Uskoton vaimo

Uskoton vaimo

Käyttäjä Jaakko aloittanut aikaan 18.08.2018 klo 18:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Jaakko kirjoittanut 18.08.2018 klo 18:45

Hei,

Yksi surullinen tarina lisää. Minulle selvisi vajaa kaksi viikkoa sitten, että vaimolla on suhde toisen miehen kanssa.

Liittomme on ollut koko kesän huonossa jamassa ja hellyyttä ei ole ollut. Minulla oli omia pieniä epäilyksiä ja päätin katsoa vaimon puhelimen viestit ja niistä ei jäänyt mitään epäselvää.

Vaimo tunnusti nämä minulle ja pitkien keskustelujen jälkeen päätimme yrittää vielä. Pari päivää siitä löysin vaimon kirjoittaman kirjeen, jossa hän kaipaa miestä ja seksiä hänen kanssaan. Oli jo suunnitellut tapaamisen ja kaikki.

Tämän jälkeen hajosin täysin. Miehen vaimo ei vielä tiennyt asiasta, joten paljastin hänelle heidän suhteensa.

Päätin jo kerran erota vaimosta ja kerroin sen hänelle. Pitkien keskustelujen jälkeen yritetään vielä. Vaimo kuulemma rakastaa minua, mutta tunteita on myös toista miestä kohtaan.

En oikeastaan tiedä mitä tekisi. Rakastan vaimoa vieläkin, mutta palautuuko usko koskaan ja tiedänkö onko hän minun kanssani vain lapsemme takia.

Käyttäjä hengissä kirjoittanut 19.08.2018 klo 10:21

Hei Jaakko,

Ikävä lukea sinun koettelemuksestasi. Olen käynyt saman läpi neljä vuotta sitten ja voisin ehkä antaa jotain neuvoja kokemuksesta.

Ensinnä, laittaisin tiukan rajan eli joko sinä tai toinen mies. Et voi alkaa roikkumaan epätietoisuudessa. Jos vaimosi haluaa miettimisaikaa niin se tarkoittaa että sama peli jatkuu.

Koska vaimosi on selvästi jatkanut peliä selkäsi takana, siitäkin huolimatta että päätitte vielä yrittää, tilanne on vaikea. Vaikka pääsisitte yhdessä eteen päin, niin asia tulee kalvamaan sinua. Uskottomuuden lisäksi hän rikkoi TUOREEN LUPAUKSEN.

Näillä tiedoilla minä suosittelisin että aloitat eroprosessin koska silloin myös pääset aloittamaan traumasta tervehtymisen! Jos yritätte jatkaa, ja vaikka onnistuisittekin olemaan yhdessä sinun elämänlaatusi tulee heikkenemään huomattavasti useammaksi vuodeksi. Tai sitten alat hankkimaan elämääsi muuta sisältöä joka korvaa menetetyt asiat parisuhteessa, suhde kärsii ja jää taka-alalle elämässäsi. Lopputulema on sama. Kuulostaa karulta mutta tähän se on mennyt sen jälkeen kun vaimoni petti minua, hänellä oli siis useamman kuukauden suhde.

Omasta kokemuksesta en alkaisi uudelleen yrittämään, oli sitten lapsia tai ei. Elämän parhaita vuosia menee ainakin itsellä kipuillessa, katkeruudessa ja itsetunnon rippeitä kerätessä. Jos olisin eronnut heti, tiedän että olisin nyt terveempi ja onnellisempi ihminen. Joten anna painoarvoa sinun omalle elämänlaadullesi.

Viestin lopuksi: kiinni jääminen on varmasti shokki molemmille, myös vaimollesi, mutta hän on se henkilö joka kantaa vastuun tapahtuneesta. Muista koko prosessin ajan, ettet ala miettimään teitkö sinä jotain väärin. Mikään ei oikeuta vaimoasi pettämään, syy on yksin hänen.

Kerrohan sitten miten asiat sujuu, olen mielellään kuulolla ja tukena.

Käyttäjä Muruset kirjoittanut 20.08.2018 klo 15:01

Hei Jaakko,
Ikävää, että joudut liittymään joukkoon ja samalla hyvä että löysit tänne. Mientitäaika-nimisessä ketjussa oli paljon tuota lähteä-jäädä problematiikkaa meillä monella kuvattuna. Miehelläni oli suhde työkaveriinsa ja vuosi sitten keväällä se paljastui minulle. Alun shokin jälkeen mieheni oli vaikea irrottautua suhteesta ja minulle valehdeltiin vielä monta kertaa siitä onko se ohi vai ei. Itse myöskin paljastin kaiken heti kolmannen osapuolen miehelle, enkä sitä kadu.

Täällä niin moni tuntee tuskasi ja ymmärtää fiiliksesi. Muista, että kaikki tulee viemään aikaa. Tunteet tulevat mylläämään edes takaisin, sitä ei voi estää. Pidä itsestäsi huolta ja hae apua vaikka työterveydestä. Ammattilaiset ovat tottuneet käsittelemään vaikka mitä...

Alussa olennaista on laittaa tosiaan toinen tiukasti valitsemaan kenet valitsee ja katkaista yhteydenpito kolmanteen. Väestöliiton sivuilla on hyviä artikkeleita aiheesta, lue ja anna toiselle luettavaksi. Jos suhde jatkuu, se viivästyttää teidän välienne käsittelyä. Suostuisiko vaimosi lähtemään kanssasi pariterapiaan?

Meillä alun kriisinhallintaan auttoi pariterapia. Aloitimme sen tauon jälkeen myöhemmin uudelleen selvittääksemme onko meistä rakentamaan jotain uutta vai erotaanko. Päädyimme lopettamaan kesän korvalla terapian ja rakennamme yhdessä uudenlaista parisuhdetta. Molemmat käymme lisäksi yksilöterapioissa. Tie on vasta alussa, mutta elämä jatkuu vaikken sitä alun tuskassa uskonutkaan.

Voimia sinulle, en osaa auttaa mutta vakuutan että tiedän miltä tuntuu.

Käyttäjä Jaakko kirjoittanut 21.08.2018 klo 12:52

Kiitos viesteistä.

Koitin puhelinterapiaa ja se ei ollut mun juttu. Olo tuntuu pahentuvan aina iltaa kohti. Vaimo on luvannut yrittää vielä mun kanssa. Pelkään, että yritys on lapsen takia tai että luulen että asiat ovat menossa parempaan suuntaan ja vaimo kertookin että tämä oli tässä.

Tekisi mieli yrittää, mutta kun en tiedä lopputulosta ja mitä vaimo oikeasti ajattelee.

Tuo pariterapia hieman mietityttää, että onko siitä apua vai onko se pelkkää itkua ja toisten virheiden kertomista.

Jollain tavalla odotan jotain merkkiä jostain, että yritänkö vielä vai onko helpompi erota. Siihen vielä nämä ihanat lapsen tapaamisjutut, talo- ja auto lainat. Vaikkei ne saa olla mitään syitä, mutta ei ne ainakaan helpota asioita.

Suuri osa minusta kaipaa läheisyyttä mitä en ole pitkään aikaan saanut. En pystyisi elämään suhteessa jossa ei ole läheisyyttä, rakkautta ja seksiä.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 21.08.2018 klo 13:48

Jaakko, mahdotonta on nähdä miten parisuhde tulee toipumaan ja kehittymään pettämisen jälkeen. Tämän takia usein suositellaan, ettei eroaisi kovin nopeasti ja muutenkin välttäisi kärjistämästä tilannetta, koska sanomisia ja tekemisiä ei voi vetää takaisin. Erota voi myöhemminkin, jos suhteen uudelleenrakennus ei onnistu.

Oma kokemukseni on, että jos pettäminen jää kalvamaan ja suhteen uudelleen rakentamine ei kunnolla onnistu, petturilta saatu läheisyys tuntuu vajaalta ja petetty uhkaa katkeroitua. Suhteen rakentamisen onnistuminen on ratkaisevasti kiinni siitä kuinka pettänyt osapuoli osaa ja jaksaa olla myötätuntoinen, pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta ja käydä läpi sitä miksi petti. Petetyn on saatava tunne hyvityksestä, että pettäjä on aktiivisesti ja sitoutuneesti rakentamassa sitä mitä rikkoi.

Jos pettäjä esimerkiksi sanoo, että joutuu kuuntelemaan tunteitaan, eikä voi tietää mitä tuntee tulevaisuudessa, jää petetty tyhjän päälle. Pettämistilanteessa tunteet mylläävät niin, ettei niistä ole suunnan näyttäjiksi. Parisuhteen rakentaminen ja rakastaminen on tällaisessa kriisitilanteessa mitä suurimmassa määrin tahdon asia. Jos tahtoa ei ole, ei toivoakaan juuri ole.

Toivotan voimia selvittää tilannetta ja tehdä aikanaan hyviä ratkaisuja.

Käyttäjä Jaakko kirjoittanut 30.08.2018 klo 12:24

Nyt ollaan päätetty katsoa hetken aikaan, miten meidän suhde kehittyy tai kariutuu. Ollaan käyty tosi paljon meidän suhteessa olleita ongelma kohtia lävitse. Olen ymmärtänyt, että minunkin toiminnassa on parannettavaa.

Tästä huolimatta sydämessäni tuntuu, että vaimo ei täysillä mukana tässä. Hän puhuu, että töissä on kiireitä yms. Ymmärrän sen, mutta tällä hetkellä haluaisin 100% panostuksen tähän.

Lisäksi olen koittanut yllättää vaimoa pienillä teoilla, mutta ne ovat syystä taikka toisesta menneet ketuiksi. Vaimon puolelta ei ole tullut mitään samankaltaista yritystä.

Meidän olisi tarkoitus mennä yhdessä pitkästä aikaan ulos viikonloppuna. Olen omassa päässä miettinyt, että ellei siellä tapahdu paranemista tähän suhteeseen, edes pientä, niin paras vaihtoehto taitaa olla avioero.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 30.08.2018 klo 12:47

Jaakko,
En tiedä voiko vielä vetää noin ehdottomia johtopäätöksiä jatkon suhteen. Pettämisen jälkeen tunteet ja suhde ovat melkoista vuoristorataa. Pidemmällä aikavälillä on tietysti tärkeää, että pettänyt osapuoli on ymmärtää kuinka tärkeää hänen varaukseton tukensa suhteen uudelleen rakentamiselle on ja myös jaksaa panostaa. Petetylle täytyy tulla kohtuullinen tunne tasapuolisuudesta ja tämä ei tarkoita, että molempien täytyy pettää. Tasapuolisuuden tunnetta tulee siitä, että pettäjä aidosti toteaa toimineensa väärin, katuu ja pyytää anteeksi. Lisäksi petetyllä tulee olla mahdollisuus palata asiaan useamman kerran ja purkaa pahaa oloa. Samalla myös todetaan, että pyritään eteenpäin ja että petetty ei muita asioita koskevissa erimielisyyksissä ota esille pettämistä. Pettämistä pyritään käsittelemään omana asiana ja muita asioita voidaan käsitellä ja niissä päästä eteenpäin ilman, että pettäminen on esillä.
Toivottavasti viikonloppu menee hyvin.

Käyttäjä Muruset kirjoittanut 30.08.2018 klo 13:03

Yhdyn Berenin viisaisiin kommentteihin. Itselläni vasta puolen vuoden jälkeen alkoi olla edes jonkinlainen kyky arvioida omaa, toisen toimintaa ja mahdollista yhteistä jatkoa. Antakaa aikaa, ainut missä olen ehdoton on että kaikki yhteys kolmanteen on katkaistava, jotta te pystytte selvittelemään asioitanne. Sama ohje tulee ammattilaisilta. Mitä pidempään se jatkuu, sitä vaikeampaa selvitteleminen on. Ja kyllä, kokemusta on valitettavasti. Kun yhteys kolmanteen loppui, asioiden läpikäyminen pystyi vasta alkamaan. Mukavaa viikonloppua.

Käyttäjä Jaakko kirjoittanut 30.08.2018 klo 14:03

Kiitos nopeista kommenteista.

Olen ehkä liian hätäinen. Kaipaan vaan jotain merkkiä, että mihin suuntaan ollaan menossa.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 30.08.2018 klo 14:57

Jaakko,
Ymmärrän, tilanne on turhauttava ja loukkaava ja sitä yrittää jaksaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Toivottavasti vaimosi osaa tulla vastaan. Tilanne on todennäköisesti hänellekin vaikea ja hämmentävä, vaikka puntit eivät olekaan tasan. Ajan kanssa tilanne varmaan selkiytyy mutta tietysti pitäisi jaksaa nyt jo tehdä töitä suhteen eteen. En osaa kuin toivottaa voimia tulevaan.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 01.09.2018 klo 12:37

Onpa haastava tilanne. Vaimosi ei selvästikään ottanut olleensa, kun jäi kiinni, eikä osoittanut katumusta jatkaessaan peliään selkäsi takana.

Sinulle sanoisin, että sinulla ei ole kiire mihinkään. Anna itsellesi aikaa selvitä järkytyksestä ja anna pääsi selkiytyä. Vaimolleen taas älä anna enää yhtään aikaa, se on joko tai. Sinä tai hän. Ei mitään siltä väliltä. Olkoot, että hänellä on tunteita toista kohtaan, hän ei voi pitää molempia (ellei se sinulle käy) ja valinta on tehtävä. Nyt. Jos hän haluaa jatkaa sinun kanssasi ja sinä haluat sitä myös, hän kipuilkoot keskenään mennyttä romanssiaan tai menkööt terapiaan.

Mieti sinä odotellessasi, pytytkö oikeasti pääsemään asian yli, jos jatkatte. Jos vastaus on ei, ei kannata jatkaa. Mutta anna itsellesi aikaa.Älä hosu.

Käyttäjä Jaakko kirjoittanut 04.09.2018 klo 07:39

Nyt on yhteinen viikonloppu takana. Se olisi voinut kyllä mennä paremminkin. Ilta päättyi vaimon itkuun ja sammumiseen. Illan aikana oli yksi hetki, joka sai minut hetkeksi onnelliseksi. Mietin halusiko vaimo tarkoituksella juoda liikaa, mutten usko sitä.

Mulla oli eilen taas huonompi päivä, Olin jonkinverran yksin kotona ja silloin asiat tuntuvat kaatuvan päälle. En oikein osaa käsitellä näitä asioita ja uskon ettei kukaan osaa niitä.

Kävimme illalla pitkän keskustelun. Saimme molemmat kerrottua tunteitamme ja huoliamme. Mun mielestä keskustelu oli hyvä vaikka se repi taas haavoja auki. Sovimme vaimon kanssa, ettemme kysele koko ajan tunteistamme vaan kerromme, jos on paha olla. Se oli mielestämme hyvä ratkaisu.

Puheet kääntyivät myös mahdolliseen seksiin. Jos tulemme sitä vielä harrastamaan, niin miten se menee. En voi olla kuvittelematta, että vaimo vertaa minua toiseen mieheen ja hän myönsi sen. Asialle täytyy antaa aikaa, mutta miten helkutissa selviämme mahdollisesta ekasta kerrasta pettämisen jälkeen? Pelkään, että hajoitan vaimoni henkisesti asian suhteen. Mutta toisaalta tämä on iso osa parisuhdetta, toimivaa sellaista.

Eilen myös vaimo ymmärsi, että mun on vaikea antaa pettämistä anteeksi ja kertoi että se oli kamala teko. Mulle oli tosi tärkeää kuulla se.

Olisi mahdottoman hieno tietää selviämmekö tästä ja jos selviämme kuinka kauan prosessi vie aikaa, että elämä kotona olisi jokseenkin normaalia. Tiedän, että se on mahdoton tietää, mutta jokin osa pääkopasta suoraan sanotttuna vaatii sitä.

Olen ehkä liikaa vaatinut tietää vaimolta hänen tunteista. Lupasin olla vaatimatta mitään. Olisin vaan helkutin hienoa tietää, miten tämä edistyy. Tuntuu, että olen oravanpyörässä sen suhteen. Haluan tietää missä mennään, mutta en halua painostaa.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 05.09.2018 klo 13:37

Vastauksia kysymyksiisi et voi saada, kuin vaimoltasi ja nyt tilanne vaikuttaa kääntyneen siten, että vaimosi olisi se uhri, jota pitää suojella ja tämän jaksamista tukea. En ymmärrä.