Onko miehesi laskut välttämättömiä? Maksatko sinä siis vuokran ja ruoan?
Eiköhän olisi jotenkuten viisasta miettiä yhdessä tuloja ja menoja ja luopua jostain, mistä voi luopua?

Vaikeaa sanoa mitään, kun ei sittenkään tiedä teidän tilannettanne.

Mitä menoja nyt voi olla masentuneella miehellä... Voi ajatella lääkkeitä, joitakin harrastuksia, paheita...

Meinaa, jos ei välttämättömimpään riitä, on olemassa toimeentulotuki.
Toimeentulotuki on kuitenkin siitä rankka, että se ei pidä kaikkia ihmiselle välttämättömiä menoja välttämättöminä... Mutt jos ei kertakaikkiaan oo rahaa niin kai sitä on vain pakko karsia omista mielihaluista ja ideoista. Siihen sitten tottuu, vaikka alussa tuntuukin kamalalta.

Joissakin perheissä on sellainen käytäntö, että on yhteinen talous. Jos miehesi on huonossa kunnossa, eikä avaa laskujaan, eikä jaksa huolehtia, niin kai se niin on, että sinun on väliaikaisesti otettava vastuu omille harteillesi. Paha sanoa, kun ei tunne sinun miestäsikään. Uskooko hän järjen puhetta, kun sinä kehoitat luopumaan jostakin tietystä asiasta? Voiko hän ruveta luottaan sinuun ja siihen, mitä sanot?

Emme saa toimeentulotukea, kun minulla on liian hyvät tulot. Sama juttu asumistuen kanssa. Mieheni velat (lähinnä maksamattomia vakuutusmaksuja, sakkoja, yms)
jäävät huomiotta sossun laskelmissa. Mieheni lääkkeet maksavat n. 500e kuussa, ja kelan päiväraha on reilut kaksisataa. Seitsämän vuoden ajan olemme eläneet tosi pienellä budjetilla. Vaatteita en ole ostanut kuin välttämättömät. ja nekin kirpparilta. Mieheni tupakoi,mutta kumpikaan emme juo. Leivon itse leivät sun muut, ostan ruokia alennuksesta...
Ja tilannetta pahentaa mieheni kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikkakaan se ei ole niin paha kuin joillakin on.
Tuntuu niin typerältä huolehtia yksin kaikesta, ja miehestäkin niinkuin murrosikäisestä pikkupojasta.

taikku79 kirjoitti 16.3.2009 21:21

Emme saa toimeentulotukea, kun minulla on liian hyvät tulot. Sama juttu asumistuen kanssa. Mieheni velat (lähinnä maksamattomia vakuutusmaksuja, sakkoja, yms)
jäävät huomiotta sossun laskelmissa. Mieheni lääkkeet maksavat n. 500e kuussa, ja kelan päiväraha on reilut kaksisataa. Seitsämän vuoden ajan olemme eläneet tosi pienellä budjetilla. Vaatteita en ole ostanut kuin välttämättömät. ja nekin kirpparilta. Mieheni tupakoi,mutta kumpikaan emme juo. Leivon itse leivät sun muut, ostan ruokia alennuksesta...
Ja tilannetta pahentaa mieheni kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikkakaan se ei ole niin paha kuin joillakin on.
Tuntuu niin typerältä huolehtia yksin kaikesta, ja miehestäkin niinkuin murrosikäisestä pikkupojasta.

Jos sinun miehesi on ollut niin pitkään masentunut, niin mistä hänellä on sakkoja? Onko hänen nimissään auto kenties vai?

Kyllä se tuntuu varmaankin typerältä, mutta itse masentuneena olleena, voin sanoa, ettei siinä itse voi mitään. Oli se sitten kuin tahansa typerää, mutta tosi yksinkertaisetkin jutut tuntuvat niin mahdottomilta tehdä. Sekin on saletti, että terve ihminen ei ikänä voi ymmärtää masentunutta. Parantuakseen miehesi tarttisi aimon määrän rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa, ymmärrystä ja USKOA (tosi tärkeää, että on joku, joka jaksaa koko ajan valuttaa häneen uskoa, joka uskoo hänen puolestaankin joskus, että hän kyllä paranee ja kaikki on hyvin), vaikka hän itse ei ehkä osaa edes haluta tai pyytää näitä asioita.

Hmm... Onko teillä ensi käden tietoa teidän tilanteestanne kelan ja sosiaalitoimiston näkökulmasta? Ajattelen, että kannattaa ottaa todella selvää kaikesta. Joskus saattaa vain luulla, ettei oo oikeutta mihinkään tai kuulla sen joltakin. Joskus saa jotakin negatiiviskuuloista palautetta jostain toimistosta yhdeltä neuvojalta ja jo antaa periksi. Kannattaa koittaa ottaa kiinni kaikista mahdollisista "mutta" "ehkä" "kenties" -asioista ja tutkia. Tiedän, tämä voi tuntua rankalta, raskaalta ja ahdistavalta, mutta jos ei oo muutakaan mahdollisuutta?

Oletteko varmoja, että
- mies ei voi, eikä saa tehdä mitään "kuntouttavaa" osapäivätyötä
- lääkkeistä ei saa mistään mitään korvausta
- mies saa juuri sen verran sairaspäivärahaa tai kuntoutustukea kuin mitä hänelle kuuluukin
- mitkään valtion järjestöt eivät ole valmiina auttamaan teitä velkojen kanssa
- teillä jää rahaa esim. näiden menojen jälkeen:
* ruokakulut
* vaatteet (osto, pesu ja huolto)
* parturin ja kampaajan kulut
* henkilökohtainen hygienia
* ei-reseptilääkkeet ja vähäiset terveydenhuoltomenot, lääkkeet johonkin muuhun kuin sairauteen
* kaupungin julkisen liikenteen kausikortti
* tv-lupa, sanomalehti, puhelinlasku
* vähäiset harrastus- ja vapaa-ajankulut

Kyllä me ollaan aika lailla selvitetty kaikki mahdollisuudet. Sossussa käydään joka kuukausi, seurakunnan diakonialta saadaan välillä ruokarahaa,...Tiedän että vielä enemmän minun pitäisi jaksaa ottaa selvää ja hoitaa asioita, mutta pelkään väsyttäväni itseni loppuun. Tiedän minkälaista on olla masentunut, sillä olen itse sairastanut sen erittäin vaikeana. Ymmärrän miestäni, mutta arjen pyörityksessä sitä ei aina muista toisen sairautta. Seuraava homma on yrittää saada edunvalvojaa miehelle. Ja huomenna on yhteinen psykologilla käynti, niin ehkä jotain selvyyttä tulee. Rakastan miestäni, ja yritän olla hyvä vaimo hänelle. Mies tuki minua itse sairastaessani, nyt on minun vuoroni. En halua luovuttaa. Minulle on moni sanonut että jätä sellainen vastuuton mies. ja ala elää omaa elämääsi. Tämä on minun elämääni. Itse olen mieheni valinnut ja luvannut rakastaa myös vastoinkäymisissä. Elämä ei ole kenelläkään helppoa. Luulen ettemme olisi yhtään tämän onnellisempia jos olisimme rikkaita.

No jos ei menoja voi mitenkään vähentää, eikä tuloja lisätä, niin ainut keino selviytyä lienee tässä tilanteessa se, että koittaa muuttaa asennettaan "rauhallisempaan muotoon", miettiä, mikä asenne, tapa tai ajatus aiheuttaa tässä tilanteessa eniten stressiä/päänvaivaa/huolia ja koittaa hiljentää sitä. Eiköhän kaikki ratkeaa. Olisi hyvä hankkia jostain luottavainen mieli, että kaikki jotenkin järjestyy ja koittaa olla rauhassa ja panikoimatta. Tsemppiä siihen!

Tiedän kyllä että me tästä selvitään. Välillä on vaan huonompia ja masentavia päiviä, että tuntuu että seinä on vastassa. Olin tänään mieheni mukana sairaanhoitajan juttusilla. Tämä täti on selvitellyt mieheni tilannetta muutaman kuukauden. Eiköhän homma ala mennä eteenpäin nyt kun on joku asiantuntija joka oikeasti haluaa auttaa.

Heippa taas! Olimme siis juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa yhdessä. Toivoin itse sitä koska en oikein saanut mieheltäni selville missä mennään hänen sairautensa suhteen, ja toivoin samalla myös saavani itse tukea jaksamiseeni. En pitkään aikaan ole voinut puhua miehelleni avoimesti, kun hän suuttuu ja loukkaantuu niin helposti. No, hoitajan luona kerroin miltä minusta tuntuu, kun joudun ottamaan kaiken vastuun kodistamme, ja lisäksi hoitamaan mieheni juttuja. Ja kuinka pelkään sanomisiani mieheni loukkaamisen pelossa, ja välillä myös sen pelossa, että mies tekee itselleen jotain. Sanoin tietenkin ymmärtäväni häntä koska olen itsekin läpikäynyt masennuksen. Pelkäsin että suututan miehen taas, mutta olisipa vierellä ainakin ammattitaitoinen ihminen. Mieheni ei vastaanotolla sanonut montakaan sanaa. Mutta kuinkas ollaakaan; Ulos päästyämme mies halasi minua ja kiitti puheistani. Hän sanoi puolestaan ymmärtävänsä minua. Hän halusi yrittää parhaansa että minun olisi parempi olla. Kuinka ihana mies mulla onkaan. Pahimmassa masennuksessaankin hän haluaa yrittää tukea minua.
Mun piti mennä eilen pankkiin jotta olisin kysynyt lainaa kaikkien vanhojen rästien maksuun, jälleen kerran. Kaksi kertaa olen niin jo tehnyt. Pankkivirkailija soitti ja sanoi olevansa kipeänä. Se siis siirtyy kai ensi viikkoon. Talolainaakin olen ajatellut kysyä, kun tämä vuokrakämppä on myynnissä. En tiiä onko järkevää ottaa lainaa tässä tilanteessa, mutta onko siinäkään järkee että maksaa hirveetä hintaa vuokraa??

Taisin turhaan pelätä yksin jäämistä. Nyt on jo kolmas ilta yksin, ja hengissä ollaan. 🙂
Huomaan että olen ollut paljon virkeämpi nyt, kun mieheni on satojen kilometrien päässä. Ei se siitä johdu ettäkö haluaisin aina olla yksin, ehei. Nyt vaan ei ole ketään ketä syyttää jos on sotkussa kaikki paikat, paitsi kissat tietenkin. Se on ihan tosi, että mies ei osaa huolehtia mistään, kaikki tavarat ja hommat jää puolitiehen. Eilen keräsin makuuhuoneemme lattialta, miehen puolelta, kaksi pyykkikoneellista likaisia vaatteita. Ei paljon huvita siivota, kun toinen sotkee samaa vauhtia. Nyt paikat hohtaa puhtauttaan, no ei nyt ihan, mutta eipä ainakaan voi kirjoitella viestejä lipaston päälle pölykerrokseen. Sais tuo ukko kuitenkin jo tulla takaisin.

Niin tutulta kuulostaa tilanteesi. Minun ex-avopuolisolla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hänen ymmärryksensä rahasta oli aika hukassa sairausjaksoina. Maanisessa/hypomaanisessa vaiheessa rahaa saattoi hujahtaa huomaamatta muutamassa päivässä koko kuukauden tili ja masentuneena sitten taas hänellä tuli "lohtu"ostoja aika paljon. Enemmän kuin meillä oli varaa, kun hän oli työkyvyttömyyseläkkeellä ja minä kuntoutustuella ja yhteisetkin tulot oli tosi pienet. Meilläkin taloudenpito jäi mun vastuulle, vaikka itsekin vasta toivuin vakavasta masennuksesta ja psykoosista. Se tuntui tosi rankalta mulle. Meillä tehtiin niin, että mies antoi pankkikorttinsa ym. mulle ja minä hoidin kaikki ruokaostokset, laskut jne. Onneksi ei ollut rästejä juuri kertynyt. Mieheni sai myös hoitotukea (pienin hoitotuki on reilu 50 euroa ja suurin melkein 300). Sitä kannattaisi kyllä hakea. Kriteereinä on, että arjen toimintakyky on huonontunut (esim. pankki, kauppa ym. asioiden, siivoamisen, kodinhoidon jne. kanssa tarvitsee apua) ja sairaudesta aiheutuu erityisen paljon kustannuksia (lääkkeet, lääkärit, terapiat jne.). Minusta nuo lääkkeetkin maksaa jo niin paljon, että ilman muuta kannattaa hakea sitä, jos miehesi ei vielä sitä saa. Hakemukseen kannattaa laittaa kaikki sairaudesta johtuvat arjen hankaluudet. Meillä hakemus ensin hylättiin, kun ei osattu täyttää tarpeeksi perusteellisesti.

Nyt ollaan kyllä erottu, mutta meillä ero johtui muista kuin taloudellisista ongelmista, väkivaltaisuudesta lähinnä.

Tsemppiä! Kyllä ne asiat järjestyy!! 🙂👍

Kiitos Navajo kirjoituksestasi! En ole aiemmin edes ajatellut että jotain hoitotukea voisi saada tai edes hakea. Eli mikä tuki se tarkalleen on? Millä lomakkeella sitä haetaan, ilmeisesti Kelalta.
Meille kerrottiin vasta tänään, että mies voisi hakea uudelleen sairaspäivärahaa, koska edellisestä sairaspäivärahakaudesta on yli vuosi. Tuntuu kyllä ettei mitään kerrota. Itse täytyy olla tosi aktiivinen. Mies on ollut sairaslomalla yli kaksi vuotta, ja viimeisen vuoden hän on saanut työmarkkinatukea. Eläkehakemus on kaksi kertaa hylätty.
Olin mukana psykiatrilla tänään, ja taas se kuulemma vaihtuu. Aivan yhtenään...Miten siinä muka voisi kehittyä luottamuksellinen hoitosuhde. Minun piti etukäteen kirjoittaa ylös, minkälainen mieheni on kotona, jotta saisimme hyvät perustelut kuntoutustukihakemukseen. Psykiatri sitten sanoikin, että jotta Kela suostuu korvaamaan kuntoutuksen, eli mieheni tapauksessa psykoterapian, ei saa olla liian sairas. Mieheni on siis liian sairas kuntoutettavaksi, mutta liian terve sairaseläkkeelle edes osa-aikaisesti. Otapa näistä Kelan jutuista selvää....

Hei Taikku79!

Siihen hoitotukeen vaaditaan lääkärin c-lausunto ja sitten itsekin pitää täyttää lomake, jossa kuvailee arjen pärjäämistään. Lomakkeen saa varmaan KELAsta ja varmasti lääkärikin osaisi kertoa, jos kysyy. Se on kyllä tosi valitettavaa että kaikki jutut pitäisi osata itse kaivella, kun kukaan ei kyselemättä kerro. Ja kun elämä on muutenkin hankalaa, niin kuinka monella sitten riittää energiaa ja kapasiteettia kaivaa ja selvitellä kaikkia juttuja??

Ja tuo kuntoutus/psykoterapia-asiakin kuulostaa kovin tutulta. Mulle diagnosoitiin ensin erilaistumaton skitsofrenia ja sitten myöhemmin diagnoosi vaihtui skitsoaffektiiviseen häiriöön. Ja kun diagnoosissa oli tuo "skitso"-sana, niin terapiaa ei tippunut. Vaikka psykologini ja oma lääkärini (psykiatri), kumpikin puolsivat sitä minulle ja kirjoittivat hakemuksen liitteeksi vielä erilliset lausunnot kyvystäni analysoida ja käsitellä tunteitani, ajatuksiani ja elämääni, niin ei. Hylätty päätös tuli kahteen kertaan sillä perusteella, että "ei tule kuntoutumaan työelämään". Luulis, että yhteiskunta säästäis siinäkin, jos kuntoutuisi omatoimiseksi omaan arkeen? Ja sitä paitsi nyt kun olen itse maksanut 3 vuotta tiivistä terapiaa, olen saanut hyvän alun jo opiskeluun ja työhön, joita kumpaakin teen nyt osa-aikaisesti. Ja ex-avokillani psykoterapiasta ei ollut edes toivon hitusta, lääkäri sanoi, ettei kannata edes hakea. Kummastuttaa ja suututtaa se, että KELAlla on oikeus "tuomita" ihmisiä sairaiksi lopun ikää.😠

Ja jos nyt vaikka omaa itseäni katson yhteiskunnan ja tuottavuuden kannalta, niin luulisin, että muutaman vuoden terapiani olisi maksanut yhteiskunnalle vähemmän kuin loppuiän työkyvyttömyyseläke, jolle minua ilmeisesti ajettiin...😑❓ Puhumattakaan sitten inhimillisestä kärsimyksestä...

Toivottavasti te saatte asianne tukien ja KELAn kanssa selviteltyä! Mulla oli isona apuna juristi-läheiseni, joka auttoi kaikkien noiden asioiden kanssa ja jonka kanssa tehtiin mös jokunen valitus, ennenkuin asiat alkoivat sujua. Jos ette selviä yksin, niin voisiko esim. kunnan sosiaalineuvojalta varata ajan tukiasioiden selvittelyä varten? Ja oikeusaputoimistosta voi saada lakiasiantuntijan apua, jos sellaiselle on tarvetta.

Tsemppiä ja jaksamista! Ymmärrän tosi hyvin tilanteenne ja toivon sydämestäni, että saatte asiat sujumaan! 🙂🌻

Kysyin mieheni psykiatrilta mistä voisimme saada edunvalvojan, niin hyvä ettei nauranut päin naamaa. Miksi me muka edunvalvojaa tarvitsisimme? Eikös aviopareilla ole yhteinen talous, olisi aika outoa jos vaimo ei huolehtisi miehen asioista ja taloudenpidosta. Yritin selittää, miten rankkaa minulla on, etten jaksa enää miehen sotkuja setviä...ei ymmärrystä.Minulle nimenomaan joku sanoi, että hankkisin edunvalvojan miehelleni... Voiko psykiatri olla noin ajattelematon? Psykiatri vaihtuu taas, samoin psyk.sairaanhoitaja toukokuussa. Eikä Kelan kuntoutusta kuulemma kannata hakea...kun ihmettelin ääneen että miten hankalaa on kun hoitajat vaihtuvat alituiseen, psykiatri ilmeettömänä vastasi, että ei häntä siitä voi syyttää, yhteiskuntamme nyt vaan on sellainen.
Onneksi on kevät ja rakkaus mieheni kanssa kukoistaa...
Kiitos sinulle kun tuet minua!🙂🌻

Hei Taikku79!

Kaikki kertomasi tuntuu tosiaan hyvin tutulta. Itse painiskelin samanlaisten asioiden kanssa vuosi sitten. Minäkin mietin silloisen mieheni kanssa edunvalvoja-asiaa. Puhuin siitä myös hänen psykiatrinsa kanssa. Minusta teidän täytyisi ehdottomasti saada sellainen jos ja kun taloudenpito käy sinulle liian raskaaksi. Minä ajattelen niin, että parisuhteen säilymisen ja hyvinvoinnin kannalta se on tosi tärkeää. Meillä tuli aika paljon riitoja rahasta. Ex-miehelleni oltiin yhdessä laskettu ja sovittu tietty summa käyttörahaa joka kuukaudeksi. Se ei riittänyt alkuunkaan, kun hermostuessaan ja ahdistuessaan hän poltti tupakkaa ketjussa, ajoi levottomana autolla sinne sun tänne (bensaa paloi) jne. Ja ainakin jokainen tupakoitsija varmaan tajuaa, että pinna kiristyy, kun savukkeet loppuu ja rahaa on uusiin vasta viikon päästä. Tupakan tuskissaan hän alkoi kiristää ja uhkailla minua. Minun olisi pitänyt suoltaa rahaa hänen rahareikiinsä ja samalla huolehtia siitä, että pöydässä olisi joka päivä jotain ruokaa. Leivoin itse kaikki leivät, keräsin marjat, tein mehuja jne. - ja olin todella stressaantunut.

Ajattelin silloin, että ilman edunvalvojaa elämästämme ei tule yhtään mitään. Raha-asiat toivat suhteeseemme sellaisia vääränlaisia valta-asetelmia ja eriarvoisuutta, joita en olisi millään halunnut. Jos exäni olisi sopinut omat raha-asiansa edunvalvojan kanssa niin meidän suhde olisi voinut olla aikuisempi ja tasa-arvoisempi.

Me emme olleet naimisissa, joten ehkä meille suhtautuminen tuossa edunvalvonta-asiassa oli siksi eri? Ymmärsin, ettei siinä meidän tapauksessa olisi ollut mitään ongelmaa. Hakemus sisään ja sillä hyvä. Eihän se ole mikään lopullinen juttu. Jos tilanne paranee, sen voi purkaa. Ja sen voi hakea myös miehesi aloitteesta ja allekirjoittamana, jos hän itse on halukas siihen. Onkohan siihen pakko olla lääkärinlausunto? Käviskö siihen jonkun muun viranomaisen lausunto, jos hän hakisi sitä itse? Esim sosiaalityöntekijän?

Tässä linkissä on holhouslaki ja siinä ei missään kohti viitata siihen, ettei edunvalvojaa voisi saada, jos on naimisissa...!

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990442

Olen ymmärtänyt, että joskus edunvalvoja voi olla puoliso tai joku muu läheinen, mutta usein se on joku täysin ulkopuolinen, jonka holhousviranomainen on määrännyt. Tai niitä voi olla useampikin.

Ihanaa, että rakkaus kukoistaa ja aurinko paistaa kaikesta tästä huolimatta elämäänne! Tsemppiä! 🙂🌻

Hei

Lueskelin viestejänne. Totta on, että tässä yhteiskunnassa ei koskaan kerrota, mitä kaikkia tukia olisi mahdollista saada. Se on minusta outoa, ettei omille verorahoilleen ole lupaa mennä... aivan kuin ne olisivat viranomaisten omassa taskussa ja omalla tilillä, niin tiukassa ovat tuet. Tuli mieleeni, että ainakin sosiaaliviranomaisten kanssa on olemassa joku heitä "ylempi" instanssi mutta kun en muista miksi sitä sanottiin. Eräs tuttava kertoi asioiden alkaneen rullaamaan toisella tapaa, kun sai tuon kolmannen osapuolen peliin mukaan.

Ja tietääkseni myös edunvalvojan saa parisuhteessakin elävä. Itse vakavan masennuksen ja työuupumuksen rämpineenä tiedän kuin rankkaa on hakea apua. Voimat ei tahdo riittää. Tsemppiä!!!