En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu että pitäisi lähteä lapsen kanssa (vauva 7kk), mutta rakastan ja välitän. Puolisoni on tyytymätön seksielämäämme, minuun puolisona (en muka puhu) ym.
Monesti kun yritän keskustella puolisoni kanssa asioista saan kylmän vastauksen tai ”pottuilut” ja haukut, että hänen asiansa eivät kuulu minulle.
On hän humalassa joskus myös virtsannut päälleni, nakannut minut ulos kodistamme, haukkunut mitä kamalimmilla nimillä..uhannut pettää…Ollut reissuillaan 2-3päivää… ja nyt viimeisimpänä rikkoi minun ja lapsemme mukit riidan yhteydessä kun yritin kysyä, että mikä painaa kun on pahantuulisen oloinen…ja aina lopulta annan anteeksi (vaikka hän ei anteeksi pyydäkkään)…
Ahdistaa….on aikoja, jolloin hän on ihana ja rakastava perheen isä, haluaa tehdä kanssani asioita ja taas seuraavana päivänä ei puhu, keskusteluyrityksilleni tulee töykeitä vastauksia, ruuat on pahoja, olen huono sängyssä, mielipiteeni ei kiinnosta, ”vastaan vain itsestäni”-tyylisiä juttuja ym….Lisäksi mieheni väittää, että ongelmamme perimmäisin pohja on kehnossa seksielämässä (Synnytyksen jälkeen paikkani ovat kuivat kuin autiomaa vaikka kuinka haluttaisi ja toiseksi repesin todella pahoin synnytyksessä, joten seksi sattuu…) ja vikahan tietty on minun…olen ehdottanut, että käyttäisimme liukasteita niin vastaus on ”sehä olis ku jonku ”jälkiliukkailla panis…mut voit sä tyydyttää mua niillä rasvoilla..” ..Olen kuulemma passiivinen…
Henkisesti olen ihan rikki, tuntuu, että minua ei rakasteta ja pelottaa lyökö tuo mies vielä joskus minua kun raivostuu kunnolla jostain mitättömästä syystä….onkohan oikeasti vika minussa, provosoinko niin paljon miestäni, että rikkoo paikkoja ym…yritin kysellä syitä rikkomiseen niin vastaus oli ” parempi se on mukeja rikkoa kuin että olisi jonkun leukaluu mennyt uusiksi…”….
Apua tarvitaan….haluaisin niin asiat kuntoon ja että meidän ihanalla pienellä olisi rauhallinen ja hyvä perhe ja kasvuedellytykset……
Minä toivoisin, että sinä löydät voimaa, lähteä tuosta suhteesta erilleen, vaikka joksikin aikaa.
Vaikka sinä rakastaisit toista, itsesi hengiltä, tuo ei ole oikea tapa elää perhe-elämää, pienen lapsen kanssa. Rakastaminen ei ole puolustus, itsensä nöyryyttämiselle. Sinä olet kuin suuri vesisilmäinen koiran pentu, kieli pitkällä, häntää heiluttaen odottamassa, tipahtaako herrasi ja ylhäisyytesi pöydältä joku makupala. Sanon rumasti, mutta näin olen itseäni joskus kuvaillut, enkä yhtään valehdellut. Tällä kokemuksella on hyvä toisia neuvoa, älkää tehkö samoja virheitä, mutta teette kuitenkin, sillä jokaisen on omansa tehtävä, tavalla tai toisella, sillä jokainen meistä luulee, "ei minulle niin käy..."
Hei!
Lähde pois ennenkuin on myöhäistä. Tutustu Narsismiin, esimerkiksi Narsistien uhrien tuki Ry:n sivuilla on paljon tietoa narsismista ja löydät niistä kuvauksista varmaankin miehesi. Älä pilaa omaa ja lapsesi elämää.
Lähtemistä suosittelisin minäkin. Tuollainen lyttääminen ja arvostuksen puute ei ole terveeseen parisuhteeseen kuuluvaa. Lähde ja huomaat, että voit viimein itsekin hengittää vapautuneesti tarvitsematta miellyttää toista kaikessa. Tuo on aivan pöyristyttävää miten vähän hän sinua ymmärtää tai ylipäätään haluaa ymmärtää, etenkin tuossa seksiasiassa. Olet paljon paremman miehen arvoinen, usko pois!
suosittelen, että lähdet vaan pois, jos voimia riittää. Joku mainitsikin jo narsismin ja mielestäni kuulostaa juuri sellaiselta.
Itselläni vähän vastaava tilanne ja voin kokemuksella sanoa, että luultavasti tilanne ei tuosta parane. Kun lapsi kasvaa, hän kärsii myös.
Aistii jo hyvin pienestä pitäen tietyn ilmapiirin ja myöhemmin ymmärtää puheet, haukkumiset ja mollaamiset.
Itselläni on jo kolme pientä lasta tällaisen miehen kanssa ja pois lähteminen koko ajan mielessä. Vanhin lapsista, 4- vuotias, itkee ja
katsoo vierestä, kun isä huutaa ja joskus käy käsiksi. Ja 2 ja puoli vuotias pelkää ja jähmettyy.
Suosittelen, että puhut jollekin tutullesi asioista. Siitä saa itselle lisää voimia ja tajuaa, kuinka paha tilanne todella on, kun näkee, miten toinen reagoi kertomaasi. Voimia! 🙂👍
Kiitos vinkeistä ja ohjeista..niinpä niin...edelleen täällä ja hakkaan varmaan päätäni seinään aikani ennenkuin saan voimia lähteä...tuntuu että yrittämällä kaikki paranee...vaikka ei se varmaan niin ole...ei ihmistä voi muuttaa...
Nyt on mennyt taas jonkin aikaa ilman kamalia huutoja ja mollauksia,mutta taas eilen mieheni sai minut tuntemaan oloni paskaksi....olin menossa hänen kainaloonsa kun hän sitten töykeästi pukkasi minut pois siitä ja sanoi, että on mennyt maku tuosta hellyyshommasta kun ei seksiäkään saa...just...
Kai tässä kohta pitäisi jollekkin alkaa...kun vaan osaisi ja kykenisi..😑❓