Kovin kuulostaa tutulta. Samojen asioiden kanssa olen painiskellut syksystä alkaen. Minulla ja miehelläni on kaksi lasta. Lapsille isä on hyvin tärkeä, joten siinä yksi syy, etten jo ole luovuttanut. Välillä on täysin hällä väliä-olo, välillä itkettää ja joinain hyvinä hetkinä tuntuu, että mikäpä tässä on ollessa.
Kovasti olen myös miettinyt, mistä tällainen 40v. tavallinen nainen löytää enää kunnollista miestä? Tuntuu, että jos miehet eroaa, niin heille on tarjolla vapaita naisia pilvin pimein. Ravintolasta ei jotenkin haluaisi miestä etsiä, joa nyt tulee aika, että etsiä tarvisi.

Petetyille!!!
Ajattele näitä...

Puoliso jäi kiinni pettämisestään

1. ei halua keskustella koko asiasta
2. suojelee ja varjelee kännykkäänsä
3. mieliala seilaa, välillä rakastaa rajusti mutta toisin ajoin vetäytyy kuoreensa
4. kertoo liiankin tarkkaan missä kulkee vaikket kysele
5. katsoo sua epätavallisen pitkään
6. löytää huomauttamista jokaisesta asiasta
7. piirteet joihin sinuun aikoinaan ihastui, ärsyttää
8. ostelee vaatteita ja partavesiä
9. lähtee yllättäen vaikka pesemään autoa tai kaverille ihan vaan piipahtamassa
10. lapset ovat tärkeintä maailmassa, mikään muu ei ole tärkeämpää
11. ei jaksa nyt rakastella kun oli niin raskas työpäivä tai laskut ahdistaa
12. herättää sinut keskellä yötä tai aamuyön tunteina haluun rakastella..

SILLOIN KAIKKI EI OLE KOHDILLAAN, TOINEN ON MIELESSÄ JA SINÄ ET OLE HÄNEN RAKKAANSA...

Tämän kaiken olen kokenut kuin niin moni muu ja tää on faktaa. Älkää uskoko kaikkea paskaa mitä petturi miehenne/naisenne teille syöttää...😳😳

Pettäjät ovat kieroja kuin kierremakaronit, muistakaa ja älkää hitossa laiminlyökö omaa hyvinvointianne tommosten paskojen takia.

Ihan vaan rakkaudella teille kaikille☺️❤️☺️

Hmm, Tuulia, kyllä minustakin tuntuu todella oudolta, että tuollaisesta asiasta valehdellaan, että ei kerrota missä ollaan. Anteeksi nyt vain, mutta on mielestäni mieheltäsi tekosyy, että et kestä muutoksia yms. , kyllä nyt minustakin tuntuu siltä, että miehesi tavallaan syyttää sinua siitä, että valehtelee, kun ei voi muka sinulle totuutta kertoa. Ilman muuta on selvää, kun mies lähtee työreissulle yöksi pois kotoa, että epäilet miestäsi, (minäkin epäilisin), siinä ei ole mitään ihmeellistä, ja varmasti siitä tulee vääntöä kotonakin, keskustelua, mutta että pelkäisi sitten sitä vääntöä ja jättää totuuden kertomatta, outoa sekin, että ottaa sellaisen riskin, kun pitäisi osoittaa, että on luottamuksen arvoinen.

Kun on vuosikaupalla valehdeltu, niin on selvää, että pettäjä on tuntosarvet pystyssä koko ajan. Silloinkin, kun juuri esim. työkeikat muuttuu ja jos olisi ollut niin, että miehesi olisi kertonut, että meneekin muualle, niin siltikin olisit epäillyt, mistä moinen muutos? Se on normaalia ja pettäjän on vain se hyväksyttävä.

Nyt tulikin sitten erilainen pääsiäinen. Mies ilmoitti, että haluaa eron. Olen itkenyt silmät päästäni, vaikka tiedänkin, että tämä meidän yhtälö alkoi olemaan aika vaikea, varmaankin mahdoton.
Jossain taustalla jäytää intuitio, että toinen nainen on jälleen kuvioissa mukana ainakin jollain tasolla. Mutta nyt minun on vain hyväksyttävä tämä tilanne, katsottava eteenpäin, niin vaikealta kuin se tuntuukin ja ymmärrettävä myös se, että mies ei ole minulle enää tilivelvollinen tekemisistään, jos niissä ei ole kyseessä lasten hyvinvointi tai muu heihin liittyvä asia.
Surullista, olen niin surullinen. Kaikesta huolimatta olisin halunnut yrittää, mutta kun luin tuon carmillan viestin, tunnistin niistä aika paljon asioita ja niinhän se tosiaan on, en ole ollut mieheni rakas, ainakaan rakkain, moneen vuoteen.
Nyt on vain alettava hyväksymään tätä tilannetta, miettimään, miten tästä eteenpäin ja miten kertoa lapsille. Miten jaksan tukea heitä, kun itsekin on vielä ihan rikki. Mutta kai sitä voimaa löytyy. Äidit ovat tiikereitä, he heittäytyvät lastensa puolesta vaikka tuleen. Ja heidän apunaan aion olla tässä ja yritän löytää positiivisia asioita elämään, jotta jaksamme eteenpäin.
Mietin vain, miten pystyn elämään kotona niin, että mies asuu vielä siellä. Hän on sitä mieltä, että voi asua vielä kotona vaikka kesään asti, jotta saadaan asiat käytyä läpi. Mutta miten pystyn siihen? Nyt jo ahdistaa. Tunnen jo sisimmässäni sen päivän, kun hän viimeisen kerran sulkee kotimme oven, lähtee omaan uuteen kotiinsa. Jättää meidät. Ja itken sitä päivää jo nyt. Kaikista vaikeuksista huolimatta, kaikesta tuskasta, mitä olen saanut kokea, kaikesta kokemastamme huolimatta, rakastan häntä. Miksi en voi vain vihata, olisi niin paljon helpompi päästää irti...
Missä vaiheessa tästä pitää kertoa lapsille? Heti? Sitten kun kaikki on selvää ja tiedämme, koska mies muuttaa? Olen ihan pihalla... Mitä asioita pitää ottaa huomioon, mitkä ovat käytännönjärjestelyt? Mitä papereita pitää allekirjoittaa, mitä pitää lasten suhteen tehdä? Pitääkö tässä palkata itselle lakimies?😯🗯️😭

Tuulialle toivotan jaksamista eron eteenpäin viemisessä. S2 kirjoitti samoista ongelmista kuin minullakin ja siitä että mistä sitä löytää 40-vuotiaan uuden kumppanin.
Minä olen jo 56 vuotias, ollut 35 naimisissa ja nyt sitten tässä tilanteessa, josta en löydä ulospääsyä...Lapseni ovat jo onneksi aikuisia, mutta silti ajattelen heitäkin, miten he reagoivat jos me nyt eroamme, miten se heidän elämäänsä vaikuttaa? Ja miten he tulisivat suhtautumaan isäänsä jatkossa kun saavat tietää hänen seikkailuistaan? Tai mitä minä sitä ajattelen, itsepä on isä tekonsa valinnut. Meillä on kolme lastenlasta, joita mieheni rakastaa ja joiden kanssa hän tykkää puuhailla, miten suhde heihinkin muuttuisi jos me eroamme? Olemme olleet yhdessä 40 vuotta eli miten minä osaisin yksin jatkaa elämääni? Olen niin surullinen ja vihainen siitä mitä mieheni on tehnyt. Onhan meillä ollut vaikeea, enkä minä mikään puhdas pulmunen meidän ongelmiimme ole, kuka olisi, mutta ei mikään oikeuta mielestäni miestäni pettämään minua ja vielä kaksi kertaa ja vielä saman naisen kanssa 15 vuoden sisällä. Häntä sanotaan kiltiksi ja mukavaksi mieheksi, hauskaksikin ja hän on aina ollut luonteeltaan sellainen, että tekee mitä hänelle sopii ja mikä hänen mielestään on kivaa - minä olen hoitanut ne loput ikävät asiat. Tämä pettäminenkin on ihan samaa, kun kotona ei ole ollut "kivaa" ja olisi pitänyt selvittää asioita, hän päättikin taas pitää "omaa hauskaa". Mitä tällaisen ihmisen kanssa pitäisi tehdä? Olenko nyt vain tässä ns. suhteessa ja hän sitten taas kohta ottaa yhteyttä tähän kakkosvaimoonsa? Tiedän että hän ei halua erota, hän haluaa vain sanojensa mukaan "parantaa meidän suhteen" - mutta ei tätä suhdetta minun mielestäni enää voi parantaa. Kun katson häntä, ajatuksiini tulee aina hänen valehtelunsa ja pettämisensä, olen aivan lukossa enkä pääse tästä yli.

Voi Tuulia3 kulta...😞

Nyt käyt pahinta vaihetta läpi ikinä. Ei ole helppoa eikä tule olemaankaan helppoa, mutta hetki kerrallaan, pieniä askeleita.
Tiedän, turhaa puhetta, mitkään lohdutukset eivät nyt auta kun olet omassa maailmassasi, jossain läpinäkyvässä tynnyrissä ja varmaan tuntuu siltä, että mikään muu mitä maailmassa tapahtuu, ei kosketa sinua, elämä ympärillä kuuluu muille, ei sinulle. Et jaksa lätistä tyhjänpäiväisyyksiä, sillä maailmasi on hajonnut juuri.... Voi että kun voisin auttaa edes vähän, vaikka tiedän ettei mikään eikä kukaan voi auttaa, koska olet niin syvällä itsessäsi, mutta muista, jonakin päiväni kiität että tapahtui tämä, jonain päivänä huomaat että ero on ollut sinun siunauksesi, mutta ystävä rakas, siihen on vielä tavattoman pitkä aika koska rakastat miestäsi, niin minullakin oli. 😞
Parempi olisi ollut vihata, mutta tunteilleen ei voi mitään. Ohessa vielä runo, en tiedä kuka tämän on kirjoittanut mutta tätä luin paljon juuri tuossa tuskan tilassa missä sinä nyt olet. Kirjoitellaan🙂🌻

Elämä

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

Ikävä kuulla, että näin kävi, todella koska olet yrittänyt niin paljon... mutta olisitko oikeasti enempään pystynyt? Siinä mielessä voit olla ylpeä itsestäsi, teit kaikkesi, minkä voit. Sille voit nostaa hattua!

Ehkä voisitkin nyt hengähtää ja antaa nuorat miehellesi, kyllä hän varmasti tietää, mitä tehdä ja kuinka... hän kun sen avioeron haluaa.

Voimia! Sinä selviät! Olethan selvinnyt tähän astikin. Sinä olet vahva, sinulla ei ole mitään hävettävää!

Voimia, kerrohan kuulumisia... jotenkin olet jäänyt lähtemättömästi mieleeni, kun meitä yhdistää se, että molempien miehillä takana vuosien salasuhde.... ikävää on se, että miehesi ei ymmärtänyt kuinka ainutlaatuinen olet... ja vahva kamppailussasi pelastaa yksi avioliitto..☺️❤️☺️

Eikä !!! ☹️ ☹️ Tuulia, tuli niin hirveän paha olo tuosta, miten teillekin nyt sitten kävi. ☹️ ☹️ Voimahali sinne, yritä jaksaa !!
Samassa tilanteessa ollaan, eroa viritellään täälläkin, tosin vaimo samaa ehdottelee, että asuttaisi pidemmän aikaa yhdessä vielä "että saatais raha-asiat paremalle tolalle" Itse on kuitenkin ollut aika tehokkaasti sotkemassa ne, kun laskuja hoiteli siihen aikaan kun toisen kans vehtasi. Kyllä silloin rahaa löytyi, vaikka ihmettelin että mistä se ne repii. Nyt on useampi luotto tapissa ja juuri ja juuri saa maksettua laskut niin, ettei kaikki mene perintätoimistoille. Ei toivoakaan siitä, että saisi reilummin pois noita edes vuoden sisällä, mihin asti hänen mielestä sitten pitäisi tässä oikein yhdessä asua ?!!?
Meillä ei olla vielä lapsille kerrottu eikä vaimo ole ilmeisesti kenellekään kertonut edes asiasta. Olen itse ajatellut, että kertoisi lapsille siinä vaiheessa kun vaimo laittaa asuntohakemusta eteenpäin, täällä kun ei välttämättä sopivaa asuntoa kovin äkkiä löydy, johon hän voisi ottaa lapsia. Onnekseni tällä hetkellä näyttäisi, että lapset saavat jäädä minulle pääasiassa. En tosin tajua, miten vaimo aikoo heitä ottaa muuten kuin päivisin koulun jälkeen, kun tekee jatkuvaa aikaista aamuvuoroa. Ja viikonlopuista ihmetyttää, että jos aikoo jatkaa samaa rilluttelua kuin tähän asti, niin jos vapaat menee hänellä baarissa riekkuessa, niin milloin hän lapsia voi pidemmäksi kuin yön ajaksi ottaa ?? No, onneksi minä pidän kotona olosta ja lasten kanssa ajanvietosta eikä tällä hetkellä baariin ole ikävä ollenkaan.
Ihmetyttää taas tuo vaimo, kun ei ala nyt erosta ja järjestelyistä ja aikataulusta puhumaan oikein mitään, käyttäytyy ihan normaalisti ja iloisesti ja suunnittelee yhteisiä menoja. Vaikka itse halusi eron ottaa ?!?! Minulla taas asia vaivaa koko ajan, ja en todellakaan haluaisi tällä hetkellä mitään kivaa hänen kanssaan tehdä, sorrun edelleen liian helposti hänen lumoihinsa, haluan, rakastan häntä edelleen, nautin vieressä nukkumisesta...mutta en halua sitä, koska silloin elättelen turhia toiveita siitä, että hän voisikin harkita minun kanssa elämistä, voisi ehkä muuttaa jotain elämässään ja kylmissä arvoissaan, että me voisimme jatkaa elämää yhdessä....
Toivoisin nyt rauhaa hänestä, että painuisi hevon kuuseen minun elämästä, ettei tarvitsisi repeytyä enempää rikki tässä... ☹️

Kiitos ihanista viesteistänne ja kannustuksestanne, rakkaat ystäväni!😍
Olen tänään niin surullisella päällä, että itkin vain vuolaasti kirjoituksianne lukiessani. On ihanaa tietää, että on ihmisiä, jotka välittävät täällä ja tietävät, mitä tämä on, kun tämmöistä käy läpi!
Pääsiäinen koittaa ja pitäisi löytää voimia käydä muutamalla sukulaisvierailullakin vielä, kaiken tämän tuskan kanssa. En tiedä, miten jaksan, mutta sen verran olen saanut teiltä ja ystäviltäni jo kannustusta ja voimien toivotusta, että tuntuu, että oloni olisi hivenen kevyempi kuin aamulla ja jaksaisin vähän nauttia ulkona paistavasta auringostakin.
Rakkaudella teille, kirjoittelemisiin!
Tuulia3

Väillä tuntuu että olen täysin hyväksikäytetty. Mieheni ei ala puhumaan valehtelustaan ja pettämisestään. Jos yritän jotain puhua, menee hän ikään kuin lukkoon, suuttuu ja syyttää minua, että aina vain jauhan samasta asiasta. Asioita ei olla todellakaan käyty läpi. Hän ei ymmärrä pätkääkään, miltä minusta tuntuu. Ei tue, ei näytä katuvan tms. Kaikki on kuitenkin päällisin puolin arjessa aika ok, kunhan ei vain mitään ikävää sano. Silloin uhkaa heti erolla, kun en kuulemma lakkaa jauhamasta. Tiedän, että kuulostaa tosi typerältä, että siedän moista. Välillä on kuitenkin ihan mukavaa koko perheen voimin, lapset nauttii yli kaiken, kun teemme yhdessä asioita. Olen varmaan tosi typerä, kun tällaiseen suostun. Voi kylläkin olla, että työstän mielessäni eroa, ja kun saan viimein tarpeekseni, sanon äijälle suorat sanat. Olen vain niin perhekeskeinen ihminen, että perheen hajoaminen tuntuu aivan kuolemalta..

Tuulia, olen kauhean pahoillani. ☹️

Nyt on käynyt selväksi, että miehelläsi on ajatukset muualla. Hän ei sitten halunnut kuitenkaan kohdata asioita ja korjata tilannetta, rakentaa uudelleen parisuhdetta.
Mutta tiedätkö mitä? Nyt kun hän on sanonut mitä haluaa, sinulla on mahdollisuus ihan oikeasti rakentaa elämäsi uudenlaiseksi. Vaikka siihen menee aikaa ja kyyneliä, sinä selviät kyllä ihan varmasti. Sinä yritit kaikkesi. Et voi ajatella koskaan, ettet olisi yrittänyt.

Nyt sitten käytännön asioihin.
Sinulla ei ole mielestäni enää minkäänlaista velvoitetta olla miehellesi mikään hyväntahdon lähettiläs. Hän ei voi asua kanssasi kesäkuuhun asti, ilmoitat asian niin, että sinä et todellakaan suostu siihen.
Olen lähes varma, että se nainen on yhä kuvioissa. Ja jos ei ole, ihmettelen mitä tämä kaikenlainen pelleily sitten on. No, sillä tiedolla et tee enää mitään, sillä mies haluaa erota. Hän on pettänyt, hän haluaa erota, ja hän haluaa asua määrittelemättömän ajan kanssasi? Ei ei ja ei. Hän haluaa erota, hän saa nyt miettiä miten asumisensa järjestelee. Jos hän on töissä, sen pitäisi onnistua kyllä aika pian, olkoonkin että yksiöt ovat kiven alla ja kalliita. Minusta tässä ei nyt tarvitse lähteä miehen tarpeista enää liikkeelle. Ei sillä, kyllä eroon on jokaisella oikeus. Mutta minusta vähän tuntuu ettei hänellä ole puhtaat jauhot pussissa, ja sinä rikot itsesi jos asiat pitkittyvät vielä.

Varaudu myös siihen, että hänestä ei olekaan enää kivaa kun hän asuu muualla. ehkä perhettä tuleekin sitten ikävä. Mutta se on sen ajan koitos.

Koita jaksaa Tuulia! Soita vaikka ilmaiseen lakinumeroon, en tiedä numeroa.. Mutta kyllä varmasti kannattaisi alkaa miettiä sitä lakimiestä.
Voimia. Itke kun itkettää. Sinulla on nyt tuskaa tuskan perään. ☹️

Tuulia3!

Kerroin jo aikaisemmin, että erostani on kulunut aikaa pian jo 11 v, mutta sinun tarinaasi lukiessani kaikki on palannut elävänä mieleeni ihan kaikki, niin kuin se olisi tapahtunut eilen. Se kuvottava olo ja epätietoisuus ja kauhu mitä nyt, mitä tämän jälkeen tapahtuu, ainoa varma oli tuo syöksy pimeään ja mustaan kun mies oli käynnistänyt junan jonka liikettä ei voinut enää pysäyttää, juna kulki lujaa ja siinähän sitä akka räpiköi.

Olin silloin eron aikoihin 44 vuotias ja kuvittelin, että se on sitten tässä, minun elämäni. Tulen olemaan loppuelämäni yksin kun on lapsiakin, kuka huolii vanhaa riutunutta akkaa enää ikinä. Ton pettämisien jälkeen itsetunto väkisinkin latistuu eikä usko enää naisena itseensä ollenkaan. Tiesin että olen nätti, niin moni siitä silloin puhui ja aikaisemminkin, enkä yhtään epäile ettet sinäkin olisi. Jotenkin kuvittelen että olet nyt eroa tehdessäsi paljon nuorempi kuin minä aikoinani.

No kuitenkin, he jotka erostamme tiesivät puhuivat siitä kuinka kaunis ja näyttävä nainen olen ja tulen saamaan paljon miehiä ton kurjan jälkeen. No lohduttiko, tottavieköön ei, kun rakastin vaan miestäni, ajatuskin muista miehistä tuntui kuvottavalta, olinhan nostanut prinssini korkealle jalustalle ja kuvittelin ettei kukaan koskaan ikinä tule hänen paikkaansa täyttämään ja kyllähän siinä nyt yrittävät lohduttaa ja lässyttää muka kauneudestani..

Laihduin 7 kg, muutamassa kuukaudessa enkä muutenkaan ollut mikään tuhti, ihan normaali, loppupeleissä painoin enää 46 kg ja pituutta minulla 167, no siinä oli kyllä kauneus kaukana kun olin niin surkea....

Tuuliajo kestää Tuulia3kulta kaaauuuaan mutta sinä vahvistut, sinä voimistut, sinä pärjäät, sinä olet vahva. SINÄ ET ANSAITSE ENÄÄ TUOLLAISTA KOHTELUA, olet pallljon paremman arvoinen.
VAikka olin kurja, laiha, surkea aloin tälläytyä ihan piruuttaankin ja näyttää että hei, TÄSSÄ TULEN MINÄ, OLEN HUONOSTI KOHDELTU, ITSETUNTONI SAATTAA OLLA ROMUNA, mutta minä pärjään, minä jatkan tästä ja loppuelämäni tulee olemaan paljon parempi, kotini kauniimpi ja lapset levollisempia. Sano itsellesi joka ikinen kerta kun murtumispiste aikoo tulla vastaan MINÄ PÄRJÄÄN, MINÄ TULEN PÄRJÄÄMÄÄN PALJON PAREMMIN KUIN KOSKAAN IKINÄ, ja kas, huomaatkin kohta että sinähän pärjäät paljon paremmin kuin sinun surkea miehesi, sit kun pärjäät, alat katsoon sitä miestä oikeesti säälien... Voi sinua rassua, olitko sinä oikeesti noin pieni ettei ollut miestä pitämään EDES perhettäsi....

Harppaan tässä monia monia vuosia eteenpäin eroni jälkeen kun jumaloin miestäni ja kipuilin niin paljon että yritin jopa itsemurhaa.... Tänä päivänä elämäni on paljon paremmalla mallilla kuin ikinä hänen kanssaan enkä koskaan, en koskaan huolisi häntä takaisin. Niin hassulta kuin se kuulostaakin kun rakastin niiiiin paljon.

Pääsiäinen varmaan ottaa koville jos on niitä vierailujakin vielä, niin meilläkin oli ja ne oli yhtä tuskaa kun itketti ja silmät oli kuin tomaatit....

Pahinta minun kokemassani miehen pettämisissä oli se, että molemmista sain tietää jouluna ja avioero laitettiin vireille jouluna... Arvaa miltä joulut, jouluvalot, musiikki ja iIHMISILLÄ HYVÄ TAHTO TUNTUU MINUSTA VIELÄKIN...

Kirjoita tänne pahaa oloa pois, kirjoita niin paljon kuin tuntuu, sillä ei ole välia kommako kukaan, pääasia että kirjoitat, niin minäkin tein, en kyllä nettiin vaikka silloinkin varmaan oli tämmöset palstat, kirjoitin päiväkirjaa oikein sellaista käsipelillä ja nyt kun kävin lukemassa sitä monien vuosien jälkeen, ihan siks kun luin tarinaasi niin halusin palauttaa mielialojani siltä ajalta mieleen.. Myönnän, itketti, oksetti, suretti mutta toisaalta olin hyvilläni kun kirjoitin, sillä en enää tunnista sitä naista joka noin kirjoitti. Nyt olen vahva ja voimakas enkä ikinä antaisi itseäni kohdeltavan näin.... Niin sinullekin käy, sinä vahvistut ja oikeesti huomaat elämää muuallakin ku, no höh... mitä mä nyt kun sulla on nii vaikeeta, halusin vain vähän piristää että elämäsi oikeasti muuttuu, ei huonommaksi vaan paaaalllljoooon paljon paremmaksi usko pois. Itke ensin itkusi, sure surusi, oksenna kipusi, valvo unettomat yösi ja ulvo niin paljon kui ulvotuttaa, mut sen jälkeen VALOOOON!!!!!😍

Pitkästä aikaa pääsin lukemaan näitä surullisia tarinoita täällä.
Olet sinä Tuulia aikamoinen pakkaus. Olet näin kauan seisonut miehesi rinnalla, vaikka tämä ei ole
tehnyt tikkua ristiin helpottaakseen oloasi. Tuo valehtelu on kyllä vihoviimeisintä, mitä petetyn
tarvitsee kestää. Kun luottamus muutenkin on tiukilla, ei enää valehteluun pitäisi sortua.
Olen niin surullinen siitä, että uskoit teihin kahteen ja tulevaisuuteen, eikä se onnistukkaan.
Ei varmaan löydy enää keinoja korjata tilannetta. Yksi hyvä puoli, jos se nyt yhtään helpottaa
on se, että olette olleet yhdessä noin kauan paljastumisen jälkeen, koska siinä on saatu selvitettyä
välejänne. Jos olisitte eronneet heti, olisiko jossain vaiheessa kaduttanut, ettei tullut katsottua tätä,
tuleeko yhteisestä elämästä kuitenkin jotain. Nyt vain eteenpäin. Sulla on lapset, ystäviä ja hyvä
terapeuttikin tuntuu olevan. Ja me ollaan täällä mukana taistelussa.
Olen minäkin mieheni saanut kiinni valehtelusta paljastumisen jälkeen, eikä asia edes ole liittynyt
mitenkään toiseen naiseen tai suhteeseen. Enkä kyllä enää usko, että mieheni jotenkin haluaisi
suojella minua murheilta. Kyllä se on jotenkin jäänyt päälle, ei siitä mihinkään pääse.
Mutta olen siitä sanonut, että en sitä sulata ja jos se jatkuu, otetaan uudet aseet tähän suhteeseen.
Sana VALEHTELU ei vaan tällaiseen parisuhteeseen enää kuulu! Vain TOTUUS!
Sitten täällä on paljon kirjoiteltu tuosta eroamisesta, miten elämä muuttuu auvoisaksi, kun
ensin vuoden kaksi suree itsensä kipeeksi muuttaessaan erilleen. Olen itse eronnut, tiedän, että
vieläkin mietin joitakin asioita exän ja mun suhteessa. Jos on rakastanut toista, eikä ole saanut
vastakaikua tunteilleen, ero on ok. Mutta jos molemmat rakastaa ja ei vaan onnistu yhteinen
elämä, paras sopia, että katsotaan vähän aikaa yhdessä uusilla ehdoilla, ennenkuin tehtään
päätöksiä. Näin varmistetaan, että kaikki yhteisessä elämässä olleet peikot tulee käsiteltyä.
Näin on helpompi lähteä uuteen elämään.
Meillä eletään nyt arjessa. Päivä kerrallaan. Uskon, ettei mieheni enää haikuile salarakkaansa
perään. Luonteen tuntien hän on periaatteen mies, eikä päätöksissään yleensä horju. Ainoa
peikko on tuo alkoholi. Ottaessaan runsaasti alkoholia hän rakastaa kaikkia, joten reissuillaan
ollessaan voihan siellä olla joku nainen, joka tämän rakkauden tulkitsee väärin ja käyttää
tilaisuutta hyväkseen. Alkoholi on tullut kuvioihin paljastumisen myötä. Se keventää oloa ja
saa elämän näyttämään mukavalta. Ei tuon syyllisyyden kanssa ole siis helppo elää,
se on jatkuva taakka, kuten on petetyn epäluulot. Nykyisin hillitsen itseäni, etten lue hänen viestejään
puhelimesta tai tietsikalta. Kovasti joskus tekee mieli, mutta se on eräänlaista salailua, jota
en itsessäni sulata. Toivoisi niin, että voisi elää luottavaisessa tasavertaisessa suhteessa!
Milloin se meille annetaan?
Kaikkea hyvää taas teille yhteiselossa kamppaileville! Ei anneta periksi!
Ja nyt ulos!😎

Niinpä, ei voi sanoa, kuin että nyt on jotenkin hassu olo. Mietin, miksi olen iloinen ja olo on ihan onnellinen. Oikeastaan pelkään tätä olotilaa siinä mielessä, että odotan vain, koska taas putoan jonnekin syvälle masennuksen syövereihin. Yritän silti nauttia täysin siemauksin tästä ihanasta olosta!
En ymmärrä, nythän sitä pitäisi olla masentunut ja surullinen, kun ero on edessä, mutta mietin, tajuanko tätä nyt ollenkaan. Toisaalta taas on olo helpottunut, kun ei tarvitse enää miettiä, mitä mies nyt ajattelee, ketä ajattelee, mitä miettii, missä on, onko siellä, missä sanoi olevansa jne.
Hän asuu edelleen kotona, etsii asuntoa, olemme puhuneet eroon liittyvistä asioista ihan asiallisessa hengessä, vaikkakin kyllä sitä huomaa tässä tilanteessa, että ihmisen raadollisuus myös astuu jostain kummasta esille.
Mutta voimme viettää aikaa yhdessä, lasten kanssa, ihan normaalisti. Meillä on jopa ihan hauskaa ja vitsailemme toisillemmekin, ehkä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Ehkä kaikki on normaalimmin nyt, kun ei tarvitse enää "näytellä" eikä stressata mistään suhdeasioista.
Suoraan sanottuna minua ei enää edes kiinnosta, mitä mies miettii nyt mielessään. Jotenkin tuntuu, että jaksoin vähän yli vuoden tässä häntä yrittää kannatella, hakea ratkaisuja ja yrittää meidän yhteisen suhteen eteen todella ihan kaiken, mitä vain voi keksiä. Nyt ei enää tarvitse. Näen, että hänellä on paljon ratkaisemattomia asioita kesken itsensä kanssa, hän on aika lailla vieläkin ihan sekaisin kaikesta. Mutta ei ole minun tehtäväni hänen ongelmiaan ratkoa, hän on aikuinen mies. Ja jotenkin vain mietin, miksi en osannut tajuta tätä jo aikaisemmin. Mutta ehkä se vain on luonteessani, yritän ja välitän viimeiseen asti.
Toki toivon, että hän jossain vaiheessa saa itsensä kanssa välit niin selviksi, että pystyisi jotenkin jatkamaan elämää niin, että osaisi olla rehellinen sekä itselleen että muille tulevaisuudessa. Siinä onkin haastetta kerrakseen.
Mutta tämä tilanne on todellakin mielestäni kummallinen. Pidämme toisistamme edelleen, sen tunnen. En osaa enää mennä hänen lähelleen, sillä sitä pidän tarpeettomana tässä vaiheessa, en halua enää totuttaa itseäni siihen, että hän olisi lähellä, vaikka välillä vieläkin kaipaan syliä. Mutta kun tiedän, että tämä loppuu, miksi enää olla liikaa lähellä. Erotessa sattuu vain enemmän. Nyt tuntuu, että näin on hyvä.
Torso2 kirjoitti erosta, että jos molemmat vielä rakastaa, on hyvä olla erillään ja katsoa, onnistuuko yhteinen elämä vähän myöhemmin. Jotenkin olen saanut sen kuvan, että mies miettii vähän tällaistakin kuviota, että voidaanhan tässä vielä sitten katsoa. Itse taas mietin, että kun tässä on nyt tätä veivattu niin kauan, niin miksi se enää muuttuu. Samoin tuo valehteluasenne on sellainen, että olen päättänyt, että en enää koskaan alistu siihen, että olisin suhteessa, jossa joudun epäilemään kumppanini sanoja. (ehkä helpommin sanottu kuin tehty, tiedän...)
Ehkä hänelläkin tämä ajatus mahdollisesta yhteenpaluusta on enemmän tällä hetkellä sitä, että tuntee tuskaa siitä, että joutuu lähtemään kotoa, jättämään lapset (vaikka eihän hän lapsista eroa kuitenkaan, näkeehän hän heitä joka viikko joka tapauksessa), ja ylipäänsä jättämään nämä tutut kuviot. Uskon, että kun hän on totutellut yksinoloon (tai oloon jonkun muun kanssa, mistä minä sitä tiedän), hän huomaa, että tämä oli parempi ratkaisu. Ei tarvitse kuunnella enää minun tilityksiä, kyselyitä tai ahdistua "yrittämisestä". Minä puolestaan ainakin tällä hetkellä koen tosiaan helpotuksena sen, että saan vähän hengähtää lopulta sitten näistä stressaavista, kamalista kuukausista, hakea itseni uudelleen kokonaan esiin, tehdä mitä haluan, jotenkin elää taas.
Mutta mitä sen alkuhelpotuksen jälkeen - se pelottaa... Tuleeko sitten se kamala ikävä, kaupanteko miehen kanssa kaikesta, että voisi vielä sittenkin yrittää. Siinä joudun varmasti tekemään paljon vielä töitä. Ja mitä näitä toisaalta murehtimaan. Nyt on todella otettava päivä kerrallaan. Tänään on ihana ja hyvä päivä, nyt täytyy nauttia siitä.

Muutamaan päivään en ole tänne kirjoittanut, käynyt toki lukemassa viestejä. Tuntuu, että pettäminen on NIIIIN yleistä. Huomasin myös, että lähes kaikki tänne kirjoittavat ovat naisia, missähän on kaikki petetyt miehet?😐 Kuulun myös niihin yli viiskymppisiin naisiin, joilla on takana yli 30 v. liitto (itseasiassa muuten huomenna 32 v🤨). Haluaisin niin päästä tästä yli! Välillä meneekin muutama päivä rennosti ja sopuisasti ja juuri kun pääsen iloitsemaan, että asia ei ole kaatanut minua syvään mustaan rotkoon, se iskee!! Haluaisin olla puhumatta, muistamatta, ihmettelemättä enää koko asiaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Mieheni on tosissaan minun suhteeni; huomaa minut ja toistaa kauniita lauseita. Uskon, että hän puhuu totta eikä hänellä ole enää haluakaan pitää yhteyttä kolmanteen osapuoleen. Olemme matkustelleet, nauttineet arjesta ja lapsenlapsista. On kevät ja pian kesä. Ihanaa. Kohta pääsemme moottoripyöräretkille. Ja kesälomamatkalle jonnekin. Yritän ajatella positiivisia asioita ja muistaa hänen kauniita tunteiden tunnustuksiaan, kun alakulo iskee. Voi kun nämä 2 vuotta olisivat pois mielestä kokonaan! Lainasin Revitty Sydän -kirjan eilen ja sitä lueskelin itku silmässä. Valitettavasti se toi taas kaikki iljettävät valheet mieleen ja oikeastaan pilasi iltani (ja sai siitä tuskasta mieskin osansa puhelimitse töihin). Välillä pelkään, että hän ei enää jaksa minua ja haluaa eron tai aloittaa lohdutukseen suhteen jälleen uudelleen. Eli syyllistän itseäni, vaikka niin ei varmaan pitäisi, sillä hänhän nämä huonot hetket on minulle aiheuttanut. Kun olen rauhallinen ja sovussa itseni kanssa, meillä menee oikein hyvin. Käyn salilla, töissä, lapsien luona, sukulaisissa - ja yritän keksiä paljon puuhaa, jotta ajatus ei lähtisi kiertämään kehää. Yritän jaksaa, sillä uskon että meistä tulee vielä jopa parempi aviopari kuin koskaan. Aurinkoa kaikkien elämään ja voimia🙂🌻