Ongelma on siinä että minä pelkään ihan pirusti yksinjäämistä. Ei oo tukiverkkoo. Ja ajatus siitä että en voisi olla joka päivä lapseni kanssa tuntuu täysin mahdottomalle. Se on kuitenkin ainut järkevä syy ylipäätään elää. Ero ei muutenkaan tunnu miltään kantilta lapsen edulta. Minä en vaan usko että pää kestää kovinkaan pitkään tätä. Tunnustaa välillä että olisi parasta deletoida itsensä, mutta se vasta olisikin lapselle karhunpalvelus. Miten helvetissä tässä pitäisi olla...

Totta se on, on osattava olla itselleen armollinen.
Oletko vaimollesi puhunut lapsuuden ongelmistasi ja muista ongelmista.
Isäsi teon takia, sinä pelkäät, yksinjäämistä, hän hylkäsi sinut, et sinä ole ollut syy hänen tekoonsa, ne syyt on varmasti muualla, mutta lapsen mieli kuvittelee niin.
Uskotko, jos sanon, että itsemurhan tekijä on hyvin itsekäs ihminen, hän ei kestä mitään vastoinkäymisiä ja jättää kaiken, noin vaan silirimpis. muiden harteille ja muiden murehdittavaksi.

Kirjoituksessasi vilahtaa tuokin vaihtoehto, sinun pitäis puhua nuo vanhat asiat itsestäsi ulos, kai työpaikalla on työterveyshuoltokin, sitäkin kautta pääsee. Jos ajattelet, että se on suuri häpeä, hakea apua itselleen, nii suurempi häpeä, on olla hakematta apua.

😉) sinun ei kannata, vaimonkaan kanssa olla vain hiljaa, sano oma mielipiteesi, mistä vaimosi muuten tietää, mitä sinä ajattelet. Miesten ongelma ja vielä yleinenkin ongelma, on sulkea suunsa ja olla hiljaa, ...siitä sitten vaimo vetäsee sen johtopäätöksen, ettei mies ollenkaan mitään, kerrassaan mistään, siitäkin saa riidan aikaseksi.

Hei!
Ero ei ratkaisu vaan oikeesti kerro vaimolle mitä ajattelet ei hän siitä rikki mene vaan voi olla tyytyväinen että kerrot ajatuksia ja murheitasi.
Meillä juuri patti tilanne sen takia kun mies ei puhu. Saan arvailla omassa päässäni mitä hän ajattelee ja vääristyvät päässäni ja suututtaa kun ei tiedä mitä toisella mielessä. Riitelisi edes joskus.
🙂👍

Ero on ollut mielessä aina välillä itselläkin. Ei tuo eukko tuosta täysipäisemmäksi muutu ja oma elämäni tuntuu valuvan hukkaan tunnevammaisen kapakalan oikuttelun syitä arvaillessa. Työni on stressaavaa, toimeentulo ei ole ollenkaan varmaa eikä hyvänäkään kuukautena voi jäädä laakereilleen lepäilemään. Ei riitä jaksaminen enää milloin mistäkin syystä alkaviin mykkäkouluihin ja kiukutteluihin.
Ymmärtäisin saamani kohtelun, jos olisin itsekäs mulq, joka kohtelee perhettään huonosti. On minussa vikoja vaikka muille jakaa. Mutta suurin ongelmani on se, että voimani loppuivat jo aikaa sitten enkä tosiaan tiedä miksi vaivaudun aamuisin ylös sängystä. Vaimo ei ymmärrä että yrittäjän täytyy joka euro omin käsin raapia maailmalta, ei ole mitään tahoa joka tulisi yhtään vastaan.
Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, mutta törmään marttyyriseinään. Kyllä hänelläkin on ollut ongelmia, eikä helppoa ole kellään. Tuntuu vain aika pahalta, että hän vähättelee tunteitani ja toisaalta syyttää siitä että olen tuppisuu.

Ero ei olisi varmaan maailmanloppu. Kaipa se olisi lastenkin etu, että vanhemmat voisivat toimia kuin sivistyneet aikuiset keskenään. Jos se ei onnistu saman katon alla, olisi oikeasti harkitsemisen arvoista hankkia eri katot. Ongelma on itsellä siinä, että rakastan vaimoa edelleen, mutta olemme olleet yhdessä niin kauan että jotkut asiat ja tappelut ovat tulleet melkein tavaksi. Elämä ei ole mennyt ihan niin kuin silloin nuorina ja kauniina yhdessä suunniteltiin.

Hei KalleM!

Yrittäjän arki on varmasti rankkaa ja tilanteenne hankala. Ehkä ette kumpikaan osaa puhua siitä mikä oikeasti mättää. Voin ymmärtää vaimoasikin, jos mies on vetäytynyt perheestä pois. Se voi tuntua hänestä siltä, että et välitä perheestänne. Ja hän joutuu yksin kantamaan vastuun perhe-elämästä, kun sen pitäisi olla kahden kauppa. Vietättekö vapaa-aikaa yhdessä? Vai tarvitsetko kaiken vapaa-ajan itsellesi toipuaksesi töistä? Sitä voi olla toisen vaikea ymmärtää. Kyllä myös vaimo tarvitsee vapaa-aikaa siitä omasta vastuustaan, ei hänkään voi loputtomiin kantaa taakkaa, sinun töittesi takia. Lähdittekö yhdessä siihen, että sinä alat yrittäjäksi? Lupasiko hän kantaa perheen asiat yksin? Oliko se kahden ihmisen yhteinen päätös? Ehkä hänkin vain on väsynyt? Käykö hänkin töissä vai onko hän kotona? Jos hänkin käy töissä, hänkin voi olla totaalisen väsynyt, jos joutuu yksin vielä perheen hoitamaan siihen päälle. Kaksi väsynyttä ja loppuunpalanutta ihmistä ei varmasti osaa kohdata toisiaan, kun kumpikin vain haluaisi levätä ja odottaa sen toisen tarjoavan mahdollisuuden siihen. Annatko sinä vaimosi levätä, vai vaaditko sitä oikeutta vain itsellesi?
Sanot, että vaimosi ei ota sinun tunteita huomioon, mutta otatko sinä hänen? Ehkä hänkin vain kaipaa vierelleen sitä ihmistä, joka ei ollut vielä polttanut itseään loppuun ja jolla olisi aikaa myös hänelle.

Miten keskustelette asioista? Jos kumpikin vain syyttelee ja torppaa toista, niin eihän siitä mitään tule. Mitä jos lähestyisi sieltä toisen näkökulmasta asiaa? Ymmärtäen niitä toisenkin tunteita asiassa. Tietysti siihen tarvitaan kaksi. Mutta jos sinäkin puhut vain siitä, miten sinä olet väsynyt ja miten sinun työsi on tärkeää ja sinä sinä sinä... Niin siinä annat vaimollesi kuvan, että vain sinun asiasi ovat tärkeitä, etkä välitä siitä miltä vaimostasi tuntuu olla yksin perheessä. Mitä jos vaikka kysyisit, että miltä hänestä tuntuu, kun sinä et jaksa? Ja että mitä hän haluaisi asialle tehdä. Tuskin hän haluaa sinun lopettavan töitäsi, kyse voi olla ihan pienistäkin teoista.

pläjä kirjoitti 24.12.2013 19:44

…Mutta jätin terapian kannattamattomana kesken. Ei se psykologi osannu sanoo muuta ku että pitää olla itselleen armollinen. Ei siellä tullu semmonen olo että osais purkautua. Olis ees saannu lapsuuttaan purkaa, mut ei se siihen tarttunu. En minä oo käsitelly kiusaamisia ja vanhempien kuolemia ku ei oo ollu ketään jolle puhua. Pelottaa että tää liitto loppuu ja samalla sitä vähän toivonkin ku on niin paha olla....:☹️

Kuulostaa siltä, että tälle terapeutille sun oli mahdotonta kertoa mitä sisimmässäsi tunnet ja minkä koet olevan tärkeätä ja mikä susta tuntuu olevan sun itsesi kannalta tärkeintä.

Ehkä vois etsiä toisen terapeutin, tai kenet tahansa luotettavan ihmisen, jolle vois kertoa sisimpänsä kipeimmän ja salaisimman asian. Se voi olla myös tuntematon puhelinauttaja. Ja vois saada tulpan irti pois edestä ja sitten vois jopa puhua ajallaan kumppanillekin - hän varmaan voisi tajuta sun käsitystä sitten jo paremmin. En tiedä. Tällaisia ajatuksia vain tulee mieleen. Sanot sentään, että haluaisit purkaa lapsuuttasi. Terapeutti on olemassa sua varten ja sitä varten mitä haluat työstää. Lapsuudessasi varmaan on työstämistä ja sen työstäminen varmasti helpottaa sua kivun läpi.

Toivon että etsit itsellesi apua, ihmisen jolle voit puhua Hyvä alku on se, kun puhut täällä. .🙂👍