Mä voisin myös kirjoittaa oman tarinani tänne, jos se auttaisi jotain tekemän ratkaisua..

Tapasimme, ihastuimme. Muutimme heti yhteen - mikä kemia. Ihastumisen tunne kasvoi rakkaudeksi. Rakastuimme ja rakastelimme. Suhde oli intohimoinen ja mielenkiintoinen. Mies pukeutui hyvin, omisti auton ja kävi töissä. Mä olin onnen tyttö kun löysin tuollaisen miehen.

Pian alkoi luurangot karata kaapista. Eri naiset soittelivat mulle. Yksi nainen kertoi olevansa miehelleni raskaana - enhän mä rakkauden sokaisemana uskonut. Mies kertoi naisen olevan vain "yks hoito muiden joukossa". Jatkoimme yhdessä. Suhteen edetessä mies petti. Petti mua nuoren tytön kanssa - kuvasi sen. Muuten en koskaan olisi saanut selville. Koko tapahtumasta, oli video. Mies pyyteli anteeksi ja minä annoin. Pettäminen jatkui, hän kirjoitteli nettissä naisille, ja sanoi että se ei merkkaa mitään. Hän kirjoittelee vain tylsyyttään - ok.

Suhde syveni ja vaadin häntä lopettamaan kirjoittelu ja hän lupasi. Tasaisin väliajoin se jatkui, mutta mä en tajunnut lähteä. Luulin rakastavani häntä, ajattelin että tuossa on elämäni rakkaus.

Mies pyysi kättäni, ja menimme naimisiin - maistraatissa. Hän ei halunnut kutsua sukulaisia edes kahville - outoa. Mutta tunsin niin paljon rakkautta rinnassani, että annoin mennä. Vietimme avioparina puoli vuotta yhdessä, kunne paljastui ettei mies mihinkään muutu. Ei naimsiin meno häntä muuta, ei meitä, ei meidän suhdetta.

Vähitellen mieheni kosketus ahdisti. En halunnut hänen lähelleen. Mä aloin arvostaa itseäni - ei mua voi kohdella näin. Uskoin että mies voisi muuttua, jos olisin haasteellisempi, mielenkiintoisemi - toisin kävi.

Mies petti - viimeisen kerran. Jälleen kerrran videokuvaten. Meidän aviovuoteessamme hän rakasteli, suuteli ja oli lähellä toista naista. Kaikki se mitä vannoimme, oli hukkaan heitettyä. Ei ihmiset aina muutu. Keräsin tavarani ja sydämeni rippeet ja lähdin. Mistä mä tiedän vaikka useamminkin olis pettänyt. Preaped liittymät ja naisten numerot epäilyttivät.

Tästä on aikaa neljä kuukautta. Olo on turta, mutta uskomattoman helpottunut. Mä voin taas hengittää ja tutustua itseeni. Voin löytää itseni uudelleen - elää nuoruuden joka jäi suhteen takia elämättä.

Olisin ilman pettämistä varmaan vieläkin suhteessa. Tajusin kuitenkin että rakastin vain tunnetta että oli jotain pysyvää. Traumaattisen lapsuuden jälkeen paska suhdekkin tuntuu hyvältä - pysyvältä ja turvalliselta. Onneksi hän petti mua.

🙂 Olkaa rohkeita ja etsikää se "oikea minä" itsestänne.

Kiikunkaakun, kiitos kun vastasit. Tottakai me ihmiset ollaan erilaisia ja mikä sopii yhdelle, ei sopisi toiselle. Itse olen miettinyt tällaista tilannetta nyt paljonkin, kun oma mieheni on ilmaissut että saattaisi tällaista taukoa halutakin, että ei kyllä sovi minun luonteelle. Sehän olisi aivan kidutusta, miettiä päivästä toiseen miten mies osoittaa hellyytensä jollekin toiselle, rakastelee. Vaikka sillä paikalla kuuluisi olla minä. Mehän olimme onnellisia! Samaan aikaan kärvistelisin itse ilman hellyyttä ja se on väärin. Eikö sinua kalva ollenkaan tällaiset ajatukset sitten, tai hajota? Mietin myös miten paljon työtä on edessä, jos yhteen palaa tuollaisen kokeilun jälkeen. Silloinhan se suhteen käsittely vasta alkaakin ja kaikki ne itkut, jos sen kuntoon haluaa saada. Kaikki kaunat ja vääryydet on puhuttava auki. Ja se voi tehdä tosi, tosi kipeää ja kestää kauan. Sinä tunnut olevan valmis antamaan anteeksi, paljonkin, ja ehkä kyseenalaistamatta mitään, painamaan villaisella. Mutta minä sanon, että kriisejä meillä on kaikilla, ja miehesi kohdalla se on kyllä viety äärimmäisyyksiin.. eli ei se kriisikään aina kaikkea toimintaa selitä ja on aika paljon vaadittu sinulta.

Vielä mietin tuotakin, että psykologi on tällaista järjestelyä suosittanut, koska muutoin menettäisit miehesi aivan varmasti. No, ehkäpä se aika auttaa JOS suhde on vain todella pikaisesti ohimenevä ihastus, mutta aikarajahan hänellä nyt joka tapauksessa on jos puhutaan vain harkinta-ajasta ja se varmasti kasaa hänelle paineita. Hänet on laitettu samanaikaisesti työstämään eroajatuksia ja toisaalta annettu vapaus seurustella muiden kanssa. Kumpaankohan hän mahtaa keskittää ajatuksensa, sillä samanaikaisesti tuskin pystyy kahta eri itsetutkiskelulinjaa vetämään. Silti ihan pian hänen täytyy kuitenkin päättää tämä vaiko tuo. Pystyykö ihminen sellaiseen tuosta noin vaan? Ja onko siinä paljoakaan eroa, että mies olisi laitettu valinnan eteen samantien, eikä vasta 6 kk kuluttua. Se on niin lyhyt aika että ehkäpä hän vasta on päässyt vapauden makuun eikä halua siitä luopua. Niin, pyörittelenpä tätä miten tahansa, itse en rupeaisi, enkä rupea, tuollaiseen kuvioon ollenkaan. Ei siinä muuta kuin rikkoo itsensä ja olisi entistä vaikeampaa korjata suhde kuntoon, vaikka kävisikin että mies valitsisi minut, kun sydämen lisäksi on loukattu vielä ylpeyttäkin ja omanarvontuntoa. Ihan mihin tahansa ovimaton rooliin en sentään alennu.

Toivon sinulle onnea, ehkä teidän tilanne on toisenlainen.
🙂🌻

Tervehdys taas kaikki petetyt ja jätetyt!

Sinulla Tuulia3 on nyt vaikeat ajat. Jos tosiaan olette päättäneet erota, miksi sitä ei voi kertoa kaikille?
Varsinkin lapsien kuuluisi tietää, sillä heidänkin on käytävä läpi omat kriisinsä erossa ja vielä kun molemmat
vanhemmat on kotona he voisivat tuketutua teihin. Eroriidat tosiaan kannattaa riidellä keskenään ilman lapsia.
Lapset vaan ovat todella herkkiä vaistoamaan tilanteita, ei heitä voi pettää salailemalla ongelmia.
Lapsi voi myös syyllistää itsensä nähdessään tilanteita, joiden taustoja ei tiedä. Minusta voisitte
ottaa lapset ja itsenne saman pöydän ääreen ja kertoa mitä tulee tapahtumaan ja myös kertoa,
että heitä ei jätetä yksin. Kun ollaan rehellisellä tiellä eroon, on edes se salailemisen taakka
pois harteilta. Sitten mietin, että onko kaiken takana vain se lopullisen rajan ylityksen pelko, joka
on kyllä kieltämättä vaikein elämässä tunnustaa. Siinä kokee koko tunnekirjon, epäonnistumisen ja
menettämisen, surun ja vihan. Mutta se on vääjäämättä edessä ja siitäkin ajan kanssa pääsee ohi.
Miehesi käytös on kyllä tosi törkeä. Ei ole kivaa kuulla eroaikeista, kun ei tee asialle mitään. Tuntuu,
että hän haluaisi kiusata sinua kaikin mahdollisin keinoin. Tee siitä loppu, et sinä ole sitä ansainnut.
Kertokaa myös ystäville ja sukulaisille, se kun on joka tapauksessa jossain vaiheessa tehtävä.
Sekin ensi vaikeuden jälkeen helpottaa tilannetta. Älä alistu tuollaiseen kulissien pitoon. Äläkä enää
jatka tuota epävarmuutta tulevasta, se ei auta sinua pääsemään eteenpäin. Toivon todella, että selviät tästä.

Nämä viimeaikaiset tekstit ovat paljolti kertoneet erosta, joka tuon pettämisen seuraamuksena useimmiten
valitettavasti on edessä. Olen minäkin eronnut, siitä on 30v aikaa. Olin silloin kolmen pienen lapsen kanssa,
ja eron aikaan kaikki voimani meni lasten hoitamiseen. Tiedän miltä tuntuu, kun ei voi itkeä kuin yön pimeinä
tunteina. On vain jaksettava. Erossa tunsin epäonnistuneeni yhteisellä taipaleella. Erossa myös ystävät
jakautuivat minun ja miehen ystäviin. Ihmisten suhtautuminen on kirjavanlainen, toisille uutinen oli
järkytys, toiset olivat jo odottaneet sen tapahtuvan. Erossa elämä muuttuu kertaheitolla toisenlaiseksi.
Yksinäisyys ja suru valtaa mielen. Mutta sen käytyään ihminen kasvaa uusiin mittoihin, on parempi ja
pystyvämpi elämän karikoissa. Sen kestää, kun vertaa sitä aikaisempaan epätoivoiseen taapertamiseen.
Mutta siltikään en puolusta suoraan eroamista, vaan olen sitä mieltä, että harkinta-aika uusin elämäntavoin
kannattaa tehdä, jotta ei tarvitse enää jossitella taaksepäin.

Nyt siis kaikkea hyvää yhdessä ja erikseen eläville!

Hei kaikille. Olin reilun viikon poissa. Kävimme puolison kanssa Italiassa. Matka oli onnistunut ja antoi minulle uskoa, että voimme elää täysipainoista elämää vielä tämän kriisin jälkeen.

Mielestäni tärkeimpiä tekijöitä yhdessä jatkamiselle on, että kummallekin on täysin selvää halu jatkaa yhdessä. Jos jompikumpi tarvitsee ns. koeaikaa, se antaa selkeän merkin jonkin asteen haluttomuudesta. Meidän tapauksessa terapeutti kysyi heti alkuun, vieläkö rinnakkaissuhde jatkuu. Hänen mielestään parisuhdeterapiaa olisi turha edes aloittaa, jos kolmas pyörä on vielä mukana. Tällainen varajärjestelmä tai takaportti aiheuttaisi vain sen, ettei voida täysillä panostaa suhteeseen, jota yritetään korjata.

Edelleen olen sitä mieltä, että petetyllä on oikeus vaatia välitöntä ratkaisua pettäjältä sivusuhteen osalta. Meidän tapauksessa oli selvää, etten olisi hyväksynyt enää yhtään tapaamista heidän välillään. Tämän tein selväksi heti paljastumisen jälkeen. Voidaan toki kysyä, mitä merkitystä sillä on. Sanoisin, että petetyn itsekunnioitukselle sillä on valtava merkitys. Ero on mieluisempi vaihtoehto kuin ovimattona oleminen.

Cielito, olen kanssasi täysin samaa mieltä tuollaisen koeaika järjestelyn suhteen. Pettäjän täytyy osata päättää eroasia selkeästi ja hyvin lyhyellä miettimisajalla. Ei ketään saa roikuttaa löysässä hirressä loputtomiin. Myös petetyllä on velvollisuus ajatella itseään ja omaa hyvinvointiaan tuossa tilanteessa. Mielestäni pitkä epävarmuuden aika syö samalla mahdollisuuden parisuhteen jatkamisen onnistumiselta.

Meillä salasuhteen paljastumisesta on kulunut neljä vuotta. Ensimmäiset puolitoista vuotta oli hirvittävän vaikeaa. Sen jälkeen on vähitellen muuttunut helpommaksi. Viimeaikoina on jo alkanut tulla sellainen olo, että me taisimme selvitä. Luottamus toiseen ja koko elämään alkaa palata.

Hyvää kevättä kaikille!

Hei taas !

Sinulta Selvitynyt? ja miksei muiltakin haluaisin kysyä seuraavaa. Miksi minä en nyt voisi antaa miehelleni tätä puolen vuoden miettimisaikaa kun hänen salasuhteensa kesti vain 3 viikkoa ennen paljastumista, jos esim. sinun selvitynyt? puolison suhde oli kestänyt jo sen puolivuotta ennen kuin edes paljastui? Jos sinunkin puolisosi oli sen puolen vuoden päästä halukas teidän suhdetta jatkamaan, niin eikö minunkin puolisoni voisi vielä tulla toisiin aatoksiin kun tässä vielä aikaa kuluu?

Toiset siis antavat anteeksi vuosiakin kestäneet salasuhteet. Tässä meidän tilanteessa on vaan se ero että nyt minä olen tietoinen suhteesta. No ymmärrättekö mitä ajan takaa? Eli sen uuden suhteen pitää ehkä saadakin kestää se tietty aika ennen kuin siitä on valmis irtautumaan. Ja onko sillä eroa antaako anteeksi vuoden jatkuneen "sivusuhteen" on se sitten ollut salainen tai julkinen?

Niin eikä tämä minun "odottamiseni" nyt niin ihmeellistä ole. Ihan normaalisti tässä elellään lasten kanssa ilman isää. Samalla totuttelemme tähän että näin elämä jatkuu tulevaisuudessakin. Säilytämme vain sen pienen toivonkipinän että miehen mieli muuttuu. Vaikka mieheni siis vielä haluaisikin yhdessä jatkaa, en minä voi luvata että se onnistuu. Vaikeita aikoja ja paljon kyyneleitä on vielä tulossa, tapahtui tässä mitä tahansa.

Ihanaa että olette täällä olemassa kaikki "virtuaaliystävät" ! Ei näitä asioita jaksa enää puida noiden omien ystävien ja sukulaisten kanssa. Täältä saa näitä eheytymisen kannalta tarpeellisia mielipiteitä puolesta ja vastaan. 😉

Ihanaa kuulla "Selviytynyt", että teillä menee hyvin. Olette samanikäisiä meidän kanssa, meille tuli 33 v. avioliitossa kuukausi sitten. Miehen uskottomuuden osa 1 paljastumisesta tulee kohta 2 vuotta. Voin tunnustaa, että elämä on välillä yhtä helvettiä, välillä olen suorastaan rakastunut mieheeni uudelleen, välillä en tiedä mitä haluan.
Tottakai myös minä tein miehelleni selväksi 1. paljastumisen jälkeen, että toista tällaista ei enää saa tulla, jos hän OIKEASTI haluaa jatkaa kanssani niinkuin silloin vannoi. Mutta se toinen kerta tuli - ja minä en tiennyt mitä pitäisi tehdä. PItääkö minun nyt oikeasti toteuttaa uhkaukseni, halusiko mieheni todellakin että eroamme. En tiedä mitä mieheni halusi pettäessään toisen kerran kaiken sen puhumisen, ihanan kesän ja tulevaisuuden suunnitelmien jälkeen????? Taas tietysti mieheni vannoi, että ei halunnut eroa; MITÄ HÄN SITTEN HALUSI????
No, uhkasin monta kertaa lähteä ja kävin katsomassa jo asuntojakin. Mutta en lähtenyt. Eli peruin uhkaukseni. Toivottavasti sinä Selviytynyt et joudu perumaan uhkaustasi. Sekin syö petetyn itsetuntoa kaiken muun lisäksi. Eikö sanoillani ole mitään painoarvoa? Eikö puolisoni usko minua? Luottaako hän että saa taas anteeksi niinkuin aikaisemminkin? Eikö hän kunnioita minua? Onko hänelle sama mitä pettämisen jälkeen tapahtuu?
Toivon, että elämä alkaa helpottamaan henkisesti ja ehkä mekin voimme 2 vuoden kuluttua päästä samaan olotilaan kuin sinä ja puolisosi. Sitä toivon koko sydämestäni!
Olen kuulema terapeutin mukaan traumatisoitunut tapahtuneesta ja trauman on nimenomaan aiheuttanut toinen pettämiskerta. Mutta, eiköhän se tästä ..... päivä ja viiikko kerrallaan.
Hyvää kesää teille ja kaikille muille. Elämä kantaa!

Kiitos Selviytynyt? tekstistäsi, loit hieman uskoa omaan tilanteeseeni.
Olen aika-ajoin ollut tosi huteralla pohjalla tämän asian kanssa, yhtenä päivänä tai jopa hetkenä ajattelen, ettei tästä tule mitään, kuvat miehestäni ja tästä naisesta kalvavat mieltäni, sitten toisena päivänä taas uskon että selvitään.

Yksi vaikeista asioista on luottamus, tulee mieleen että mieheni pystyi elämään täydellistä kaksoiselämää pitkän aikaa, oli kummankin kanssa, ilman että se näkyi hänestä. Itselläni oli kyllä koko sen ajan epämääräinen paha olo, en vain tiennyt syytä, jonkinlainen vaisto ehkä?

Luulisin että olisi helpompaa, mikäli pettäminen olisi alkanut ajattelemattomuudesta, mutta tässä tapauksessa oli pitkään harkittu ja suunniteltu teko, kumpikin heistä olisi voinut perääntyä.
Elikkä tämä tapa jolla minua petettiin koin jotenkin niin ala-arvoiseksi teoksi.

Aika on varmaan tässä tekijä, mikä auttaa, vielä se tekee tosi kipeätä, ja olen olen edelleen yliherkkä kaikille elokuville ja musiikille jossa kaksi ihmistä kohtaavat ja kokevat jotain ainutlaatuista, niinkuin mieheni kertoi itsensä kokeneen.

Olen kyllä myös muuttunut tässä prosessissa, ja tiedän etten toista kertaa anna hänelle edes mahdollisuutta mikäli hän tekee jotain vastaavanlaista.

Voimia vaan kaikille.

Hei ”virtuaaliystävät”!

Meillä jokaisella on omat periaatteemme. Minä en voi antaa puolisolleni lupaa pettämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että koeaika on mahdoton ajatus sietää. Puolisoni myös ymmärsi sen. Jos sinun kiikunkaakun ”kantti kestää” ajatuksen, että puolisollasi on sinun lupa olla uskoton, asia on siltä osin kunnossa. Mitä tulee sen uuden suhteen keston oikeutukseen, sitähän ei ole koskaan ollut edes olemassa. Näin ollen mitään suhteen keston määräaikaa ei voi olla olemassa.

Tuollaisessa koeaika tapauksessa minun olisi mahdotonta jatkaa, vaikka puolisoni tulisikin siihen tulokseen, että vanha on parempi. Tämä on varmaan jonkinlaista ahdasmielisyyttä, mutta hyväksyn sen itseltäni. Joutuisinhan sen hyväksymään todennäköisesti päinvastaisessakin tapauksessa.

Riitta2, olen tosi pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuon toisen pettämisen. Se on varmasti todella vaikeaa. Ketään ei voi vangita, jos toinen haluaa mennä, on osattava päästää irti. Meidän tapauksessa, pojan lukio piti perheen kasassa. Olen varma, että lyhyempi aika kuin puolitoista vuotta, olisi ollut riittämätön välttämättömän muutoksen aikaan saamiseen. Todellakaan koskaan ei voi olla varma, ettei niin voisi käydä uudelleen. Nykyisin vain en ole niin sinisilmäinen, etten huomaisi merkkejä heti. Edelleen puolisoni saa käydä vapaasti omissa menoissaan. Hän on itse ymmärtänyt avoimuuden merkityksen näihin menoihin liittyen.

Uskottomuuskriisistä on mahdollista selvitä, se vain vaatii molemmilta todella suuren ponnistuksen ja täydellisen avoimuuden. Jos petetyn osa on vaikea, parisuhteen jatkamisen kannalta on kuitenkin pettänyt puoliso avain asemassa jatkon suhteen. Toivottavasti miehesi oivaltaa tämän. Toivotan onnea yritykseenne. Osaltaan parisuhde voi jopa parantua entiseen verrattuna. Ainakin meillä puhutaan nykyisin enemmän, otetaan toisen toiveet paremmin huomioon ja mikään asia ei ole enää itsestään selvyys.

Hyvää kevättä teille kaikille!

Selviytynyt? kirjoitti 2.5.2012 10:35

Meillä jokaisella on omat periaatteemme. Minä en voi antaa puolisolleni lupaa pettämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että koeaika on mahdoton ajatus sietää. Puolisoni myös ymmärsi sen. Jos sinun kiikunkaakun ”kantti kestää” ajatuksen, että puolisollasi on sinun lupa olla uskoton, asia on siltä osin kunnossa. Mitä tulee sen uuden suhteen keston oikeutukseen, sitähän ei ole koskaan ollut edes olemassa. Näin ollen mitään suhteen keston määräaikaa ei voi olla olemassa.

Tuollaisessa koeaika tapauksessa minun olisi mahdotonta jatkaa, vaikka puolisoni tulisikin siihen tulokseen, että vanha on parempi. Tämä on varmaan jonkinlaista ahdasmielisyyttä, mutta hyväksyn sen itseltäni. Joutuisinhan sen hyväksymään todennäköisesti päinvastaisessakin tapauksessa.

Juuri noin minäkin asiasta ajattelen, koen, tunnen. Minä en vain pystyisi (enkä kyllä suostu siitä ottamaan ahdasmielisyyden leimaa - ei se sitä ole!). Jos mies jäisi kiinni 6 kk pettämisestä ja lopettaisi suhteen siihen paikkaan jotta meillä olisi mahdollisuus, on se ihan eri asia kuin antaa toiselle tietoinen lupa pettää 6 kk:n ajan. Minua se tietoisuus hajottaisi liikaa. Sinä Kiikunkaakun olet ehkä erilainen ihminen, vahvempi jollain lailla, sinua ei haittaa ajatella miestäsi toisen kanssa ja toivo paluusta pitää yllä iloisuuttasi, positiivisuuttasi. Se on jopa ihailtavaa koska harva varmasti pystyy olemaan noin joustava. Minä itse murtuisin tuohon odottamiseen ja olen sen verran kyynikkokin etten uskaltaisi paljoa luottaa miehen paluuseen, joten surutyötä luopumisen eteen tekisin jo kuitenkin ja se osaltaan kuolettaisi omia tunteitanikin. Parempi silloin, että luopumisesta on jo kunnolla sovittu. Saapahan ainakin käyttää senkin puoli vuotta suremiseen ja siirtyä eteenpäin jotta joku päivä voisi itsekin tavata uuden ihmisen.

Ja samoin ajattelen tuosta että vaikka puoliso palaisikin, niin ehkä liian paljon on jo rikkoutunut, että jaksaisi henkisesti läpikäydä sitä väistämätöntä, rankkaa prosessia asioiden korjaamiseksi. Ellei sitten katso asioita sormien läpi, mihin minä en pystyisi. Mutta me olemme erilaisia ja toisilla saattaa olla toisenlaiset toimintatavat, anteeksiantokynnyskin matalampi jne.

Ihan mahtavaa, että sinä Selviytynyt olet nimimerkkisi mukaan selviytynyt! Periaatteesi ja lähtökohtasi ovat
tuossa varmaan edesauttaneet. Ja erikoisen tärkeässä asemassa on ollut myös miehesi halu jatkaa
yhteiseloa kanssasi katkaisten kolmannen suhteen. Se riippuu niin parisuhteen luonteesta, ollaanko valmiit
sitä jatkamaan vai oliko pettäminen se viimeinen niitti. Tuota ehdotonta katkaisua minäkin miehelleni
esitin 1,2 ja kolmannen kerran ja vasta viimeisellä kerralla mies katkaisi yhteydet sivusuhteeseensa.
Kolmannella kerralla selvisi koko totuus suhteesta, joka edesauttoi asian selvittämistä eteenpäin.
Nyt jälkeenpäin mieheni kertoi, että hänelle tuli uhmamieli, kun aloin määräillä suhteen totaalista
lopettamista. Samoin oli tullut tukahduttava olo, kun salarakas oli aina vain vaatinut enempi aikaa
heidän ihanaan yhdessäoloon. Koen, että miehelläni oli joku kriisi menossa silloin. Että kukaan ei hänen
elämäänsä määräile. Mieheni onneksi on päässyt kriisistään ja sanoo olevansa tyytyväinen nykyiseen elämään,
jossa kuuntelemme toistemme toiveita. Eniten parisuhteessa vaikuttaa avoimuus ja rehellisyys ja kyky
puhua ongelmista, ennenkuin ne pääsee pahenemaan ja suhde tulehtuu.

Sinulle Riitta on käynyt kuten minulle. Mikään ei koske enemmän kuin se, että luvataan lopettaa suhde,
eikä se sitten tapahdukaan. Uskotellaan, että kaikki on loppunut, mutta selän takana tavataan edelleen.
Kyllä sen aavistaa jotenkin, ettei sittenkään lupauksista huolimatta olla rehellisiä. Ainakin minä tiesin,
en vain pystynyt todistamaan sitä. Merkkejä oli ilmassa koko ajan. Se kolme kuukautta oli elämäni kauheinta
aikaa. Siihen palaa aina ja aina. Miten voi toinen olla kahden kanssa yhtäaikaa! Mieheni selitti, että sen
toisen kanssa oli suorastaan helpompaa, ei tarvinnut näytellä. Minun kanssa piti koko ajan olla varuillaan.
Jos siis olisi heti ensimmäisellä kerralla lopetettu tuo sivusuhde, olisi varmaan nyt helpompaa. Toinen vaihto-
ehto olis ollut ero heti, mutta silloin ei olisi selvinnyt se, että meillä on edellytykset jatkaa yhdessä. Tässä on
kasvanut semmoiset tuntosarvet, että aina kun vähänkään vilahtaa jotain sen ajan merkkejä miehessäni,
hälytyskellot kajahtaa. On äärimmäisen herkkä reagoimaan. Aina ne epäilyt on lopussa selvinny vain luu-
loiksi, mutta ilman tuota kahta ylimääräistä paljastumisen kertaa olisi ehkä vähän helpompi olla. Ei heitetä
toivoamme, kyllä se ajan kanssa helpottaa.

Enpä toivo sellaista veivaamista kenellekään! Voimia kohtalonsisaret!

Pakko vähän kirjoittaa ja purkaa taas ajatuksia. Niin surullisena ja haikeana luin Selviytynyt? tekstiä - ei niin, että olisin hänen puolestaan surullinen, päinvastoin, on upeaa, että olette pystyneet selviytymään noin, että nyt voit jo sanoa, että tuntuu siltä, että pahin olisi takana ja nyt voi sanoa, että on selviytynyt. Siihen meni neljää pitkää vuotta, joista 1,5 pahinta. Juurikin sellainen aika, joka meillä on ollut, ihan ei sentään niin pitkää vielä, mutta olemme eläneet vain tuota pahinta aikaa, eikä ole tullut mahdollisuutta alkaa elämään yhtään parempaa aikaa. Voi, kuinka olisinkaan halunnut, niin paljon, että olisimme voineet kokea onnistuneemme.
En voi sille mitään, että edelleen haluaisin, että voisimme jatkaa. Tiedän, että tämä on ihan typerää, mutta niin se vain on. Rakastan miestäni kuitenkin, vieläkin, kaikesta huolimatta. Ihan liikaa.
Kaikesta tekee todellakin niin paljon vaikeampaa se, että hänkin on alkanut epäröimään. Nyt, kun kaikki on totta, se tuntuukin niin paljon vaikeammalta. Olemme riidelleet kaikenlaisista asioista, edelleen, liikaa sitäkin. Olen itkenyt taas niin, että kyynelkanavat on rassautuneet seuraaviksi viideksikymmeneksi vuodeksi puhtaaksi. Vaikka kyllä niitä varmasti vielä puhdistellaan...
Olen yrittänyt kylmettää itseni häntä kohtaan, kaipaan niin kuitenkin hänen kosketustaan, hän tulee kuitenkin lähelle, minä yritän olla kauempana. En tiedä, mitä tästäkin tulee. Illalla menemme terapeutille juttelemaan tästä solmusta, muu ei enää auttanut. Olen tyytyväinen kuitenkin siitä, että vaikka ero olisikin edessä, luultavasti on, niin saamme kuitenkin keskustella jonkun kanssa tästä tilanteesta ja siitä, miten mennä eteenpäin.
Nuo jonkun ohjeet täällä siitä, mitä minun pitäisi tehdä, on otettu huomioon jo joitakin aikoja sitten, ne on hoidossa, mutta ainoa, joka tässä vielä on hoitamatta, on tämä miesasia. Hän asustaa siis edelleen kotona.
Olemme olleet liian kauan yhdessä, on liikaa kaikkea, josta on molempien liian vaikea luopua. Olemme olleet niin monta vuotta kauemmin yhdessä kuin erikseen. Se on kuin liima, ja siitä on vaikea irrottautua.
Tämä on raastavaa aikaa. Niin kauan, kuin mies asuu kotona, on jokainen päivä toive siitä, että kaikki kuitenkin muuttuisi hyväksi ja hän tietää sen. Hän tietää tasan tarkkaan, mitä tunnen. Ja minä tiedän, mitä hän tuntee. Ja silti tämä on vaikeaa, on vaikeaa olla yhdessä, on vaikeaa erota.
Tiedän, että selviän erosta kyllä, en kuole siihen. Mutta sydämeni on jo valmiiksi revitty paikoiltaan sitä päivää varten, kun mies muuttaa.
Hullua sanoa, rakastan häntä edelleen.

Kas, tässä oiva esimerkki vuoristoratamenosta! Nyt taas niin ahdistunut ja onneton, en halua olla enää päivääkään tässä!
Tajuan, kuten olen aikaisemminkin tajunnut, että mitään ei suhteesta enää tule, mutta tuo toivo on niin pahuksenmoinen kiusankappale. Miksi se roikkuu olkapäälläni ja muistuttelee jostain hyvästä vanhasta ajasta? Jostain sellaisesta, jota ei enää ole ja jota emme voi saada, ellei ihmettä tapahdu? Miksi se ei jätä minua rauhaan ja anna jatkaa elämääni niin, että pystyn toteamaan nykyisyyden sellaisena kuin se on ja saisin alkaa rakentamaan uutta elämääni rauhassa. Saada uuden toivonkipinän jostain sellaisesta, joka on realistista ja saavutettavaa. Ei mitään pilvilinnoja meidän suhteesta, jotain unelmaa omasta miehestäni, joka yhtäkkiä oppisi keskustelemaan kanssani vaikeista asioista, tunteistaan, siitä, että haluaakin kaiken muuttuvan paremmaksi ja haluaa näyttää sen minulle. Ei sellaista enää tapahdu!
Eilinen terapiakin siirtyi terapeutin sairastuttua, sekin vielä. Olin niin odottanut tuota aikaa, että saisimme purkaa siellä tuntojamme. Katsotaan nyt, koska pääsemme sinne sitten.
Ottaa niin päähän tämä, kun mennään vielä lujempaa vuoristoradassa, kuin silloin, kun vielä yritimme jotain suhteen eteen. Nyt tiedän, että vaikka elin helvetissä tuolloin, on tämä vielä kuumempi paikka. Ehkä tässä on nyt vielä sekin, että tilanne on edelleen epäselvä, en edelleenkään tiedä, missä mennään. Onneksi olen omalta puoleltani hoitanut asiat jo eteenpäin ja ammattilainen hoitaa ne puolestani, minä en niihin puutu, ei tarvitse kuin käydä rustaamassa nimiä papereihin, kun sen aika tulee.
Olen siis itse valmis eroon, ollut siitä lähtien, kun mies ilmoitti sen haluavansa, mutta silti roikun tässä kuin pallo joulukuusessa, hiljalleen keinuen sinne tänne, välillä vähän toivoa jostain paremmasta, unelma jostain vanhasta, mutta sitten taas saan sen vaihteen päälle, että tajuan kaiken olevan ohi sillä saralla ja haluan mennä eteenpäin yksin, ja bang - seinä vastassa - mies, joka ei edelleenkään osaa päättää mitään!
Jotenkin vain en tajua tätä, miten annan itseäni kohdeltavan näin - itsehän minä sen annan itselleni tehdä! En vain ymmärrä. Mistä voimia?????? Vihasta välillä, sitten suru vie mennessään, vie vihan puhdin pois. Sitten mies ottaa kainaloon ja tulee se toivo - jonka jälkeen tulee taas viha - sitten suru - tätä tässä mennään ylös alas ylös alas - ja vielä kovempaa alas.
Lapsetkin taas aavistelevat jotain, ovat varmasti fiksumpia kuin kuvittelemmekaan - kyllä ne tietävät enemmän kuin luulemme, kukaan ei vain sano mitään. Heidän puolestaan olen niin pahoillani tästä tilanteesta, niin pahoillani!😭

VoiTuulia3, miten käsin kosketeltavaa tuskasi on. Mikä näitä miehiä riivaa? Haluavat kaiken, mutta eivät ole valmiita itse tekemään mitään sen edestä, muuta kuin piiloutuvat vieraan naisen helmoihin, ja sieltä sitten kurkkivat. Missä ovat kaikki kunnon miehet, jotka ovat valmiita taistelemaan naisensa ja perheensä puolesta?

Itse olen huonosti nukutun yön jälkeen, melkein pahoinvoipa. Olen kelannut koko ajan samaa asiaa, ollessani uni- tai valvetilassa. "Laitoin ilmoitusta paikkakunnan lehteen, jossa tiedän tämän naisen asuvan, saadakseni yhteyden häneen, ja kysyä miksi hän teki niinkuin teki".

Nyt väsyneenä itku taas pakottaa silmien takana, en millään jaksaisi edes olla. Meillä on harkinta-aika päättymässä,pitäisi laittaa jatko-osa menemään, mikäli tämän haluaisimme päätökseen. Lapsemme yo-juhlat tulossa, siihen asti olen koko ajan tähdännyt, että siihen kun jaksaisi.

Miten voi luottaa yleensä enään mihinkään, onko kaikki vain kulisseja, jotka vain odottavat hajoamistaan, miten voi antaa uskoa omille lapsilleen, että elämä kantaa, kun itse ja monet muut keikkuvat tuulessa, tietämättä mitä tapahtuu.

Miksi tämä meidän kaikkien tällä palstalla kirjoittaneiden kärsimys?

Kunhan nämä pettäjämiehet (ja naiset) tajuaisivat, että uskollinen mies on seksikäs, ja nämä häntäheikit heikkoja vätyksiä.

Pyörittelin itse pitkään tuota petetyksi tulemista päässäni. Illat ja nukahtaminen oli yhtä tuskaa. Päivällä pystyin työn ja harrastusten kautta pitämään ajatukset pois tapahtuneesta. Illalla sängyssä, kaikki vyöryi, kerta toisensa jälkeen uudelleen mieleeni. Tuntui kuin säilyketölkki olisi tungettu rintaani. En tiennyt, että voisin kokea sellaista tuskaa tai kärsimystä. En tiennyt, että voisin kokea niin suurta vihaa.

Sanotaan, että aika parantaa haavat. Itse en moiseen usko. Aika ei itse tee parannusta, vaan se miten sen käytämme. Minulle oli tärkeää saada ajatukseni kuriin. Mieleni pystyi ja pystyy edelleen elämään menneisyydessä ja hakemaan tulevaisuudesta mielikuvaa helpommasta elämästä. Ensimmäinen huomioni oli, etten pysty muuttamaan menneisyyttä. Se mitä on tapahtunut on vain hyväksyttävä kaikessa karmeudessaan. Menneisyydestä on päästettävä irti ja se oli ja on minulle edelleen ajoittain vaikeaa. Pettämisiä en pysty unohtamaan, mutta se miten ragoin, kun ne muistuvat mieleen, siihen pystyn jo vaikuttamaan.

Olen muuttanut ajattelutapaani parisuhteesta. En voi ikinä omistaa toista. En voi ikinä tietää, mitä toinen ajattelee. Parisuhde on minulle "oppitunti". Opin itsestäni lisää, tarkkailemalla omia reaktioitani.

Minulle rakkaus on sitä, että en pyri muuttamaan ketään. En edes tuota pettäjää. Voin asettaa rajat hänen käytökselleen, mutta hänen on itse tajuttava muuttua.

Nimimerkkini perässä oleva kysymysmerkki tarkoittaa, että edelleen on vaikeitakin aikoja. Ehkä olen selviytynyt. Edelleen pohdiskelua aiheuttaa eniten se kolmen kuukauden jakso, jolloin vaimoni piti yhteyttä salaa tähän toiseen mieheen. Se suunnaton valehtelun määrä on kaikkein pahin. En myöskään ole vielä unohtanut sitä tuskan määrää minkä vaimoni käytös aiheutti. Vaikea ymmärtää miten sellaista voi aiheuttaa puolisolleen, varsinkin kun on tarkoitus vielä jatkaa yhdessä.

Muistetaanhan myös, että lähes puolet pettäjistä on naisia. Tosimiehet eivät tietenkään täällä kirjoittele, vaan kärsivät trauman yksin. Näin on myös minun kohdallani ollut tähän asti. Olen keskustellut asiasta vain vaimoni ja parisuhdeterapeutin kanssa. Edes lapsillemme en ole kertonut asiasta sanallakaan.

Minulla on vain tämä yksi kokemus tästä tuskaisesta aiheesta, joten en todellakaan osaa antaa ohjeita miten tulisi menetellä. Meidän tapauksessa huomasin parhaaksi vain kertoa omista tuntemuksistani ja tunteistani. Riiteleminen ja syyttely aiheuttivat päinvastaisen reaktion. Tilanne vain paheni. Silloin kun vain puhelin omista tunteistani vaimoni tuntui tulevan lähemmäksi. Niinpä opettelin ilmaisemaan itseäni niissäkin tilanteissa, joissa tunsin raivoa ja vihaa, puhumalla rauhallisesti vain omista ajatuksistani ja välttelemään syyttelyä. Myös tietyt ilmaisut, jotka liittyvät toisen persoonaan opettelin jättämään pois.

Tiedän kuitenkin, ettei minun ponnisteluilla olisi ollut mitään toivoa, ellei vaimoni olisi halunnut jatkaa. Ratkaisevia seikkoja olivat myös keskustelut, joissa selvitettiin syyt tähän tapahtumaan ja muutokset parisuhteessa, jotka saatiin aikaan näissä keskusteluissa.

Parisuhteen jatkamisen kannalta on oleellista, ettei palata vanhaan koska se ei toiminut ennenkään, vaan luodaan elämälle uusi käsikirjoitus. M72 kirjoitat viisaita. Itseään voi muuttaa, ketään muuta ei.

Voimia kaikille vuoristoradalla olijoille.