Tunnenarkkarin tarina.
Olen nuorehko aikuinen, perheellinen mies. Omassa parisuhteessa on ollut suuriakin kriisejä vuodesta toiseen ja hiljattain löysin tämän tukinetin. On ollut helpottavaa seurata, että muillakin on haasteita ja ongelmia ja niistä voi keskustella järkevästi. =)
Kerron vaikka ensin historiaa parisuhteesta. Olemme olleet yhdessä 14 vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta meni mahtavasti, sitten ihastuin toiseen tyttöön ja pistin hänelle viestejä sekä soittelin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut enkä saanut (onneksi) vastakaikua. Sitten kuuden vuoden kohdalla kirjoittelin toisen tytön kanssa, mutta siinä ei ollut romantiikkaa. Salaamista kuitenkin, koska puolisoni ei pitänyt että kirjoitellaan. Lopetin sen kirjoittelun n. Vuoden jälkeen sen aloittamisesta.
Sitten seitsemän vuoden kohdalla kuvioihin tuli maksullinen seksi, jota tapahtui parin kuukauden välein yhteensä vajaan viiden vuoden ajan. Pari vuotta sitten viimeisen kerran jälkeen kerroin puolisolle tästä ja sen jälkeen parisuhde on ollut veitsenterällä. Pääsin kuitenkin eroon maksullisista, joka oli minulle suuri helpotus.
Nyt sitten ihastuin työpaikalla työkaveriin ja ihastus oli molemminpuolinen. Ihastusta kesti puoli vuotta ja sitten päätimme laittaa hommalle pisteen, koska molemmilla perhe. Puoliso sai kuitenkin jälkikäteen selville asian ja hän on nyt lopen kyllästynyt tähän veivaamiseen. Itse olen aivan rikki, vaikea olla paikoillaan. Kuulemma viiden vuoden päästä muutan pois yhteisestä kodista ja kun ajattelenkin yhteisen lapsemme kokemusta omien virheiden jälkeen, alan itkemään.
Olen käynyt keskustelemassa mielenterveystalolla asiasta ja omien virheiden sekä tunne-elämän käsittely on todellakin auttanut. Ongelmana on, että olen jotain mitä en halua olla. Ts. Käyttäydyn itselle erittäin haitallisella tavalla. Kaipaan elämältä haastetta ja progressiivisuutta, mutta nyt teen sitä perhe-elämän kustannuksella, joka on kallein hinta mitä voin maksaa. =..(
Puoliso suhtautuu asiaan nykyään tyynesti, kuulemma kaksi vuotta sitten kun kerroin näistä maksullisista, niin siihen päättyi meidän romanttinen tunne-elämä. Tietäähän sen tosin, ettei se missään parisuhteessa loputtomiin kestä. Ihmisiksi pitäisi silti pystyä elämään.
Ongelmana on lisäksi, että oma äiti on vähintään päästään vialla, alkoholistin lapsi ja ollut myös yksinhuoltajana kauan ennen omaa syntymääni. Tiedä sitten, pohjautuuko omakin käytös jotenkin siihen.. Syitä ja perusteluita tulee haettua vaikka mistä, en vain voi käsittää miten olen taas tässä tilanteessa. Olen ajatellut narsismia, mutta voisinko silloin syyttää itseäni? Toki elämässäni on asioita, jotka ovat vaikuttaneet, mutta miksi en saa käytöstä muutettua? Olen tunnanarkkari.
Onko muita ja millaisia ajatuksia herättää? Saa haukkua ja kritisoida, ymmärrystä en kaipaa. Voiko tästä muuttua?
P.S. Päihteet ja alkoholi ei ole mun elämässä missään roolissa. Viskidrammin otan kerran parissa kuussa. =)
Muutos on pitkälti kiinni omasta halusta muuttua. Kumpi halu sitten onkaan vahvempi, muutoksen halu vai jännityksen kaipuu, se määrää miten käy. Työtä se vaatii tuhottomasti. Ei voi odottaa esim ammattiauttajien tekevän työtä puolestasi, vaan se täytyy aktiviisesti tehdä itse. Hienoa on se, että olet jo hakenut apua, mutta luueln, että sinun tilanteessasi tulet tarvitsemaan apua pitkään ja intensiivisesti.
Kiitos erakkomainen rakentavasta vastauksesta! 🙂👍
Juuri näin, tuntuuhan se erikoiselta että olen melkein vuosi sitten aloittanut keskustelukäynnit mt-puolella, mutta siitä huolimatta uusia asioita ja ajatuksia tulee esille. Etenkin viimeisimmän kriisin vuoksi. Mieluummin vuosien hoidot nyt kuin valheessa ja yksin eläminen koko loppuelämän.
Hei! Hyvä, että olet päättänyt selvittää asioiden laidan ja ainakin yrittää miettiä, mistä kaikki johtuu. Tuo on hyvä, että käyt juttelemassa ja miettimässä asioita. Itse olen kohta noin 3 vuotta tutkaillut ongelmieni (erilaisia kuin sinulla tosin) mahdollisia juuria yms., ja sanoisin, että asiat evät ratkea nopeasti. Opin ja ymmärrän koko ajan uutta itsestäni, ja vähitellen olen saanut välineitä hallita hieman mieltäni ja ahdistavia tunteitani. Omalla kohdallani uskon, että on opittava elämään ongelmien kanssa, eivätkä ne sinänsä häviä mihinkään elämästäni. Minun tarvitsee oppia käsittelemään niitä oikeissa mittasuhteissa ja hallitsemaan sekä ymmärtämään niitä, jotta opin toimimaan niiden kanssa. Etten siis tuhoa elämääni. Luulisin, että perusperiaatteena on juuri se. Ehkäpä opit tahdon ja asioiden käsittelyn voimalla elämään ongelmasi kanssa - vaimentamaan sitä ja käyttäytymisen ymmärtämisen kautta hallitsemaan sinulle tuhoisaa ihastumisen tunnetta.
Uskon, että tapauksessasi, kun olet monta kertaa ihastunut yms, tarvitaan varmasti pidempää hoitoa ja sitoutumista siihen muutokseen. Tuli mieleen myös se, että parisuhteesi kuntoon saaminen varmasti vaatii teiltä molemmilta osapuolilta paljon tahtoa, luottamuksen uudelleen rakentamista ja varmasti pariterapiaa. Luulen, että se ihastumisen huumaava tunne on juuri se, johon olet jäänyt koukkuun. Kun alkaa suhteessa se arki ja realismi, alkavat ne hankaluudet ja ristiriidat. Luulenpa, että kun sen kynnyksen ylittää, voi löytää tasapainon arjen realismin ja sen romanttisemman ihastuspuolen välille. Molemmat voi löytää samasta ja yhdestä ihmisestäkin.
Heippa 🙂
Olisin onnellinen, jos mieheni kykysi ajattelemaan yhtä viisaasti kuin sinä.
Meillä on hieman vastaava tilanne, mutta mies ei ole käsittääkseni maksullisissa käynyt. Mieheni on vain netistä hankkinut itselleen naisia. Aluksi oli vain keskustelua, jäi kiinni. Sen jälkeen soittelua, jäi kiinni. Sitten tapasi ja harrasti seksiä, jäi kiinni ja halusi jatkaa perheensä kanssa. Tästä vuosi etten taas oli nainen ja seksiä, halusi taas jatkaan perheensä kanssa. Tässä välissä oli taas joku, jonka tapasi, mutta nainen ei kiinnostunut. Nyt 1,5 vuotta sitten, muutti pois kotona, kun kuulemma ei tunnu miltään. Suhdahan sillä oli. Erottiin ja aloin jo itse rakentaa elämää ja menikin kivasti. Eräs ilta mies taas tajusi, että mitä on tehnyt. Palattiin yhteen. Tänään viimeeksi sain tarpeeksi ja yritin puhua, että mistä kiikastaa. Mies kiistää kaikki on aloitekyvytön keskusteluun. Nauroi jopa minulle, kun yritin vakavasti ottaa esille suhteessamme olevia epäkohtia. Pahinta tässä on, että mies on hyvä isä ja puoliso, kun sille päälle sattuu. Ihastuneena tai rakastuneena, on ihmishirviö, onnistuu tyylikkäästi tekemään minusta syyllisen ihan kaikkeen. Tiedän, että jos vielä kerran häipyy, on se viimeinen kerta. Joka ikinen kerta tämä on mennyt pidemmälle ja pidemmälle.
Itse olen diagnosoinut mieheni tunnenarkkariksi. Miksei olisikin, onhan se aivan mahtavaa kun on ihastunut toiseen. Normaali ihminen osaa vain kontrolloida sitä, että kannattaako tunnetta ruokkia. Minusta on mahtavaa, että osaat jollakin tavalla ottaa vastuuta asiasta. Oma mieheni kävi hetken aikaa terapissa, mutta luonne hänellä taitaa olla sellainen, ettei hän näe itsessään vikaa, hän menee ja tulee ja luulee, ettei minuun jää jälkiä.
Kauhean paljon tsemppiä sinulle nyt ja tulevaisuudessa.🙂🌻