Tulevaisuus pilallako

Tulevaisuus pilallako

Käyttäjä appelsiini1 aloittanut aikaan 01.02.2007 klo 10:30 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä appelsiini1 kirjoittanut 01.02.2007 klo 10:30

Pyydän kokomuksia, neuvoja, kommentteja, ajatuksia. En halua syytöksiä yms…niitä saan itseltänikin.

Olemme rakkaani kanssa seurustelleet nyt noin kuusi vuotta. Olemme nuoria, minä 23 ja miesystäväni 24.
Olemme asuneet noin kolme vuotta yhdessä. Olemme kasvaneet yhdessä. Noin vuosi sitten suhteestamme alkoi kadota
läheisyys ja lopulta huomion osoitukset puolin ja toisin loppuivat lähes kokonaan. Vähän tuon kaiken jälkeen petin miesystävääni.
Tapailin pari kuukautta toista miestä. Juttelimme, nukuimme muutaman yön vierekkäin ja soittelimme toisillemme. Tein siitä lopun ja
kerroin miesystävälleni. Tietenkin siitä syttyi valtava riitä. Lopulta päätimme kuitenkin pysyä yhdessä…ja kuukauden päästä riidasta
kaikki alkoi mennä taas hyvin. Välillä minulle tulee kuitenkin valtavia omantunnontuskia. Puhuimme asiasta juuri uudestaan ja pienen
kinastelun saimme aiheesta aikaiseksi. Rakastamme kuitenkin toisiamme. Tiedän etten enää koskaan tee mitään vastaavaa hänelle
enkä itselleni. En ole koskaan tuntenut vastaavanlaista tuskaa…
Välillä vaan saan itkunpuuskia ja minusta tuntuu todelta pahalta. Tuntuu kuin olisin maailman huonoin ihminen.
Miten suhteesta voi tulla hyvä ja kestävä ja onnellinen, jos takana
on noin kauheita asioita. Ei kunnon suhteeseen kuulu mitään tuollaista lainkaan…
Kumpa voisin pyyhkiä kaiken tuon pois…kumpa mennyttä voisi muuttaa 😭

Käyttäjä Siili Pystypiikki kirjoittanut 06.02.2007 klo 13:43

Hei. Pitkän avioliiton antamalla kokemuksella voin sen verran kertoa Sinulle, että pitkässä parisuhteessa monenlaiset "tunne jaksot" kuuluvat siihen. Tilanteenne on yleinen siltä osin kuin ymmärrän, että avioliitossa tulee aikoja jolloin osapuolten tunteet käyvät jopa pakkasen puolella. Ehkä ei kummallakin samalla kertaa ja hetkellä mutta toisinaan.
Kummallakin on omia henkilökohtaisia vaikeuksia jotka vaikuttavat suhteeseen. Monesti syntyy väärinymmärryksiä toisen käytöksen tai puheen vuoksi. Kokemukseni mukaan vain ja ainoastaan PUHUMINEN auttaisi. Jos asiat ovat todella huonosti kannattaa kääntyä perheneuvolan puoleen tai joskus auttaa sekin että, jos vain toinen käy juttelemassa omista ongelmistaan ammattiauttajan luona.
Tunne tunteitasi rehellisesti, älä pelkää niitä🙂 Mieti mistä ne tulevat. Puhu kumppanillesi toiveista, peloistasi ja kaikesta ja yritä hänetkin saada puhumaan. 🙂👍

Käyttäjä (bambi) kirjoittanut 05.03.2007 klo 23:36

Heissan!

Hakekaa apua ajoissa... Minä menetin mieheni kiitos oman samankaltaisen suhteeni takia kuin mitä alottajalla oli. Mieheni ei minua enää huoli. Nyt haluaisin vain hautautua peiton alle ja nukkua pois... Tämä ero vie minulta hengen.