Terve vaan kaikille, täällä on just eronnut ja masentunut mies. Ollaan vaimon kanssa tunnettu jo n.17 v ja siitä naimisissa 7v. Olin siinä ”uskossa” että meillä on kaikki hyvin, kunnes viime kesänä hän sanoi haluavansa erota, se oli mulle shokki vaikka olinkin jotenkin varautunut siihen. Hänellä oli jo silloin toinen mies kiikarissa.Jotenkin tiesin sen ja niinpä kirjoitin avioeropaperin valmiiksi ja yhdessä sen sitten kirjoitimme. Meillä on kaksi lasta jotka ovat vielä aika pieniä ja syksyllä kuitenkin palasimme yhteen vaikka emme oikeasti erossa olleetkaan, pyyhittiin vaan kaikki viat ja murheet maton alle, niinkuin aina teimme joka on iso virhe ja joita emme koskaan hoitaneet loppuun saakka ja minä luulin että nyt meillä on vihdoin kaikki hyvin.Siellä ne ”luurangot ” on vieläkin. Hän oli netistä löytänyt ihanan miehen jota tapaili aina silloin tällöin, kerran jopa kotona sillä välin kun olin iltavuorossa, se oli vaan yks kaveri, sanoi. Lupasi lopettaa sen suhteen ja olla edelleen minun ja lasten kanssa, ja minä luotin siihen kunnes ystävänpäivän tienoilla hän kärähti, oli liian nerokas suunnitelma jonka aavistin ja tunnustihan se sitten lopulta että näin on, olen rakastunut toiseen mieheen. Eli kaikki mitä oli syksyllä sovittu, niin oli harhaa, valetta vaikka väittääkin että hän yritti olla hyvä minulle mutta ei pystynyt. Ja nyt hän sitten jo asuu sen toisen miehen luona, lapsetkin jäi hieman unholaan vaikka väittää että soittelee ja tekstailee usein. Viime viikolla oli vielä toiset aatokset, muutan pois yksin, en kenenkään kanssa….. En ymmärrä, eikä ymmärrä moni muukaan tätä, lapsista puhumattakaan. Nyt minulta on vedetty matto jalkojen alta tosi pahasti, enkä oikein tiedä että miten tästä eteenpäin, onneksi saan lapset ja tärkeä tukiverkko alkaa olla kasassa. Ex-vaimon mielestä olen edelleen ihana ja tosi hyvä ihminen, mutta ei voi rakastaa enää niinkuin vaimon ja naisen pitäisi. Iso ongelma on siinä että minä en ole koskaan aiemmin sanonut hänelle että minä rakastan sitä, eihän suomalainen mies voi semmosta tunnustaa, paitsi viime kesän jälkeen toin ne kaikki ilmi että hän on minun elämäni nainen niin hyvine kuin huonoine puolineen ja että rakastan häntä, mutta ketään ei voi väkisin pitää. nyt en jaksa muuta. Kiitos kaikille
Sanoisin Mymmeli77:lle, että joskus asiat voi todella selvitä muutenkin kuin tenttaamalla. Vaimoni ei ikinä olisi kuulustelemalla tunnustanut mitään, olin tehnyt niin lukemattomia kertoja ilman tulosta. Vaimoni lipsautti asian "onnellisena" iltana muistaakseni ravintolassa, kun totesin, että "te kuljitte diskoon käsi kädessä..." En kysynyt vaan totesin. Hän ei äkkiä muistanut mitä oli asiasta sanonut, vaan hätäpäissään myönsi: "muistan hämärästi." Siitä alkoi tapauksen selviäminen ja vaimoni oli pakko myöntää pettäminen, kun ei voinut enää perääntyä puheissaan.
Mies1966 olet varsin oikeassa. Naiset ovat myös varsin taitavia valehtelemaan. Vaimoni on toistellut ja toistellut minulle kymmeniä kertoja silmiin katsoen ja välillä itkien: "En ole sinua koskaan avioliitossa pettänyt, lähdimme silloin puhtaalta pöydältä liikkeelle ja olen avioliitossa ollut aina uskollinen, avioliitto on aina ollut minulle pyhä." Tällä hän halusi korostaa sitä, että kun sattui kaksi kertaa jäämään seurusteluaikana kiinni pettämisestä, niin aviolitto on muuttanut kaiken. Nyt kun sitten olen ihmetellyt hänen kiinni jäätyään, miten ihmeessä hän on kehdannut valehdella minulle näin päin naamaa, hän sanoo: " niin, mutta olen valehdellut VAIN tässä asiassa".
Terve E.V
Minäkin kuulin tuon, vain tässä tapauksessa, tarkoitin Sinun kanssasi ja kaikkea muuta tommosta. Myös vähän ennen "käryä" sanoi että olet ihana ja kultanen jota tosin olen kuulemma vieläkin....en tosiaan kyllä ymmärrä tätä tämmöistä, vaikka olen varmaan sitten ansainnut tuon kaiken, en tiijä 😉
Hei Mies1966, Täällä ihan sama tapaus. Vaimoni ei ole koko aikana muuttunut kylmäksi, ei etäiseksi, ei miksikään muuksi. Hellyyden sanoja on riittänyt ja myös tekoja. Ongelmana on vain se, että voin sanoa kuten kuulemma Rasputinin vaimo oli sanonut: "Häneltä riittää kaikille".
Hän on elänyt täydellistä kaksoiselämää, on vakuuttava ja uskottava ihmisten silmissä - on uskovaisten silmissä uskovainen, kavereiden silmissä avoin kaveri ja rento bilettäjä, työkavereiden silmissä luotettava työkaveri, minun silmissä esittää luotettavaa vaimoa. Hän on hyvä ja pidetty näissä kaikissa asioissa, mutta ikävä kyllä tämä ei ole koko totuus. Miten paljon vaikeampaa on huomata tällaisen ihmisen pettäminen, kuin ihmisen, joka muuttuu kylmäksi ja etäiseksi? On uskomattoman tehokas suojakeino salata asiansa jatkamalla normaalia käytöstään ja olla rakastava vaimo tai mies.
Oletteko muut huomanneet tällaista yrittäessänne epätoivoisesti selvitää pettääkö puolisonne teitä, salaako hän asioita ja valehteleeko hän? Turhauttavampaa ja masentavampaa tehtävää ei ole kuin yrittää parisuhteessa sevittää tällaisia asioita, kun puoliso parhaansa mukaan harhauttaa sinua. Kuka olisi uskonut suhteeseen mennessä, että löydämme itsemme tällaisesta tilanteesta?
Hei E.V.
Seurasin sinua tänne 😋 Ajattelin kurkata, mitä tähän ketjuun kuuluu, ja nyt vasta ymmärsin ehkä mitä tarkoitit sanomalla, ettemme osaa arvata, millaiseen pyöritykseen joudumme. Olen nääs taistellut molemmissa pitkissä parisuhteissani valehtelijoiden kanssa. Edellinen ainakin oli enemmän kuin uskottava, ja lopulta ymmärsin, että hän itse ELI omassa maailmassaan, jossa hänen valheensa olivatkin TOSIA. Siksi kukaan ei koskaan osannut epäillä hänen juttujaan. Jos joku valehtelee, jossain aina klikkaa, mutta kun itsekin uskoo tarinoihinsa, on todella vakuuttava. Kun sitten erovaiheessa yritin udella, onko mieleltään sairasta ihmistä mahdollista saada pakkohoitoon, ammatti-ihminen totesi saman kuin itsekin olin todennut, että jopa heitä sairas ihminen pystyy jymäyttämään näyttelemällä olevansa muuta kuin on... eli tervettä 😟 juuri niin kauan kuin tarvitsee päästäkseen taasen vapaalle jalalle ja siis saamatta tarvitsemaansa apua ja hoitoa. Mutta sellainen ihminenhän ei hae apua itse, koska ei koe olevansa sairas. Sattuu vain tekemään helvetin jokaisen lähellä olevan elämästä...
Nykyisessä suhteessani en ole vielä päässyt jyvälle, kuinka pitkälle menevää valehtelu on, mutta kun tarina toisesta naisesta tuli julkisuuteen, muistan sanoneeni surullisena miehelleni juuri sen, että tämän jälkeen kaikki aito ja rehellinen katoaa. Kaikki alkaa suhteen peittelystä, mutta pian siitä tulee tapa välillämme. Silloin tällöin hän sitten jääkin kiinni jutuista, joita ei pitänyt olla olemassakaan hänen omien sanojensa mukaan. En enää viitsi niistä kinata, mutta joka kerta sellaisen huomatessani tiedän suhteemme rakoilevan asteen verran enemmän. En vielä ole selvillä siitäkään, onko valehtelu hänellä todella pitkään kestänyt tapa elää, vai kehittynyt vasta viime vuosina. Mutta aivan kuten sinä sanoit E.V. valehtelija pystyy olemaan aina se hyvä heppu joukossa, uskottava ja luotettava kuin kameleontti. Olen ollut järkyttynyt tajutessani miten ristiriitaisia rooleja mieheni esittää eri ihmisten kanssa. Siitäkin kuinka erilaista roolia hän vetää minun kanssani verrattuna muihin naisiin. Ei ihmekään, että hänellä vientiä riittää. Ja sitten vielä jaksaa kotonakin esittää rakastavaa puolisoa. Tuo viimeisin meneekin ymmärrykseni yli. Ehkä tiettyyn rajaan itsekin pystyn esittämään muuta kuin olen kodin seinien ulkopuolella, mutta kotona en enää jaksa pitää showta pystyssä. Ja aivan kuten sanoit E.V. se on hirvittävän repivää. Tietää toisen olevan epärehellinen, mutta niin kauan kuin asumme saman katon alla, ja toinen peilaa edelleenkin hirvittävän rakastunutta, olemme kahden tulen välissä. Tiedämme omat rakastavat tunteemme, eikä ole helppoa yrittää tehdä pesäeroa sellaisissa olosuhteissa. Nykyisin yritänkin vain rauhoittaa tilanteen tunnekuohuilta ja riidoilta. Ne vievät meiltä molemmilta sitä tärkeää energiaa, jota tarvitsisimme ongelmien ratkomiseksi.
Oikeastaan minusta olisi vaihteeksi kiva olla sellaisen miehen kanssa, josta yksikään nainen ei piittaisi 😀 Ei tarvitsisi aina miettiä, onko vastassa valkea valhe, pikkuvalhe vai emävalhe... mutta ehkä siksi valehtelijamiehet ovat minut valinneetkin, kun huushollissa tarvitaan tasapaino 😟 Jos toinen hoitaa valehtelemisen ja vieraissa hyppelyn, toisenhan pitää olla upporehellinen ja tosiuskollinen, ettei vaaka lennä nurinniskoin 😮 Minusta olikin äärettömän huvittavaa, kun luin vaimosi kommentin, että hän valehteli VAIN yhden asian suhteen... näinhän se menee, kyllä se oma häntä pitää jotenkin kissankin nostaa pystyyn... valehtelijankin pitää peitellä omissa silmissään tekemäänsä... voidakseen pysytellä välilöissä peilikuvansa kanssa edes hampaanpesureissullaan 😎
Tervehdys
on aikaa kun viimeksi kirjotin mutta jotain on kuitenkin tapahtunut. Putosin tosi "korkealta" ja kovaa mutta niin se vain näyttää olevan että kyllä se elämä voittaa! Tilanne on nyt semmoinen että elän lasten kanssa sitä arkea joka välillä imee kaikki mehut pois, mutta en silti osiani vaihtaisi pois. Ex-vaimoni on kerinnyt jo kihloihin asti mutta johan se on aikakin kun ovat asuneet pari kuukautta yhdessä 🙂 No, se siitä. Nykyisin saan nukuttuakin ja "vapaat" viikonloput ovat välillä vauhdikkaita mutta silti oottelen lapsiani takaisin kotiin. Toista osapuolta en etsimällä etsi vaan annan ajan kulua ja jos joskus joku "oikea" tulee vastaan niin sitten tulee....saa nähhä. Isompi lapseni sanoi kerran että hyvin me isi pärjätään kolmestaankin vaikka äiti onkin lähtenyt pois, se oli tosi nätisti sanottu minulle ja sillä hetkellä olin tosi iloinen ja ylpeä siitä mitä hän sanoi minulle.
No vihdoin 🙂 Tervetuloa joukkoomme. Nyt olisi helppo unohtaa tämä foorumi, mutta toivottavasti jaksat joskus vielä täällä vierailla ja rohkaista muita perässätulijoita.
iivari, löytäisinpä nyt oikeat sanat antaa sinulle edes hiukan lohtua. mutta, ehkä sanat ei voi auttaa, ehkä ajan on tarkoitus parantaa ainakin jotkut meistä. itse en usko enää jaloilleni nousevani, mutta sydämestä silti aina toivon toisille hyvää.
sitä, mikä on kerran tapahtunut ei mitkään sanat voi muuttaa. aina ei aikakaan paranna. ainoa, jonka voimme tehdä, on yrittää elää asian kanssa. eikös minun olekin helppo lasketella sanoja täällä? usko pois, minulla on omat haavani ja katkeruus avioliitostani, joka oli hyväksikäyttöä alusta loppuun, minä vain olin liian sokea tajutakseni. en koskaan luota yhteenkään miespuoliseen, en tapahtuneen jälkeen vaikka syytä tapahtuneeseen oli myös minussa; olin niin sinisilmäinen ja lapsellinen. nyt koitan vaan unohtaa ja elää asian kanssa. rakas ex-mies tosin muisti tuossa ex-hääpäivänä soittaa isälleni ja ilmoittaa, etten saisi käyttää enää hänen sukunimeään, koska se on yksityisperheen sukunimi ja minä en enää kuulu perheeseen vaan rikon siis lakia. niin, että olette te miehet myös monimutkaisia, kuten me naisetkin.
varmasti jokainen meistä, joka lukee tarinaasi tuntee sydämessään pahaa mieltä vuoksesi ja toivoo, että aika parantaisi haavat. puhallan täältä tulemaan parantavia suukkoja elämääsi, aivan ilman taka-ajatuksia, ihan vaan sydämestä.🙂🌻
Hyvä homma, '66!
Tsemppiä kesään,
Yrmy
Tervehdys Iivari ja muutkin, varmasti tulen käymään näillä sivuilla ja jos pystyn jotain auttamaan täällä niin varmasti autan. Silloin kun tulin tänne ekan kerran niin olin varma että mitään ei tapahdu mutta olin siinä tosiaan väärässä. Tämä on tosi hyvä paikka kun itsellä on pahaolo, saa kertoa miltä todella tuntuu ja toiset samassa tilanteessa olleet voivat lohdutella ja tsempata. Seurataan tilannetta ja autetaan jos pystytään.🙂👍