No, niin eipä todellakaan kukaan uskalla. Eikö kantti kestä vai mistä johtuu??

Itse pettäneenä (olen kylläkin nainen) voin sanoa että itse en enää tule puolisoani pettämään. Tai siis koskaanhan ei mitään pitäisi vannoa, mutta olen käynyt niin suuren henkisen taistelun itseni kanssa ja koko muukin elämäni on kokenut niin suuren muutoksen, joten uskon voivani sanoa että minun ei tarvitse enää pettää.

Niin paljon kuin on pettäjiä ja petettyjä, on myös erilasia tarinoita. Kukaan ei voi sanoa pettääkö sinun kumppanisi vielä uudestaan vai onko hän muuttunut. Kukaan ei voi myöskään tietää tunteeko hän syyllisyyttä tai muisteleeko rakastajiaan/rakastajattariaan lämmöllä vaiko vihalla. Sitä ei voi tietää kukaan muu kuin pettäjä itse. Itse tunnen syvää vastenmielisyyttä ihmistä kohtaan jonka kanssa kumppaniani petin, vaikka sillä hetkellä hän tuntuikin mitä mainioimmalta ihmiseltä. Mutta kuten sanottu, jokaisen tarina on varmasti erilainen, siksi on vaikeaa antaa mitään yleispäteviä lausuntoja pettäjien motiiveista tai tunnontuskista. Ja kuten jänö kysyy etteikö kantti kestä, voin vain sanoa että uskokaa tai älkää mutta monelle pettäjälle aihe voi olla todella arka ja kipeä. Pettäjän on ehkä vaikeampaa puhua tunnoistaan koska hänhän on syyllinen, ja se on yleisesti tuomittavaa.

Ymmärän , että osalla pettäjistä on tosi rankkaa.
Vaan ei kaikilla. Minusta noissa petturuuden aikaisissa ihahuuksissa lilluminen on henkistä petturuutta ,vaikka kuinka jokaisen ajatukset ovat kunkin omia , niin ne kuitenkin perustuvat ja liittyvät kiinteästi toiseen ihmiseen, joka ei avioliiton kuvioihin kuulu.

Tällaisessa tilanteessa ,se petoksen kohde (se jonka kanssa on petetty) tulee henkisessä suhteessa pettäjän kautta aviosuhteen väliin
ja omasta kokemuksesta voin sanoa , kyllä sen vaistoaa.

Kunnollista miestä ei siinä mielessä ole, sillä pettäjämies ei ole aina charmatti vilkkusilmä, vaan siihen pystyy aivan tavallisen näköinen hissukkamieskin. Eli se, että kyllä muiden naisten miehet, vaan ei minun, ei pidä mitenkään paikkaansa.

Jos miehesi tapasi tuota toista naista vain 30 kertaa kahden vuoden aikana, niin illuusio naisesta ja suhteen laadusta pysyi myöskin sellaisena. Ja jos nainen olisi ollut miehesi elämän nainen, niin hänhän olisi jo eronnut sinusta. Varmaan miehesi, nyt entinen rakastajatar, on välissänne vielä jonkin aikaa tunnetasolla, mutta se huuma tulee lopullisesti haihtumaan ja miehesi palaa maan pinnalle. Jaksatko odottaa ja haluatko sitä? Sinulla on oikeus purkaa vihasi, pettymyksesi ja surusi. Jos et saa sitä kaikkea käsiteltyä miehesi kanssa, olisi hyvä olla joku ulkopuolinen kuuntelija ja ymmärtäjä. Lapsesi eivät ole sitä ja harmi, että he saivat tietää asiasta.
Se ehkä miestäsi eniten painaa, kun hän tietää lapsiensakin tietävän.

Kuinka sait muuten tietää miehesi suhteesta? Etkö ollut aikaisemmin huomannut yhtään mitään merkkejä?

Tilanteessasi ei auta muu, kuin puhuminen ja toivottavasti miehesi pystyy siihen, eikä istu vain tuppisuuna kuuntelemassa, vaan pystyy kertomaan, että miksi hän moiseen ryhtyi ja mihin hän on valmis pelastaakseen avioliittonne, vai haluaako hän sitä ylipäätänsä.

Voimia sinulle, teittepä minkä ratkaisun hyvänsä.🙂👍

Niin se oli lapsille tai toinen on jo melkein aikuinen17v toinen melkein16 v kova pala. Mutta kuten ymmärrät varmaan ,ei tuon ikäisiltä pysty niin salaamaan. Kyllä he heti sen vaistosivat ja tyttäreni (vanhempi lapsista) oli epäillyt isäänsä ehkä tarkkasilmäisemmin kuin minä. Olin minäkin ainakin puoli vuotta oikeastaan jo aavistanut, mutta kai sitä ei vain halunnut ja pystynyt uskomaan.

Kun nainen oli jäänyt kiinni tahollaan mieheni kertoi vain, että minulla on ollut suhde yhden naisen kanssa kaksi vuotta ,mutta nyt se on loppu. PAM !!!

Ollaan käyty paritapaamisissa ja minä käyn omalla terapeutilla. Mies väittää rakastavansa minua ja haluavansa jatkaa avioliittoa. Kyllähän jonkinmoista yritystä on ollut mutta luulen, että kuten sanoit ottaa aikansa, että sen toisen naisen viehätys haihtuu.

Hirvittävän rankkaahan tämä on ollut. Onneksi asiat lasten suhteen on saatu niin kuntoon kuin ne voi saada.

Tuntuu, että miten tässä käykään ,tästä jää ikuiset arvet sieluun. Välillä tuntuu ettei jaksa enää ,mutta sitten tulee parempia päiviä. Terapeuttini mukaan olen ollut aivan liian kiltti , hän kehoittaa minua ajattelemaan itseäni, tarpeitani ja tunteitani. Kukaan ei saa kävellä ylitseni. Niin tämä on kova koulu miehellenikin,joka on tottunut siihen, että vaimo on itsestäänselvyys ja kiltti.

Mieheni alkoi pettää minua kun sairastuin burnouttiin, en ollut mukavaa seuraa, tarvitsi iloa elämään. Näin hän on itse sanonut ja silloin minun teki mieleni ampua hänet. Saa nähdä miten tässä kasvetaan vai kasvetaanko. Tuollaisena kuin hän oli alkaessaan pettää mimua en häntä huoli.

Tämä on yhtä helvettiä.

Samassa veneessä ollaan siskoseni. Kilttinä ihmisenä jäin miehen jalkoihin ja miksen muidenkin.

Olen tässä stresissä ja uupumuksessa tullut tosi äkkipikaiseksi ja piti laskea kymmeneen ja kaikkea muutakin mahdollista, kun luin viimeisen viestisi.🙂 Miehesi sanoo siis rakastavansa sinua ja haki iloa elämään, kun sinä väsyneenä ja masentuneena olisit sitä rakkautta tarvinnut kipeästi. Sanotaan, että ihminen tarvitsee rakkautta silloin eniten, kun sitä vähiten ansaitsisi. Siinä on mielestäni oivallinen rakkauden mittari. Itse erosin, koska rakkausmittari oli nollilla. Tosin, koska meille ei tullut lapsia, vuosien yrittämisen jälkeen, ratkaisu oli siinä mielessä helpompi tehdä.

Miehesi tulee ehkä vastustamaan muutostasi, jopa niin voimakkaasti, että ero on ainoa mahdollisuus. Hänellähän on täytynyt olla joku, johonka on saanut pyyhkiä kenkänsä. Hänen keinonsa pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan.
Pidä puolesi!

Meiltä kilteiltä naisilta loppuu ne voimat, ennemmin tai myöhemmin. Itse uuvahdin myös, olin kuin malja, joka oli ammennettu täysin tyhjiin. Oma vikahan se on tietty, jos antaa kävellä ylitseen, mutta rajansa kaikella ja itselleen pitää pystyä antamaan anteeksi. Itse olen yrittänyt asiaa opetella ilman terapeuttia. Jo pelkästään silmien avautuminen, kääntyminen oman itsensä sisään, on tarpeeksi raskasta, ilman avioliittokriisiäkin. Käyt taistelua kahdella rintamalla. Anna pääsi välillä levätä, lukemalla tai ihan millä vaan, että sisimpäsi saa hetken levätä. Kaikki ottaa aikansa ja kaikki tapahtuu tuskastuttavan hitaasti, asioiden selvittely ja erityisesti se kasvaminen.

Joskus ihan huolestuttaa tämä oman navan ympärillä pyöriminen, mutta sitten olen ajatellut, että elämäni on aina pyörinyt muiden navan ympärillä. Tässä tuskassa ja sotkussa ovat helpottaneet ne lepohetket, kuten myös ne oivalluksen hetket, kun olen tajunnut asioita ja tekoja ja niiden yhteyksiä omaan käyttäytymiseen, tapaani käsitellä asioita. Ne hetket ovat kristallinkirkkaita ja vievät pienen matkan eteenpäin.

Lapsien takia joudut tietty keskittymään paljon välillä muuhunkin, mutta onneksi he ovat jo niin isoja. Ja nykyajan nuoret tietävät asioista uskomattoman paljon ja ovat realistisempia, ainakin tuntuu siltä. Itse olin niin naiivi ja lapsellinen vielä nuorena aikuisenakin, etten olisi tajunnut mitään vastaavassa tilanteessa. 😟

Vuosien päästä, kun sinä ja minä ollaan opittu rakastamaan itseämme, opeteltu määräämään itse ne rajat, joiden yli muut eivät saa tulla, kunnioittamaan itseämme, huomaamme, ettei tämä tuska ole ollut turhaa. Tästä ei voi elämänlaatu muuta, kuin parantua.🙂👍

Lempeitä tuulia sinulle purjehduksella omassa sisimmässäsi, vaikka välillä vene keikkuu kamalasti ja on paha olla, mutta terapeutti on majakkasi, lapsesi ankkurisi. Kyllä se rauhallinen poukama on olemassa, mihin varmasti löydät. 🙂

Tere!
Minä olen mies, enkä voisi ikinä pettää! En ole kovin paljoa seurustellut,olen usein juossut peloissani naista karkuun kun se on tuntunut liian hyvältä ja ystäväni ovat sanoneet ettei ulla ois mitään mahiksia. Ja sillä on myös vaikutusta karkuun juoksemiseeni että jotkut naiset ovat käyttäneet hyväkseen.
Tiedän sen etten voisi pettää siitä että jotkut entiseni ovat halunneet pettää sillä hetkell äolevaa miestään kanssani, mutta minä en ole suostunut, vaikka olen ollut sinkku ja hyvin läheisyyden ja hellyyden kipeä. Olen ajatellut miltä siitä miehestä joka ei tilanteesta tiedä tuntuu, jatoisaalta kunnioitan itseäni sen verran etten alennu sellaiseen. Ja hyvin epätodennäköistä on että sellainen seksi olisi hyvää. Jo siksi että aivan perus vaatimus toimivalle seksille on että osapuolet ovat henkisesti ja fyysissesti täysin alasti, ja kohtaavat toisensa, eikä se henkinen alastomuuus ja todellinen kontakti oikein kuulosta sellaiselta joka åettävältä ihmiseltä yleensä onnistuuu. Mutta monesta monesta muustakin syystä en usko että se tyydyttäisi, vaikkei oma moraali soimaisiskaan!

Tällä hetkellä olen onnellisesti ihastunut naiseen joka pitää minusta aivan valtavasti juuri sellaisena kuin olen, ei tekisi mitään pahaa, hällä on hyvät vuorovaikutustaidot, meillä yhteinen arvomaailma ja pedagogiset näkemykset jne.
Uskon että hän voisi hyvinkin olla se oikea. Emme ole vielä harrastaneet seksiä, vaikka olemmekin jakaneet läheisyyttä ja hellyyttä ja se on minusta hienoa!

Voimia yksinäisille, toivoa ja mahdollisuutta on löytää haluamansa, vaikka se olisi vaikeaa!!!
t_ mies 25v,