentavat tilannetta, vähätkin voimat korjata tilannetta tuntuvat hiipuvan. Teillä on pitkä yhteinen historia josta voi kaivaa lukuisia loukkauksia tai toisaalta ammentaa lukuisia hyviä asioita. Pitäisi pystyä kääntymään kohti valoisampaa polkua ja saamaan jotain hyviä muutoksia aikaiseksi jotka antavat uskoa, että muutosta voi tapahtua ja sitä voi tapahtua parempaan päin. Uskon, että teillä on pohjalla vielä keskinäistä välittämistä ja rakkautta joka on peittynyt ikävien asioiden, pettymysten ja loukkausten alle.

Mistä teidän tilanteen korjaaminen voisi lähteä liikkeelle? Oletteko puhuneet siitä?

Kovasti voimia toivottaen!

Käyttäjä Joonuska kirjoittanut 08.01.2015 klo 21:25

Mariella, koen monelta osin samalla lailla kuin sinä. Minulla pettämisten paljastumisesta on kulunut kohta 2 v 10 kk. Mieheni oli siis pettänyt minua useita kertoja reilun 20 v. kestäneen avioliiton aikana, ja kaikki paljastui minulle tuolloin samaan aikaan, kun myös mieheni ihastuminen työkaveriinsa. Tuo ihastus kesti paljastumisen jälkeen vielä puolitoista vuotta, ja koko sen ajan ja tähän astikin olemme eläneet yhdessä. Tai no, eläneet ja eläneet, elämisestä ei voi monessakaan suhteessa puhua, enemmän tämä on ollut olemista ja asioiden hoitamista yhdessä. Omat tunteeni miestäni kohtaan kuolivat pitkälti siinä vaiheessa, kun mieheni puoli vuotta asioiden paljastumisen jälkeen sanoi, että hänen ihastuksensa toiseen on vakavaa. Se on ehkä vaikuttanut tunteisiini enemmän kuin mikään muu, mitä on tapahtunut tai mitä olen saanut tietää koko aikana, niin hirveitä kuin tapahtuneet ovat olleetkin.

Kaikesta huolimatta meillä on ollut monenlaisia vaiheita, ja minun tunteeni vaihtelevat paljon. Mieheni tuli niin sanotusti järkiinsä toissa syksynä, ja ihastus loppui nopeasti. Kävi ilmi, että tämä toinen oli valehdellut hänelle monista asioista ja johtanut tietoisesti harhaan. Mieheni katuu nyt karvaasti kaikkea tekemäänsä pahaa ja pettämisiä, elämäni tuhoamista. Hän haluaisi elää kanssani hyvää elämää ja olla lopultakin rehellisesti vain minun kanssani ja tehdä monia asioita yhdessä. Mutta minulle se on tavattoman vaikeaa... Jos meillä ei olisi lapsia, emme olisi tässä tilanteessa. Siitä olen melkoisen varma. Minä en ole halunnut rikkoa perhettä, vaikka onkin ollut tavattoman vaikeaa jatkaa elämää saman katon alla. Välillä elämämme on tasaisempaa, mutta minun on todella vaikea olla mieheni lähellä. Välillä se onnistuu, mutta intiimielämä on hyvin vaikeaa, kun kaikki pettämiset tulevat aina mieleen. On vaikea uskoa, että pystyisin enää hyvään yhteiselämään kaiken tämän jälkeen. On myös vaikea luottaa enää, kun mieheni on pettänyt luottamukseni niin karvaasti, niin pitkän aikaa ja elänyt täydellistä kaksoiselämää.

Lämminverinen+, meillä on yhteistä se, että pettäminen on kestänyt pitkään. Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että jos kyseessä olisi yksittäinen tai muutaman kerran pettäminen (yhtään väheksymättä sen aiheuttamaa tuskaa, joka on siinäkin tapauksessa todella hirvittävä, ja vaikuttaa varmasti koko loppuelämään), pitkään kestänyt suhde on jotain käsittämättömän järkyttävää. Ei sellaista voi antaa anteeksi, en ainakaan usko. Itse tuskin voin antaa koskaan anteeksi, mutta jos pystyisin elämään ilman hirvittävää katkeruutta ja vihaa, se olisi jo paljon.

Toivottavasti asiat ratkeavat itse kullakin, ja tunteet selkiytyisivät. Helppoa tämä ei ole, ja tuskin tulee olemaan, mutta koetetaan pärjätä.

Käyttäjä Särkynyt_61 kirjoittanut 08.01.2015 klo 22:20

Mariella, lämpimiä lohduttavia halauksia Sinulle!

Minä en päässyt mieheni pettämisistä yli vaan muutin 9kk sitten pois hänen luotaan. Ero pantiin vireille jo marraskuussa 2013 yli 30 vuoden suhteen ja 26 vuoden avioliiton ja kahden sivusuhteen jälkeen .Ero astui heinäkuussa voimaan.

Minulle tämä on ollut paras mahdollinen ratkaisu. Olen luonut uusia ystävyyssuhteita samankaltaisissa tilanteissa olevien kanssa ja saanut uudenlaista uskoa tulevaisuuteen. Exäni on suhteessa viimeisimpäänsä mutta yrittää roikkua vanhassakin suhteessa. Njet, sanon minä! Ei mitään yhteyttä.

Toivon, Sinulle, Mariella, voimia ja rohkeutta miettiä,millaista haluaisit elämäsi olevan vuoden, kahden, viiden jälkeen olevan.

Kiitos kaikille teille, jotka olette auttaneet minua kirjoituksillanne viimeksi kuluneen vuoden aikana!ūüėČ

El√§n toivossa, ett√§ joskus viel√§ l√∂yd√§n miehen, jolle yksi ylikyps√§ nainen riitt√§√§...ūüėč

Käyttäjä Beren kirjoittanut 09.01.2015 klo 10:33

Lämminverinen+ ja Joonuska, olen itsekin miettinyt tuota miten paljon pahempia tai vähemmän pahoja eri pettämistilanteet voivat olla.

On selvä, että puoliso voi toimia loukkaavammin tai vähemmän loukkaavasti ja näin aiheuttaa syvempiä tai vähemmän syviä haavoja. Kaikkiaan olen tullut siihen tulokseen, että asia on hyvin monitahoinen. Pettämisiä ei voi vain laittaa nippuun ja todeta, että tehkää näin. Osittain on niin, että juuri se oma pettämistapaus tuntuu erityisen pahalta. Jos on petetty harkiten, loukkaa se, että on harkiten valehdeltu. Jos on ajattelemattomuuttaan ajautunut pettämään, loukkaa, että pitää olla niin tyhmä ja harkitsematon. Jos on ollut "vain" pikainen pano jossain, loukkaa, että on sellaisen takia mennyt vaarantamaan pitkän suhteen ja mahdollisesti perheen yhtenäisyyden. Petetty voi menettää kokonaan kunnioituksen pettäjää kohtaan tämän typeryyden ja kakaramaisuuden takia, vaikka itse pettäminen olisi näennäisesti vähäinen.

Tietysti pettämisen kesto vaikuttaa paljon, se on selvä. Suuri merkitys on myös sillä miten pettävä puoliso kohtelee petettyä ja erityisesti miten kohtelee sen jälkeen kun on jäänyt kiinni. Erityisen raskasta täytyy olla, jos joutuu uudestaan petetyksi jo valmiiksi rikkinäisenä sen jälkeen kun on vannotettu, että pettäminen oli kauhea virhe ja että se ei tule koskaan toistumaan.

Mariella, teillä on raskasta se, että mies ei ottanut sinua huomioon silloin kun erityisesti olisit tarvinnut tukea ja ei ole suostunut tai osannut kunnolla käsitellä pettämistä, eikä ole osannut lähteä rakentamaan uutta parempaa parisuhdetta.

Lämminverinen+, teillä mitä ilmeisimmin miehesi on halunnut ja osannut ottaa sinut huomioon mitä rakastavimmin. Tässä hämmentää se miten näin suuri muutos, käytännössä täyskäännös, on mahdollinen. Ihmisillä kun ei ole tapana muuttua kovin paljoa, eikä kovin nopeasti.

Joonuska, sinä olet päättänyt jatkaa, vaikka miehesi jahkailu tappoi suuren osan siitä rakkaudesta jota tunsit miestäsi kohtaan. Ilmeisesti hän on onnistunut pelastamaan tilannetta kääntymällä lopulta selkeästi sinuun päin.

Särkynyt_61, mikä teillä mielestäsi oli ratkaisevaa sille, ettet halunnut jatkaa avioliittoa miehesi kanssa?

Pettämisestä selviämisessä ei ole kyse vain pettämisestä, on niin paljon muutakin parisuhteeseen ja puolisoihin liittyvää.

Toivotan kaikille hyvää viikonloppua ja voimia pitää itsestään huolta.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 09.01.2015 klo 17:05

Hei ūüôāūüĆĽ
Jokaisella petetyllä on omat tunteensa ja tapansa selviytyä. Mietin, miksi tämä miehen viimeisin pettäminen (edellinen n.20 vuotta sitten) satutti näin paljon. Olen tullut ajatuksissani siihen tulokseen, että ajoitus tässä oli pahin.
Olin sairastunut vakavasti mutta toipumisvaiheessa ja meillä oli kaksi ihanaa perhetapahtumaa tulossa lapsiimme liittyen. Luulin, että mieheni tukisi minua sairaudessani vielä ja että hän kokisi tulossa olevat iloiset perhetapahtumat merkityksellisiksi, sekä meitä yhteensitoviksi.
Näin ei ollut, vaan hän eli rinnalla toista todellisuutta. Hän onnistui pilaamaan myös minun iloni perhetapahtumista: ensimmäisessä aavistin jo, että jotain on ja toisessa jo tiesin kaiken tapahtuneen. Jotenkin koen, että hän vei minulta jotain suurta ja arvokasta ei vaan puolisona mutta myös äitinä pois sählättyään tuon toisen naisen kanssa. Tätä kirjoittaessani tunnen, kuinka vihaan häntä hänen tekonsa vuoksi. En tiedä ymmärrättekö, mitä tarkoitan, sillä tätä asiaa on jotenkin vaikea pukea sanoiksi.
Tied√§n, ett√§ meid√§n pit√§isi pysty√§ viel√§ puhumaan n√§ist√§ nimenomaan k√§sittelem√§tt√∂mist√§ asioista mutta mieheni on torjunut koko ajan aloitteeni ja nyt tapahtumasta on jo aikaakin...En pysty n√§kem√§√§n itse√§ni h√§nen rinnallaan en√§√§ sen j√§lkeen, kun nuorimmainen tulee muuttamaan pois kotoa. Surullista mutta totta ‚ėĻÔłŹ

Käyttäjä Surullinen 1955 kirjoittanut 09.01.2015 klo 17:40

Hei Mariella, L√§mminverinen, S√§rkynyt ja Beren...olen my√∂s kirjoitellut teid√§n kanssanne aikaisemmin, minun mieheni petti minua my√∂s kuten L√§mminverisen puoliso, 15 vuotta saman naisen kanssa. Viimeist√§ "paljastumisesta" on nyt jo yli 3 vuotta. Saimme asiat jotenkin puhuttua kolme vuotta sitten, mutta kun huomasin ett√§ mieheni ei mitenk√§√§n muuttanut k√§yt√∂st√§√§n eik√§ panostanut yht√§√§n aikaisempaa enemp√§√§ suhteeseemme, min√§ jotenkin luovutin ja menin lukkoon. Meid√§n tilanteemme on t√§ll√§ hetkell√§ aivan kamala: min√§ k√§yn taas t√∂iss√§, h√§n j√§i el√§kkeelle, emme juurikaan puhu mist√§√§n kesken√§mme, seksi√§ ei ole ollut kahteen vuoteen jne. Eli ahdistava tilanne. Min√§ olen aina ollut kova puhumaan ja yritt√§nyt saada h√§nt√§ avautumaan ajatuksistaan, tunteistaan - niin nytkin. Mutta on kuin sein√§lle puhuisi, ja nyt en en√§√§ edes yrit√§. Tied√§n ett√§ jotain pit√§isi tehd√§, ettei el√§m√§ mene hukkaan, mutta kaikkeen tottuu - t√§llaiseen el√§m√§√§nkin ‚ėĻÔłŹ Olen viime aikoina "keskittynyt" lapsiin, lastenlapsiin, omiin yst√§viini, mutta kaipaisin tottakai vierelleni rakastavaa ja rakastettavaa miest√§. T√§ll√§ hetkell√§ en en√§√§ osaa sanoa mit√§ tunnen miest√§ni kohtaan.
Beren kirjoitti että pettäminen ei ole ainoa ongelma näissä jutuissa, mikä meidänkin kohdallamme pitää paikkansa. En tiedä mikä on syy ja mikä seuraus. Meillä on aina ollut vaikeuksia (40 v yhdessä!) yhteisessä tekemisessä, tarkoitan että minä olen aina halunnut että tekisimme yhdessä asioita (ihan tavallisia), mutta mieheni on aina jotenkin luistanut kaikista arkijutuista ja minä olen saanut hoitaa "pakolliset", hän on tehnyt mitä häntä huvittaa. Tälläkin hetkellä. Käyn siis töissä, hän on kotona eikä tee mitään kotitöitä, ei siivoa, ei pese pyykkejä, ei tee koskaan ruokaa, kaupassa käy joskus. Nytkin olen siivoamassa (tulin juuri töistä) ja hän on ilmeisesti lähtenyt kaljalle kavereidensa kanssa.
Ja jotenkin minulla on aina ollut vielä sellainen olo, että hän ei ole arvostanut minua ja sitä että olen hoitanut kodin, lapset ym. Ja nyt sitten tämä pettäminen. Jota hän ei kertaakaan ole edes anteeksi pyytänyt...
Me olemme täydellisen jumissa.
Tätäkö tämä sitten on tämä meidän vanhuutemme?

Käyttäjä mariella kirjoittanut 11.01.2015 klo 10:50

Hei ūüôāūüĆĽ
Yritin ottaa mieheni kanssa puheeksi edelläolevan kirjoitukseni sisällön: sen, kuinka pettämisen ajoitus oli minulle pahinta. Ja tietenkin se valehtelu paljastumisen jälkeen. Kuinka hän myös siinä asetti toisen naisen edelleni sopiessaan tämän kanssa siistityn version tapahtumista. Se, että vasta painostuksen jälkeen mieheni kertoi totuuden, vai liekkö sekään koko totuus?
Tämän seurauksena hän heittäytyi täysin mykäksi ja osoitti mieltään jäämällä nukkumaan olohuoneen sohvalle.
H√§n voi arvostella minua nyky√§√§n mit√§tt√∂mist√§ asioista jatkuvasti mutta ei itse kest√§ kritiikki√§ ollenkaan. Tai en oikeastaan esitt√§nyt kritiikki√§, vaan kerroin, milt√§ minusta tuntuu, eli h√§n ei kest√§ tunteitani ūü§ē
En todellakaan tiedä, miten tässä voi edetä???
Varsinainen lukkotilanne t√§m√§ tosiaan on ūüėĮūüóĮÔłŹ

Käyttäjä ASM kirjoittanut 12.01.2015 klo 10:45

Mariella, hienoa, että tulit kertomaan tilanteestasi. Tänne palasin itsekin koska näyttää siltä ettei tästä koskaan selviä Pitkiä aikoja on mennyt hyvin. Ei kuitenkaan niin hyvin että voisin asian unohtaa ja antaa anteeksi. Mieheni on katuvainen, tukee, kuuntelee. Tehdään paljon asioita yhdessä. On läheisyyttä, hyvää seksiä, mutta. Itse en tunnu pääsevan asiassa eteenpäin. En tiedä, miten voisin unohtaa ja olla ajattelematta sitä miten paljon minua on loukattu. Mieheni mukaan pettäminen kesti kolme kuukautta, nainen väittää toista.

Nainen on uhannut miestäni, että tuhoaa hänet ja perheemme. Sitä pelkään. Pelkään, että miehelleni tulee heikko hetki. Itse sanoo, että on kiitollinen, että avasin hänen silmänsä ja pääsi naisesta eroon.

En tiedä mitä ajatella ja siksi tunne erosta voimistuu. Olen jopa katsellut omaa asuntoa. Ei ole kuitenkaan helppoa rikkoa koti, perhe ja kaikki se hyvä mitä meillä on ja voisi ehkä tulevaisuudessa olla. Mieheni vannoo ettei tilanne toistu. Vannoo rakkauttaan. Häpeää ja katuu. En vain oikein usko enää mitään. Ajatus omasta elämästä ja vapaudesta houkuttaa. Uutta miestä en enää rinnalleni halua. Minulle riittäisi oma yksityisyys, ystävät, harrastukset, lapset ja matkustelu. Mietin, mitä pahaa olen tehnyt, että minua näin kohdeltiin. Mielestäni ja miehenikin on myöntänyt, että elämämme oli hyvää. Siitä ei puuttunut mitään. Hänelle tuli itsetunnon puute. Viidenkympin villitys. Piti todistaa itselleen jotain. Harmittavasti haksahti sairaaloiseen ihmiseen, joka haluaa tuhota meidät kaikki.

Käyttäjä Kallan tuoksu1 kirjoittanut 12.01.2015 klo 11:48

Tilanteeni on aivan sama kuin teillä kaikilla ja erityisesti ASM:lla.

Myös minun mieheni on katuvainen, anelee anteeksiantoa ja lupaa että tämä ei toistu. Myös hän on sanonut, että meillä oli asiat hyvin ja kaikki toimi, mutta silti petti, koska häntä kohtaan osoitettiin kiinnostusta. Siis osoitettiin kiinnostusta! Jos minä pettäisin aina kun osoitetaan kiinnostusta niin pettäisin viikottain! Kyllä, olen entinen malli, hyvin sosiaalinen perusluonteeltani ja nykyään työssä miesvaltaisessa työssä, joten voitte kuvitella että kiinnostuneita löytyy hyvin usein. En ole koskaan pettänyt, en edes halannut tai suudellut muita miehiä. En ikinä olisi riskeerannut perhettäni sellaisella.

En minäkään pysty antamaan anteeksi. Kuinka tyhmä nelikymppinen mies on, kun tuhoaa tuollaisella kertapanolla lähes 20 vuoden yhteisen taipaleen. Tunteeni häntä kohtaan ovat aivan samat kuin teillä muillakin. En tunne enää miestäni kohtaan sääliä, myötätuntoa, auttamishalua, kunnioitusta enkä ylpeyttä. En myöskään viha, en rakkautta, en yhtään mitään. Lasten takia yritän kestää. Olen sinut sen kanssa, että voin rehellisesti myöntää itselleni, että olisin onnellisempi yksin kuin avioliitossa mieheni kanssa.

Kaikki se miehen ylenpalttinen muuttuminen niin että mies lässyttää, halaa ja roikkuu koko ajan minussa, kehuu tosi tosi kauniiksi, tosi tosi hoikaksi, siivoaa, imuroi, tiskaa, leipoo, tekee ruokaa, ostaa kalliita lahjoja minulle, lähettää koko ajan jotain rakkaustekstareita - se saa minut kiehumaan sisältä. Miksi se tekee tuollaista kun ei se koskaan ennen pettämistä sellaista tehnyt?! Kysyn itseltä, että onko mies epätoivoinen? Pelkääkö että otan eron ja menettää minut? Rakastaako se kuitenkin minua (en usko, koska petti)? Olisin MIES isolla M:llä ja lopettaisi ylenpalttisen lässytyksen...

Ei minun anteeksiantoa osteta kotitöillä ja lahjoilla. Eikä vaimoa voi ostaa rahalla ja kotityöllä. Vaimon voi "ostaa" kunnioituksella.

Olen myös antanut itselleni luvan alkaa järjestää avioeroa salassa. Lähden kun nuorin lapsista lähtee opiskelemaan enkä enää huoli yhtään miesystävää itselleni. Myös minä koen että lapset, tulevat lastenlapset, matkustaminen ja rakkaat harrastukseni riittävät minulle. Voin toki olla miesten ystävä, mutta en naisystävä.

En ole mitenkään kostanut miehen pettämistä toistaiseksi. Olen rauhallinen kuin viilipytty, en haasta riitää, olen ehkä liiankin rauhallinen miehen silmien edessä. Kuin kytevä hiilikasa. Minun vastineeni on ero lasten lähdettyä maailmalle. Annan eroilmoituksen aivan samoin kuin hän antoi pettämisilmoituksensa. Eli tavallinen päivä takana, kaikki hyvin ja normaalisti ja sitten vain kerron, että olen jättänyt avioerohakemuksen ja lähden saman tien enkä nuku seuraavaa yötä yhteisessä kodissa. Tulkoon se tieto hänelle samanlaisena yllätyksenä, salamaniskuna taivaalta kuin hänenkin uskottomuutensa tuli minulle. Sen jälkeen olen vapaa hengittämään.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 12.01.2015 klo 11:54

Hei,

Surullinen 1955, tuollainen pitkä pettäminen saa koko menneen yhteiselämän näyttäytymään aivan eri valossa, kuin olisi varastettu muistot. Sanot, että elämä tuntuu menevän hukkaa. Olet panostanut lapsiin, lastenlapsiin ja ystäviin. Se onkin varmasti parasta riippumatta siitä jatkatko miehesi kanssa vai et. Saat positiivista elämänsisältöä, elämä ei mene hukkaan ja saat voimia panostaa itseesi ja omaan elämääsi. Miehesi on tottunut tietynlaiseen malliin suhteessanne, eikä osaa ryhtyä rupeamaan kotitöihin, vaikka olisikin aikaa. Panosta itsellesi tärkeisiin asioihin ja yritä nähdä kuinka elämäsi on merkityksellistä siltä osin.

Mariella, ehkä on epärealistista odottaa, että sinunkaan miehesi kykenisi paljoa muuttamaan käytöstään ja toimintamallejaan. Surullista tosiaan. Tietääkö miehesi, että et jaksa nykyistä tilannetta, että siihen on tultava muutos. Ilmeisesti miehesi ei kuitenkaan missään tapauksessa halua erota. Pystyisikö hän pakon edessä ottamaan lusikan kauniiseen käteen?

ASM, houkutus kävi miehellesi ylivoimaiseksi, hän kuvitteli saavansa vähän lisää, eikä ymmärtänyt jarruttaa ajoissa, koska ei ajatellut joutuvansa tilille. Ehkä mietit onko miehesi joutunut riittävästi tilille? Onko tämä oikein? Oletko ansainnut tämän? Varmasti et ole ansainnut ja tämä ei ole oikein. Anteeksiannon vaikeus on siinä, että siinä ei käydä kauppaa, vaan hyväksytään vääryys, toisen vajavaisuus ja siitä seuranneet pahat teot. Aika monet parit eroavat kun pettämisestä on kulunut kahdesta kolmeen vuotta. Aloitteen voivat tehdä niin petetty kuin pettäjäkin. Väsytään siihen, että ei päästä tapahtuneen yli. Toivon, että pääsette yli, ettekä anna kolmannen osapuolen ohjata elämäänne. Selvästi teillä on keskinäistä rakkautta ja välittämistä joka auttaa pääsemään yli.

Toivotan kaikille voimia.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 12.01.2015 klo 13:00

Hei Kallan tuoksu1, kirjoitin aikaisemmin miten erilaiset pettämiset ovat omalla tavallaan loukkaavia ja joskus se kertapanokin voi olla tuhoisa kuten kirjoitat. Tuntuu hurjalta, että elät kostolle joka koittaa joskus tulevaisuudessa. Varastoit sen ajan vihaa ja katkeruutta. Kyllä miehesi sinua rakasti ja rakastaa. Muuten hän olisi aikaa sitten lähtenyt. Niin kuin kovin monilla muillakin käy, hän ei ymmärtänyt ajoissa kuinka parisuhdetta pitäisi hoitaa ja kuviteli, että voi saada vielä vähän enemmän.

Ilmeisesti olet siirtänyt kostoa lasten takia. Onko lapsille hyvä elää perheessä jossa vanhemmilla on noin epätasapainoinen suhde ja niin paljon kätkettyä vihaa? Lapset vaistoavat tunneilmaston ja se voi vaikuttaa heihin paljonkin.

Olen petetty mutta en voi oikein ymmärtää sitä tapaa jolla toimit. Toivon, että saat koottu särkynyttä sisintäsi.

Käyttäjä Kallan tuoksu1 kirjoittanut 12.01.2015 klo 13:45

Beren kirjoitti 12.1.2015 13:0

Hei Kallan tuoksu1, kirjoitin aikaisemmin miten erilaiset pettämiset ovat omalla tavallaan loukkaavia ja joskus se kertapanokin voi olla tuhoisa kuten kirjoitat. Tuntuu hurjalta, että elät kostolle joka koittaa joskus tulevaisuudessa. Varastoit sen ajan vihaa ja katkeruutta. Kyllä miehesi sinua rakasti ja rakastaa. Muuten hän olisi aikaa sitten lähtenyt. Niin kuin kovin monilla muillakin käy, hän ei ymmärtänyt ajoissa kuinka parisuhdetta pitäisi hoitaa ja kuviteli, että voi saada vielä vähän enemmän.

Ilmeisesti olet siirtänyt kostoa lasten takia. Onko lapsille hyvä elää perheessä jossa vanhemmilla on noin epätasapainoinen suhde ja niin paljon kätkettyä vihaa? Lapset vaistoavat tunneilmaston ja se voi vaikuttaa heihin paljonkin.

Olen petetty mutta en voi oikein ymmärtää sitä tapaa jolla toimit. Toivon, että saat koottu särkynyttä sisintäsi.

Tiedätkö Beren, en elä kostolle. En ainakaan ajatuksella "kosto elää". Elän nykyään lapsille ja lapsia varten. Aiemmin elin perheelle ja perhettä varten. Tarkoitan, että haluan tarjota lapsille ehjän ydinperheen ja vakaan talouden. He ansaitsevat elintason, johon ovat olleet oikeutettuja koko ikänsä. Heillä on oikeus olla vanhempiensa kanssa omassa kodissaan joka päivä eikä siirtyä vuoroviikoin uusista asunnoista toiseen. Heillä on oikeus olla surematta perheen ja kodin menetystä. Heillä on oikeus normaaliin lapsuuteen ja olla valitsematta tilanteita vanhempiensa välillä perusarjessa.

Millä perustelet että mieheni kuvitteli saavansa kertapanolla jotain enemmän? No kai se yhden orkun enemmän sai, mutta enemmän meni kyllä menetyksen puolelle. Kyse oli kertapanosta jonkun tuntemattoman kanssa. Ja hän vielä itse tunnusti asian eli ei jäänyt kiinni. Jos hän ei olisi tunnustanut, en olisi ikinä osannut epäillä. Joskus olenkin miettinyt, että jos se tosiaan oli hänen elämänsä ainoa kertapetos niin olisi ollut parasta jättää kertomatta minulle ja kärsiä vain omantunnontuskat ja pitää huoli että se ei toistu. Se olisi ainakin ollut minun toiveeni.

En millään tavalla usko, että lapset huomaavat tilannetta. Meillä ei ole koskaan- ei ennen pettämistä eikä sen jälkeen - huudettu, väitelty, riidelty tms lasten kuullen, eikä kyllä muutenkaan koska meillä oikeasti oli kaikki ihan hyvin. Puhumme arkiset asiat yhdessä kuten aiemminkin. Tosin minä olen tietyllä tapaa sulkeutunut eli en juurikaan kerro ajatuksiani miehelle. En kuitenkaan murjota, jätän vain asioita kertomatta. Hän ei enää näe sisintäni. Kerron vain joka päivä hänen kysyessään, että päiväni oli hyvä ja mukava vaikka totuus on saattanut olla ihan mitä vain. En siis enää halua enkä jaksa avautua hänelle huolistani tai ajatuksistani, ei tee mieli. Luulen, että mieheni luulee minun olevan "ihan ok kunnossa". Olen ehkä liiankin rauhallinen ja viilipytty. En esimerkiksi nosta pettämistä enää keskusteluihimme millään tavalla, elän miehen edessä kuin koko asiaa ei koskaan olisi ollutkaan.

Ajattelen tästä koko tilanteesta niin, että nyt haluan nauttia lasten ilosta ja siitä, että heillä on elämässään asiat hyvin. Saan itse hyvän olon lasten hyvästä olosta. Oloni huononee siitä, kun joudun nukkumaan yön miehen vieressä, illalla iskee ahdistus kun käyn samaan vuoteeseen. Tulee kuitenkin päivä, jolloin lapset aikuistuvat ja lähtevät maailmalle. Silloin koittaa myös minun aikani lähteä maailmalle ja käydä nukkumaan rauhallisena joka ilta ja herärä virkeänä joka aamu.