Usko ja toivo loppunut

Usko ja toivo loppunut

Käyttäjä Samasu aloittanut aikaan 09.10.2012 klo 10:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Samasu kirjoittanut 09.10.2012 klo 10:01

Hei kaikki. Olen uusi täällä ja en tiedä kirjoitanko oikeaan paikkaan ja muutenkaan oikein, mut haluan kertoa elämästäni. Olen 29v kolmen lapsen äiti, naimisissa ja maalla asuva ihminen. Olen kärsinyt jo kuusi vuotta paniikkihäiriöstä ja viimeisen vuoden tai ehkä vähä ylikin on ollut masennusta. Sitä ei oo kyl todettu missää mut tiedostan itse asian vaik apua en oo hakenu kun en pääsisi lääkäriin. Asun siis maalla, lähimpään paikkaan mis ois lääkäri yms on reilu 20 km matkaa ja mul ei ole autoa, mies käy melkei sadan km päässä töissä joten ei ole kotona kuin lähinnä nukkumassa.
Mä oon itse työtön, no oon ollu sillo tällö töissä eri paikois mut vaa pikku pätkiä ku ei oikein työt onnistu joka johtuu musta itsestäni. Lapset on jo kaikki koulus ja ovat mun luona vain joka toinen viikko.
Eli mä oon joka toinen viikko täysin yksin kaikki päivät ku mies on töissä ja lapset isällää.
No onha mul perhettä muutenki tai liekkö voi perheeks sanoo ku mun oma äiti, isä, sisko ja veli on hylännyt mut. Kukaa näistä ei pidä mihi yhteyttä muutenku jos tarvii jotain , rahaa. Paikan mihi mennä tms. Mua ja mun kotia on aina pidetty vaan ns loma paikkana, mun sissarrukset tulee tänne syömää nukkumaan jne ja kaikki mun rahoilla jne jne.
Monta kertaa oon sanonu kaikille näille et mul on paha olla, no ehkä päivän pari he soittelee ja kysyy vointia ja sit se loppuu. Vanhemmat antaa sisaruksille kaiken mitä he tarvii ja haluaa, mä en saa ikinä mitää.
Saattaa mennä viikko pari et kukaa ei ota muhu yhteyttä ja sit jos ottaa nii vaa sen takia ku tarviivat apua.
Kukaan ei kukaan ajattele ikinä et mite mul menee mitä mä tarvii yms yms.
Mä elän vain ja ainoastaan kotona aina yksin.
Kavereitakaan ei oo ollu enää pitkää aikaa, kaikki on vaa jotenkin hävinny.
Voisin vaan jatkaa tätä mun tarinaa lisää ja lisää mut alkaa jo ahdistaa liikaa eli taidan lopettaa tältä erää.
Lyhyesti ja tiivistettynä mun elämä on niin syvältä ku olla ja voi ja joka ikinen päivä on taistelua itseni kanssa etten tee loppua elämääni 😭

Käyttäjä Kari kirjoittanut 09.10.2012 klo 18:59

Samasu kirjoitti 9.10.2012 10:1

Hei kaikki. Olen uusi täällä ja en tiedä kirjoitanko oikeaan paikkaan ja muutenkaan oikein, mut haluan kertoa elämästäni. Olen 29v kolmen lapsen äiti, naimisissa ja maalla asuva ihminen. Olen kärsinyt jo kuusi vuotta paniikkihäiriöstä ja viimeisen vuoden tai ehkä vähä ylikin on ollut masennusta. Sitä ei oo kyl todettu missää mut tiedostan itse asian vaik apua en oo hakenu kun en pääsisi lääkäriin. Asun siis maalla, lähimpään paikkaan mis ois lääkäri yms on reilu 20 km matkaa ja mul ei ole autoa, mies käy melkei sadan km päässä töissä joten ei ole kotona kuin lähinnä nukkumassa.
Mä oon itse työtön, no oon ollu sillo tällö töissä eri paikois mut vaa pikku pätkiä ku ei oikein työt onnistu joka johtuu musta itsestäni. Lapset on jo kaikki koulus ja ovat mun luona vain joka toinen viikko.
Eli mä oon joka toinen viikko täysin yksin kaikki päivät ku mies on töissä ja lapset isällää.
No onha mul perhettä muutenki tai liekkö voi perheeks sanoo ku mun oma äiti, isä, sisko ja veli on hylännyt mut. Kukaa näistä ei pidä mihi yhteyttä muutenku jos tarvii jotain , rahaa. Paikan mihi mennä tms. Mua ja mun kotia on aina pidetty vaan ns loma paikkana, mun sissarrukset tulee tänne syömää nukkumaan jne ja kaikki mun rahoilla jne jne.
Monta kertaa oon sanonu kaikille näille et mul on paha olla, no ehkä päivän pari he soittelee ja kysyy vointia ja sit se loppuu. Vanhemmat antaa sisaruksille kaiken mitä he tarvii ja haluaa, mä en saa ikinä mitää.
Saattaa mennä viikko pari et kukaa ei ota muhu yhteyttä ja sit jos ottaa nii vaa sen takia ku tarviivat apua.
Kukaan ei kukaan ajattele ikinä et mite mul menee mitä mä tarvii yms yms.
Mä elän vain ja ainoastaan kotona aina yksin.
Kavereitakaan ei oo ollu enää pitkää aikaa, kaikki on vaa jotenkin hävinny.
Voisin vaan jatkaa tätä mun tarinaa lisää ja lisää mut alkaa jo ahdistaa liikaa eli taidan lopettaa tältä erää.
Lyhyesti ja tiivistettynä mun elämä on niin syvältä ku olla ja voi ja joka ikinen päivä on taistelua itseni kanssa etten tee loppua elämääni 😭

Hei Samasu!

Onneksi sinulla on kuitenkin lapset, jotka varmasti merkitsevät sinulle paljon. Tuosta paniikkihäiriöstä ja masennuksesta sinun kannattaisi keskustella lääkärin kanssa. Jos vaikka bussilla pääsisit käymään lekurissa kun ensin varaat ajan.
Onko sinulla muuten harrastuksia? Joku kiva harrastus voisi antaa virikettä hiljaisiin
hetkiin. Toivon voimia sinulle.
Kari