Hei minet,

Älähän hosu...se että oot purkanu pakkautunutta vihaasi nykyiseen mieheesi ei ole mikään ihme. Sellasia me ihmiset ollaan, jollei saada purettua vihaamme sen oikeaan kohteeseen, siirrämme vihan purun muualle. Oot pitäny hurjaa vauhtia, siksikään ei ole ihme, että olet puhki. Jokaisen myttyyn menneen suhteen jälkeen tarvitsisimme lepoaikaa vetääksemme henkeä ennen uusia haasteita. Sinulle ei sitä aikaa ole jäänyt. Joten teeppä se nyt. Vedä henkeä. Anna elämän viedä eteenpäin ja kantaa. Äläkä ole hämmästynyt, että juuri silloin kun elämässä on vihdoin aihetta olla onnellinen hyvinkin tuskalliset muistot puskevat pintaan. Niin kävi itselleni ja joillekin ystävilleni, kun elämä vihdoin alkoi hymyillä. Sillon vasta uskaltaa lopullisesti heittäytyä elämän vietäväksi, ja käydä läpi tuskaisatkin muistot, kun niille on tilaa (ja voimia kohdata nekin muistot).

Väität, ettet ole valmis äidiksi. Kukapa sitä olisi!!!! Koskaan. Itselläni biologinen kello vetelee jo viimeisiään pikkuhiljaa, ja jos kysyt multa, en vieläkään voisi sanoa olevani äidiksi valmis 😟 Keinoemona olen tehnyt lukemattomia virheitä - mm. sitä mitä itse teit nykyisen miehesi kanssa. Purin lapsiin vihaa, jota olin kantanut mukanani omasta lapsuudestani. Olin kai oikea pikkutyranni, mitä nyt muistan touhujani silloin. Voi jee. Mutta kukapa ei vanhempana virheitä tekisi. Eikä meiltä sitä kukaan muu oletakaan, me itse vain kuvittelemme, että meidän pitäisi olla parempia kuin omat vanhempamme. Mä ainakin olen tehnyt vain irvikuvan omien vanhempieni vanhemmuudesta. Hyväkään ei aina mene sukupolvelta toiselle.

Luulen, että sinulle äitiys voisi olla hyvinkin eheyttävä kokemus. Se voisi olla sinulle jotain, missä voisit turvallisesti opetella itsesikin rakastamista. Kun näkisit kuinka varauksetta pieni lapsi rakastaa. Kuinka vauva turvautuu läheisiinsä kyselemättä, osaavatko nämä tai ei olla juuri "oikein" vanhempia. Vauvalle on itsestäänselvyys, että läheiset ovat maailman parhaita huolenpitäjiä. He myös palkitsevat siitä toisin kuin tämä muu kiittämätön maailma. He eivät ehdollista rakkauttaan kuten monet aikuiset tekevät. He rakastavat varauksetta, ehdoitta, jos vain otat heidän rakkautensa vastaan.

Ei, et ole hirviö, jos annat lapsesi adoptoitavaksi. Mutta menetät elämässä jotakin suurta, jota kertomasi mukaan et ehkä tule koskaan muutoin kokemaan. Elämä on kokonaisuudessaan yhtä pelkojensa kanssa tappelua, ei sille voi mitään. Mutta tämä pelko sinun kannattaa kohdata rohkeasti (= tehdä se vaikka pelottaakin niin että puntit tutisevat!) Niin kaikki muutkin vanhemmat ovat tehneet. Väliin he katuvat katkerastikin vanhemmuuttaan unirästiensä keskellä, mutta uskoisin, että jokainen terve ihminen jälkeenpäin ainakin myöntää, että yksi elämän suurimpia lahjoja on ollut se, että on SAANUT olla vanhempi. Älä siis heitä niin valtavaa elämän sinulle suomaa lahjaa roskakoriin. Ole onnellinen siitä, että olet näin hienon mahdollisuuden saanut vastoin kaikkia tieteen lakeja!!!! Luulen, että useimmat vanhemmat sanoisivat saman kuin eräs ystäväni, etteivät koskaan haluaisi antaa pois äiteyttään/isyyttään. Älä jätä sellaista ihmettä kokematta vain siksi, että perhoset vatsan pohjassa jylläävät. Ei vain siksi, että oma kuvasi sinusta on vielä keskeneräinen, etkä ole antanut itsellesi lupaa olla rakastava itseäsi kohtaan. Kaikki vanhemmat kasvavat lastensa rinnalla ja kanssa. Se on elämän suurimpia lahjoja - huomata, että lapsethan ne todellisuudessa meitä koulivat emmekä me heitä 😉 Rohkeutta ystäväiseni 🌻🙂🌻

Sinulle on yksi mies tehnyt pahaa, se ei merkitse sitä, että kaikki maailman miehet on samanlaisia paskoja.
No, paraskin tässä puhuu, minä pysyin väkivaltaisessa suhteessa päälle kolmekymmentävuotta, juuri tuon uskomuksen takia, miksi vaihtaa, kun ei se vaihtaen parane. Minä tiedän, että murtuneet luut paranee ja mustat silmät häviää, mutta se mikä on iskostunut korvien väliin, on ja pysyy...vaikka olen nyt saanut elää päälle neljä vuotta, pelkäämättä yhtenäkään päivänä, että minua lyödään, niin ne vanhat asiat ja tapahtumat vilahtaa hyvin joutuin ajatuksiin ja uniin... valtava epäusko tulee hyökyinä.
Miten muka voisi olla mahdollista, että minä, joka olin se alimmaisen helvetin pahin tolvana, jota piti nyrkein kouluttaa, potkia ja huutaa naama punasena, voisin muka osata elää "ihmisten lailla"???? Miten minusta voisi kukaan koskaan, välittää, ihan oikeasti, ilman että minun olisi jokainen hyvä asia ansaittava, kovalla ja raskaalla työllä, nöyryydellä tai palveluksilla???
Tiedän jo niin paljon, että kyseessä on jokin persoonallisuushäirö tai alkoholi on vienyt viimeisenkin järjen hivenen...mutta mitä ihmettä se minua muka enää auttaa???
😉) Jokainen odottava äiti katsoo itseään peilistä ja kauhistelee ryhävalaan olemustaan ja kuvittelee omaa kävelyn olevan kuin humalaisen merimiehen keinuntaa.
Sinuna, kääntäisin kelkkani lapsi asiassa, ihan kokonaan, voisitko ajatella ihan toisin? Olisit iloinen, että yleensä saat lapsen, sinut on katsottu niin arvokkaaksi, että se on suotu sinulle, suotu lupa äitiyteen ja annettu pienen ihmisen elämä vastuullesi.
Kaikilla asioilla on tarkoituksensa ja niin on tälläkin, se auttaa sinua työntämään taka-alalle, ainakin osan kokemastasi pahasta, ehkä jonakin päivänä huomaat, että sen muisto on haalistunut.
En sano näitä asioita lapsettoman naisen näkökulmasta vaan minulla on lapsia, jotka oli jossakin vaiheessa se ainoa asia, miksi jaksoin elää.

Heippa
Mulle kyllä tuli todella paha mieli kun luin tuon sinun kertomuksen ja olen
todella pahoillani sinun puolestasi mitä olet joutunut elämässä kokemaan ja jos
se tuo lohtua niin tuo sinun asiasi on ikävä kyllä yllättävän yleistä suomessa.
Mutta ikinä ei pidä sallia mustasukkaisuutta, alistamista eikä missään muodossa
perheväkivaltaa.
Sillä yksikin lyönti ja siihen kyllä pitää todellakin puuttua ja apua hakea.
Mutta asiaan kun kysyit että näetkö mitään positiivistä niin onhan tuossa vaikka mitä positiivistä.
Kuin olet löytänyt hyvän miehen
Olet raskaana ( ole siitä onnellinen )
Olet päässyt eroon väkivaltasesta / alistavasta puolisosta
Joo mulla kanssa ei ole ollut lapsuutta / nuoruutta silleen kuin se yleensä olisi kuulunut olla
ja mulla on elämässä ollut niin paljon vaikeuksia ja ongelmia että olen monesti miettinyt
että miten olen selvinnyt ja sen tiedän että kun minä olen selvinnyt niin sinäkin selviät
vaikeuksista mutta nyt kun sulla on vaikeuksia ja ongelmia niin sinua pitää nyt vaan tukea
ja auttaa ongelmien yli niin taas pääset elämässä eteenpäin.
Miehellesi voit kyllä kertoa mistä kiukuttelut johtuu ( ja olet varmaankin kertonut ) ja jos oikein ymmärsin niin miehesi on tukena ja niin se pitää ollakin että toinen tukee toista.
Mutta siinä teet kyllä väärin että miestäsi syyllistät ja loukkaat , purat kiukkua menneistä asioista
mutta muista pyytää anteeksi.
Minä niin teille toivon että voisitte yhdessä elää onnellisena ja kumpikin nauttisitte elämästä
ja toisistanne ja toivon kanssa että olisit raskaudestasi onnellinen ja kasvattaisitte
lapsen rakkaudella ettekä ikinä tekisi samoja virheitä mitä itse olet kokenut.
ja onhanse että mieli vaihtelee raskauden aikana laidasta laitaan mutta kun on paha olla
niin sitä ei pidä jäädä asioita miettimään yksin sillon pitää hakea apua.
Onko sulla ystäviä / kavereita ??? jolle voisit murheita kertoa sillä se helpottaa elämää.
Mut jos ei ole niin hommaappas itsellesi tukihenkilö???
ja sinullekkin suosittelisin esim seurakunnan perhetyöntekijän luona käyntiä
sillä ne on todella upeita ammatti ihmisiä jotka osaa auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä
ja näin sinunkin asiasi helpottus kun saisit pahat menneet asiat puhuttua sydämmeltä
pois.
Onkos sulla ollut muita vaikeuksia kuin tuo 5 vuotta perheväkivaltaa???
Joo kirjoita miten olet jaksanut niin vastaan sulle ja mennään vaan hiljakseen elämässä eteenpäin niin viellä aurinko paistaa sulle upeasti.
Kaunista kesää sulle

Kiitos helemi kommenteistasi. Nyt uskallan sitten vielä lisätä tämänkin omasta lapsettomuudestani huolimatta, että kaikkein maalauksellisin näky mielestäni on vauvavatsainen odottava äiti - koittepa te pulleavatsaiset itsenne sitten miksi hyvänsä!!! Se on kauneutta siitä, että elämä voi paksusti ja vahvana teissä - elämän kaunis jatkumo ja helminauha.

Toiseksi maalauksellisinta minusta on äidin ja pienen vauvan keskinäinen kuhertelu. Heidän kuplansa johon ei maailman pahuus ulotu. Heidän keskinäinen valonsa ja säteilynsä. Heidän energiansa toinen toisilleen.

Ja kolmanneksi maalauksellisinta minusta on isät ja heidän jumaloimansa tyttäret. On niin hellyttävää nähdä, että niinä hetkinä miehinen mies uskaltaa olla herkkä ja hellä ja täysin pyöriteltävissä, kun oma pieni ihmeellinen prinsessa on maailman keskipiste.

Joten uskoa elämään ja uudistumiseen sinulle minet 🌻🙂🌻