Hei Taas Teille kaikille pitkästä aikaa...

Minulla ei ollut Internet yhteyttä kahteen viikkoon ja viikon olen miettinyt, mitä tälle palstalle kirjoitan niin, että se olisi edes jossain määrin järkevää.

Ensimmäisenä haluan kiittää Teitä kaikkia Sydämellisesti siitä, että olette tukeneet minua koko tämän vuoden, joka on ollut yhtä painajaista.
Tilanne pahenee koko ajan, mutta huomaan itsestäni irtaantuminen alkaneen. Kerään edelleenkin voimia siihen viimeiseen koitokseen, mutta sitä kohti olen menossa, vaistoan sen.

Läheisyyttä, lämpöä ja sitä parisuhteeseen kuuluvaa tunnetta välillämme ei ole enää aikoihin ollut. Toki olemme harrastaneet seksiä sen "nussimis-sanan" jälkeen, mutta niissä suorituksissa ei ole enää minkäänlaista tunnetta. Mainittakoon, että ensimmäistä kertaa koko yhteiselomme aikana minun oli pakko nyt kerran lopettaa koko touhu, kun se tuntui niin kylmältä. Mieheni oli äärimmäisen yllättynyt, koska niin en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt.
Seuraavana iltana hän halusi hyvittää ja yritti antaa janoamaani lämpöä. En minä samaa lämpöä saanut, mutta veimme sen loppuun. Kuvitteleeko hän todella minun olevan niin tyhmä, että en huomaa missä mennään.

Oli miten oli, kerron nyt viimeisimmät tapahtumat.
Muutama päivä sitten ilmoitin hänelle yllättäen haluavani tulla mukaan hänen yötuuriinsa. Mieheni yllättyi hieman, mutta ei kieltänytkään. Mari oli aamussa, joten tapasimme tuurinvaidon yhteydessä illalla.
Mieheni antoi hänelle selityksen, jossa vitsin muodossa kertoi minun halunneen mukaan katsomaan, mitä täällä yöllä tapahtru? Myöhemmin huomasin hänen käyneen nurkan takana soittaneen Marille, minkä myönsi. Kertoi varmistaneen työasioita ja Katin konttia, ilmeisesti halusi selittää, miksi vaimo tulikin työtuuriin.
Seuraavana aamuna oli taas vaihto ja Mari tuli aamutuuriin. Hän ei edes vilkaissut minuun, vaan keskusteli mieheni kanssa. Minulla oli tarkoitus tervehtiä iloisesti Hyvät Huomenet, mutta hänen välinpitämättömyytensä esti minua toimimasta kohteliaasti. En ole siitä kovin ylpeä. Siinä sitten suoritettiin aamuvalmistelut puolin ja toisin. Sanoin jotain välinpitämätöntä hänelle ja hän vastasi samoin, tekien samalla aamutoimiaan, vilkaisemattakaan minuun.
Ihmetystä herätti, kun oli niin tällännyt itsensä, oli laittanut kultaiset korvikset korviin, meikannut ja laittanut hiuksensa, mitä aikaisemmin en ole huomannut.

Tämän päivän jälkeen molemmilla alkoi vapaat. Viime torstai-iltana tapahtui jotain:
Olin siivoamassa keittiötä ja kännykkämme olivat siinä lähettyvillä. Mieheni kännykkä latauksessa ja hän itse toisessa huoneessa. Huomasin hänelle tulleen viestin ja näin vilaukselta sen tulleen Marilta, muuta en nähnyt. En puhunut miehelleni viestistä mitään. Ilta kului, kävimme saunassa ja vasta saunan jälkeen mieheni katsoi kännykkäänsä. Hän irrotti sen latauksesta, kertoi jotain työvaatteiden tilauksesta ja meni työhuoneeseen. Kuulin hänen tekstiviestinäpyttelyn. Ts. Suoraa valehtelua, vaikka olen pyytänyt avoimuutta ja rehellisyyttä, jotta pääsemme tämän yli. Hän toimii juuri päinvastoin.

Seuraavana aamuna valmistaessamme aamiasta tuli tekstiviesti. En voinut olla kysymättä, keneltä nyt tähän aikaa. Mieheni oli hetken hiljaa ja joutui sanomaan, että Marilta. Hänellä oli taas kertaalleen henkilökohtaisia hankintoja meneillään ja halusi niistä miehelleni kertoa, jo ennen klo 9:00.
En hillinnyt itseäni ja kielsin häntä vastaamatta viestiin, sillä seurauksella, että hän syytti minua häntä olemasta kohtelias.
Tuollaiset syytökset pehmittivät minunlaiseni ihmisen ja annoin hänen vastata viestiin. Niitä sitten vaihdettiin melko monta, en kysynyt enää mitään, eikä hän kertonut.

Autosta vielä sen verran, että luovuimme minun autostani vähän aikaa sitte koemielessä, koska olen siirtymässä eläkkeelle.
Tilanne on kuitenkin sen verran muuttunut, että emme asu enää keskustassa ja mieheni työtuurit ovat pidentyneet. Kun miehelläni on vapaata, hän lähtee autolla firmansa asioille ja minulla ei ole edelleenkään autoa käytössäni.
Ilmoitin kuukausi sitten haluavani oman auton. Hän oli aivan ihmeissään. Ehdotti taksin käyttöä ja oli jo ostamassa minulle mopoa. Vihastuin ja sanoin, että osta se mopo teidän firmanne käyttöön. Mopoilkaa keskenänne.

Hänellä itsellään on ollut jo kuukausia autokuume ja haluaisi isomman ja hienomman auton.
Kävimme eilen pari autoa koeajamassa, sillä puheella, että mitään ei osteta, koeajetaan vain. Mieheni innostui ja oli jo antamassa vanhan automme vaihdossa.

Koko keskustelun ajan minä olin hiljaa ja jossain vaiheessa myyjä kysyi, mitä mieltä minä olen. Mieheni oli yllättynyt, kun kerroin olevani eri mieltä, koska perheeseemme halutaan myös kakkosauto.

Tänään illalla otin puheeksi Marin autokuumeen. Eivät kuulemma olleet koko asiaa käsitteet tämän päivän vaihdon aikana. Ihmettelin, kuinka se auton osto, jota ei kuulemma vielä ostettuaan, oli niin tärkeää ilmoittaa sinulle meidän vapaata-päivänä? Mieheni kuittasi sen vain sanoen, sellaisia ne nuoret on.
Kyseenalaistin hänen väittämänsä, sanoen ettei meidän lapsetkaan tuollaisia häirikköjä ole, vaikka ovatkin saman ikäisiä kuin Mari. Meni kerrankin hiljaiseksi, mutta kylmäksi meni. Sain vain kylmän hipaisun huulilleni hyvän yön toivotukseksi.

Mari jatkoi yöhön ja mieheni menee taas huomenna aamuun.
Mainittakoon, että Mari on jo vuoden ollut firmassa töissä. Ensin työharjoittelussa, mieheni tarkassa opastuksessa, sen jälkeen kesätyöläisenä, jonka jälkeen hänet vakinaistettiin. Mieheni mielestä hän on todella tarkka työntekijä, mutta minun mielestä todellinen tampio, paremmin en voi asiaa mainita.
Nytkin, klo 23:30 hän soitti, herättäen mieheni, kun asiat töissä eivät sujuneetkaan ongelmitta. Miehelleni tuo kaikki on OK. Minä en saa edes käsivarsia hänen ympärilleen yöllä laittaa, etten vain vahingossakaan häntä herätä.

Rakastan merta ja nytkin kuuntelen tuulen uiverrusta. Silmä lepää kaupungin valoissa. Katson kaunista, uutta kotiani, mutta en ole onnellinen täällä. Se on ainoa, sata varma asia, minkä tiedän.
Toinen asia, minkä tiedän on se, että haluan pois täältä, mutta siihen minä kerään vielä rohkeutta.

Kiitos Teille kaikille kannustuksesta. Pyydän, kannustakaa edelleenkin, se vahvistaa minua ja auttaa toimimaan, niinkuin järkeni ja kannustuksenne on sanonut jo kauan aikaa sitten. Rohkeus on se, mitä tässä nyt haetaan ja siihen tarvitsen apuanne.

Hei Lissukka! Onpa hyvä, että mietit ja keräät jo voimia omaa tulevaisuuttasi varten, sillä ero on joka tapauksessa erittäin rankka kokemus, jonka tiedän omasta ihan erilaisesta syystä tulleeseen erooni liittyen, mutta henkinen valmistautuminen, se että sekään ei tullut yllättäen on kuitenkin tehnyt erostani minulla paljon helpomman kuin jollekulle toiselle, jolle se on tullut täysin yllättäen. Miehesi taitaa olla aika epävarma itsestään, Mari on hänet koukuttanut, mutta sinun kanssasi edelleen elää ja jakaa kodin...Rakastaako kuitenkin sinua vielä, mutta ei vain voi kieltäytyä toisesta ihastuksesta, joka antaa hänelle varmaan tunteen siitä, että on edelleen "nuori ja haluttava mies"...? Olisiko sinun mahdollista mennä yksin pariterapiaan jollekin pätevälle asiantuntijalle, joka voisi auttaa sinua lähtemään tai ehkä herättäisi miehesi vielä puntaroimaan sitä, mitä loppuelämältään tahtoo...Onko se Mari vai te molemmat ja jos se ei ole mahdollista, niin kuitenkin loppupeleissä sinä? Kaikkea hyvää, valoisaa kevättä ja kaikesta huolimatta nyt jo iloa ja unelmia tulevaisuuttasi varten!🙂🌻

Hei taas Teille Kaikille!

Minulla on nyt takanani kaksi todella vaikeaa päivää. Luin tänään koko kirjoittamani viestiketjun läpi ja jokainen vastauksenne kosketti minua, kuin myös samalla kannusti minua ratkaisuun, jota olen tekemässä.

Vähäksymättä KENENKÄÄN vastauksia, pyydän Sitä Sydämestäni, Lumiellan kaksi viimeisintä vastausta saivat minut pysähtymään ja ajattelemaan loppuelämääni. Ne antoivat minulle aivan äärimmäisen paljon voimaa, yhdistettynä Teidän muiden Ihanien Myötäeläjien kannustuksiin, kiitos siitä🙂🌻🙂🌻

Kevät tekee tuloaan ja viimeiset päivät olen kotiamme siivonnut. Kun miehelläni on vapaata, linnoittautuu hän työhuoneeseen ja tekee töitään. Yleensä viikonloput on työtuurissa, Mari-hän-Mari-hän. Näin ollen meillä ei ole viime aikoina ollut yhteistä aikaa, missään muodossa. Hän ei puhu minulle enää juuri mitään, on vain omissa oloissaan ja tekee töitään, vapaa-aikanaan, työhuoneessaan.

Aamulla herätessämme, hän painaa päänsä käsivarttani vasten ja sanoo nousevansa ylös. EI käsivarsia ympärilleni, ei suukkoa, ei mitään hellyyttä. Kysynkin Teiltä, onko tämä normaalia, minun mielestä ei ole?
Meillä ei aikaisemmin ollut noin, kaikki oli täysin toisin. Muistan taas ne Ainun sanat, kuinka epänormaalistakin tulee normaalia, kun sitä elää vuodesta toiseen.

Enempää en osaa edelleenkään kirjoittaa, olen hakemassa jo matkalaukkuja ja netistä katselen matkaa Ystäväni luokse Keskieurooppaan. Mihin sieltä matka jatkuu, se jää nähtäväksi. Olen joskus siellä asunut ja siellä olen, kuin kotonani.

Näitä tällä hetkellä suunnittelen ja kovasti. Onko minusta siihen, se jää nähtäväksi. Auttakaa minua, yritys siihen on kova.
En halua tehdä tätä säikäyttääkseni miestäni, vaan teen sen itseni vuoksi. Haluan loppuelämän, jossa minua arvostetaan. Jos en rinnalleni enää ketään löydä, haluan arvostaa itse itseäni, näin sen näen.

Tällaisen arvokkaan loppuelämän itselle olen ajatellut...

Huomenta Lissukka!
Niinhän se on, että epänormaalista tulee kauan jatkuessaan normaalia, josta on vaikea irtaantua!
Snäkö olet se, jonka tarvitsee luopua kaikesta!?
Oliko miehesi toive, että luovut autostasi juuri tässä tilanteessa ja vielä kun asutte nyt "syrjässä"!
Hän kertomasi mukaan oli ajatellut ostaa sinulle kulkuvälineeksi nopon.......aika ylentävää/arvostavaa eikö vaan!?
Sinulle uusi koti on rakas.....eikö se ole myös sinun kotisi ......miksi juuri sinun pitäisi sieltä muuttaa pois!?

Toivon, että saat elämäsi kontoon ennekuin romahdat totaalisesti!
Tiedän tunteen ja kuinka kuluttavaa on kun sama jäytävä "levy" pyörii päässä tunnista, kuukaudesta ja vuodesta toiseen!!!
Ihan varmasti sinua varten on olemassa sinua arvostava ja kunnioittava kumppani!

Voimia ja rohkeutta...

Hei 🙂🌻
Lissukka: jotenkin kaikesta kertomastasi tulee mieleen oma mieheni, yrittäjä hänkin. Olemme vuosikaudet eläneet elämäämme hänen ehdoillaan. Olet varmaan lukenutkin tarinaani eri ketjuissa.
Meillä tilanne eroaa teistä siinä, että aviomieheni on ollut etäinen ja niukka osoittamaan hellyyttä koko pitkän liittomme ajan. Seurusteluaikana hän oli erilainen mutta hyvin pian naimisiinmenon jälkeen tilanne muuttui.
Kuitenkin olen oppinut häntä tässä vuosien varrella senverran hyvin tulkitsemaan, että huomasin hänen pettävän minua parisen vuotta sitten. Kiinnitin huomiota muuttuneeseen suhtautumiseen puhelimeensa, sekä ilkeän käytökseensä. Oikeastaan ilkeys alkoi puolisen vuotta ennen minulle lopulta, hiillostamisen jälkeen kerrottua uskottomuutta.
Uskottomuus alkoi vieraan, miestäni vanhemman naisen esittämän empatian muodossa. Olinhan tuolloin sairastanut nelisen vuotta ja ollut välillä huonossa kunnossa. Vieras nainen oli hyvinkin ymmärtäväinen ja tarjosi parisuhdeneuvoja. Nainen on perheemme tuttava monen vuoden takaa.
Aitoon myötäelämisen tunteeseen en hänen puoleltaan usko, sillä hyvin pian hän oli sopimassa salaisia tapaamisia puheluiden ja tekstareiden lisäksi. Noilla tapaamisella harrastettiin intiimiä kanssakäymistä. Varsinainen yhdyntä ei kuulemma onnistunut miehen potenssiongelman vuoksi.
Kiinnitin huomion valtavaan tekstiviestien määrään ja siihen, ettei mieheni jättänyt puhelintaan hetkeksikään pois itseltään.
Kolmisen kuukautta vei, ennenkuin suhde kaunisteltuna tunnustettiin. Viikon sisällä selvisi suhteen oikea laatu.
Sinä olet koko ajan nähnyt, kuinka tämä Mari miestäsi pyörittää ja huomannut liittonne muuttuneen tilan. Jos tuota muutosta miehesi käytöksessä sinua kohtaan ei olisi, voisi ajatella, että he ovat pelkkiä työkumppaneita. Ihmetyttää toisaalta se, miten miehesi uskaltaa noin näkyvästi pitää yhteyttä tähän Mariin? Meillä tuo kaikki hoidettiin salassa.
Viestit ja puhelut poistettiin mutta laskuthan sen totuuden näyttivät. Tosin niitäkin "meni hukkaan" ja maksukehotuksia tuli myöhemmin. Maksukehotuksesta ei näy se, mihin liittymätyyppiin on soitettu/tekstattu.
Mietin kohdallasi sitä, oletko kysynyt mieheltäsi suoraan, onko hänellä suhde? Toisaalta sekään ei anna varmistusta, sillä meillä tilanne käännettiin niin, että minä olen vainoharhainen epäilyjeni kanssa. Teatteri loppui, kun vaadin puhelinerittelyt ja mies oli jo ilmeisen rikki asian salailusta.
Entä tämän Marin mies: onko mahdollista täysin luottamuksella olla häneen yhteydessä ja kysellä asiasta.
Minä olin yhteydessä mieheni "hoidon" aviomieheen, tosin sen jälkeen vasta, kun osittainen tunnustus "ystävyydestä" oli tullut. Saatuani tietooni myös suhteen oikean laadun, soitin siitäkin naisen aviomiehelle, vaikka nainen lähes rukoili, etten niin tekisi.
Sinä olet jo niin pitkään ollut epävarmuudessa, että olet varmasti jo henkisesti väsynyt? Minä ainakin olin siinä vaiheessa, kun asia toistuvasti kiellettiin ja mies sai raivokohtauksia, kun yritin sitä selvittää.
Mietinkin nyt, että luottamuksen palauttamisessa on kova työ juurikin tuon systemaattisen valehtelun vuoksi. Samoin myös suhteen alkamisajankohta ei ole minulle välttämättä se, mitä he sanoivat jäätyään kiinni. Ihmetyttää se, miten mieheni, joka ei juuri ikinä tekstaile laittaa yht'äkkiä sata viestiä...Luulen, että on siinä soiteltu jo aikaisemmin. Olin vaan alussa ehkä sokean luottavainen...No; ei sillä liene merkitystä, kun petos on kuitenkin tehty.
Minulla on tunne, että jotenkin pelkäisit miestäsi, kun et enemmän "kovistele" häntä asian suhteen? Vai pelkäätkö sitä, että miehesi myöntää suhteen.
Minusta sinulla on ollut harvinaisen pitkä pinna asian suhteen ja kuitenkin koet varmasti tilanteen stressaavana.
Minusta sinulla on täysi oikeus laittaa jo rajat tuolle touhulle. Ne rajat ovat selkeästi se, ettei Mari ole yhteydessä mieheesi työajan ulkopuolella 😠

Olen hieman seurannut tilanteen kehittymistä (luin ketjun läpi) ja kyllä harmittaa.

Alkuunsa olisin itse sinisilmäsenä hyväksynyt sen, että työharjoittelijan hupakko tarvitsee ohjausta asiassa jos toisessa, mutta kun hyvä työntekijä oppii virheistään, ja on ennen kaikkea oma-aloitteinen kokemuksen karttuessa eikä niin, että jokaista pikkuasiaa kitistään kuin pikkulapsi ("Ovi meni lukkoon ja minulla on avaimet taskusssa. Mitä teen? Voitko tulla avaamaan?").

Se, että avuton työharjoittelija päätyy vakinaiseksi työntekijäksi on kyllä pyllistys kaikkia muitakin työntekijöitä kohtaan vaikka siippasi väittää olevansa tasa-arvoinen kaikkia kohtaan. Paskat. Tuolla on sellainen määrä halukkaita, ammattitaitoisia työntekijöitä että senkus valitsee parhaat päältä. Turha vedota työnantaja-asemaan. Aina on tuotannollis-taloudelliset syyt.

Nythän tämä alkaa olla selvä peli. Teidän suhteessa on liian monta palikkaa pyöriteltäväksi ja toivottavasti tilanne ratkeaa jollain tavalla. Vaikka sitten niin, että lähdet. Mikään parisuhde ei ole löysässä hirressä roikkumisen arvoinen.

Hei taas Kaikille

Mieheni oli yössä ja saapui kotiin vasta klo 9:30. Normaalisti, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tulee hän kotiin jo ennen klo 8:00, mutta näin tänään. Mistään en voi olla enää varma, kaikki on ns. töistä ja niiden onnistumisesta kiinni?

Tänään sain varmuuden heidän jatkuvista yhteydenpidoistaan. Hän ei voinut sitä enää kieltää, kun puhelinmuistio sen kertoi. Ei ollut hölmöyksissään "historiaa" viimeisen kuukauden ajalta muistanut poistaa.

Sitä parisuhteeseen kuuluvaa läheisyyttä meillä ei ole ollut enää aikoihin. Oli kolme viikkoa sitten aika, jolloin mieheni otti minua kädestä kiinni kävellessämme, mitä ei ollut tapahtunut aikoihin. Niihin aikoihin sanoi myös rakastavansa minua. Voiko tuohon enää uskoa? Sen jälkeen on ollut vain kylmää ja kylmää, ilman minkäänlaista läheisyyttä. Läheisyydellä en tarkoita rakastelua, jota mieheni nimitti nussimiseksi, vaan tarkoitan sitä parisuhteessa toista huomioivaa halailua, toisen koskettelua ohimennen, pientä suukkoa poskelle tai vaikkapa niskaan. Näin meillä vielä vuosi sitten tehtiin. Nyt ne ajat on ohi.
Liian usein olen kyseiset ajat ottanut esille, ei se enää kannata. Hän ei sitä tule koskaan myöntämään, enkä minä ole enää se, joka aloitteen tekee. Hän nimittäin vetoaa siihenkin, että läheisyyden ottaminen toiseen pitää olla molemmin puoleista. Kyllä minä olen viime aikoina ollut se aloitteentekijä.

Sydämelliset kiitokset taas kerran Teille kaikille kannustukseksta. Autosta sen verran, että luovuin omastani koemielessä, kun asuimme keskellä kaupunkia ja parisuhteemme voi silloin erinomaisesti. Nyt asumme taajamassa ja koko tilanne on ns. "kääntänyt häränpyllyä" minua vastaan.
Mieheni on täysin ominut nimelläni olevan auton, eikä se ole käytännöllisesti katsoen koskaan käytössäni. Mitä mopon hankintaan tulee, se on todellakin alentavaa ja nöyryyttävää minua kohtaan. En koskaan tule sitä hyväksymään.

Rakastan kotiani ja se on ihana. En kuitenkaan koko aikana ole ollut täällä onnellinen. Sanotaan, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla yksi pieni, turvallinen nurkka, missä tuntee olevansa turvassa. Minulla sitä ei enää ole. Mari on täällä aina läsnä, vaistoan sen koko ajan.

Olen asiaa ajatellut niin, että koska minulla ei ole näyttöä pettämisestä, lähden pois joksikin aikaa. Toki tulen takaisin vaatimaan oikeuksiani, toivottavaksi voimakkaampana, mitä nyt olen. Tähän saumaan mainittakoon, en jää puille paljaille.

Olen usein kysynyt suoraan, onko heillä suhde. Mieheni tyrmää kaiken ja suuttuu silmittömästi. Hän ei koskaan, ei koskaan tule sitä myöntämään, vaikka kaiken vaistoan niin selvästi. Hän on usein syytänyt minua vainoharhaiseksi ja hulluksi, kun ylipäätään häntä noin kauheista asioista epäilen ja lisäksi kehtaa syyttää, että en tunne Maria, kun noin hulluja hänestä ajattelen. Lähes tulkoon sylkee päälleni.

Minä olen liian kiltti ja kaiketi pelkään häntä, hänen kovuuttaan ja loukkaavia sanojaan. Hänen sanavarastonsa ja käytöksensä olen jo kertonut sen "nussimis-sanan" myötä. Se oli vain yksi esimerkki ja niitä riittää...

Jos mies lähes 60:senä höynähtää nuoreen 40:seen, ei minulla ole mitään mahdollisuuksia kilpailuun. En edes halua sellaista. Katson, ettei se ole arvolleni sopivaa.
En koskaan tule vaatimaan häntä lopettamaan suhdettaan, vaan lähden itse ja omaisuuden pesäselvityksen teemme myöhemmin lähtöni jälkeen. Näin minä tämän asian olen miettinyt.

Mari on jo aikojen alusta ollut jonkinasteinen häirikkö ja mieheni on sen hyväksynyt. Uskon, että aluksi hän halusi ohjata ja opastaa, mutta kehujen myötä mukaan tuli ihastumista. Nyt tilanne on aavistukseni mukaan kehittynyt jo intiimiksi. Sen huomaan siitä, että välimme on totaalisesti viilenneet, välillämme ei ole enää sitä lämpöä, eikä yhteenkuuluvaisuutta, mitä aikaisemmin. Nainen vaistoaa sen.

Lisäksi mieheni on alkanut käyttämään nuorekkaita työvaatteita, huolehtii ulkonäöstään, hoitaa ihostaan, kuntoilee, niin että joskus jopa naurattaa. Jatkuvasti on hengästynyt, kun on jonkinasteinen treeni meneillään. Kuntoilussa sinällään ei ole mitään huonoa, itsekin sitä harrastan, mutta hänellä se on jo yliammuttua.
Itsekin kiinnitän huomiota terveelliseen ruokavalioon, mutta mieheni ampuu siinäkin nykyään yli. Jatkuvasti kysyy aterioittemme rasvapitoisuudesta ja siitä, että onhan tämä riittävän kevyttä.

Edellisissä viesteissä on jonkin verran ollut kirjoitusvirheitä, pyydän anteeksi. Ne johtuvat siitä, että olen ne IPadilla kirjoittanut mieheni nukkuessa.

Hei Lissukka!

Minun korvaani särähti pahasti, kun sanoit ettet koskaan saa tietää onko miehelläsi ja Marilla suhdetta....kertomuksiesi mukaan ei ole mitään epäselvää....suhde on!!!
Käsittääkseni (ymmärrän hyvin), etttä sinun on vaikea myöntää itsellesi totuutta, koska rakastat vieläkin miestäsi ja siksi totuus sattuu, murtaa sinut ja päättää ainakin jollain tasolla suhteenne!
Myös sanontasi ettet pysty kilpailemaan neljäkymppisen naisen kanssa miehesi rakkaudesta antoi ajattemisen aihetta!? Kilpailla?= vaatia rakastamaan juuri minua!??

Myös se, että lähdet jonnekin ja jätät nyt asiat selvittämättä ei tunnu minusta hyvältä ajatukselta sinun kannaltasi! Et sinä pakenemalla saa itsellesi rauhaa..

Tee jotain saadaksesi rauhan ja aloittaakksesi arvoisesi elämän....ei kannata tuhlata tätä ainutlaatuista elämää...

Toivottavasti sait rohkeutta astua tärkeän askele eteenpäin!!!?

Hei 🙂🌻
Tuo kertomasi siitä, että miehesi hermostuu ja nimittelee vainoharhaiseksi on juuri samaa, mitä meillä tapahtui miehen ollessa uskoton. Suuttuminen on keino saada toinen hiljaiseksi asiasta.
Minulla on olettamus siitä, miksi miehesi ei kokonaan salaa sitä, että on tekemisissä Marin kanssa: hän pyrkii näin hälventämään epäluuloja kääntämällä yhteydenpidon työsuhteeksi. Puhelinta ei tarvitse piilotella asian näin ollessa.
Hellyydenosoitusten väheneminen, sekä ulkomuotoon huomion keskittäminen ovat myös klassisia merkkejä uskottomuudesta.
Pyydä miestäsi näyttämään hänen ja Marin välisten viestien sisältö, siten, ettei hän osaa varautua pyyntöösi. Kerro hänelle, että tämä on tärkeää siksi, ettei mielenterveytesi kestä epävarmuutta. Sano hänelle vielä, että jos hän oikeasti rakastaa sinua, niin hän antaa sinun nähdä viestien sisällön.
Näin minä toimin puhelinerittelyt pyytäessäni ja mies suostui. Mies kyllä vastasi hieman ihmeellisesti: hän sanoi, ettei ymmärrä kyllä sitä, mitä niistä erittelyistä voi näkyä.
Töistä tullessaan hän sitten alkoikin avautumaan uskottomuudestaan ja ei siinä tarvinnut enää puhelinerittelyitä pyytää...☹️

Vainoharhaisuus ja vähättely ovat muotia silloin kun toinen tuntee jäävänsä paitsi siitä jostain mikä aikoinaan teki kahdesta yksikön. Näin jälkikäteen kyllä pystyn aika hyvin näkemään niitä kausia milloin selän takana puuhasteltiin mitä puuhasteltiin ja asiaa avattaessa syyt painottuivat työstressin ja taloudellisen pärjäämisen puolelle. Kyllä se minun "unohtaminen" oli sitä, että huomio ja perhoset vatsaan tulivat ihan muualta.

Parin päivän aikana on tullut ihan selkeästi ilmi se, että kyse oli ihan puolison itsekkäästä päätöksestä tehdä mitä tehdä. Ei siinä ollut millään ajopuu-teorialla mitään jakoa. Ajan kuluessa vaimolla heräsi epäilys että voiko kahta ihmistä rakastaa yhtä aikaa ja jollain tasolla ilmeisesti voi. Hän buustasi oloaan avioliiton ulkopuolisella suhteella. Se, että oliko se oikein vai ei, niin oli silloin yhdentekevää, mutta nyt näyttäisi omatunto ottaneen paikkansa. Nyt korjataan mitä voidaan.

Täytyy vain toivoa etten tee samaa virhettä kuin aiemmin. Luota liikaa. Mutta luottaa kuitenkin pitäisi. Nykytekniikalla on hirvittävän helppo piilottaa kaikki viestintä Whatsappien/vain itselleen näkyville Facebook kavereille, joten hulluksihan sitä tuli ellei luottaisi. Mutta neljä vuotta salailua ja valehtelua, käännä siinä sitten sivua ja luota.

Liisukka, toisessa ketjussa kerroinkin, että olisi ollut parempi, jos mieheni suhde ei olisi tullut esiin, vaan se olisi saanut elää oman draamankaarensa. Olet ihan oikeilla jäljillä suunnitelmissasi: voisitko ajatella, että ette vielä eroaisi, mutta hankkisit oman asunnon, johon muutat ja sanot, että mies eläköön tämän vaiheen loppuun ja katsotte sen jälkeen, mitä teette. Vaihtoehtoja on tietysti monta ja voi olla, että sinun kannaltasi paras olisi, että mies valitsisi tämän tuoreen ihastuksen.

Älä kuitenkaan hävitä itseäsi, vaan rakenna omaa elämää: omaa kotia ja itseä virkistäviä harrastuksia. Jos päätätte jatkaa yhdessä, edessä on vielä vaikeita asioita, kuten täältä palstalta saa lukea.

Hei taas Teille kaikille ja Paljon kiitoksia kommenteistanne...

Tämä viikko on ollut todella paha ja ajatukseni kiertävät vain sitä samaa rataa. Minulle on jollakin tavalla tullut tarve saada selville todisteiden kera, pettääkö vaiko ei.
Kuten olen jo aikaisemmin kertonut ja kirjoittanut, kaikki merkit viittaavat siihen.

Se puhelinmuistion tarkistus pari päivää sitten, oli aikamoinen sokki minulle, vaikka sitä aavistelinkin.
Hän joutui sen minulle näyttämään. Mieheni on soittanut Marille tarkoituksella selkäni takana. Pitkät puhelut 40-50 min ovat kestäneet aina silloin, kun on ollut menossa töihin tai tulossa sieltä, eli työmatkalla. Ennen näitä puheluita on soittanut minulle ilmoittavansa olevan tulossa, niin kuin hänellä on tapana. Puheluita on soitettu myös Marin vapaapäivänään ja nekin ovat olleet yli puolen tunnin mittaisia. Lisäksi samana päivänä on soitettu useitakin puheluja.
Ihmettelen, miten muille työntekijöille ei ole tarvetta soitella niin usein työasioita. Nämä kaikki ovat vain työasioita, edelleenkin. Ei uppoa minuun enää.

Minulla ei ole tarkoituksena heti ensimmäisenä eroa ottaa, mutta jotain "räväkkää" tässä täytyy nyt lähiaikoina tehdä. Hän on sokea omalle käytökselleen. Olen aikaisemminkin pannut merkille, että hän ei pysty minua kunnioittamaan, mutta nyt se on todella läpinäkyvää.
Minullahan on jo yksi syy lähteä jonnekin vähäksi aikaa. Meidän kylmennyt avioliitto. Toki niitä kylmiä pikapanoja saan parin viikon välein. Sen jälkeen, ei koskettelua, ei suukkoja, eikä kauniita sanoja, ei mitään, niin kuin ennen.
Hän vain ei näe oman käytöksensä muuttumista ja jos otan sen puheeksi, kumoaa kaiken. Silmäni alkavat aueta ja mietin, olenko elänyt 25 vuotta miehen kanssa, jolla ei ole omaatuntoa?

Lisäksi mietin, miksi minun pitäisi tästä meidän ihanasta kodistamme lopullisesti lähteä. Nyt on alkanut kevätaurinko paistamaan ja kotimme loistaa valoa. Miehenikin rakastaa tätä, joten ei hänellekään ole helppoa luopua tästä.

Viime viikolla panin myös merkille,että monet tekemiseni ärsyttävät häntä, mistä myös mainitsin (eli nyt tapahtuu meilläkin samalla tavalla hermostumiseen liittyviä merkkejä, mistä Mariella mainitsi).
Tänään sanoi, enkö minä ole sinua opettanut katsomaan ostaessasi nakkipakettia, että se on sellainen, missä on tummat nakit. Meinasi tulla riita, mutta suljin suuni ja ajattelin, että tulee aika, jolloin avaan sanaisen arkkuni ja viimeisen kerran.

Näen asian niin, että tuo peli ei lopu, ellen minä tee jotain sellaista, mihin mieheni ei todellakaan ole tottunut, eikä varautunut. En keksi muuta vaihtoehtoa, kuin poistua näyttämöltä vähäksi aikaa. Sen jälkeen tulee aika, jolloin välit selvitetään. Mihin se vie, sitä ei vielä tiedä meistä kukaan...

Minä toivotan voimia meille kaikille, jotka olemme tavalla tai toisella tulleet petetyiksi tai epäilemme sitä🙂🌻
Keatonille haluan sanoa, että olet todella vahva nainen, kun jaksat uskoa ja luottaa mieheesi niin monen vuoden jälkeen. Eikö Sinulla tee koskaan mieli selvittää, pettääkö todella, vaiko ei? Minä olen vatvonut tätä asiaa nyt vuoden ja olen aivan rikki.
Mutta kai se niin on, että meille kaikille on annettu sellainen taakka, minkä jaksamme kantaa. Onko se meidän ainoan elämämme tarkoitus, sitä sopii nyt miettiä. Minä olen vihdoinkin alkanut sitä miettimään ja se tekee kipeää. Siinä on vaakakupissa hyviä ja huonoja puolia oikeastaan yhtä paljon. Tee siinä sitten se oikea valinta😑❓

Hei 🙂🌻
Kyllä vaikuttaa pahalta tuo miehesi soittelu: puheluiden kestot ja määrät kertovat karua kieltään. Ja siihen kun lisää ne puhelut, mitkä Mari on hänelle soittanut, niin kyllä tämä yhtälö on jo saanut tuloksensa. Miehesi pettää sinua; onko suhde fyysinen vai henkinen, sillä ei ole mitään merkitystä.
Surettaa puolestasi se, että tämä prosessi on vienyt niin paljon aikaa elämästäsi ja toinen ei voi mitään myöntää vieläkään ☹️
Kirjoituksesi lopussa mainitsit siitä, että taakkamme täällä mitoitetaan voimiemme mukaan. Itse ajattelin noin sairastuttuani vakavasti. Kun siihen päälle tuli miehen järjetön uskottomuus, vajosin. Ilman apua en olisi enää tässä kirjoittamassa. Välillä, kun ajattelen miestäni, tunnistan voimakkaan vihan tunteen. Mietin sitäkin, että jos meillä olisi roolit toisinpäin, eli hän sairastunut ja minä terve, niin ikinä en olisi voinut häntä näin pahasti loukata. Ja vieläkin: hän ei ole luopunut mistään vuokseni. Ei muutosta läsnäolon lisääntymisen muodossa tai siinä, ettei arvostelisi pikkuasioista. Eli sairastumiseni ei ole koskettanut häntä tai hän ei ole kasvanut ihmisenä tämän prosessin myötä.
Vieläkin ovat etusijalla hänen kiinnostuksensa ja halunsa tehdä asioita vapaa-ajalla.
Matkusteluahan olisin halunnut jatkaa hänen kanssaan vielä mutta nyt hän yht'äkkiä totesi, ettei niin aio tehdä, koska se ei ole hänen juttunsa. Ei mitään myönnytyksiä minun vuokseni.
Eiköhän se kerro sen, ettei minulla ole mitään merkitystä hänen elämässään
😞

Hei Taas

Meitä on niin monia, jotka soudamme samassa veneessä, samojen tuntemusten parissa.

Keatonilta haluaisin ensimmäisenä pyytää anteeksi, koska en lukenut ajatuksen kanssa kommenttejasi. Luin tämän ketjun taas kertaalleen läpi ja pyydän anteeksi keskittymiskykyni herpaantumisen. Hienoa, että palstaani kommentoi mieskin. Näin saan miehistäkin näkökulmaa ongelmaani ja huomaan ajatustemme yhdenmukaisuuden. Ts. en ole ollenkaan hakoteillä sekavien ajatusteni kanssa. kiitos siitä.

Olen myös huomannut Mariellan kirjoituksista, että hän "tarpoo" samojen ongelmien kanssa. Meillä on paljon yhteistä ja molemmat kai keräämme voimia siihen viimeiseen loppuhuipentumaan, mikä on tuleva. Ainakin minä uskon näin.

Uskon myös, että se loppuhuipentuma ei tule miestemme aloitteesta, vaan meidän tulee kerätä rohkeus siihen. Mariella on askeleen minua edellä. Sinä tiedät jo miehesi pettäneen, minä vasta epäilen, tai oikeastaan tiedän sen jo, todisteet vaan puuttuvat.
Kuitenkin kirjoituksesi mukaan miehesi käytös Sinua kohtaan on ala-arvoinen, niin kuin minunkin mieheni käytös minua kohtaan. Jo se tekee parisuhteessa elämisen vaikeaksi, eikä kenenkään itseään arvostavan ihmisen pitäisi antaa sellaista tapahtuvaksi.

Autoasiasta taas jotain. Silmäni alkavat pikkuhiljaa avautua. Kuten olen aikaisemminkin kertonut, olen elänyt tämän meidän yhteisen elämän mieheni ehdoilla. Kun hän on jotain halunnut, talon, tai toisen, niiden myymisen ja uuden hankkimisen, harrastukset ja siihen liittyvät hankinnat, olen aina niihin mukautunut.
Itselläni on ollut vain yksi haave, päästä matkustamaan ulkomaille viikoksi tai pariksi mieheni kanssa kerran vuodessa. Toiveeni on ollut miehelleni liikaa ja näiden vuosikymmenien aikana olemme matkustaneet lomalle noin viisi-kuusi kertaa.

Hänellä on jo pitemmän aikaa ollut autokuume tiettyyn automerkkiin. Minä pistinkin hänen pasmansa sekaisin haluamalla itsekin auton itselleni.
Aluksi hän sanoi, että luovutaan sitten siitä autohaaveesta ja säästetään sekin raha. Sanoin Ok.
Vähän myöhemmin otti taas sen haluamansa auton puheeksi. Niitä koeajettiin ja oltiin ostamassakin, kunnes ilmoitin minäkin haluavani auton. Sen jälkeen taas asia unohdettiin viikoksi. Vähän ajan kuluttua hän otti taas asian esille ilmoittaen löytäneensä netistä hyvän auton, eli sen hänen haaveensa.

Kyseenalaistin oston ilmoittaen, että eikö se raha pitänyt säästää ja minäkin haluan itselleni pienen auton. Taas oltiin aika hiljaa ja sama kuvio toistui. Nyt oli selitys, että hommataan sitten vanha diesel-auto, millä hän pystyy työmatkat kulkemaan edullisemmin, kuin nykyisellä autolla. Sanoin Ok.
Taas aikaa kului viikko tai pari. Nyt on taas alkanut hiillostamaan, olenko jo tutustunut saksan sivuihin, joista voisi löytyä meille hänen haluamansa "peniksen jatke". Paremmin en osaa asiaa enää ilmaista, sillä nyt silmäni ovat auenneet.

Kun katson elämäämme taaksepäin, huomaan hänen toimineen samalla tavalla aikaisemminkin. Nyt hän joutuu vain tekemään enemmän töitä haluamansa asian eteen, koska en olekaan asian suhteen niin myötämielinen, kuin ennen.
Odotan mielenkiinnolla, kauanko hän jaksaa tuota samaa levyä pyörittää. Minulla ei nimittäin tällä hetkellä ole aikomustakaan antaa periksi. Katsotaan, mihin tämä vie. Ostaako hän sen haluamansa auton ilman minun suostumustani, vai mikä tässä tulee olemaan lopputulos.

Olemme jonkin verran lähestyneet ja lämpöäkin olen saanut. Hän sanoi jopa rakastavansa minua. Tähän kaikkeen en vain enää jaksa uskoa. Kyseenalaistan ja seuraan tilannetta, etsien todisteita, jolloin minun on helpompi ottaa esille se viimeinen keskustelu.

Hei taas kaikille!
Lähes kaksi kuukautta on kulunut. On ollut ylämäkejä ja alamäkejä. Edelleenkin kerään voimia lähtöä varten.

Puhelinsoitot ja viestit loppuivat kuin seinään, kun hän joutui minulle puhelinerittelynsä näyttämään. Kuukausi sitten ihmettelin sitä, kysyen asiaa suoraan. Mieheni vastasi, että Mari on oppinut työnsä, eikä ole aihetta enää niin usein yhteydenpitoihin.
Hän kuulemma keskustelee paljon enemmän muiden työkaverien kanssa, kuin Marin.

Tämä asia ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Olen päässyt näkemään hänen puhelinerittelynsä, josta ilmenee soitetut puhelut. Mieheni on tarkoituksella soittanut puhelut Marille työmatkallaan kotiin tai työpaikalle ja ne ovat kestäneet puolesta tunnista tuntiin. Usein soittoja on on ollut useampia saman päivän aikana. Ei kenellekään toiselle työkaverille ole noin paljon soitellut.
Kuukauden aikana Marille on soitettu 5 h, kun muille työkavereille max 1 h. Kun ottaa huomioon, että tuossa on vain mieheni soittamat puhelut, paljonko niitä on tullut Marilta? Hänhän on se aktiivisempi osapuoli ollut koko ajan.

Olimme tässä vähän aikaa sitten läheisempiä ja tunsin samaa lämpöä, kuin joskus ennen Maria.
Minusta on kuitenkin tullut jo niin vainoharhainen, että reagoin ja aistin kaiken poikkeavan. Oli pitkään hyvä aika, mutta aistini ovat koko ajan valppaana.

Minun on nyt tunnustettava jotain, mistä en todellakaan ole ylpeä. En edes usko sellaiseen, minusta se on olut huuhaata ja olen nauranut ihmisille, jotka sellaiseen retkuun menevät. Valitettavasti minäkin nyt sorruin siihen.

Yksi ystäväni kertoi minulle ennustajasta, joka kuulemma osaa asiansa. Asia johti toiseen ja niin alkoi viestittely. En kertonut itsestäni muuta kuin syntymä-ajan, myös mieheni. Hän osasi kuvata minut, elämäni, lapseni ja lapsenlapseni tosi hyvin. Myös mieheni luonteen ja hänen sukunsa kertoi, niinkuin se on.
Lopputulema oli, että miehelläni on uusi kevät ja häntä viedään, kuin kylpyankkaa vedessä. Hän ei voi tunteilleen mitään ja se on edennyt jo fyysiseksi.

Kun tähän luetaan mukaan kaikki edellä kertomani ja vahva intuitinoni, mihin muuhun voin enää uskoa, vaikka selvää todistetta ei olekaan. Tarvitsenko sitä enää? Olenko tulossa hulluksi?

Miehelläni on yrittäjänä aina ollut paljon töitä, mutta nyt hänestä on tullut todellinen työnarkomaani. Hän käy kotona vain nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet. En muista, milloin hänellä olisi ollut viikonloppuna vapaata. Jos hänellä on viikolla vapaata, viettää hän ne työhuoneessaan tai asioilla. Onko tämä mielestänne normaalia elämää? Meillä ei ihan oikeasti ole enää mitään yhteistä.
Mielestäni hän elää jo kaksoiselämää ja se toinen elämä, eli firma ja kaikki siihen kuuluva on hänelle nyt se tärkein.

Pitkän seesteisen, mutta ei aidon rakkauden jakson jälkeen tänään taas repesin. Mieheni tuli töistä yötuurin jälkeen klo 8:30.
Tähän väliin mainittakoon, että viimeisien kuukausien aikana hän on laatinut työtuurinsa niin, että tapaavat Marin kanssa aamuin illoin. Ts. Jos miehelläni on aamu, niin Mari tulee iltaan. Mieheni taas jatkaa siitä, joten aika usein tapaavat.
Hän meni työhuoneeseen, tervehtimättä minua. Vaihdettiin muutama välinpitämätön sana. Hän lähti vielä sen jälkeen asioille. Minä valmistin sillä välin aamiaisen, joka oli kevyt, mutta maittava.
Asioilta tultuaan nautimme aamiaisen, jonka jälkeen hän tuumasi, ettei olisi pitänyt tuota syödä, kun maha kasvaa!
Tuo oli, kuin isku vyön alle. Me olemme kulinaristeja, eikä hän koskaan aikaisemmin ole kieltäytynyt tai tuntenut pahaa omaatuntoa, nautittuaan terveellisen aamiaisen, siis tarkoitan todellakin terveellisen ja kevyen. Nyt hän yhtäkkiä pelkäsinkin mahansa kasvavan.

Alkuillasta, hänen herättyään otin asian puheeksi ihmetellen, miksi olematon mahasi on noin tärkeä, ettet enää halua syödäkään? Hän suuttui silmittömästi, katsoi halveksivasti vartaloani ja sanoi, katso itseäsi peiliin. Sinä se vasta ruipelo olet (olen hoikka, kiinteä, terhakkaat rinnat, mutta en ruipelo).

Ts. Hän ei kestänyt kritiikkiäni ollenkaan, kun sanoin, älä laihduta enää, sinulla on upea vartalo, mutta jos vielä laihdutat, se ei enää sitä ole. Vanhemman ihmisen ei ole hyvä olla liian laiha.

Yritin ottaa puheeksi parisuhteemme muuttuneen tilanteen taas kerran. Huonostihan se meni. Hän kielsi kaiken, suuttui ja sätti, jonka jälkeen oli vain mykkäkoulua. Yritin selittää taas kertaalleen rauhallisesti, eikö hän tosiaankaan huomaa meidän muuttunutta tilannetta.

Mehän olemme, kuin asuinkumppanit, ilman minkäänlaista lämpöä. Mihin ne käsivarret, halaukset, iloisuus, avoimuus on jääneet? Missä on ne tekemiset ja suunnitelmat, mitä parit tekevät? Missä meidän kesälomasuunnitelmat, kun otan ne puheeksi, ne kierrellään ja kaarrellaan, enkä vastausta saa?
Puolustelevia selityksiä riitti. Hän poistui koko ajan huoneesta toiseen, ilmaisten sillä tavalla, ettei halua keskustella. Seurasin häntä perässä ja jatkoin keskustelua, vaikka pelotti. Hän oli koko ajan hyökkäävä ja esitti loukkaantuvaa.

Hän näki, kuinka paha olo minulla oli, mutta hän oli kylmä kuin kivi ja hänen siveltävät sanansa olivat todella loukkaavia. Lopulta hän ei edes vaivautunut antamaan mitään vastausta, vaikka hänelle kysymyksiä esitinkin. Minun tapana ei ole huutaa, eikä reuhata, vaan yrittää selvittää asiat rauhallisesti keskustelemalla. Hän vaan ei kestä kysymyksiä, joihin hän ei pysty valehtelematta vastaamaan. Näin kai se on nähtävä.

Lopuksi minun oli sanottava, että tiedätkö, minä en voi enää hyvin tässä suhteessa. Hän sanoi vain Jaa!
Touhusin aikani silmät sameina. Minulle tuli tunne, että nyt on lähdettävä tuulettumaan. Pistin lenkkivaatteet päälle, sanoin heippa. Hän kysyi, minne menet, vastasin, että ei se sua oikeasti kiinnosta, kun ei minun hyvinvointinikaan. Ei kovin rakentavaa, mutta olin rikki ja olen edelleen. Lenkkeillessä meni neljä tuntia. Kotona klo 21:00. Hän lähti heti sen jälkeen nukkumaan. Sanakaan ei vaihdettu.