Ensimmäinen on se asunto, lähetymiskielto, josta ei ole varmasti, tosipaikan tulle mitään hyötyä, mutta ompahan olemassa.
Kaikkein helpointa olisi, jos voisit saada välimatkan pidemmäksi, mutta käytännössä se on vaikeaa ja tosipaikan tullen merkityksen vaikka muuttaisit toiselle puolen maapalloa.
Jos/kun olet lähdössä, ota poliisit avuksesi, niin se hillitsee kummasti tai ainakin pari-kolme rotevan näköistä miestä, mielluummin omia sukulaisiasi.
Oletko kertaakan tehnyt rikosilmoitusta pahoinpitelyistä?

En ole tehnyt rikosilmoitusta, joten ei liene perusteita lähestymiskiellollekaan. Selvin päin ei siis ole väkivaltainen, mutta jos alkaa juomaan, niin saattaa olla. Edellisen kerran tällainen sattunut lähes kaksi vuotta sitten, mutta uhka tietenkin on koko ajan päällä.. Eli minulla pelko on, että kun tästä alan lähtöä tehdä, niin tajuaa eron ja alkaa juomaan, jolloin on minun syytä pelätä nahkani puolesta. Järjestelenkö kaikki asiat miehen selän takana ja sen poissa ollessa kannan tavarat ulos, vai kerron reilusti erosta ja odotan mitä vastaan tulee? Vuokra-asunnon saanti menee ilmeisesti syksylle, eli jos nyt alan puhua erosta, jää miehelle monta kuukautta aikaa tehdä elämäni(ja lasten elämä) helvetiksi. En oikein osaa nyt itse päättää, että mikä olisi järkevin tapa toimia tässä. SUURI todennäköisyys on siihen, että kun ilmoitan erosta mies rupeaa juomaan, mutta mitään pahempaa kuin henkistä väkivaltaa ja EHKÄ muutama mustelma jos niitäkään, tulee tapahtumaan. PIENI todennäköisyys on sille, että tapahtuisi jotain vakavampaa. Mutta uskallanko ottaa sitä pientäkään riskiä?

Edellisestä, lähes kahden vuoden takaisesta, pahoinpitelystä tekisin kyllä rikosilmoituksen koska sille todistajiakin on, mutta alkaa olla jo vanhentumisen kynnyksellä. Sitä ei kahdessa kuukaudessa ehditä käsitellä yms, kun jo vanhentuu. Mitään todella akuuttia hätää meillä(minulla ja lapsilla) ei tässä tällä hetkellä ole. Jos mies alkaa juomaan, niin päästään pois. Mutta haluan järjestelyt jo alulle ja pois tästä.

Syy, miksi juuri nyt, niin kaikista pyhistä lupauksista huolimatta mies ei kykene olemaan juomatta kotona. Tätä olen pyytänyt, rukoillut ja vaatinut. Olen ajatellut, että koska mies on väkivaltainen vain humalassa, niin jos alkoholia ei käytä kotona, niin olen turvassa. Mutta koska ei voi olla juomatta, niin joudun pelkäämään hamaan maailman tappiin jos tähän jään. Edellisen juopottelun jälkeen sanoin, että otan nyt eron. Sanoi suoraan, ettei usko minun tekevän sitä. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä hyvä niin, ettei usko, koska sitten tulisi tuliset paikat, kun viimeinenkin pidäke juomisen tieltä poistuisi.

Eli näin. Yrittäisinkö nyt vaikka saada sen asunnon.. Kannattaisiko ottaa yhteyttä oikeusaputoimistoon ja missä vaiheessa? Sitten, kun muuton aika tulee, niin on otettava niitä tukijoukkoja mukaan. Omaisuus on luonnollisesti myös jakamatta ja luultavasti joudun taistelemaan kaikesta, että saan edes alushousuni mukaan. Tai ehkäpä mies yllättää, ja kaikki sujuukin helposti ja sovussa! 🙂

Ystäväni joutui aikanaan lähtemään salassa, koska jos miehelle olisi kerrottu etukäteen, hänen lähtönsä olisi estetty tavalla tai toisella. Hän kävi asuntotoimistossa kertomassa, kuinka vaikeassa tilanteessa on, ei peitellyt hätäänsä. Sai hyvin lyhyessä ajassa vuokra-asunnon. Sosiaalitoimistossa voitaisiin varmasti auttaa ainakin alkuun talouden kanssa. Kun asioit virastoissa, kerro heille rehellisesti elämäntilanteestasi, se voi hyvinkin nopeuttaa asioidesi käsittelyä. Toivottavasti pääset pian aloittamaan omaa elämääsi.

Kun sinä olet ihan varma, että näin tehdään. Hommaat sen asunnon.
Sinun ei ole pakko sanoa etukäteen mitään, miehelle, tietysti hyvät tavat vaatisi ilmoittamaan etukäteen, pakko se ei ole.
Jos pelkäät, että mies alkaa juomaan lähdettyäsi, niin se ei ole enää sinun ongelmasi...jotkut miehet juhlivat vaimon lähtöä juomalla, jotkut lopettavat juomisen kokonaan.
Jos pelkäät miehen väkivaltaisuutta, kolme vuotta tapahtuneen jälkeen ja se ei ole uusinut, niin voisin jopa kuvitella ettei mies sitä uusi, kuin pahasti provosoituna. Mutta koska alkoholia on kuvassa, mikään ennustus/uskomus/kuvittelu ei pidä paikkaansa.

Näitä erilaisia pahoja seurauksia, eri ongelmista on nähty liian kanssa lähiaikoina.

Jos tosiaan aidosti pelkäät fyysisen terveytesi ja jopa henkesi puolesta niin kyllä, järjestele kaikki asiat miehesi selän takana ja kun on valmista, pakkaa lapset ja tavarat ja lähde menemään, kun miehesi on poissa. Kun kerran miehesi on jo osoittanut, että hän stressitilanteessa juo ja on juodessaan väkivaltainen, sinun ei ole mitään syytä riskeerata omaa ja lastesi hyvinvointia. Reilu peli ei päde tällaisissa tilanteissa.

Ota yhteyttä oikeusaputoimistoon saman tien. Siellä osataan neuvoa, miten käytännön asiat sujuvat ja mikä osuus omaisuudesta kuuluisi sinulle. Luetteloi vaikka kaikki tavara ja muuton hetkellä kanna ulos se, minkä katsot kuuluvan sinulle. Sinun tulee olemaan hyvin vaikeaa saada asunnosta enää mitään, kun olet kerran muuttanut pois, mutta palauttaa voit aina, jos tulee tarve. Jos teillä on yhteisiä tilejä, siirrä rahaa sieltä muuttopäivänä pois tai jotain vastaavaa - oikeusaputoimistossa osataan varmasti neuvoa paremmin. Pointti vaan on, että muutoin miehesi voi jäädyttää tilit etkä ehkä koskaan näe niitä rahoja.

Pelossa ei kannata elää, se vie valtavan määrän voimavaroja ja estää elämästä iloitsemisen. Kun kerran et voi luottaa siihen, ettei miehesi juo, hoida itsesi ja lapsesi muualle. Helpolla et ehkä pääse, mutta myöhemmin myrskyn laannuttua huomaat, että elämä on huomattavasti helpompaa.

Eihän ero ole mikään ratkaisu jos pelkäät, eivätkä lähestymiskiellotkaan estä ketään väkivallan tekijää.
Nyt täytyy kyllä kysyä, oletko hakenut apua itsellesi? Terapiaa, perheneuvolaa, avioliittoneuvontaa yms.
Mikä on loppujen lopuksi se syy miksi haet eroa nyt, etkä hae apua teille?
Sinä olet se terveempi nyt hakemaan keskustelu-apua. Eikö miehesi ole sen ansainnut että olisit rehellinen ja varaisit ajan perheneuvolaan ja menisitte sinne yhdessä apua hakemaan.
Al-anon yms. ryhmät ovat myös paikka mistä saat apua itsellesi ja ehkä sitä kautta miehelle.

Pariterapiassakin on käyty tuon väkivallan takia, ja siellä terapeutti pyysi miestä olemaan juomatta kotona, jonka mies lupasikin. Lupaus ei vaan pitänyt silläkään kertaa. Pariterapiakaan ei oikein auttanut, kun miehen mielestä hänessä ei ole mitään vikaa. Juoda kuulemma saa omassa kotonaan ja silloin pitäisi muiden ymmärtää pysyä alta pois. Olen mielenvikainen nalkuttaja, kun en enää luota.

Selvin päin ihan asiallinen ihminen, humalassa muuttuu rähiseväksi riidanhaastajaksi. En siis ymmärrä, että miksi täytyy juoda ja varsinkin kotona, jossa ollaan minä ja lapset.

Tänään sain sanottua asioita miehelle. En varsinaisesti sanonut, että aion erota, mutta että tilanne on minun kannaltani todella tukala, kun joudun pelkäämään juomista ja mitä sitten tapahtuu. Olen jo aiemmin sanonut, etten voi joustaa tässä asiassa; en ikinä tule hyväksymään kotona juomista häneltä. En sitten tiedä mitä juhannuksena tulee tapahtumaan.

Väkivaltaa on ollut useita kertoja, alussa oli vain sillä uhkaamista. Edellisestä kerrasta on nyt melkein kaksi vuotta aikaa. Tällä välin on totta kai uhannut sillä. En minä oikein tiedä mitä apua tässä vielä pitäisi hakea, tai pystyisi hakemaan. Kaikki tapahtuneet ovat jääneet mieleen ja tuntuu, että suhde on jo muutenkin rikki pysyvästi. Pelko on jäänyt, ja pitäisi tapahtua ihme, että kaikesta tapahtuneesta voisi päästä yli. Minun mielestäni kelpo ratkaisu olisi ollut se, ettei mies juo kotona. Siitä olen kuullut lupauksia niiiin monta kertaa, etten enää usko niihin. Se tulee aina juomaan kotona, ja silloin en ole turvassa. Piste. Jekkuhan tässä on ollut se, että mies ei ole kotona kovin usein juonut, vaan on lähtenyt muualle, tai minä olen lähtenyt muualle. Mutta kotona juomista, kun käyttäytyy silloin niin kuin käyttäytyy, en voi hyväksyä ja silti se sitä tekee, vaikka vaihtoehtojakin olisi.

En tiedä miksi tunnen tarvetta puolustella päätöstäni lähteä tästä. Luen varmaan liikaa rivien välistä, mutta muutaman kirjoittajan viestit kuulostivat siltä kuin minun pitäisi jäädä ja yrittää hankkia apua jatkamiseen. Se nyt vaan ei onnistu, kun toinen ei ole halukas nostamaan sormeaan ongelmien ratkaisemiseksi. Monta vuotta olen yrittänyt olla mielin kielin, tarpeeksi hyvä, etten antaisi mitään syytä juopotteluun, haukkumiseen, uhkailuun tai fyysiseen väkivaltaan. Ei se nyt vaan toimi niin, teen niin tai näin, niin aina löytyy jokin syy. Varmasti monen mielestä luovutan liian helposti, mutta itse en näe enää sitä niin. Olen sanonut, että voisi ottaa yhteyttä AA:han, mutta koska hänellä ei omasta mielestään ole ongelmaa, niin ei kuulemma todellakaan aio ottaa yhteyttä yhtään minnekään. Kuka tietää, ehkä minun lähtöni saa sen huomaamaan ongelman ja ehkä yrittävän jotain ratkaisuakin, mutta minä en sitä enää ole täällä katsomassa. Olen saanut tarpeekseni, ei enää yhtään tyhjää lupausta, pahaa sanaa tai yhtään mitään muutakaan paskaa. Mielestäni olen kaikkeni jo yrittänyt, eikä mikään auttanut. Toisen puolesta en voi yrittää. Ehkäpä ongelmien juuri on minussa, ehkäpä minä provosoin. Siinäkin tapauksessa parempi erillään, kuin yhdessä. Viime aikaiset perhesurmat ovat saaneet minut vähän varpailleen. Mies on kerran krapuloissaan sanonut, että "paras olisi tappaa meidät kaikki". Aioin tehdä siitä ilmoituksen poliisille, mutta jotenkin se onnistui vakuuttamaan, ettei ollut tosissaan. En tiedä mikä sitä vaivaa, vai vaivaako mikään, mutta ei tuo nyt kovin normaaliltakaan kuulosta. Jospa olen niin kamala kotka, että saan pahimman esiin siitä. Mutta on alkanut noiden surmien tulla sellainen olo, että liian varovainen ei voi olla.

Jees, saas nähdä mitä juhannuksesta tulee. Täällä ei kerta kaikkiaan ole vapaana kuin yksi asunto, sekin aivan uudessa talossa ja vuokra sen mukainen. Siihen menisi palkastani yli puolet! Tämä on pieni kunta, joten tilanne todellakin on näin surkea. Sosiaalitoimikaan ei sitä tyhjästä saa taiottua. Laitan asuntohakemuksen vetämään ja varaan ajan oikeusaputoimistoon, eiköhän tämä tästä. Pähkäilen muutot ja muut sitten aikanaan. Kiitos avusta ja hyvää kesää!

Niin se vielä, että olisi kiva kuulla samassa tilanteessa olleiden kokemuksia, että kuinka ero sujui.

Luettelot tavaroista olen jo tehnyt: minun, miehen, yhteiset, myytävät, ja ostettavat.

Olen nyt todella herkillä, jos edes puolikkaan sanan voisi käsittää syyllistäväksi, niin tartun siihen.. Tiedän, että sitä tulee kuulumaan joka tuutista, mutta en ole vielä saanut kovetettua nahkaani sitä vastaan. Että anteeksi, jos käsitin jotain väärin. Ongelmamme eivät ole kenenkään tiedossa lähipiirissä, joten ero tulee muille yllätyksenä. Olen "hienosti" pitänyt kulissit pystyssä, selitellyt miehen käytöstä ja kätkenyt kaiken pahan ulkopuolisten silmiltä. Ainoastaan se psykoterapeutti tietää näistä ongelmista. Terapeutti sanoi, että KAIKKI ongelmat parisuhteessa ovat ratkaistavissa, jos niihin löytyy halua ja tahtoa molemmilta. Sehän olisikin ihan unelmaa, mutta mieheltä ei ainakaan vielä sitä tahtoa ja halua löydy. Jos joskus löytyy, niin se valitettavasti taitaa tulla liian myöhään. Minulla on jo ajatukset siellä ajassa, kun olen päässyt eroon tästä. Olen mielessäni jo tehnyt tselleni selväksi, että muutosta tähän ei tule, ja ainoa vaihtoehto on lähtö. Pitäisi todellakin tapahta ihme, että muuttaisin mieleni. Ja nimenomaan tekojen, eikä sanojen muodossa.

Ravene: Et ole yksin, minäkin sain hieman sellaisen käsityksen, että sinua neuvotaan vielä yrittämään ja/tai "olemaan reilu" miestäsi kohtaan.

Olen kohtelias enkä kirjoita, mitä ensimmäiseksi ajattelin lukiessani tuota tai ainakin ymmärtäessäni noin. Jos ihminen PELKÄÄ, silloin ei todellakaan ole aika viritellä mitään perheneuvojia tai palavereita! Kun puoliso on saatu pelkäämään, homma on käytännössä jo menetetty tai ainakaan pelkäävältä ei voida vaatia, edellyttää tai edes toivoa, että tämä tekisi mitään muuta kuin pyrkisi pelastamaan itsensä. En nyt lähde kiistelemään pelon semantiikasta, jokainen toivottavasti ymmärtää, että tässä puhutaan tilanteista, joissa pelko on "aiheellista". Tällöin ihmisen ensimmäinen prioriteetti on ja sen tulee olla oman itsensä ja mahdollisten lasten pelastaminen. Aina.

Ravene, sinä olet tehnyt aivan tarpeeksi suhteesi eteen, oikeastaan paljon enemmän kuin sinulta voi pyytää tai olettaa. Nyt kannattanee käydä oikeusaputoimistossa ja sosiaalitoimistossa, järjestää uusi asunto ja muuttaa, kun mies on poissa. KUKAAN ei ole velvollinen olemaan reilu pelastaessaan itsensä sellaiselta ihmiseltä, joka on uhka terveydelle, henkiselle ja ruumiilliselle. Ei kukaan.

En minäkään ollut reilu, lähtiessäni.
Painotan, mitään elämässäni en ole katunut niin paljoa, etten osannut aiemmin lähteä.
Olisi jäänyt monta iskua saamatta, monta yötä valvomatta ja monta kauhua kokematta.

Kiitos todella, todella paljon kannustuksesta! Sitä ihan oikeasti tarvitsen juuri nyt. Olen kymmenen vuotta elänyt tässä, ajatellen etten ansaitse parempaa ja nyt kun viimein olen saanut pään kasaan ja näen tämän kaiken "selkeästi", niin haluan päästä irti. Joku syyllinen osa piipittää koko ajan, että rikon lapsilta perheen ja kodin, ja olen kauhea ihminen kun luovutan ja niin eteen päin.. Yritän olla vahvistamatta ja kuuntelematta sitä piipitystä, koska JÄRJELLÄ ajattelen tekeväni juuri oikein. Eihän tähän VOI jäädä, eihän? Kaikki kyseenalaistavat kommentit saavat minutkin kyseenalaistamaan tämän koko homman. Olen todella herkässä tilassa ja yritän pitää itseni mahdollisimman vahvana, että viimein pääsen pois.

Luulen, että kakkaa tulee niskaan tein niitä tai näin. Tarkoitan siis, että yritänkö eroa mahdollisimman reilusti tai epäreilusti. Tulevien välien kannalta tietenkin olisi mahdollisimman reilu ero se paras vaihtoehto. Lasten takia on tultava toimeen tulevaisuudessakin. Taidan yrittää hienovaraista juttelua, ja jos se näyttää etenevän aivan väärille raiteille, että mies ottaa kierroksia jo kättelyssä, niin annan olla.

Tänä aamuna pelkurimaisesti tekstiviestillä kerroin tunteistani. Kun siis mies kyseli, että miksi olen mököttänyt viime ajat. Kerroin, etten mökötä vaan tunnen vihaa itseäni kohtaan kun olen uskonut ja luottanut ja vihaa ja katkeruutta miestä kohtaan, kun se ei ole ollut luottamuksen arvoinen. Että olen niin negatiivisissa fiiliksissä, etten oikein kykene kovin lämpimiin tunteisiin yms yms. Saa nähdä, että missä tunnelmissa juhannus nyt sitten vietetään. Mies aikoi ottaa vain saunakaljat, mutta viime aikoina pari kertaa on nekin saunakaljat jatkuneet viinalla, jota on jostain kätköstään juonut. Olemme myös monesti sopineet, ettei kotiin edes tuoda viinaa, mutta näin vain kätköpulloja löytyy. Jos taittaa karvankaan päästäni, niin soitan poliisit. Jos alkaa uhkailla yhtään millään, niin teen rikosilmoituksen. Minulle pyhät, juhlapäivät ja lomat ovat aina merkinneet pelkoa miehen juomisesta, näin nytkin. Toisaalta, voihan se yrittää kunnostautuakin, tai peräti pitää sanansa niistä pelkistä saunaoluista. Odotan siis juhannusta toiveikkaana, mutta varuillani.

Nyt jos voisin palata kymmenen vuoden taakse, niin ravistelisin kovaa sitä nuorta naiivia tyttöä ja antaisin niin kovan potkun persuksille, että tajuaisi juosta kovaa ja kauas.

Tänään sitten postitin erohakemuksen. Mies ei tule ymmärtämään asiaa alkuunkaan. Joi taas, ja kovin katuvana on lupaillut ettei ikinä enää. Eikä ymmärrä miksi en voi luottaa sanaansa.

Hieno juttu, että olet löytänyt itsestäsi voimaa edetä asiassa. Älä anna miehesi lupausten (en enää ikinä) tai aneluiden pyörtää päätöstäsi. Sinä et ole vastuussa aikuisesta ihmisestä, vaikka hän saattaa alentua tasolle, jossa yrittää vierittää syyt niskoillesi ja uhkailla tekevänsä itselleen jotain, jos lähdet. Pysy lujana, sinulla on oikeus aloittaa oma elämäsi ilman (anteeksi ilmaus) kiviriippaa. Voimia sinulle, jatka matkaasi uuteen, vapaaseen elämään.

Mies käytti ilmaisuja "minulla ei ole mitään jos lähdette" ja "jos lähdet, niin luovutan". Ei varsinaisesti onneksi uhkauksia tehdä itselleen mitään, mutta sanoma on melko epätoivoinen. Joi taas muka salaa viikonloppuna ja krapulassa katuvaisena uhosi, että jättää alkoholin käytön aivan kokonaan, ei edes saunakaljoja enää. Ymmärtää kuulemma nyt, kuinka on satuttanut ja kuinka typerä on ollut, ja aikoi auttaa enemmän kotona ja blaa blaa. Noh, arki tuli ja kaikki kauniit puheet unohtuivat. Jo tiistaina otti oluen työpäivän päätteeksi. Eihän nyt yksi olut sinänsä mitään haittaa, mutta ajattelinpahan vaan, että siitä se sanojen syöminen taas alkaa.

Tämä kierre on niin jo nähty. Nyt menee hyvin ja pikkuhiljaa huonommin ja huonommin, kunnes taas ollaan samassa pisteessä. Mies luulee nyt, että juopottelu on kuitattu sillä katumus-esityksellä ja kaikki on taas hyvin. En tiedä mitä se sanoo, kun tieto erohakemuksesta tulee. En todellakaan kykene enää uskomaan sen muuttumiseen, joten eihän tässä ole muuta vaihtoehtoa.

Pysyn kovana, koska toivokin on jo kuollut. Tällä suhteella ei ole enää mitään mahdollisuuksia ja tämä tekee minulle vain pahaa. Miehen tempaukset ja jopa läsnäolo ovat kuin musta aukko, joka vie minulta energiaa. Sydämeen sattuu lasten vuoksi. Kun tästä lähden, niin muutan käytännön pakosta muutaman sadan kilometrin päähän. Vien lapset pois kaikesta tutusta, sukulaisista ja kavereista. Kuinka ihmeessä tämän voin ikinä niille perustella..

Tiiätkö, oon ihan samanlaisessa tilanteessa. Oon rikki kaikesta pettymisestä.. samalla kaavalla kuin sinäkin olet. Olen niellyt ja toivonut ja uskonut aina vaan siihen parempaan huomiseen. Nyt ymmärrän, että sellaista huomista ei koskaan tule. Minäkin olen laillasi fyysisesti ja henkisesti mustelmilla tästä avioliitosta.

Mies on minullekin kuin musta aukko, pelkkä läsnäolokin saa minut varuilleni, väsyttävää ja uuvuttavaa... silti pitää olla lapselle läsnä ja reippaana äitinä hoitaa koko homma, kaksi työtä ja koti ja lapsi niin, että painopiste on lapsen elämän tasapainossa. Täällä maalla se on helpompaa, on aina puuhaa ulkona ja eläinten kanssa, ei tarvitse kököttää tuvassa sisällä ahdistavassa ilmapiirissä.. Riitoja onneksi ei ole, pelottavista tilanteista pois luikkimisesta olen kehitellyt itseni taitavaksi, mutta voi, kuinka se viekään voimat..

Nyt olen valmistanut itselleni uutta tulevaisuutta toisella paikkakunnalla, puolittain asiaa paljastamatta miehelle sen ihmeemmin, ettei arjen rauhalliset kuviot tyssää tähän täysin. Suomeksi olen asian hänelle kuitenkin kertonut, mutta en usko, että hänen vastaanottokykynsä toimii täysin. Kommentit ovat: Etkö sä muista, miten hienoo meillä on ollut --Ai nyt mut sitten jätetään kuin nalli kalliolle, vaikka kaikkeni oon antanut --- Tajuatsä, kuinka pahaa sä olet mulle tehnyt, tuhonnut mun elämäni . ??!!!! .. ja sanomisia tehostetaan ohimennen fyysisesti satuttamalla. Olen kuullemma ansainnut sen. Onneksi en osaa enää itkeä, luhistuisin varmasti tämän kaiken alle.

Nyt toivon, että kaikki palikat löytävät paikkansa ja vaikka muuutos tulee olemaan valtava, sen koen vahvasti oikeaksi tavaksi, ainoaksi tavaksi päästä tästä pois. Jätän miehelleni kaiken, en halua täältä mitään, tätä tilaa ei tarvitse muuttaa rahaksi. Haluan takaisin oman itseni ihan kokonaan, se riittää. Lasta isä saa tulla tapaamaan ja olemaan hänen kanssaan.. mitään avioerolapsen kahden kodin systeemiä ei voi rakentaa miehen kanssa, jolle ei voi jättää edes koiraa hoidettavaksi. Tässä liitossa olen jo ollut pitkään yksinhuoltaja, isi on lapselle tärkeä, kun isi on selvin päin. Kännissä viikonloput makaavaa isää ei kaipaa kukaan lapsi.

Tää marraskuun harmaus ja kurasta painavat saappaat tekevät askelista raskaat nyt, mutta usko vaan, jossain se uusi kevät jo odottaa ja tuo toivoa. Rohkeasti ja rauhallisesti vain eteenpäin, älä pelkää liikaa. Puhu itsellesi rohkaisevasti, elämä on se tärkein juttu, heittäydy siihen. Olet äiti ja suojele itseäsi, että jaksat suojella lapsiasi.

Voimaa ja valoa.