Uskottomuuden jälkeen ero

Uskottomuuden jälkeen ero

Käyttäjä Bella88 aloittanut aikaan 06.12.2021 klo 21:03 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Bella88 kirjoittanut 06.12.2021 klo 21:03

Olen 33 vuotias nainen.Tarvitsen vertaistukea uskottomuuden jälkeen eroon ja miten selviää kun rakkaus toista kohtaan on vahvaa edelleen. Eli tarinani on, että miehellä oli puolitoista vuotta sitten 2 vuoden seksisuhde toiseen naiseen. Sen jälkeen elämä on todella vaikeaa ja ei ole palautunut suhde ennalleen sen jälkeen. Kävimme terapiassa tapahtuneen jälkeen. Välillä ollut parempia aikoja mutta huonompia enemmän. Olen miettinyt eroa monen monta kertaa ja olen ollut lähdössä mutta en ole vaan pystynyt. Nyt on tullut suhde tiensä päähän ja muutan ensi viikolla. Sekä kerroin läheisille miehen pettämisestä mikä tuli järkytyksenä kun kaikki luulivat että olemme onnellisia. Myös oma paha olo ja ahdistus niin kovaa että jos olisin jäänyt suhteeseen menisin rikki lopullisesti. Aloitan terapian itse koska tällä hetkellä tuntuu että en pysty normaaliin parisuhteeseen enää ikinä. Luottamus ihmisiin on mennyt totaalisesti. Myös ex aviomies petti ja jätti minut 10 v nuoremman takia joten luottamus miehiin on nolla tällä hetkellä. Asumme yhdessä vielä ensi viikkoon saakka, samassa sängyssä ei onneksi nukuta. Lopullinen päätös eroon tuli kun epäilin että sana kaava toistuu ja mies oli öitä pois kotoa. Mutta ollut niin paha olo pitkään, että olisi pitänyt lähteä aiemmin.  Olisi pitänyt lähteä heti kun sain tietää, pettämistä en enää ikinä suhteessa tule hyväksymään..  Jos jotain olen oppinut  niin ei se luottamus toiseen vaan palaa.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 8 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Muutin loppua
Käyttäjä ValkoinenLilja kirjoittanut 08.12.2021 klo 11:54

Hei Bella,

Olen kanssasi hieman samanlaisessa tilanteessa, jossa minun pitäisi lähteä elämäni suuren rakkauden luota. Olen 32 vuotias. Hänellä on ollut pitkän suhteemme aikana muita säätöjä, en tiedä ovatko nämä olleet fyysisiä vai pelkästään henkisiä. Olen kuvitellut, että olemalla parempi, seksikkäämpi, antamalla vapautta, tilaa, mitä tahansa, niin voittaisin hänet puolelleni eikä tarvitsisi näitä muita. Eipä toiminut...

Olen lähes varma, että avopuolisoni välittää syvästi minusta, vaikka onkin tehnyt minua kohtaan monesti väärin. Olen itse täysin rikkinäinen. Näen, että hän on ollut jo pitkän aikaa masentunut, ja näen myös, että hän kärsii omasta toiminnastaan. Ei kuitenkaan ole sitä lopettanut, ja minulla on kaksi vaihtoehtoa. Kestää hänen rinnallaan koko tämä aika, kun hän hakeutuu hoitoon ja työstää omaa itseään, etsii sitä kuka hän on ja mitä hän haluaa, tai suojella itseäni ja lähteä, elämää suuremmasta rakkaudesta huolimatta.

Kiitos että kerroit tilanteesi... Toivon löytäväni voimia samaan ratkaisuun kuin sinäkin olet tehnyt. Tiedän, että meillä minun pitäisi tehdä se meidän molempien vuoksi. Näen, että avopuolisoni tarvitsee itseään, hän tarvitsee ajan kasvaakseen ihmisenä. On vain kovin pelottavaa melkein 10 vuoden jälkeen jäädä yksin, kun olet jakanut jokaisen aamun ja illan toisen henkilön kanssa.

Rohkeutta, meille kaikille.

Käyttäjä Bella88 kirjoittanut 08.12.2021 klo 21:28

Hei valkoinen lilja

Ratkaisu eropäätökseen ei ikinä ole helppo ja aika ei ole ikinä hyvä sille. Mutta joskus on vaan ajateltava itseään ja mietittävä mitä elämältä haluaa.  Minulla on tullut suuri helpotus kun eropäätöksen tein ja tiedän jo nyt että tein oikean ratkaisun.  Ahdistus on jo nyt helpompi. Tosin miehen käytös aiheuttaa nyt ahdistusta. Mies on vihainen minulle, huutaa ja syyttää minua. Minun olisi vielä pitänyt jutella hänen kanssaan ennenkuin jätin hänet. Kai oletti, että tulee sopu kun aina ennenkin ja annan anteeksi. En tiedä onko uusia pettämisiä tullut varmaksi mutta en enää välitä. Miehellä on pahoja ongelmia oman itsensä kanssa ja minun tehtäväni ei ole pelastaa häntä. Hän myös suuttui siitä kun jätin hänet kun minä olen hänen koko maailmansa hänen sanojen mukaan. Hänellä ei ole oikein ystäviä ja vanhemmat eivät ole läheisiä ,itsellä taas aivan eri tilanne.  Olisin halunnut erota sovussa, mutta mies tekee siitä mahdotonta kun käyttäytyy noin.  Toisaalta tuo käyttäytyminen saa minut tajuamaan, että tosiaan tein oikean ratkaisun ja odotan ensi viikkoa, että pääsen pois omaan asuntoon. Toki vaikeaa tulee varmasti, mutta odotan yksin asumista. Minulla on eläimiä ja perhe ja ystäviä tukena lähellä. Minun täytyy nyt opetella olemaan onnellinen yksin enkä aio etsiä uutta miestä pitkään aikaan. Minulla on huono tapa pompata uuteen suhteeseen edellisen loputtua ja sitä virhettä en enää tee. Eropäätöksen tehtyä tuntuu että silmät auenneet ja huomaan nyt miten huonosti asiat oli. Haluan olla taas onnellinen ja jonain päivänä olenkin varmasti. Jokainen tekee omat ratkaisunsa suhteessa, mutta oman kokemuksen mukaan pettäminen, ainakin pitkäaikainen tuhoaa suhteen lopulta. Mieti mitä todella elämältä haluat. Joskus pitää olla itsekäs ja ajatella omaa parastaan.

Käyttäjä ValkoinenLilja kirjoittanut 10.12.2021 klo 08:58

Hei Bella,

Kuulostaa sille että teit todellakin oikean ratkaisun! Kukaan meistä ei ole huonon kohtelun arvoinen. Kirjoituksessasi huokuu mielestäni toivo, valo siintää jo edessäpäin. Toivon itsekkin löytäväni tuon valon ja saavani rohkeutta siihen mitä olisi tehtävä.

Kukaan ei ole keksinyt tai antanut vastausta siihen suureen kysymykseen, milloin olemme yrittäneet tarpeeksi. Ehkä tämänkin vain tietää...

Ehkä miehesi käytöskin laantuu kun aikaa kuluu. Ja jos ei laannu, olet kuitenkin tehnyt itsesi kannalta oikean ratkaisun.

Tunnistan hyvin tuon heti seuraavaan suhteeseen hyppäämisen, minäkään en rehellisyyden nimissä ole ollut sinkkuna koskaan kovin pitkään, en teini-iän jälkeen. Tunnistan itsessäni klassisen riippuvuuden ihmisistä ja läheisyydestä. Tämä on kova kasvun paikka myös itselle.

 

Käyttäjä Bella88 kirjoittanut 10.12.2021 klo 20:42

Hei valkoinen lilja

Kyllä sen tietää kun on tullut aika lopettaa  yrittäminen tai ainakin itse tiesin.. Olen huomannut itsessäni läheisriippuvuden merkkejä myös, en ole aiemmin tullut ajatelleeksi asiaa edes. Olen hypännyt suhteesta toiseen ja sinkkuajoilla hyppinyt sängystä toiseen, että saisi edes jotain läheisyyttä. Tämä on itselle hyvä pysähtymisen paikka ja miettiä mitä oikeasti haluaa ja minun itseni takia olen nyt vain yksin, yhden illan juttuihin en enää lähde. Satutin itseäni niissä liikaa aikoinaan. Sinäänsä yksin olo ei minulle ole vaikeaa, päinvastoin nautin siitä. Mutta yöt on vaikeita nukkua yksin, on aina ollut mutta onneksi kissa ja koira seurana. Mies on nyt rauhoittunut ja pyysi anteeksi käytöstään. On vihainen itselleen, ei minulle kuulemma. Hän ei olisi halunnut erota joten vaikeaa tietysti hänelle.

Käyttäjä Evelyiina kirjoittanut 22.12.2021 klo 13:16

Olen 34 vuotias viiden lapsen äiti. Mieheni on ikäiseni. Takana on vaikeat ajat...meillä on molemminpuolista uskottomuutta. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta..seurustelun alkuaikoina parisuhdettamme häiritsi eräs nainen joka oli ollut mieheni kanssa tekemisissä ennen meidän seurustelua...heillä ei siis tietääkseni ole varsinaista suhdetta ollut vaan jotain lapsellista "ihastusta". Minulle hän "jäi kiinni" että oli salaa tämän naisen kanssa tekemisissä (tekstareita, puheluita). Olin umpirakastunut, nuori ja tyhmä, en ymmärtänyt että tämä suhde vie minua tuhoon. Avioiduimme, ja ajattelin että vihdoin tästä naisesta päästään eroon... Aivan tuoreena avioparina minulle taas kävi ilmi että olivat olleet salaa tekemisissä. Maailmani musertui, mieheni vakuutteli minulle että siinä ei ole mitään pahaa ollut, pelkästään soittelua tavallisista asioista. Suljin silmäni, "hyväksyin" kohtaloni. Halusin unohtaa kaiken, enkä pitänyt edes vaihtoehtona uskottomuutta. Siitä alkoi ahdiatuskierteeni, joka on jatkunut läpi avioliiton...olen elänyt pimeydessä, en ole ymmärtänyt mitä teen. Saimme lapset, joita rakastamme ja joita olemme halunneet. Ostimme kodin, olimme onnellisia teoriassa, minä olen kuitenkin ollut ihan rikkinäinen alitajunnassa.

Vuonna 2011 opiskelin, luokallani oli yksi mies joka lähestyi minua, vaihdoimme tekstareita ja kerran pussasimme, koin ihastusta, mutta tiesin että se ei ole oikeaa. Kaduin sitä valtavasti ja laitoin häneen välit poikki kokonaan. Asia vaivasi minua aivan hirveästi ja kerroin tapahtuneen miehelleni. Hän sai hirveän kohtauksen ja haukkui minut huoraksi...anelin anteeksiantoa ja sain, mutta asiaa ei sen enempää käsitelty. Päätimme jatkaa ja korjata kaikki.

Vuonna 2017 tutustuin yhteen tutun tuttuun, sinkkumieheen. Häneenkin tunsin jotain vetovoimaa joka sai toimimaan minut väärin. Juttelimme silloin tällöin, tapasimme muutaman kerran ja vaihdoimme muutaman pusun...salasin tämän mieheltäni, hävetti, oksetti, kadutti...

Vuonna 2019 tutustuin uuteen työkaveriini (mies) ja aloimme olemaan kavereita niin että laitoimme jotain tavallista viestiä ja kävimme silloin tällöin lenkillä. Tämä ei miehelleni sopinut alkuunkaan, oli todella mustasukkainen ja peloissaan. Työkaverini kävi meilläkin, tutustui mieheeni, lapsiimme..tein töitä sen eteen että tämä on vilpitön ystävyys. Mieheni kävi ahdistavaksi, inhottavasti minulle. Tämä sai mieleni vihaiseksi, ja sai minut toimimaan harkitsemattomasti. Aloin niin paljon inhoamaan mieheni myrkyllistä käytöstä, että lähestyin uutta ystävääni. Pussasin ja halasin muutaman kerran...kadutti, pilasin kaiken, viha ja suru oli vieraana taas jälleen kerran..Asia vaivasi minua todella, oli kokoajan paha olla kotona, aloin vain kaipaamaan uuden ystävän seuraa, hän oli minulle hyvä ihminen ja luulen että hän ihastui minuun vähän. Minun oli kuitenkin kerrottava miehelleni tapahtumat, koska en halunnut elää valheessa...kerroin siis nämä molemmat em tapaukset... Tästä alkoi helvetti joka ei näy loppuvan. Mieheni kertoi että hänkin on toiminut väärin minua kohtaan...nähnyt tätä vierasta naista kuulema 2012 ja ollut yhteydessä puhelimitse. Se oli minulle shokki josta en koskaan toipunut... Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja, kuin antaa anteeksi, koska miehenikin antoi tekoni anteeksi. En sydämessäni antanut anteeksi vaan kärsimykseni ja ahdistukseni syveni vain.

Päätin että haluan jatkaa ystävyyttä työkaverini kanssa kaikesta huolimatta. Myös työkaverini oli samoilla linjoilla, koska liian pahaa ei ollut tapahtunut. Tämä kaikki sai mieheni oireilemaan entistä huonommin, ja oma vihani alkoi kasvaa. Aloin viettämään entistä enemmän aikaa ystäväni kanssa ja yritin pitää samalla liittoni kunnossa. Sitä se ei todellakaan ollut, pelkkää vihaa ja paskaa. Oloni kävi niin ahtaaksi parisuhteessani ettå tiesin että haluan pois. Aloin lähestyä ystävääni ihastus mielessä, hän oli pakoreittini, tätä jatkui jonkin aikaan kunnes päädyimme harrastamaan seksiä. 

Kerroin miehelleni sen heti, olin sekoamis pisteessä, itsemurhan partaalla. Ystävyytemme jäi kuukausien tauolle...kunnes ilmoitin miehelleni että en aio tätä ystävyyttä lopettaa. Saatiin sovittua kaikki kolme asiamme. Kaikki oli kaikille ok. Ystäväni ei käynyt enää meillä vaan tapasimme lenkkeilyn merkeissä silloin tällöin. Olin uskollinen, ja halusin olla pelkästään kaveri. Myös toinen osapuoli halusi vain kaveruutta, enkä aistinutkaan muuta. Hetken tämä toimi, mutta miehestäni tuli hirviö. Hän väitti että tämä kaveruus on ok kun sitä kysyin. Tiesin kuitenkin että hän ei kestä tätä. Minua kuitenkin painoi kovasti tämä toinen nainen josta en edes kaikkea tiennyt.

Yksi yö tutkin mieheni puhelinta salaa, löysin tämä naisen numeron tallennettuna salanimellä...kauhean kovan työn jälkeen sain selville että miehelläni on hiljattain ollut puolen vuoden seksisuhde tähän naiseen. Se miten tämä kaikki minulle selvisi, en jaksa edes kertoa, se tarina on toinen ja pitkä ja tuskainen... Samalla minulle selvisi että ovat 2012-2013 tavannut useamminkin kuin kerran ja meno on ollut kiihkeää. Minulta oli salattu aikaisempikin tapaaminen seurusteluajoilta...en tiedä mihin uskon ja mikä on edes totuus. En tiedä mikä se nainen on, en luota.

Mieheni tarina on se että hän on ollut niin rikki minun teoistani, ja sattumalta törmännyt tähän naiseen heikolla hetkellä...ja nainen on keplotellut itsensä mieheni huomioon...antanut huomiota ja saanut tuntemaan ihastusta. Mieheni väittää että ei olisi koskaan oikeasti ihastunut tähän naiseen vaan tapahtumat olisivat "naisen työn tulos". Eli mieheni käytöksen syyt ovat minun, ja vieraan naisen. Itse hän on uhri, kahden naisen heiteltävänä...kuin lehti joka ajelehtii, näin hän itse kuvailee...mieheni ei kuitenkaan ole kertonut minulle mitään, vaan on myöntänyt kun vaihtoehtoja ei ole ollut...kun olen tarpeeksi saanut faktaa ja ahdistanut hänet nurkkaan. Alkuun hän väitti että seksiä oli kerran pikaisesti ilman että miehellä edes seisoi, mutta selvisi että sitä olikin ollut useasti...seksipuheluita, seksiviestejä, himoa, suuseksiä, yhdyntää..mitä lie kaikkea...  Ja se milloin sitä on ollut, en saa koskaan tietää...oliko jo silloin kun seurusteltiin....kuinka paljon ovat olleet tekemisissä oikeasti...en saa koskaan näihin totuutta.

En ymmärrä itseäni, miksi olen tässä...miksi olen vain ihan pihalla siitä haluanko olla vai lähteä. Haluan lähteä, mutta se tekee minulle liian kipeää...vaikka en edes tiedä mitkä mun tunteet on. Työkaverini kanssa en ole enää missään tekemisissä, ikävöin häntä ja varmaan oikeasti rakastuin häneen. En tiedä...en tiedä enää mistään mitään. Olen ollut näiden asioiden takia psykiatrisella osastolla. Minulla on vaikea masennus, elämä ei tunnu enää miltään, pelkästään tuskaa päivästä toiseen. Hommasin asunnon johon en edes uskalla muuttaa. Sinne mahtuu lapsetkin, mutta minä en osaa olla itseni puolella.

Eniten ajattelen vain miten voisin ikinä tehdä miehelleni niin julmasti että jättäisin hänet, miten sellaiseen kykenee.  Hän on kokoajan rikki koska minä olen rikki. En halua enää seksiä, en halua enkä pysty mihinkään.

Minä haluaisin pois täältä, kuolla vain. Se tuntuu vaihtoehdoista parhaalta itseni kannalta, mutta muut....

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 7 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Lisäys