Hei,ajattelin kirjoittaa tänne löytääkseni kohtalotovereita. Olisi mielenkiintoista kuulla vastaavia kokemuksia ja mielipiteitäkin ongelmaan nimittäin tunneköyhyys suhteessa. Itse olen neljättä vuotta suhteessa avomieheni kanssa ja olemme molemmat 30v. Kun aloitimme seurustelun huomasin kumppanin olevan hyvin hiljanen ja ujokin. Se ahdisti minua alkuunkin ja mietin kannattaako jatkaa seurustelua. No, elämän tilanteet (veljeni kuoli,isäni sairastui vakavasti,kotipaikka jäi tyhjilleen) johdattelivat jo melkein alussa muuttamaan kotipaikalleni omakotitaloon meidät yhdessä (veli kuoli joku aika, ennen kuin tutustuttiin). Olin yksinäinen ja muutin toiselta paikkakunnalta takaisin kotipaikkakunnalleni hoitamaan taloa ja isäni asioita, ainoana omaisena(äiti kuoli kun olin 8v.). Aloin jollain tavalla hieman tottumaan toisen hiljaiseen olemukseen, mutta sekin lisäsi yksinäisyyden tunnetta. Tuntui myös ikävältä huomata eräs päivä veljeäni surressani, että toinen ei reakoinut tilanteeseen juuri mitenkään. Kun sitten otin esille asian, että tuleekohan meidän jutusta mitään, hän säikähtäneenä laittoi kätensä lähelleni ja ei innostunut ajatuksestani. Ajattelin että jospa tämä kaikki olisi alkukankeutta ja ajan kuluessa tietyt asiat tulisivat luontevammin esille suhteen kehittyessä. Aikaa kului ja hänen välinpitämätön luonteensa tuli esille vain korostuneemmin,joka näkyi jokapäiväisessäkin elämässä. Paha myös se että, tunteita ei näytetty ollenkaan vaikka itse koitin niitä tuoda esille. Hän on myös täysin sulkeutunut ja hän menee lukkoon, kun koittaa puhua syväntävästi tunneasioista. Hän on muutenkin epänormaalin hiljainen kaikille,seuraa vaan muiden puheita vailla omia mielipiteitä tai kannanottoa. Kotona jos en itse aloita puheenaihetta kommunikaatio saattasi jäädä hänen puoleltaan, että pitäsköhän tuota jotakin syödä ja illalla, pitäsköhän sitä lähtä nukkuun. Jos koitan saada häneltä mitään ulos näihin ongelmiin liittyen, hän on hiljaa ja kun koittaa kysyä useamman kerran vastaus on aina, en tiedä. Ongelmat pakkautuivat vähitellen niin että jaksamiseni oli/on vähän väliä nollassa. Ainainen yksin yrittäminen ja päätä seinään hakkaaminen pistää epätoivoiseksi 😯🗯️. Se on alkanut näkyä sitten minussa jopa raivonakin, kun olen vain ilmaa enkä kerta kaikkiaan tule kuulluksi. Raivokaan ei silti auta sillä, hän ei näytä eletäkään vaikka repisin hiukset päästäni hänen läsnäollessaan. Sitten kun tulee jostain pikku asiastakin joku erimielisyys
,hänen kanssaan on vaikea keskustella siitä ja se äityy turhan isoksi. Hän saattaa olla piikittelevä ja ivallinen eikä hänestä tule esiin monesti mitään halua ratkoa asiaa sovussa. Seuraavana on vuorossa mököttäminen joka saattaa kestää viikonkin. Kaikki asiat joita meidän on ollut puhe hoitaa jää hoitamatta. Ruokaa ei kiinosta laittaa ja on haudan hiljaista. Minä olen väsynyt ja teen väkisellä asioita mitä suinkin jaksan esim.koitan käydä katsomassa hyvin sairasta isääni, joka ei puhu,ei niele,ei kävele(aivoinfarkti) ja koitan olla seuraksi ja tukena. Ei ole helppoa katsoa isän tilaa, vaikka kotonakin olisi asiat normaalisti,tukea mihinkään on turha uneksiakaan.
Meillä meni kerran pitempään todella huonosti ja nukuimme varmaan pari viikkoa eri huoneissakin. Yksi yö sitten kun pöly oli jo joku aika sitten laskeutunut ja nukuimme samassa sängyssä,kuulin kun yöllä tulikin viesti toisen puhelimeen. Ihmettelin ajankohtaa ja toinen vastasi että ääni olikin merkki siitä että akku on täynnä. Huomasin että puhelin ei ollut edes laturissa. Hälytyskellot soi ja koitin vessaan mentäessäni kaapata puhelimen pöydältä, jotta saisin tietää mistä on kysymys. Hän otti minut kiinni ja otti puhelimen kauhuissaan väkipakolla,erittäin kovakouraisesti ja ärisi että sinähän et minun puhelimeen koske! Tajusi sitä suuremmalla syyllä että nyt on jotain menneillään ja erolla uhkaamalla hän joutui näyttämään viestin. Viesti oli hänen exältään ja siinä kysyttiin, joko olet muuttanut siihen uuteen asuntoosi? Olin aivan järkyttynyt,ensin kun oltiin vähän saatu sovittua asioita ja ihme kyllä nukuttiin silloin vielä lähekkäinkin,kuuluu viestiääni ja kohta isku puukolla rintaan..Hän koitti valehdella jotain älytöntä mihin ei ollut mitään uskomista.Erohan siinä tuli ja hänen oli heti alettava katsomaan asuntoa. Asunto löytyikin aika nopeasti hänen työnantajansa kautta. Sain myöhemmin selville että mies oli pitänyt jo puoli vuotta yhteyksiä tähän exäänsä . Sain nimittäin itse exän kiinni. Mies oli kusettanut häntäkin ja väittänyt jo kauemmin mm., että ollaan erottu muka ja hänellä on asunto. Kerran oli ollut menossakin exän luo ja ollut jättämässä mut todella huono vointisena yksin kotia. Olin puoli väkipakolla saanut heikolla hetkelläni jäämään, kun oli valehdellut menevänsä muka hotelliin yöksi.
Kyllähän ne miehen bointsit karisi exänkin suhteen…mies sai tietää ,että me molemmat naisosapuolet tiedämme hänen pelistään. Hän kävi hakemassa parisängyn kotoani ensi alkuun asuntoon ja uhkaili vain kun tahoin avaimeni, että jos en ole siihen ja siihen aikaan avaamassa ovea ,sinä tai sinä päivänä kun hälle sopii hän rikkoo ikkunat, kun hakee loppuja tavaroita. En millään ollut antanut ymmärtää että pimitän hänen tavaroitaan. En vain luottanut häneen enään jättääkseni avaimia kotiini. No, sitten tuli miehelle siellä asunnossa hätä, vähän myöhemmin ja alkoi selittely viesteillä ja ne rakkaudenosoitukset ja pahoittelut ekan kerran elämässä. Menin antamaan lopulta mahdollisuuden tavata ja yllättäin hän osasikin puhua ja vannottaa aika paljon asioita. Yritin kyllä puhua järkeä että tilanne on aika mahdoton antaa enää mahdollisuutta ja ennen jo tämän luottamuksen menettämistäkään olin onneton. Hän sai puhuttua tyyliin, että hänen loppuelämän tarkoitus on näyttää miten rakastaa ja muuttaa asioita minua kohtaan ja plää,pläää…. Ja minä menin antamaan mahdollisuuden.
Joku aika tuosta edellisestä hän muutti takaisin,mitä pitää vuokrakämppää kun aina melkein minun luona kuitenkin….tämä tapahtui 2014 jouluna. Eipä ole suuret lupailut pitäneet. Sama on jatkunut, paitsi uudesta salakumppaniehdokkaasta ei ainakaa tietoa. Yksi loukkaava ja hyvin minut mitätöivä tilanne vielä mainittakoon.Olen ammatiltani hitsari ja yhdellä työmaalla oli hyvin vakava läheltäpititilanne. Minulle työnjohto koitti uskotella että olisi ollut turvallista mennä tekemään tulitöitä erääseen putkeen jossa oli kulkenut räjähtävää kaasua. Tilanteeseen liittyvät seikat kertoivat minulle että siinä on edelleen riskinsä. Mietin ja mietin miten toimia ja yksin kertaisesti päätin kieltäytyä työstä, ennen kuin tietyt kaasu mittaukset suoritetaan oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Mittari piippaili hallelujaa ja rikkivetypitoisuus oli sekoittaa koko mittarin, sillä sitä oli enemmän kuin mittari kunnolla kykeni tulkitsemaan ja se piti ottaa äkkiä putkesta pois. Jos olisin suostunut työhön olisin räjähtänyt heti kun olisin puikon raapaissut putkeen. Järkytyin ja olin tietty hengitellytkin kaasua tietämättä, putken lähettyvillä haitalliset pitoisuudet ilmassakin. Kerroin tapahtuneesta miehelle ja kykenin vasta seuraavana päivänä ajamaan reissusta kotiin. Mies ei meinannut juuri mitään! Aikaisemmin töissäkin kun tulityöuskaltamistani puntaroin hänellekin puhelimessa, hän vain meinasi, että minun täytyy itse miettiä mitä teen. Minä olisin kehottanut ehdottomasti kieltäytymään, oli kyseessä kuku tahansa. En ole kyennyt tapahtuman jälkeen töihin eli viime syksystä. Harkitsen uutta ammattia. Tein hommia keikkaluonteisesti n. 5v.
Olen ollut tekemässä eroa ja ajatellut sitä monesti. kaikki muutkin asiat on ollut niin päin persettä itsestäkin riippumattomista syistä ,että ei ole jaksanu alkaan käsitteleen sitä kaiken myllerryksen keskellä.
Ja vielä ajaa lopullisesti,ei näytä itse haluavan lähteä, mutta ei tehdäkään asioille mitään. Hänellä on jokin ehkä lapsuudesta johtuva tunneköyhyys ja sulkeutuneisuus, mutta kaikkea ei yksi ihminen voi jaksaa. Jos lapsuudesta kysyy niin eipä sieltäkään mitään aukea,tiedän vain että lestadiolainen perhe. Minäkin tahtoisin jo tukea asioihin kotona. Minun lapsuus on ollut kaikkea paitsi normaali. Käyn juttelemassa psykoterapetille, ihan vasta aloitin terapia suhteen . Nytkin tietty kriisi suhteessa päällä näistä samoista EVVK-asenteista. Viimeksi eilen puhuin erosta.Huh,huh miten pitkä teksti. Toivottavasti joku jaksoi lukea. Kertokaa mitä tämä kaikki teissä herättää ja mitä epäilette miehestä? Onko parantumaton tapaus?
Tuntuu kuin olisin kahden tulen välissä tilanteessani. Kokemuksia?
☹️