Heippa. Olen 21v nuori tyttö.
Elämässäni menee ulkopuolisten silmin ihan hyvin. Sain tämän vuoden alussa heti koulusta valmistuttua vakituisia töitä ja muutin pois kotoa.

Isäni on alkoholisti, äiti marttyyri ja ehkä myös läheisriippuvainen.
Äiti aina puolustelee isää. Minulla on myös pari vuotta nuorempi pikkusisko.
En koskaan ole riittänyt tälläisenä. Äidin ja mummin mielestä olen aina liian pitkä tai pullea ja isän mielestä tyhmä.

Olen tällä hetkellä todella onneton. Tässä elämäni lyhyesti:

Lapsena vanhemmat olivat paljon töissä, jos äiti oli töissä ja isä hoisi mua ja siskoa hän oli aina kännissä. Äiti taas suuttuessaan löi ja potki. Vanhemmat esittävät kaikkien silmissä täydellisiä vanhempia ja että minun ja siskoni menestys on heidän ansiotaan.. Lapsena isä myös vähätteli meidän älykkyyttä esim jos ei heti tajuttu jotain matikan laskua. Olen aina ollut huono koulussa, töissä olen pärjännyt olemalla ahkera.
Olen 17v asti ollut töissä ja koulussa. Nyt olen tehnyt kohta vuoden kahta työtä kun valmistuin koulusta. Joskus teen jopa 80 tuntia töitä viikossa. Olen huomannut että enää en jaksa olla yhtä ahkera enkä välitä yhtä paljon. En jaksa.. Olin viimeksi 2v4kk sitten viikon lomalla.. sen jälkeen en ole ollut lomalla. Olen vähentänyt töitä, nyt teen n.40 tuntia viikossa mutta ens silti meinaa jaksaa. En tiedä mitä tekisin.

Kun olin 14v kaksi poikaa painosti mua seksiin. En pitänyt itseäni minään ja ajattelin että se on ainoa tapa millä mut hyväksyttäisiin niimpä sitten harrastin heidän kanssa seksiä. Siitä se alamäki alkoi ja siihen mennessä kun olin 16v olin pannut varmaan 10 pojan kanssa ja harvoin edes oli mitään ehkäisyä.
Sitten 16v aloin seurustelemaan. Seurusteltiin E:n kanssa 6kk. Hän oli ensirakkauteni mutta olin pussaillut yhden toisen pojan kanssa.. En tiedä kuuliko E siitä, tuskin.. mutta hän jätti ja olin ihan rikki.
Siitä 2kk niin aloin seurustelemaan T:n kanssa. Seurusteltiin melkein 3v. Petin häntä E:n kanssa pari kertaa ja yhden toisenkin pojan kanssa..
Tää T: oli kauhea. Luulin että rakastan häntä. Sekoitin vain muut vahvat tunteet ja tunteiden heittelyn rakkauteen. Eräs ystäväni kuvailee tätä T:tä alkoholistiksi ja narsistiksi.. Sitä hän kyllä varmasti on.. Tää T teki mulle vielä enemmän sitä että ajattelen ettei kukaan välitä musta muuten kuin sängyssä.. Ettei mun mielipiteillä tai tunteilla ollut väljä. Ei käytetty myöskään mitään ehkäisyä koska olin niin tyhmä etten vaatinut sitä.. Tein 18vuotiaana abortin.

Sitten kun erottiin T:n kanssa niin siitä vaan joku pari kk niin aloin seurustelemaan S:n kanssa. S oli todella ihana, huomaavainen ja arvosti mua. Petin häntäkin.. En edes muista minkä näköisen tai nimisen pojan kanssa. Kukaan ei tiedä tästä.
S oli aivan ihana, mutta mulla on varmaan niin huono luottamus siihen, että kukaan vois oikeesti välittää musta. En ole koskaan ollut mustasukkainen. Tää poika puhui aika paljon eksästään kaikkea hyvää josta tulin surulliseksi ja mietin että mikä mussa on vikana kun ei voi keskittyä vaan muhun. Tunsin etten ole tarpeeksi hyvä ja ajattelin että S kumminkin jossain vaiheessa jättää mut niin 8kk seurustelun jälkeen jätin S:n ettei hän ehtisi jättää mua. Pettämisessä on varmaan ollut sama että olen itse ensin halunnut pettää ennen kuin tulla petetyksi..
Erosta on nyt 1,5kk. Erossa oli myös syynä se, että äitini on kauhea manipuloimaan niin hän manipuloi mua jättään tän pojan. Hän keksi kaikkia juttuja esim ’ei se susta oikeesti tykkää’ mistä varmaan osittain johtu mun kuvitelmat siitä ettei poika tykkää musta.

Mulla oli ollut yhden toisen pojan, J:n kanssa kuukauden verran samaan aikaan juttua kun vielä seurustelin S:n kanssa. Kumpikaan ei tiedä toisistaan.
Noin 1kk erosta koitin saada S:n takaisin mutta hän ei enää halunnut.
Jätettyäni S:n aloin heti seurustelemaan nykyisen poikaystäväni J:n kanssa.
J palvoo minua. En koe ansaitsevani sitä..
Pelkään parisuhteita.
Ihan ensimmäisessä suhteessa mun sydän särkyi. Sen jälkeen en varmaan ole uskaltanut kunnolla heittäytyä rakkauteen.
Toisessa suhteessa oli paljon kaikkea draamaa ja T oli niin huono valinta: velkainen, laiska, valehteli jne..
Kolmannessa suhteessa poika oli täydellinen.. rakastin häntä.. en vain luottanut siihen että hän olisi mun kanssa ikuisesti enkä halunnut ottaa riskiä että mun sydän särkyy. Jos nyt olisi mahdollista kääntää kelloja haluaisin olla hänen kanssaan edes sen hetken kunnes hän olisi se joka jättää.
Nykyisessä suhteessa poika rakastaa mua enemmän kuin minä häntä. Äiti kannustaa mua menemään tän pojan kanssa naimisiin koska pojalla on rahaa..

Olen todella onneton enkä tiedä mitä tehdä.
Tunnen syyllisyyttä siitä että haluaisin mennä psykiatrille. Lapsena oli halveksuttavaa näyttää tunteet, esim oli todella noloa itkeä, suru piti peittää ja esittää iloista, jos oli liian iloinen sillekin naureskeltiin.. Aina myös sanottiin että ”teillä on enemmän kun jollain muilla mehän käytiin just linnanmäellä” jne.. Ja turha kotona edes koittaa ottaa puheeksi mitään noita juttuja että olen aina tuntenut oloni riittämättömäksi. Sille vaan naurettaisiin kuin jollekin vitsille eikä edes koitettaisi ymmärtää.

Se on todella vaikeaa kun ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä mutta ei todellakaan ole. Äiti ja isäkin uskoo siihen että kaikki on täydellistä. Olenko vain kiittämätön?