Hei Twilight Prince!

Ikävä kuulla tilanteestasi, siitä, että olet tuollaiseen pisteeseen joutunut.

Itse olen nuori, enkä niin maailmaa nähnyt ja kokenut, joten neuvoni voi olla hyvinkin tyhjänpäiväinen, mutta haluan kuitenkin yrittää auttaa sinua.

Voisitko yrittää miehesi kanssa saada yhtä aikaa jonkin pidemmän loman, tai vaikka viikonlopuksi menisitte yhdessä jonnekin ja lapsenne veisitte siksi aikaa hoitoon. Menisitte rentoutumaan ja keskustelemaan asioista yhdessä, ja mikä tärkeintä, viettämään aikaa ihan kaksin, ilman mitään muita häiriöitä ja pitämään hauskaa yhdessä. Kun on arjesta poikkeava tilanne, niin voi miehesikin innostua muusta kuin televisiosta, harrastuksista ja pääsisi työstäkin hetkeksi irti.

Kärsiikö miehesi muuten masennuksesta? Siinä tilanteessa voi muuttua tuollaiseksi välinpitämättömäksi muita asioita kohtaan, eikä jaksa innostua mistään erikoisemmasta. Silloin ei pakolti huomata muiden tarpeita, vaan oma aika menee niidenkin edelle.

Ja yritä koko perheen voimin keskustella asiasta, kun olette kaikki paikalla. Lastenkin kanssa on hyvä jutella asioista ja ehkä saat miehesikin silmät aukeamaan, kun hän huomaa mihin pisteeseen koko perhe on päätynyt.

Jaksamisia sinne 🙂🌻

Heippa,
ensin haluan sanoa Gehmalle, että tuskin kukaan ajattelee, että toisen välittäminen ja tuki olisi tyhjänpäiväistä - oli kyseessä nuori tai nuorempi. 🙂 Hyvä oli sinun neuvosi, yhteinen loma, irtiotto arjesta voisi olla avuksi. Entä jos on liian väsynyt/kyllästynyt järjestämään mitään extraa...? Toivottavasti ei olisi niin.

Sellainen tuli myös mieleeni, voisiko miehelle kirjoittaa kirjeen? Ei syyllistämistä, mitä toinen on jättänyt tekemättä, vaan minä-viestillä - miltä minusta tuntuu, millaiseksi koen suhteemme, mitä rakastan sinussa, mitä ikävöin meissä... Kirjeessä on se hyvä puoli, että sen avulla saa ehkä selkeyttä omiin ajatuksiin ja toiveisiin. Sitä voi muokata rauhassa eikä tule "sammakoita" suusta, kuten usein puheessa. Toinenkin osapuoli voi sitten rauhassa lukea ja käsitellä asiaa. Se voisi edes hiukkasen avata miehesi silmiä... Ei ota, jos ei annakaan.

Älä anna periksi, kuulostaa että suhteessanne on ollut paljon hyvää, joka on nyt hautautunut oman väsymyksen, työn tms. alle. 🙂🌻

Kiitos Gehma vastauksesta🙂🌻
Tuo yhteinen aika miehen kanssa olisi kyllä luksusta. Jokunen vuosi takaperin vietimme pienimuotoisia lomia yhdessä, esim. risteilyllä. Nyt aikataulumme on tosiaan niin tiukkaa harrastusten ja vuorotyön merkeissä, että yhteistä vapaata aikaa ei liiemmin ole (miehellä joka kolmas viikonloppu vapaa) ja viikolla minulla on koulua...
Meillä ei myöskään ole enää isovanhempia elossa, joten lapsilla ei ole ns. vakipaikkaa minne mennä hoitoon. Minulla ei ole sukulaisia paikkakunnalla ja mieheni sukulaiset ovat kaikki töissä, omine kiireineen. Eli ainut hoitopaikka on lasten ystävien perheet, kun kummitkaan eivät ole käytettävissä...

Toinen asia on, jos haluamme lähteä jonnekin, lasten hoito järjestelyt yms. ovat aina minun kontollani. Eli minä joudun soittamaan mieheni sukulaisille ja lasten koulukavereiden vanhemmille ja järjestämään kaiken... Mieheni ei tällaisia asioita ole hoitanut koskaan, vaikka olen tästä sanonut (viivyttelee niin pitkään, että minä joudun kuitenkin hoitamaan). Olen siis tuumannut pääseväni helpommalla, kun emme järjestä ylimääräisiä menoja☹️.

Tuosta masennuksesta en oikeastaan osaa sanoa... Väsymystä ainakin on selkeästi enemmän. Olen kyllä miettinyt vaihtoehtoja. Kun mainitsin väsymyksestä, sain vastaukseksi vaan vuorotyön... Ok, mieheni on minua 10 vuotta vanhempi ja varmasti vuorotyö väsyttää, mutta väsyttää tämä jatkuva huolehtiminen kaikesta!

Olen ajatellut myös, että tämä meidän ikäero alkaa nyt näkyä. Mieheni haluaisi jo rauhoittua ja viettää mukavia hetkiä kotona (on myös luonteeltaan rauhallinen), kun taas minä olen sporttinen, räväkkä, sosiaalinen ja aina valmis uusiin haasteisiin... Ja kohta keski-ikäisenä haluaisin vielä "nuorena" kokea kaikkea mahdollista ja nähdä maailmaa... Tällä en tarkoita muita kaksilahkeisia vaan ylipäätään elämän kokemuksia. Nähdä eri maita ja paikkoja, opettaa lapsille, että maailmassa on muutakin kuin Suomi...

Olen nauttinut suunnattomasti omasta harrastuksestani joukkueessa, jonka mukana pääsen reissaamaan jopa ulkomaille. Meillä on mahtava porukkahenki ja reissut ovat olleet mieleenpainuvia. Nyt mieheni on alkanut olla "mustasukkainen" tähänkin touhuun ja on sitä mieltä, että minun olisi parempi lopettaa koko touhu. Eli siis jäädä kotiin istumaan ja murehtimaan☹️. Tämäkin luo lisää stressiä, koska koen lähtiessäni pelaamaan, että en saisi lähteä😞. Ja kaiken tämän pelaamisen ja harjoittelun takana on se, että koen olevani henkisesti ja fyysisesti huomattavasti paremmassa kunnossa kuin kotona ollessani. Jaksan kotona ollessani olla lapsille 100%:sti äiti, enkä rähjää turhasta.

Kaikki nämä tuntuvat ehkä selittelyltä, tiedän... osa on karuja totuuksia, joille ei käytännössä voi mitään ja omat voimavarani on osittain käytetty, etten jaksa enempää.

Lasten kanssa olen puhunut isän vuorotyöstä ja väsymyksestä ja ylipäätään kaikesta mahdollisesta. Minulla on hyvät ja luottamukselliset suhteet lapsiin ja he tietävät, että voivat luottaa minuun aina.

Tämä kirjoittaminen kyllä auttaa näkemään omaa tilannetta paremmin. Ja se, että joku vastaa viestiin lohduttaa hieman (ja jakaa ajatuksia), kiitos paljon🙂🌻

Outokainen, neuvoni vain eivät pakolti olisi olleet sellaiset, joista olisi mitään apua ollut - onneksi nyt oli päinvastoin 🙂

Tuo arjen irtiotto tuli siitä mieleen, kun vanhempani sitä ovat harrastaneet, kaksin lähteneet kesäisin Suomea kiertelemään ja rentoutumaan. Kummasti suhdetta auttanut, kun ei aivan ongelmatonta sekään ole ollut.

Katso, milloin teillä molemmilla olisi aikaa, yritä jaksaa jostakin saada lapsille hoitaja, kyllä se kannattaa ;). Tai sitten lähdette koko perheen voimin ottamaan taukoa arjesta, jonnekin sellaiseen paikkaan, missä lapset voivat mennä itsekseen ja te vanhemmat voitte keskittyä enemmän toisiinne. Kyllä sekin toimii 🙂. Sovitte sitten vaikka lapsien kanssa jotkin ajankohdat, että näette tietyssä paikkaa jonakin tiettynä aikana. Ei heistä kannata tehdä mitään taakkaa, joka estäisi teiltä vanhemmilta elämisen 🙂

Kiitos Outokainen myös vastauksesta ja vinkkisi oli tosi hyvä. 🙂🌻 Tuo kirje saattaisi toimiakin.

Onhan se niin, että oma viitseliäisyys palkitaan. Mutta myös reissun järjestelyyn, onnistumiseen ja reissun fiilikseen tarvitaan minun mielestäni kaksi osapuolta. Jos tuo toinen on sitä mieltä, että minnekään ei lähdetä koska se maksaa, on mielestäni fiilis pilalla, jos toinen kokee asian vain negatiivisena.

Ehkä olen jo liian väsynyt tähän kaikkeen ja yritän vain päivä kerrallaan jaksaa eteenpän ja pyörittää arkea ja lasten elämää...

Ps. Lapset eivät todellakaan ole mikään riippa minulle. Kun minulla on "ylimääräistä" aikaa, vietän sen aina lasten kanssa. Olemme reissanneet sukulaisten ja tuttavien luona nykyään kolmestaan (minä+lapset) ja vien heitä kesäisin mm. Linnanmäelle ym. lapsille kivoihin paikkoihin. Isä ei näihin reissuihin halua osallistua... Onneksi pystyn lapsille selittämään syyksi isän vuorotyön sekä meidän perheen kaksi koiraa, joita pitää jäädä hoitamaan☹️
Jotenkin se vain tuntuu niin pahalta, kun on tehnyt pitkän päivän (herännyt aamulla aikaisin, laittanut lapset kouluun, käyttänyt koirat ulkona, ollut itse koulussa pitkän päivän) ja kotiin tullessa mies istuu television ääressä (ollut siis edellisen illan töissä ja nyt menossa yövuoroon). Kotona ei ole tapahtunut mitään, pyykit on korissa, tiskit tiskipöydällä, koirat käyttämättä... 🙄 kyllä siinä saa laskea kymmeneen moneen kertaa, ettei ala heti ärjymään... Yleensä otan koirat, painun pihalle pikalenkille, teen ruuat, autan lapsia läksyissä, teen omat läksyt (mies on mennyt nukkumaan tässä vaiheessa, että jaksaa yön töissä) ja sitten lähden omiin harkkoihin ja vien pojan harkkoihin... Illalla mietin, että miten ihmeessä ehdin tehdä nämä kaikki asiat.... Ei ihme, että minulla alkaa olla sellainen tunne, että kaikki leviää kohta😭