Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen kaivataan
Help. Voimavarani alkavat olla todella vähissä vaikkei matkaa ole enää kauheasti jäljellä!
Olen karkoittanut ystäväni ja sukulaiseni tämän kauhean parisuhteen vuoksi enkä voi enää alkaa selittää tapahtunutta heille. Nyt minun pitäisi selvitä vielä viikko tässä helvetissä niin pääsen pois.
Olen siis surullisen kuuluisan narsismin uhri, valitettavasti osin tietoisesti koska ajattelin olevani kykenevä hänet parantamaan. Toisinaan hänen puheitaan kuunnellessa, tuntuu että minä taidankin olla se narsisti – eli todella sekoamispisteessä.. tätä showta on nyt kestänyt vajaa viisi vuotta ja viikon päästä pääsen muuttamaan pois täältä. Siihen asti yritän väistellä, kestää, kävellä varpaillani jne…
Hankalinta tässä on se, etten voi kenellekään puhua tilanteesta eikä tavallaan kukaan ole minun puolellani. Niinpä välillä menen helposti hänen sanoihinsa mukaan enkä enää tiedä kuka on paha kuka ei ja pitääkö lähteä vai ei. Nyt tämä on kuitenkin vienyt mut siihen pisteeseen, että sain asunnon eri paikkakunnalta salaa hankittua (tosin heikkona hetkenä sitten asian paljastin) ja yritän jaksaa vielä tämän viikon pitää puoliani sillä ajatuksella että kohta minulla on turvapaikka missä ei tarvitse olla koko ajan varuillaan.
Olisihan minun pitänyt ymmärtää jo alussa, kun hän puhui vain itsestään eikä edes kuunnellut minun sanomisiani. Olisi pitänyt ensimmäisen riidan jälkeen nähdä, että tätä tämä tulee aina olemaan. Henkistä alistamista, haukkumista, arvostelua. Uskomatonta, miten toisen sanat voivat muuttua totuuksiksi vaikka täydellä järjellä tiedän etteivät ne ole totta. Nyt en enää syytä itseäni siitä, etten osaa juoda kahvia oikeaan aikaan tai nukkua hengittämättä ääneen – ehkä joskus rauha laskeutuu vielä mieleeni ja uskon sen myös unissani. Voi miten odotan asuntoa, johon on avain vain minulla. Jonka ovea minä en enää avaa. Jonka sängyssä saan nukkua mihin aikaan haluan ja nousta ylös milloin haluan.
Kunpa jaksaisin sinne asti.
Hei, täältä tulee sinulle tsemppiä!
Sinä jaksat kyllä, voit vaikka tehdä itsellesi ruudukkokalenterin, mihin merkkaat jäljellä olevat päivät ja vaikka tunnit. Kannusta itseäsi joka kerta kun olet jaksanut vielä yhden minuutin, yhden tunnin, ja yhden kokonaisen päivän, siitä huolimatta että ahdistuksesi on valtava.
Joka kerta, kun jaksat juoda yhden siemauksen vettä, olet ottanut askeleen eteenpäin.
Käy lääkärissä ja pyydä rauhoittavaa lääkettä.
Sitten kun pääset omaan kotiin voit rauhassa keskittyä hengittämiseen, nukkumiseen, lepäämiseen ja ajattelemiseen. Siitä olosi lähtee päivä päivältä paranemaan!
Voisitko kertoa lisää tilanteestasi? Sekin voi helpottaa oloasi, että kerrot tänne mitä sinulle on tapahtunut. Meitä on täällä monta kuuntelemassa.
Kiitos vastauksesta, Uskomatonta miten syvälle sitä voi päästäkin, ensi reaktioni viestiisi oli itkeminen -kiitos ☺️❤️
Saan kyllä kerran viikossa tukea psyk polilta, mutta näihin akuutteihin tilanteisiin siitä ei oikeen ole apua. Lääkitys on myös kunnossa ja varmaan juuri siksi tähän viimein uskallankin. Sairastuin siis syksyllä työuupumukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, osin niin vaikeiden työolojen kuin kotiolojenkin vuoksi. Ja tietysti sekin sitten pahentaa tilannetta kun ei ole paikkaa mihin mennä päiviksi.. miehelläni on vielä kolme vapaata, jotka pitäisi kestää, sitten pystyn olemaan poissa ne ajat kun se on kotona ja kotona ne ajat kun se töissä..
Vaikeinta tässä on ehkä se, että kun saan miehen uskomaan että tää oli nyt tässä ja eroamme niin seuraavana päivänä hän käyttäytyy niinkuin ei olisi asiasta kuullutkaan ja taas saan aloittaa taiston alusta, peläten että väsyn ja annan vaan periksi. No, nyt on helpotuksena tuo asunto - aiemmin tilanne on vaan jatkunut ja jatkunut. Näitä eroja on siis ollut koko viisi vuotta, kahdesti olen muuttanut ja päästänyt takaisin ja viime syksyn sairastumisen myötä muutin takaisin hänen taloonsa, koska todellakin uskoin olevani hullu ja hänen oikeassa.. sen myötä tämä on mennyt tietysti vain pahemmaksi ja olen psyykkisestikin vahvempi, joten josko nyt..
Tää on vaan niin hullua keski-ikäiseltä ihmiseltä, hän esittää nyt niin iloista tuolla - naureskelee ja lauleskelee kuinka pääsee huorasta eroon ja hetken päästä taas laittaa viestiä kuinka olen tärkeä hänelle. En enää tiedä kumpi on hullumpi...ja me siis olemme samassa talossa, eri päädyissä
Huh, miten kauhealta kuullostava tilanne.
Josko kokeilisit niin, että et enää selittele sitä, että olet lähdössä? Lähdet vaan. Onko teillä lapsia?
Valtavasti tsemppiä!
Joo, yritän ajatella että ihan sama mitä siihen asti tapahtuu kunnes pääsen pois.. vihdoinkin tilanne tuntuu niin mahdottomalta, että tulen onnistumaan. Vaikka luottamukseni ja omanarvontuntoni olenkin menettänyt, niin en sentään vapauden kaipuutani..
Meillä ei onneksi ole yhteisiä lapsia, joka kyllä tekee tästä paljon helpompaa. Omat lapseni ovat jo täysi-ikäisiä ja olen yrittänyt pitää heidät erossa tästä sopasta mahdollisimman paljon. Asunto tuo toisenlaisen vapauden tietysti heidänkin tapaamiseen..
Käsittämättömän vaikeaa. Jos mua on haukuttu ja arvosteltu vuosia, niin miten voi olla näin mahdotonta mun satuttaa toista, miksen voisi uskaltaa olla samanlainen.
Olen niin väsynyt tähän Hyde-Jekyll tilanteeseen; välillä osaa olla todella ihana ja sitten yks kaks taas aivan muuta. Ja se on vaikuttanut minuun niin etten enää voi luottaa, en enää uskalla antautua hetken vietäväksi vaan olen koko ajan varuillani. Ja hoen itselleni, etten voi elää näin.
Ja on järkyttävää aloittaa sama show joka päivä alusta; taas tänään hän esittää ihmeissään et ai vieläkö olet muuttamassa ja alkaa haukkua. Ja jotenkin hemmetti haen sitä koko ajan, en ymmärrä miksen lähde vaikka ajamaan autolla ympyrää etten olisi täällä koko ajan odottamassa kun en täälläkään saa muuta tehtyä kuin kelattua asiaa ees taas.
En uskalla alkaa pakata tavaroita, ettei hän suutu..suurimman osan kyllä jätän jälkeenikin, mutta väistelen kyllä tehokkaasti tällä sitä että se osuisi hänenkin tajuntaan ja toisaalta ehkä elättelen ajatuksia, josko hän taikaiskusta muuttuisi... toisaalta pelkään hänen lopullista reaktiotaankin, on kuitenkin taipuvainen äkillisiin liikkeisiin enkä nyt kyllä haluaisi hetkessä henkeänikään menettää..
Tämä ja huominen, jonka jälkeen ehkä vähän helpottaa.