Olen 34 vuotias viiden lapsen äiti. Mieheni on ikäiseni. Takana on vaikeat ajat...meillä on molemminpuolista uskottomuutta. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta..seurustelun alkuaikoina parisuhdettamme häiritsi eräs nainen joka oli ollut mieheni kanssa tekemisissä ennen meidän seurustelua...heillä ei siis tietääkseni ole varsinaista suhdetta ollut vaan jotain lapsellista "ihastusta". Minulle hän "jäi kiinni" että oli salaa tämän naisen kanssa tekemisissä (tekstareita, puheluita). Olin umpirakastunut, nuori ja tyhmä, en ymmärtänyt että tämä suhde vie minua tuhoon. Avioiduimme, ja ajattelin että vihdoin tästä naisesta päästään eroon... Aivan tuoreena avioparina minulle taas kävi ilmi että olivat olleet salaa tekemisissä. Maailmani musertui, mieheni vakuutteli minulle että siinä ei ole mitään pahaa ollut, pelkästään soittelua tavallisista asioista. Suljin silmäni, "hyväksyin" kohtaloni. Halusin unohtaa kaiken, enkä pitänyt edes vaihtoehtona uskottomuutta. Siitä alkoi ahdiatuskierteeni, joka on jatkunut läpi avioliiton...olen elänyt pimeydessä, en ole ymmärtänyt mitä teen. Saimme lapset, joita rakastamme ja joita olemme halunneet. Ostimme kodin, olimme onnellisia teoriassa, minä olen kuitenkin ollut ihan rikkinäinen alitajunnassa.
Vuonna 2011 opiskelin, luokallani oli yksi mies joka lähestyi minua, vaihdoimme tekstareita ja kerran pussasimme, koin ihastusta, mutta tiesin että se ei ole oikeaa. Kaduin sitä valtavasti ja laitoin häneen välit poikki kokonaan. Asia vaivasi minua aivan hirveästi ja kerroin tapahtuneen miehelleni. Hän sai hirveän kohtauksen ja haukkui minut huoraksi...anelin anteeksiantoa ja sain, mutta asiaa ei sen enempää käsitelty. Päätimme jatkaa ja korjata kaikki.
Vuonna 2017 tutustuin yhteen tutun tuttuun, sinkkumieheen. Häneenkin tunsin jotain vetovoimaa joka sai toimimaan minut väärin. Juttelimme silloin tällöin, tapasimme muutaman kerran ja vaihdoimme muutaman pusun...salasin tämän mieheltäni, hävetti, oksetti, kadutti...
Vuonna 2019 tutustuin uuteen työkaveriini (mies) ja aloimme olemaan kavereita niin että laitoimme jotain tavallista viestiä ja kävimme silloin tällöin lenkillä. Tämä ei miehelleni sopinut alkuunkaan, oli todella mustasukkainen ja peloissaan. Työkaverini kävi meilläkin, tutustui mieheeni, lapsiimme..tein töitä sen eteen että tämä on vilpitön ystävyys. Mieheni kävi ahdistavaksi, inhottavasti minulle. Tämä sai mieleni vihaiseksi, ja sai minut toimimaan harkitsemattomasti. Aloin niin paljon inhoamaan mieheni myrkyllistä käytöstä, että lähestyin uutta ystävääni. Pussasin ja halasin muutaman kerran...kadutti, pilasin kaiken, viha ja suru oli vieraana taas jälleen kerran..Asia vaivasi minua todella, oli kokoajan paha olla kotona, aloin vain kaipaamaan uuden ystävän seuraa, hän oli minulle hyvä ihminen ja luulen että hän ihastui minuun vähän. Minun oli kuitenkin kerrottava miehelleni tapahtumat, koska en halunnut elää valheessa...kerroin siis nämä molemmat em tapaukset... Tästä alkoi helvetti joka ei näy loppuvan. Mieheni kertoi että hänkin on toiminut väärin minua kohtaan...nähnyt tätä vierasta naista kuulema 2012 ja ollut yhteydessä puhelimitse. Se oli minulle shokki josta en koskaan toipunut... Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja, kuin antaa anteeksi, koska miehenikin antoi tekoni anteeksi. En sydämessäni antanut anteeksi vaan kärsimykseni ja ahdistukseni syveni vain.
Päätin että haluan jatkaa ystävyyttä työkaverini kanssa kaikesta huolimatta. Myös työkaverini oli samoilla linjoilla, koska liian pahaa ei ollut tapahtunut. Tämä kaikki sai mieheni oireilemaan entistä huonommin, ja oma vihani alkoi kasvaa. Aloin viettämään entistä enemmän aikaa ystäväni kanssa ja yritin pitää samalla liittoni kunnossa. Sitä se ei todellakaan ollut, pelkkää vihaa ja paskaa. Oloni kävi niin ahtaaksi parisuhteessani ettå tiesin että haluan pois. Aloin lähestyä ystävääni ihastus mielessä, hän oli pakoreittini, tätä jatkui jonkin aikaan kunnes päädyimme harrastamaan seksiä.
Kerroin miehelleni sen heti, olin sekoamis pisteessä, itsemurhan partaalla. Ystävyytemme jäi kuukausien tauolle...kunnes ilmoitin miehelleni että en aio tätä ystävyyttä lopettaa. Saatiin sovittua kaikki kolme asiamme. Kaikki oli kaikille ok. Ystäväni ei käynyt enää meillä vaan tapasimme lenkkeilyn merkeissä silloin tällöin. Olin uskollinen, ja halusin olla pelkästään kaveri. Myös toinen osapuoli halusi vain kaveruutta, enkä aistinutkaan muuta. Hetken tämä toimi, mutta miehestäni tuli hirviö. Hän väitti että tämä kaveruus on ok kun sitä kysyin. Tiesin kuitenkin että hän ei kestä tätä. Minua kuitenkin painoi kovasti tämä toinen nainen josta en edes kaikkea tiennyt.
Yksi yö tutkin mieheni puhelinta salaa, löysin tämä naisen numeron tallennettuna salanimellä...kauhean kovan työn jälkeen sain selville että miehelläni on hiljattain ollut puolen vuoden seksisuhde tähän naiseen. Se miten tämä kaikki minulle selvisi, en jaksa edes kertoa, se tarina on toinen ja pitkä ja tuskainen... Samalla minulle selvisi että ovat 2012-2013 tavannut useamminkin kuin kerran ja meno on ollut kiihkeää. Minulta oli salattu aikaisempikin tapaaminen seurusteluajoilta...en tiedä mihin uskon ja mikä on edes totuus. En tiedä mikä se nainen on, en luota.
Mieheni tarina on se että hän on ollut niin rikki minun teoistani, ja sattumalta törmännyt tähän naiseen heikolla hetkellä...ja nainen on keplotellut itsensä mieheni huomioon...antanut huomiota ja saanut tuntemaan ihastusta. Mieheni väittää että ei olisi koskaan oikeasti ihastunut tähän naiseen vaan tapahtumat olisivat "naisen työn tulos". Eli mieheni käytöksen syyt ovat minun, ja vieraan naisen. Itse hän on uhri, kahden naisen heiteltävänä...kuin lehti joka ajelehtii, näin hän itse kuvailee...mieheni ei kuitenkaan ole kertonut minulle mitään, vaan on myöntänyt kun vaihtoehtoja ei ole ollut...kun olen tarpeeksi saanut faktaa ja ahdistanut hänet nurkkaan. Alkuun hän väitti että seksiä oli kerran pikaisesti ilman että miehellä edes seisoi, mutta selvisi että sitä olikin ollut useasti...seksipuheluita, seksiviestejä, himoa, suuseksiä, yhdyntää..mitä lie kaikkea... Ja se milloin sitä on ollut, en saa koskaan tietää...oliko jo silloin kun seurusteltiin....kuinka paljon ovat olleet tekemisissä oikeasti...en saa koskaan näihin totuutta.
En ymmärrä itseäni, miksi olen tässä...miksi olen vain ihan pihalla siitä haluanko olla vai lähteä. Haluan lähteä, mutta se tekee minulle liian kipeää...vaikka en edes tiedä mitkä mun tunteet on. Työkaverini kanssa en ole enää missään tekemisissä, ikävöin häntä ja varmaan oikeasti rakastuin häneen. En tiedä...en tiedä enää mistään mitään. Olen ollut näiden asioiden takia psykiatrisella osastolla. Minulla on vaikea masennus, elämä ei tunnu enää miltään, pelkästään tuskaa päivästä toiseen. Hommasin asunnon johon en edes uskalla muuttaa. Sinne mahtuu lapsetkin, mutta minä en osaa olla itseni puolella.
Eniten ajattelen vain miten voisin ikinä tehdä miehelleni niin julmasti että jättäisin hänet, miten sellaiseen kykenee. Hän on kokoajan rikki koska minä olen rikki. En halua enää seksiä, en halua enkä pysty mihinkään.
Minä haluaisin pois täältä, kuolla vain. Se tuntuu vaihtoehdoista parhaalta itseni kannalta, mutta muut....
-
Muokattu kirjoittajan toimesta 7 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Lisäys