Niin, onhan anteeksiantaminen mahdollista ja yhdessä eläminenkin sen jälkeen. Monella suhde muuttuu jopa paremmaksi. Mutta jos yhdessä aiotaan jatkaa, niin minusta paluuta siihen vanhaan ei ole, vaan joidenkin asioiden pitää muuttua.

Pettäminen sattuu aina, en ymmärrä, miksi ei voisi sattua, vaikka pettämisestä olisi jo vuosi aikaa. Se on aina lupauksen rikkomista ja toisen ihmisen loukkausta, suurin loukkaus mielestäni, minkä toiselle voi tehdä. Itse en pystyisi pahimmalle vihamiehellenikään tekemään moista.
Itse painiskelen samojen ongelmien kanssa, minä sain tammikuussa tietää, että miehelläni on ollut rinnakkaissuhde lähes kaksi vuotta. Yhden kerran pettämisen voi antaa mielestäni helpommin anteeksi, tässä meidän tapauksessa on sulattelemista, koska suhde on kestänyt niin kauan. Pitäisi antaa anteeksi kahden vuoden valehtelut ja ilkeilyt ja sen, ettei ole ollut lapsille isä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Nyt hän katuu ja haluaa yrittää ja sanoo rakastavansa vain minua ja on aina rakastanut vain minua. Arvaat varmaan, että ei tunnu uskottavalta? Olen päättänyt myös antaa miehelleni toisen mahdollisuuden ja nyt kyllä kieltämättä on osoittanut, että haluaa tosissaan yrittää. Mutta koko ajan epäilen hänen sanomisiaan tästä suhdejutusta, minulla on tunne, että hän ei ole kertonut siitä kaikkea sellaista, mikä minun pitäisi tietää.
No minä olen nyt juuttunut tässä selviytymisprosessissa kiinni, joten ollaan menossa pariterapiaan yhdessä, jospa sieltä avautuu avoimia ikkunoita, joihin suunnata ajatuksensa. Ehkä minunkin olisi hyvä pystyä katsomaan tilannetta pettäjän näkökulmasta, asiat kun eivät ole aina niin mustavalkoisia.
En tiedä, selviämmekö tästä koskaan, mutta mielestäni kaikki voitava on yritettävä ennen kuin aletaan ajattelemaan eroa. Minä kuitenkin rakastan miestäni hyvin paljon, ja tiedän, että miehenikin rakastaa minua. Kaipa se on yrittämisen arvoista? Minua on helpottanut puhuminen ja kun mieheni jo väsyi tästä naisesta puhumiseen, nin tulostin hänelle materiaalia väestöliiton sivuilta; näin hän ymmärsi, että asiasta on PUHUTTAVA, muuten asia jää vaivaamaan ja tulevaisuudessa tulee vaan katkeruutta, jos asiaa ei ole käsitelty.
Mutta kaikesta karmeudesta huolimatta näen asian niin, että meillä on vielä mahdollisuus. Pakko on uskoa siihen, muuten tästä ei tulisi mitenkään mitään.

Moi 2912

Mulla on myös ollut tunne,että mies ei ole kaikkea kertonut. Nostinkin asian toissapäivänä esiin,kun hän kävi luonani kahvilla. Itkua vääntäen sain sanottua asiat, jotka on painaneet mieltä. Kehoitin häntä kertomaan jos tämä tapaus on ollut enempi kuin yhden viikonlopun juttu.

Jos juttu nyt ois paljastunut esim. vaikka puolen vuoden suhteeksi,se ois samaan kuumaan satuttanut minua vähemmän, kuin vaikka että se tulis ilmi tulevaisuudessa. Tilanteessa, jossa olisin palannut yhteiseen kotiin takaisin. Mies onneksi ymmärsi tilanteen ja oli ihan samaa mieltä,että nyt on aika puhua siitä mikä minun mieltä kaihertaa ja stressaa.

Kiitos kun kirjoitit🙂🌻

Niin, sinun on varmasti helpompi uskoa miestäsi, koska kyse on yhden viikonlopun jutusta, vaikkan en yhtään vähättele sinun tuskaasi. Minä en tiedä enää, mitä uskoa, lähes kaksi vuotta mieheni eli kaksoiselämää, joten arvaat varmaan, että pää meinaa räjähtää, kun mietin, mitkä hänen sanomisensa ovat totta ja mitkä eivät. Ehkä aika näyttää, miten tässä käy. Vaikeaa on edes hitusen luottaa ja tulee kasattua aika lailla syytöksiä miehen niskaan.
Minun elämäni rojahti kerrasta kasaan ja mikään ei oikeastaan tunnu miltään. Mieheni teko oli niin kamala, että tuskimpa enää tälläsitä tekisikään, varmasti näkee kuinka kärsin.
Mutta ehkä aika näyttää, täytyy vaan jaksaa mennä päivä kerrallaan ja toivoa parasta. Toivon, ett me selvitään tästä ja toivon, että te myös.

2912 kirjoitti 13.3.2009 12:47

Niin, sinun on varmasti helpompi uskoa miestäsi, koska kyse on yhden viikonlopun jutusta, vaikkan en yhtään vähättele sinun tuskaasi. Minä en tiedä enää, mitä uskoa, lähes kaksi vuotta mieheni eli kaksoiselämää, joten arvaat varmaan, että pää meinaa räjähtää, kun mietin, mitkä hänen sanomisensa ovat totta ja mitkä eivät. Ehkä aika näyttää, miten tässä käy. Vaikeaa on edes hitusen luottaa ja tulee kasattua aika lailla syytöksiä miehen niskaan.
Minun elämäni rojahti kerrasta kasaan ja mikään ei oikeastaan tunnu miltään. Mieheni teko oli niin kamala, että tuskimpa enää tälläsitä tekisikään, varmasti näkee kuinka kärsin.
Mutta ehkä aika näyttää, täytyy vaan jaksaa mennä päivä kerrallaan ja toivoa parasta. Toivon, ett me selvitään tästä ja toivon, että te myös.

Aivan varmasti on vaikea uskoa mitään mitä puhuu. 2 vuoden suhde on niin pitkä aika elää kaksoiselämää. Olen miettinyt itse sitä miten nämä henkilöt,jotka elää valheessa voivat elää. Itse en pystyisi salaillen elämään.

Kasaan välillä miestäni kohtaan kauheita syytöksiä ja välillä taas tunnen itseni syylliseksi asiaan,kun en ole tarpeeksi viehättävä. Mies katui tekemäänsä kyllä selvästi,kun sain tiedon asiasta. Hän itki ja tunnen hänet sen verran hyvin ettei hän itke turhista. Toivoi saavansa teon tekemättömäksi.

Luotan häneen aika paljon, mutta huonon päivän sattuessa kohdalle epäilen hyvin paljon. Onko hän työmatkallaan siellä missä sanoo olevansa jne.

Päivä kerrallaan, olen samaa mieltä. Hurjan paljon voimaa jaksaa ja *virtuaalihali*. Toivon molempien suhteille onnellista jatkoa.

Joo, on meilläkin mies itkenyt, eikä yleensä myöskään itke. Kyllä minä tiedän, että mies rakastaa minua, ehkä huomasi vasta nyt, mitä on menettämässä. Me ollaan menossa pariterapiaan, mulla ei ole keinoja, millä saisi menneisyyden jätettyä taakse, ajatukset pyörii vaan yhtä rataa, välillä on toiveikas, välillä on valmis lyömään hanskat tiskiin. Lasten vuoksi on vaan pakko antaa meille mahdollisuus, mutta mihinkään kulissiavioliiton pyörteisiin en rupea lastenkaan takia. Jos en pääse tästä yli, niin ero on edessä. Kai minullakin on oikeus olla onnellinen?
Muista se, että pettäjä on itse syypää uskottomuuteensa, se ei ole sinun vikasi, vaikka olisit lihava tai laiha, ne eivät vaikuta siihen, pettäjän pitäisi kertoa tyytymättömyytensä suhteeseen, ei käydä vieraissa, se ei ole ratkaisu mihinkään. Että turha syyllistää itseään siitä. Sinä olet ihana, juuri sellaisena, mikä olet, sinä olet ainakin rehellinen (niin kuin minä), se jos mikä on kaunista.
Kiitos kun vastailit minullekin!

2912 kirjoitti 13.3.2009 15:12

Joo, on meilläkin mies itkenyt, eikä yleensä myöskään itke. Kyllä minä tiedän, että mies rakastaa minua, ehkä huomasi vasta nyt, mitä on menettämässä. Me ollaan menossa pariterapiaan, mulla ei ole keinoja, millä saisi menneisyyden jätettyä taakse, ajatukset pyörii vaan yhtä rataa, välillä on toiveikas, välillä on valmis lyömään hanskat tiskiin. Lasten vuoksi on vaan pakko antaa meille mahdollisuus, mutta mihinkään kulissiavioliiton pyörteisiin en rupea lastenkaan takia. Jos en pääse tästä yli, niin ero on edessä. Kai minullakin on oikeus olla onnellinen?
Muista se, että pettäjä on itse syypää uskottomuuteensa, se ei ole sinun vikasi, vaikka olisit lihava tai laiha, ne eivät vaikuta siihen, pettäjän pitäisi kertoa tyytymättömyytensä suhteeseen, ei käydä vieraissa, se ei ole ratkaisu mihinkään. Että turha syyllistää itseään siitä. Sinä olet ihana, juuri sellaisena, mikä olet, sinä olet ainakin rehellinen (niin kuin minä), se jos mikä on kaunista.
Kiitos kun vastailit minullekin!

Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja kukaan ei ole velvoitettu elämään kulissia, ei edes lasten takia.

Hienoa, että olette tarapiaan menossa. Ainakin yritätte kaiken mahdollisen ja se on tärkeintä.🙂🌻 Selvästikin miehesi oikeasti välittää sinusta ja perheestä,haluaa tehdä myös kaikkensa.

Tiedän,että noi ajatuksen pyörittelyt saa epätoivoiseksi. Saatan itse ihan yllättäin saada kauhean itkukohtauksen, kun tulee mieleen vanhasta parisuhteesta se kuinka sinisilmäisyyttäni annoin monta kertaa anteeksi mitä ilkeämmät teot ja aina sain pettyä uudelleen. Siinä vaiheessa tulee mieleen heittää kirves kaivoon ja jatkaa yksin elämää. Rakkaus kuitenkin estää tekemästä sen.

Meillä ei ole lapsia, mutta halutaan kyllä lapsia/lapsi. Lapsettomuus on minusta johtuvaa. Se ei kuitenkaan ole miehelle este jatkaa yhdessä. Hän on valmis käymään rankat hoidot läpi. Eihän sekään takaa sitä, että meille suotais se onni. Voi olla,että oikeasti kiemurtelen itsesäälissä liikaa asian takia. Katson sen oikeudekseni ja ketä se haittaa jos iltaisin itken itseni uneen murehtiessani asiaa.

Minulla tulee ihan samanlaisia reaktioita; lähtiessäni koiran kanssa lenkille, olen niin normaali kuin tälläisessä tialnteessa voi, mutta siellä metsän siimeksessä saattaa kaikki taas rojahtaa kasaan ja tulee epätoivoinen olo, ettei tästä tule mitään. Mielialat heittelehtii todella, ja aamuisen hyvän mielen jälkeen onkin taas valmis luovuttamaan.
Kun ei tiedä enää, mitä uskoa, kun mennyt kaksi vuotta on ollut pelkkää valhetta, valhetta. Ei minun mielestäni tälläisestä toivu hetkessä, vaan siinä menee kuukausia jopa vuosia. Mä haluaisin itselleni paremman olon, tottakai, ei kai kukaan halua viikkotolkulla kärvistellä tälläisessä olotilassa.
Ehkä tämä on osaksi itsesääliäkin, kieriskelee siinä, kun olo on toivoton. Mutta vaikka kuinka sanoisi itselleen, että ota niskasta kiinni itseäsi ja pää jo pystyyn; ei se vaan onnistu. Kun on sisältä murjottu, niin kestää aikansa, että tästä pääsee eteenpäin.
Toivon todella, että se terapia avaa uusia siltoja, että näkisin tässä tilanteessa koko kokonaisuuden, enkä vain itseäni. Mutta ikinä en tätä hyväksy oikeaksi millään muotoa, eli ymmärrystä ei tule tähän tekoon. Anteeksi pystyy antamaan, jos haluaa, unohtaa varmaankaan ei koskaan pysty. Tämän asian kanssa on vain opittava elämään. Mistä sitten tietää, että mieheni on todellinen rakkkaus? Että kannattaa yrittää? Minä uskoisin, että rakastan häntä, mutta tuntuu välillä, etten enää tiedä, mitä rakkaus on.
Viikonlopun aikana olin jo heittämässä "hanskoja tiskiin", sanoin miehelle, että jos elämässä löytää ihastuksen, joka menee perheen edelle, niin eikö sitten kannattaisi jatkaa hänen kanssaan? Miksi ihmeessä roikkuu minussa? Päästäisi iirti ja jatkaisi mihin naisen kanssa jäi? Mieheni sanoi, että on aina rakastanut minua, että hänen rakkautensa ei ole haaruksissa. Niin, puoliksi myönsi, että suhde oli vain seksiä, eikä koskaan rakastanut naista. Aluksi oli ehkä ihastunut, mutta huomasi tehneen virheen. Nainen pyysi miestäni jättämään meidät, mutta mieheni sanoi, ettei jätä. Mies yritti lopettaa suhteen, puoli vuotta nainen kiristi miestäni, sillä, että kertoo minulle ja perheelle, jollei mieheni käy naisen luona. Lopulta mieheni sanoi naiselle, ettei tule enää, sen kun kerrot. Ja niin nainen laittoi viestejä kännykkääni ja lopulta tajusin, että miehelläni on suhde. Ei ollut minun miehessä sen vertaa miestä, että olisi minulle kertonut. Nämä naisen viestit olivat kamalia, hurjaan seksiin viittaavia, kaikkea sitä mitä mieheni ei ole koskaan minun kanssani ollut. Mieheni sanoo, että viestit ovat liioiteltuja ja ehkä uskon häntä, koska meillä on niin pitkä historia ja mikään ei viittaa siihen, että mieheni olisi sellainen. Ne viestit olivat niin ilkeitä, että ihmettelen, kuinka sellaisia voi lähettää.. Tietysti voi, kun ajattelee, että hän jäi lopulta kuitenkin toiseksi, mutta siltikin, menee minun silmissäni naiseuden alapuolelle.
Mieheni sanoo, ettei missään olosuhteissa jatka suhdettaan naiseen. Hän ei halua olla missään tekemisissä tämän jälkeen hänen kanssaan. Mieheni sanoo, että hänen elämänsä muuttuu siinäkin tapauksessa jos minä lähden. Hän sanoo, että yksi uskottomuuden tie riitti hänelle, niin monta unetonta yötä on kuulemma asian vuoksi valvonut. Sanoo, että syyllisyys on kamalaa, niin kamalaa, että välillä tuntuu, että pää räjähtää.
Hän sanoo, että haluaa toisen mahdollisuuden. Hän haluaa hyvittää kaiken ja sanoo, että tästä eteenpäin puhutaan kaikki asiat aina yhdessä. Hän sanoo antavansa nyt kaiken sen rakkauden tekoina takaisin, jota en häneltä pitkään aikaan saanut.
Minä olen sanonut, etten enää rupea hänen ovimatokseen. En ole enää se sama sinisilmäinen kiltti vaimo, johon hän on tottunut. Minä olen ollut liian kiltti, olen antanut hänen monen monta kertaa jyrätä ohitseni, olen sallinut hänen kohdella minua huonosti. Nyt en enää anna, minä en usko enää mitä tahansa ja vaadin, että selityksiä tulee, jos on aihetta. Mitään riitaa ei lakaista maton alle, vaan ne puhutaan. Jos mieheni ei siihen pysty,niin sitten lähden.
Miksi tämän elämän pitää olla joskus näin kovaa? Mitä pahaa sitä on tehnyt, kun saa kannettavakseen tälläisen taakan?