Avoimuus...

Onko kuitenkin tapahtunut jotain, miksi vaimosi on epäileväinen? Ja kun näitä työpaikkaromansseja näkyy ja kuuluu ja some villitsee toiselta puolelta, niin jotenkin voin samaistua vaimosi tunteisiin...

Pidäthän huolta, että hänellä ei ole epävarma olo teidän suhteestanne. Lapsiperhearki verottaa juu, mutta se ei saa olla mikään veruke etääntymiselle. Jospa vaimosi aistii tämän ja on siksi heikoilla luottamuksen kanssa. Ole avoin, anna vaimosi lukea viestit puhelimestasi, jos hänestä tuntuu siltä (ja niissä ei ole mitään salattavaa kerran.......)

Uskottomuus tai edes sen epäily on ihan oikeasti rikkova asia, joten toivottavasti saatte luottamuksen kuntoon. Käykää vaikka parisuhdeterapeutilla aukomassa ajatuksia, siellä kuitenkin ulkopuolinen ja puolueeton ihminen apuna.

Terveisin eräs vanha vaimo, joka oikeasti ensin luuli, että "hyvä työkaveri" on vain hyvä työkaveri... ☺️

Turhaan ja turhaan... Jos oikeasti haluaa verkostoitua työelämässä, niin Facebook on aivan väärä media ja alusta siihen. Avaa LinkedIn tili ja hämmästy: verkostoidut päivässä tehokkaammin kuin Facebookissa ikinä. Ja onko firmalla Yammeria käytössä?

Se, että on Facebookin kautta lähtenyt sekoittamaan soppaa missä työelämä, perhe ja sukulaissuhteet sekoittuvat iloiseksi sekametelisopaksi sosiaalisen median muodossa, on pienen pysähtymisen paikka. Ne eivät kuulu yhteen, eivät alkuakaan pidemmälle. Jos oma työyhteisö vaatii Facebook kaveristatusta, niin hyvää päivää kirvesvartta.

Vaimolla on ihan oikeus olla epäluuloinen. Työkaverit ovat kuitenkin ”etäisiä” ihmisiä vaikka niiden kanssa vietetään hereillä ollessa enemmän aikaa kuin perheen kanssa. Kuten minulle asia ilmaistiin elämäni ensimmäisessä työpaikassa kun sanoin huoneessa olleita kavereikseni: ”ei sulla mitään kavereita täällä ole, täällä on vain työkavereita”. Tämä tuli pilke silmäkulmassa sanottuna, mutta se sisältää totuuden siemenen.

Itse en lähtisi lisäämään naispuolisia kollegoita face-kavereiksi ja avaamaan omaa yksityiselämääni siihen suuntaa pätkääkään. Enkä oleta että vaimonikaan tekisi niin: eivät kuulu yhteen. Itselläni on Facessa 19 kontaktia ja LinkedIn:ssä 60, Yammerissa 300.

Loppukaneetiksi: some on p***a paikka, elämälle oikeasti tärkeät ihmiset löytyvät ihan muualta.

Vaimosi on ensisijaisesti vastuussa omista tunteistaan, mutta voit toki helpottaa tilanteen purkamista. Voisit ehkä ottaa tämän mahdollisuutena päivittää ja parantaa suhdettanne, tarvittaessa ulkopuolisen avulla. Meillä keskustelut mieheni käytöksestä, jota pidän henkisenä uskottomuutena, ovat johtaneet ajan kanssa siihen, etten oikeastaan enää paljon välitä. Olen niin sanotusti kasvanut ihmisenä ja ymmärrän myös omia vaikuttimiani paremmin. Uskon pärjääväni yksinkin eikä ajatus erosta enää aiheuta ahdistusta. Mutta en suosittele, sen verran kylmäävää tällainen elo joskus on.

Tilanteeni on erilainen kuin teillä, sillä tiedän mieheni viestittelyn olevan/olleen epäsopivaa, salailevaa ja sellaista, jota hän ei minulle myönnä eikä minulta hyväksyisi. Mutta ehkä voin jotain avata mustasukkaisuudesta. Tärkeintä olisi päästä taustalla vaikuttaviin syihin. Onko se omistamisen halua? Tarvetta kontrolloida? Epävarmuuden huonoa sietokykyä? Minulle mustasukkaisuus on ollut pelkoa siitä, että menetän tärkeän ihmisen, tärkeän suhteen. Surua siitä, että jotain on rikki. Pettymystä. Ihmettelyä, kuinka huonosti olenkaan mieheni tuntenut. Mustasukkaisuus ja kiukku ovat laastareita sellaisen haavan päällä, joka tarvitsisi ilmaa parantuakseen.

En pelkää, että mieheni jättäisi – miksi jättäisi, kun on ”ihana perhe” ja palvelu pelaa? Hänkin on perhekeskeinen, ja rakkaus lapsia kohtaan on liikuttavaa. Mutta mahtaakohan perhe olla hänelle lähinnä yksi saavutus muiden joukossa, osoitus siitä, että hyvin menee? Olen saanut kuulla, kuinka perhe on hälle tärkeä, mutta haluaisin kuulla, että minä olen tärkeä, ihan omana itsenäni. Itsekästä? Vai inhimillistä?

Oletko valmis oikeasti kuuntelemaan ja olemaan tuomitsematta? Itselle jokin asia ei ehkä oikeasti merkitse mitään, mutta toiselle se voi merkitä. Olen avautunut miehelleni, kuinka loukkaavilta jotkin asiat ovat tuntuneet, mutta hänen mielestään ongelma on lähinnä loukkaantumisessani ja siitä kertomisessa eikä siinä, mitä hän on tehnyt. Eipä paljon huvita enää kertoa ”vääristä” tunteistani, mikä sitten luonnollisesti johtaa siihen, että koen olevani kovin yksin, hylättykin. En koe saavani miehestäni turvaa.

Kyse voi olla osin myös itsetunnon ongelmista tai ihan vain suhteen arkipäiväistymisestä, mihin itsekin viittasit. Jos keskustelut pyörivät lähinnä siinä, mitä syödään ja kumpi hakee lapset, helposti alkaa miettiä, onko puolisolla somessa kiinnostavampaa keskusteluseuraa. Kaveruuden luisuminen kaltevalle pinnalle somessa on niin helppoa. Tuntuu hyvältä olla jollekulle kiinnostava ja jännittävä, saada ihailua tai edes lämpimiä ajatuksia. Ja viehän some-elämä aikaakin, jolloin kysymys kuuluu, mitä siitä saa ja mistä se on pois. Vaikka käyttäytyisit somessa asiallisesti, ehkä vaimosi pelkää, että olet kyllästynyt ja haet jotain, mitä hän ei pysty tarjoamaan?

Tamarindi ilmaisi asian mielestäni hyvin: "Mustasukkaisuus ja kiukku ovat laastareita sellaisen haavan päällä, joka tarvitsisi ilmaa parantuakseen"

Itse ajattelen kuitenkin, että mustasukkaiselle "periksi antaminen" on vain lisää laastarikerrosta haavan päälle; se, että esimerkiksi luopuu sosiaalisesta mediasta toisen mustasukkaillessa, ei paranna sitä taustaongelmaa. Ja kuten aloittaja kertoikin, vaimo ei ole lakannut olemasta mustasukkainen, vaikka FB on nyt suljettu. Mustasukkaisuus, joka ilmenee suhteen alusta asti ilman niin sanottua "hyvää syytä"* ei taltu sillä, että puoliso taipuu mustasukkaisen vaatimuksiin. Mustasukkaisuus on ihan pohjaton kaivo eivätkä ne vaatimukset lopu vaan niitä tulee aina lisää ja lisää, kunnes puolison elinpiiri on kaventunut pikkuruiseksi ja kaikkea mahdollista tulee varoa. Tämän tason mustasukkaisuus on ennen kaikkea kontrollin tarvetta; mustasukkainen kokee, että jos ja kun puoliso on täysin kontrollissa ja mahdolliset kontaktit potentiaalisiin kilpailijoihin on minimoitu, hän voisi olla turvassa eikä tarvitsisi pelätä. Mutta kun niitä ei koskaan voi minimoida tyystin vaan ihmiset käyvät esim. töissä ja kaupassa niin mustasukkaisuus ei vain lopu.

Näin ollen tuumin, että mustasukkaisuutta olisi hyvä hoitaa siitä alkupäästä eli tarttua kysymykseen, miksi toinen on mustasukkainen. Eikä nyt puhuta siitä tasosta, että toinen käyttää sosiaalista mediaa vaan siitä, mitkä ne tunteet taustalla ovat; mitä mustasukkainen pelkää ja miksi? "Ilman syytä" ilmenevä mustasukkaisuus on hyvin, hyvin usein lähtöisin mustasukkaisen heikosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä luottaa siihen, että hän on rakastamisen ja pitämisen arvoinen; että jos hän ei kontrolloi toista, tämä lähtee. Näin ei aina ole, ei tämä ole mikään yleismaailmallinen resepti, mutta kannattaa kaivella niitä syitä. Ja nämä ovat asioita, joita mustasukkaisen itse tulisi työstää; puoliso tietenkin on tärkeä taustatuki, mutta ei voi suoraan työstää mustasukkaisen pelkoja itse.

Mielenterveystalolla esimerkiksi on ohjelma mustasukkaisuuden omahoitoon:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/mustasukkaisuuden_omahoito/Pages/default.aspx

Mutta siis. JOS puolisosi ei suostu näihin - jos puolisosi ei näe mitään ongelmaa omassa mustasukkaisuudessaan, ainoastaan sinun käytöksessäsi, silloin ollaan kyllä ongelmissa. Koska, kuten sanoin, tuon tyylisellä mustasukkaisuudella ei ole mitään loppua eikä rajaa. En suosittele luopumaan omasta elämästä ja itselle tärkeistä ihmisistä mustasukkaisen puolison hyvittelyn nimissä, koska sillä ei lopulta saavuta mitään muuta kuin oman elämänpiirin kapenemisen. Vaimosi olisi hyvä ymmärtää, että et voi tehdä tälle ongelmalle yksin mitään vaan hänen täytyisi osallistua. Jos ei, pidä ehdottomasti kiinni tukijoukoistasi - tulet tarvitsemaan niitä tulevaisuudessa.

---

Sosiaalisesta mediasta haluan sanoa vielä tässä parisanaa. Tämä voi olla sukupolvikysymys, mutta mielestäni omia kokemuksia ei voi suoraan ulottaa tässä muihin. Ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa hyvin eri tavoin eikä mikään tapa ole väärin niin kauan kuin se ei muutu addiktioksi ja häiritse sillä tavalla peruselämää. Toisille esimerkiksi sosiaalisen median kautta solmitut ihmissuhteet ovat äärimmäisen tärkeitä ja merkityksellisiä, eivätkä ne ole _yhtään_ sen vähemmän aitoja kuin kasvokkain solmitut.

Itselläni on vajaa 300 fb-kaveria, miehelläni vielä enemmän, ehkä jopa triplamäärä. En ole suinkaan sosiaalinen, päin vastoin, mutta todellakin käytän facebookia verkostoitumiseen ja minulla se toimii. Työkaverini ovat fb-ystäviäni ja meillä on myös aktiivisia whatsapp-ryhmiä, jotka piipittävät vapaa-ajallakin (koska joku on kuitenkin töissä, paitsi yöllä). Jotkut työkavereistani ovat myös muodostuneet hyviksi ystävikseni, joten sekään ei ole mikään sääntö, ettei työkavereiden kanssa kaveerattaisi tai ystävystyttäisi. Se riippuu ajasta, paikasta ja tilanteesta.

Tarkoitan tällä sanoa, että sosiaalisen median innokkaassakaan käytössä ei ole mitään väärää. Eikä siinä, että siellä on paljon vastakkaista sukupuolta edustavia tuttuja, kavereita tai ystäviä. Jos tämä on puolisolle ongelma, mä olen sitä mieltä, että tää ongelma käsitellään puolison kanssa niin, että puoliso oppii tulemaan toimeen sen kanssa, että toisella on olemassa kavereita, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Jos ei opi, jos ei halua, sitten väärät ihmiset ovat osuneet yhteen. En voi hyväksyä ajatusmallia, jossa toisen tulisi luopua osasta omaa elämäänsä siksi, että toisella on huono itsetunto. En voi määrätä kenenkään muun elämästä, tietenkään, mutta itse en milloinkaan suostuisi tähän.

Kun täällä kerrotaan kokemuksia niin minä olen se, joka kengittiin ulos fb-kaverilistalta, koska ystäväni vaimo oli mustasukkainen. Ei "syyttä", koska kyllähän me olimme läheisiä, ystävätasolla - ja ilmeisesti vaimo on ihminen, joka ei kestä, että hänen miehensä elämässä on muita tärkeitä ihmisiä. Voin ihan suoraan sanoa, että sympatiani tätä vaimoa kohtaan on kutakuinkin nolla. Sen sijaan, että hän käsittelisi kompleksinsa itse, hän vei mieheltään tärkeän, merkityksellisen ystävän (tiedän, että asia oli näin) ja satutti miestään näin toimiessaan. Hänen omat neuroosinsa olivat tärkeämpiä kuin puolison hyvinvointi.

Että ei, mitään yhtä reseptiä tähän ei ole vaan kaikki on suhteellista. Jos aloittaja on käyttänyt sosiaalista mediaa aina samaan tyyliin ja ilman, että esim. kaikki aika on huvennut siihen perheen kustannuksella, sosiaalinen media ei ole aloittajan suhteen ongelma. Mustasukkaisuus on ja ennen kaikkea ne taustalla piilevät vaimon tunteet, jotka sitä aiheuttavat.

----

*"Hyvä syy" on toki vähän määritelmäkysymys ja mustasukkaisen mielestä hänellä tietysti on aina olemassa hyvät perusteet. Mutta itse tarkoitan tässä nyt sellaista toimintaa, joka on yleisesti katsottuna omiaan herättämään turvattomuutta puolisossa; merkittävää etäisyyttä, muiden ihmisten asettamista tärkeysjärjestyksessä edelle jatkuvasti ja usein ilman painavaa perustetta (esim. sairaus), pettämistä jne.

Some, tuo aikamme kirous...
Olen uusi täällä, palstaa lukenut puolen vuoden ajan. Useakin nimimerkki tullut tutuksi siis ja tarinat niiden takana. Moni liippaa niin läheltä omaani, tämä sivuuttaen lopullista matto jalkojen alta kokemusta.
FB ja somekäytöstä on monenlaista - se on jokaisen varsinkin parisuhteessa elävän omalla vastuulla miten asiat siellä hanskaa. Se on varmaa että tänäpäivänä lipsuminen, vaikka tahattomasti on helppoa, mitenköhän monta riitaa ja mustasukkaisuusdraamaa on suhteissa käyty näiden kanavien vuoksi..puhumattakaan ajasta jota somessa ja netissä käytetään.
Mieheni oli myös valmis luopumaan FB:sta, itse pyysin ettei niin tekisi - riittää että yksi kontakti poistuu ja näin kävi. Tuollaiset totaaliratkaisut on mielestäni turhia, ne voi aiheuttaa jälkeenpäin katkeruutta ja ikäviä fiiliksiä toista kohtaan. Ja niinhän se on että arvostus ja luottamus pitäisi olla kaiken perusta.
Mustasukkaisuus, siis turha, aiheeton ja jopa sairaalloinen tuhoaa suhteen ja sairastuttaa varmasti omalla tavallaan molemmat osapuolet. Jos syynä on oma riittämättömyyden tunne, mistä se johtuu..tai heikko itsetunto ylipäätään. Jos puolisona koet että näin on etkä itse voi asioihin vaikuttaa etkä ole myöskään aiheuttanut omalla toiminnallasi näitä tuntemuksia - tilanne on varmasti ahdistava. Naistahan ei voi ikinä huomioida tai kehua liikaa, mutta aitous tässäkin pitää paistaa😋 ja jos toiselle ei edes kuu taivaalta riitä, se on jo henkistä väkivaltaa ja manipulointia.
Kovasti tsemppiä sinulle.
Itse jatkan eheytymistä koska nyt vasta tunnen olevani valmis sen aloittamaan - ikäänkuin objektiivisesti näkemään asioita alkushokin ja pahimman vihan jälkeen. Ihan huippukiva että tälläinen palsta on olemassa 🙂 ja kaikesta kertomusten ja kohtaloiden raadollisuudesta huolimatta tänne löytänyt tiensä niin moni fiksu ja ajatteleva yksilö 🙂

1Maisa kirjoitti 4.7.2018 12:24

Avoimuus...

Onko kuitenkin tapahtunut jotain, miksi vaimosi on epäileväinen? Ja kun näitä työpaikkaromansseja näkyy ja kuuluu ja some villitsee toiselta puolelta, niin jotenkin voin samaistua vaimosi tunteisiin...

Pidäthän huolta, että hänellä ei ole epävarma olo teidän suhteestanne. Lapsiperhearki verottaa juu, mutta se ei saa olla mikään veruke etääntymiselle. Jospa vaimosi aistii tämän ja on siksi heikoilla luottamuksen kanssa. Ole avoin, anna vaimosi lukea viestit puhelimestasi, jos hänestä tuntuu siltä (ja niissä ei ole mitään salattavaa kerran.......)

Uskottomuus tai edes sen epäily on ihan oikeasti rikkova asia, joten toivottavasti saatte luottamuksen kuntoon. Käykää vaikka parisuhdeterapeutilla aukomassa ajatuksia, siellä kuitenkin ulkopuolinen ja puolueeton ihminen apuna.

Terveisin eräs vanha vaimo, joka oikeasti ensin luuli, että "hyvä työkaveri" on vain hyvä työkaveri... ☺️

Maisa kirjoitti todella osuvasti ja nimenomaan salailu on aiheuttanut sen, että hain eilen avioeroa. Kuten olen foorumissani kirjoittanut mieheni luonteesta, osui se kohdalleen tässäkin tapauksessa.

Kertoessani hänelle, että laitoin avioeron vireille, sain vastaukseksi vain "Jaa, pitääkö minun jotain allekirjoittaa". Muuta asiasta ei keskusteltu, hän veti oven perässään kiinni ja lähti töihin.

Aamulla sain kuitenkin tekstiviestin, että jäi työpaikalleen nukkumaan. Nykyään jo kuukausien ajan hän onkin työpaikallaan nukkunut kaikkien työvuorojen jälkeen ja niitä on paljon.

Olen surullinen ja mietin, mistä pitäisi aloittaa lähes 30 vuoden yhteisen omaisuuden puolittaminen. Tällä en tarkoita ns. maallista omaisuutta, vaan esim. valokuvat, asiakirjat, tietokoneen sisältö ja kaikki muu pieni yhteinen. Kaapit täynnä em. asioita. Vuosien saatossa niistä tuli yhteisiä, sillä mielestäni me olimme yhtä. Niinpä se ei sitten mennytkään.

Olen turta, osaamatta aloittaa asioiden purkamista ja rakentamaan omaa elämää. En kuvitellut, että nyt vanhuuden kynnyksellä joudun eroamaan, koska miehelleni on päivä päivältä tullut tärkeämmäksi työ ja Mari, toki nyt siellä on jo kaksi Maria ja viestittelyt ovat tuplaantuneet.

Lisäksi hän aloitti jo lähes vuosi sitten minusta irtaantumisen. Salasanat vaihdettiin sähköpostiin, pankkiohjelmaan, kännykkään ja muihin seurantalaitteisiin, jotka työn puolesta olivat välttämättömiä. Koska minä olen vuosikymmenet miestäni firman asioissa auttanut, oli hyväksyttävää, että minulla oli pääsy noihin ohjelmiin. Yht,äkkiä niistä tulikin henkilökohtaisia.

Minut suljettiin kaiken ulkopuolelle.

Pientä tilannepäivitystä.

FB-riita avasi Pandoran lippaan ja kaikki haavat avattiin auki kuluneelta pariltakymmeneltä vuodelta. Avioliiton eheytysprosessi on käynnissä, mutta tie vaikuttaa pitkältä. Muutaman asian olen jo oppinut:

- Mitään asiaa ei saa pitää itsestäänselvyytenä parisuhteessa.

- Puhuminen kannattaa aina ja anteeksi pitää osata pyytää.

- Elämää on myös ilman somea!

1Maisa kirjoitti 4.7.2018 12:24

Avoimuus...

Onko kuitenkin tapahtunut jotain, miksi vaimosi on epäileväinen? Ja kun näitä työpaikkaromansseja näkyy ja kuuluu ja some villitsee toiselta puolelta, niin jotenkin voin samaistua vaimosi tunteisiin...

Pidäthän huolta, että hänellä ei ole epävarma olo teidän suhteestanne. Lapsiperhearki verottaa juu, mutta se ei saa olla mikään veruke etääntymiselle. Jospa vaimosi aistii tämän ja on siksi heikoilla luottamuksen kanssa. Ole avoin, anna vaimosi lukea viestit puhelimestasi, jos hänestä tuntuu siltä (ja niissä ei ole mitään salattavaa kerran.......)

Uskottomuus tai edes sen epäily on ihan oikeasti rikkova asia, joten toivottavasti saatte luottamuksen kuntoon. Käykää vaikka parisuhdeterapeutilla aukomassa ajatuksia, siellä kuitenkin ulkopuolinen ja puolueeton ihminen apuna.

Terveisin eräs vanha vaimo, joka oikeasti ensin luuli, että "hyvä työkaveri" on vain hyvä työkaveri... ☺️

Tähän kommenttiin on pakko vastata, että parisuhteessa kukaan ei voi vaatia toiselta viestejä luettavaksi, Facebookin kavereita, ryhmiä tai koko sovellusta poistettavaksi tai mitään muutakaan laastaria, jolla koitetaan hetkeksi sammuttaa epätervettä mustasukkaisuutta. Lisäksi aloittajahan kirjoitti, ettei ole tehnyt mitään väärää - luottamus joko on tai ei ole, ja kuten aloittajankin tekstistä selviää, sovelluksen poisto ei auttanut loppupeleissä mitään. Terapia on hyvä ajatus siinä mielessä, että siellä selviää onko suhteen jatkamiselle edellytyksiä. Se että toinen epäilee uskottomuutta on todellakin rikkova asia, etenkin sille joka ei ole mitään pahaa tehnyt.