Tarvitsen näkökulmia uhkaavan avioeron edessä
Olemme olleet naimissa parisen vuotta. Menimme naimisiin vuoden tuntemisen jälkeen. Kummaltakaan puolelta ei ollut suurta intohimoa, vaan halusimme asettua ja perheen. Olimmehan kolmikymppisiä, elämää ja sen kolhuja jo tarpeeksi kokeneet. Halusimme lämpimän yhteisen oman kodin. Meille syntyi vuosi sitten ihana lapsi, jota kovasti rakastamme.
Vaimoni on jatkuvasti epätyytyväinen minuun. Hän huomauttaa kaikesta minussa ja hyvin harvoin sanoo mitään itsetuntoa nostattavaa. Rakkautemme on lähinnä kaverillista. Minä pidän vaimoani haluttavana ja kauniina, mutta vaimoni on sanonut minulle etten ole hänestä viehättävä. Että edustan lähinnä ja älykästä keskusteluseuraa. Minä tuon kukkia ja ilmaisen romanttista rakkautani. Seksiä ei käytännössä ole, hyväilyäkin minimi.
Opiskelen ja hankin perheellemme elannon. Olen kaikin keinoin yrittänyt kannustaa vaimoani työelämään tai aktivoitumaan jotenkin muuten, mutta hän on tosi paljon kotona. Kokee tilanteensa turhauttavaksi, mutta toisaalta aika varovasti itse hakee muutosta. Valittaa vain. Tarjouduin jäämään koti-isäksi että pääsisi töihin, mutta sekään ei ollut hyvä.
Vainoni on ollut pitkään masentunut ja kärsinyt huonosta itsetunnosta. Nyt kauhean patistelun jälkeen suostui lääkäriin ja sai sieltä lääkkeet. Terapiasta ei ole innostunut, huonot aiemmat kokemukset. Pariterapiaan lähti pitkin hampain, mutta jätti kesken.
Joskus vaimoni kimpaantuu niin, että rikkoo tavaroita tai tönäisee minua. Välillä pelkään, että satuttaa. Joskus pelkään, että löisi lasta jos meillä on riita. Tällaisesta ei ole merkkejä miuten, mutta suutuspäissään saattaa jättää lapsen maahan itkemään tai lähes heittää lapsen syliini ennenkuin pakenee. Ainakin vaimoni kirkuminen saa lapsen hätääntyneeksi. 95% ajasta vaimoni on lapsellemme lämmin ja erinomainen äiti.
Kotiin tullessa vaimon mieliala voi olla ihan eri kuin aamulla. Vaikea ennustaa milloin on milläkin päällä. Tuntuu että olen kotona töissä jonain psykoterapeuttina, kotona en voi levätä.
Itsetuntoni on musertunut, koska vaimoni ei pidä minusta… alan itsekin masentua. Minä olen poissaoleva koska en jaksa enää vuorovaikuttaa. Olen niin paljon yrittänyt kuunnella, puhua, ymmärtää. Ristiriitainen suhde vaimooni ja voimavarojen kuluminen häneen vaikuttaa heikentävästi suhteeseeni lapseeni.
Arvomaailmani estää eron, mutta nyt olen siis huolissani lapsestani. Auttaisiko asumusero, toisiko väljyyttä? Vai uskallanko jättää lasta äidillensä, jos tämä yksinäisyydessään vain masentuu lisää ja laiminlyö lasta? Haluan olla hyvä isä joka toimii viisaasti.
Vaimo tuntuu syytävän omat ongelmat ja epävarmuutensa minuun. Olen hyvä mies, mutta vaimoni ei sitä tajua. Välillä vaimoni aivan kuin ajaisi minua pois ja rankaisisi, mutta toisinaan hän sanoo ettei selviäisi ilman minua. Että on niin yksinäinen, kun ei ole kavereitakaan.
Viisaita neuvoja eri kanteilta tarvitaan!
230 katselua, eikä kellään mitään sanottavaa elämäntilanteestani? Apu olisi paikallaan.
Täällä tosiaan tulee usein hirveästi lukukertoja, mutta vähän vastauksia. Minulle tuli mieleen, että voisitko käydä juttelemassa yksin psykologin tms. kanssa. Esimerkiksi neuvolan kautta pääsee perheasioihin erikoistuneelle psykologille. Myös seurakunnasta voit kysyä (ei ole tietääkseni mitenkään uskonnollinen palvelu). Vaikka vaimosi ehkä tarvitsisi enemmän apua, niin ainakin saisit jonkun ammatti-ihmisen tueksesi antamaan näkökulmia tilanteeseen.
Voimia!
Ehkäpä vaimosi yrittää ajaa sinut pois. En tiedä, mutta vaimosi käytös on aika hurjan kuuloista. Itse en hyväksyisi tuollaista kohtelua. Ehkäpä hetken asumusero ja kaiken "romuttaminen" voisi tuoda uutta näkökulmaa teille molemmille. Pidä itsestäsi ja lapsestasi huolta.
Hei marttinyymi! Ensin, paljon haleja sinulle. Tilanne kuulostaa raskaalta, sinä kuulostat hienolta mieheltä. En ole asiantuntija tms, kirjoitan vain oman mielipiteeni.
Kuulostaa siltä, että vaimosi ei ole henkisesti tasapainossa. Mistä se johtuu? Ei voi tietää, suora syy voi olla pienen lapsen ja kotielämän aiheuttama väsymys/masennus. Näistä äitien stressiarjesta on julkisesti ollut paljon. Arkisiin vaikeuksiisi, kysy neuvoja muilta vanhemmilta, he ovat fiksuja. Äitejä löytää näissä jaa isät osallistuvat myös.
Vauva.fi mm. puhuu äitien Face-ryhmistä, joissa äidit tukevat toisiaan vaikeuksissaan, voi ohjata vaimoasi sinnekin, päivällä.
Olet tuntenut vaimosi lyhyen aikaa, on mahdollista että hänen tasapainottomuutensa on ollut olemassa jo ennen tapaamistanne. Kyse voi olla omista lapsuuden/nuoruuden/nuoren aikuisen tms pahoista kokemuksista, joiden vuoksi hän voi pahoin ja joista hän ei uskalla sinulle puhua. Kysely ei ehkä auta, kuten tiedät, et ole psykologi, on mahdollista että paraskaan apusi ei auta. Voit yrittää saada, yhä, vaimon johonkin naisten/äitien vertaisryhmään tms, jos terapia ei kelpaa.
Jos olet tehnyt parhaasi, et ehkä enää voi muuta, paitsi kysellä arkineuvoja perhearkeen muilta, ja koettaa järjestää teille kolmelle jotain kivaa vapaa-aikka yhdessä. Kuulostaa, että ehkä olet paljon poissa, kun opiskelet työn lisäksi, poissaolosi toki vaimolle raskasta voi olla. Koeta käyttää kaikki mahdollinen vapaa perheen kanssa.
Voit myös jämäköityä. Se tarkoittaa, ei riitelyä, mutta sitä, että kaikkia kiukunpuuskia ei pidä sietää ja myötäillä, sano ei ja pidä pääsi, silloin, kun toinen tuittuilee typeryyksiä. Sen voi tehdä, jämäkästi, ilman vihaa. Jos vaimo käy päälle, poistu heti, ulos tai parvekkeelle, heti. Kerro että lähdet ulkojäähylle, että palaa xx ajan kuluttua, sitten ovi kiinni. Palaa, kun lupasit. Tee näin, aina, aina, kun yrittää käydä päälle. Ota lapsi mukaasi, jos voit. Päälle käyminen on huono merkki, tapa, joka opitaan usein lapsena/perheessä tai nuoren/huonossa seurassa, se viittaa, että menneessä ei kaikki ole ollut ok. Ehkä http://www.lyomatonlinja.fi osaisi auttaa sinua, mitä tehdä, sillä naisenkin päälle käyminen on tuomittavaa väkivaltaa, joka pitäisi saada poikki.
Kaikista tärkein asia. Lapsi menee kaiken edelle. Et voi luottaa vaimoosi, niin kauan kun hän on tasapainoton, et siihen, että lapsi hänen kanssaan olisi turvassa. Sori, mutta tässä asiassa sulla pitää nyt olla silmät edessä ja takana. Lapsen vuoksi, harkitse ero tarkasti, juuri nyt et voi, jos äiti ei itse halua erota ja jättää lasta sinulle. Käytännön asioissa, joissa lapsen kaltoinkohtelua näet, kysy aina, aina, neuvoa ed. keskustelusivuilla, toisilta vanhemmilta. Sen lisäksi, älä luota jokaisen anonyymin neuvoon, ole yhteydessä johonkin perheellisten tukinumeroon, ennen kuin ryhdyt mihinkään.
Jaksamista, tsemppiä, mulla ei ole omia lapsia ja olen eronnut, joten sun tilanne ei oll mulle kauhean tuttu. Nämä tuli mieleen. Jaksat, mies, varmasti jaksat, kun katsot sitä pikku hymyilijää.
Kiitos vastauksista!
Olen puhunut ammattilaisille, myös neuvolassa. Ei apua.
Vaimoni on tosiaan paljon yksin, mutta hänellä olisi mahdollisuus olla sosiaalisempi jos uskaltaisi. Olen kannustanut. Syyttää minua siitä, ettei jaksa enää harrastaa liikuntaa, koska minä viihdyn sisällä. Että ennen minua hän oli aktiivisempi ja minä häntä lannistan alitajuisesti.
Hän kertoi haluavan jatkaa aviota kanssani. Mutta romantiikkaan tai seksiin hän ei kohdallanu uskon. Minusta hän haluaa turvan ja seuraa. Minusta tämä ei tunnu oikealta avioliitolta, vaan kaverisuhteelta. Itseasiassa niin vaimostanikin, mutta häntä se ei kai haittaa.
Minä kuitenkin haluaisin oikean vaimon, joka myös ihailee ja haluaa olla lähellä minua. Kaipaan romanttista enkä platonista rakkautta. Lisäksi olen kristitty, mutta näitä arvoja en saa tai pääse jakamaan ei-uskovan vaimoni kanssa.
Lapseni on kovin kiintynyt äitiinsä ja vaimoni on kyllä hyvä äiti. En usko että satuttaisi lasta, ellei sitten masennu selvästi. Pitää seurata. Lapseni on tärkein.
Hei Martinyymi,
Katson, että sinä olet liian lähellä antaaksi kumppanillesi neuvoja, jotka hän voi ottaa vastaan. Mielestäni merkittävät muutokset ja syväoppiminen tapahtuu itseoivallusten kautta. Voit miettiä että voitko siinä auttaa kumppaniasi. Eniten voit vaikuttaa itseesi ja meillä kaikilla on varmasti oppimista itsensä rakastamisessa. Uskon että parhaan tuloksen saat keskittymällä itseesi ja opettelet rakastamaan itseäsi. Se ei ole helppoa - mutta askel kerrallaan. Sitä kautta voit myöhemmin tehdä selkeät rajat mitä siedät ja mitä haluat elämältäsi. Toinen yleensä muuttuu kun itse muutut. Muutos voi johtaa suhteen parantumiseen tai loppumiseen. Tsemppiä ja voimia.
Hei Martinyymi!
älä hylkää vaimoasi. Kerronpahan jotakin omasta lapsuudestani. Äiti hakkasi minua kun olin pieni. Se ei ollut sellaista järkevää kurittamista, vaan päämäärätöntä ja arvaamatonta, äitini heittopussina olemista. Se loppui vasta kun täytin 12 v. ja uskalsin ruveta laittamaan äidilleni vastaan.
Muistini mukaan äiti ei uskaltanut hakata minua isän ollessa kotona, vaan enempi sitä tapahtui kahden kesken ollessa. Äiti oli vuosia masentunut tajuamatta sitä itse. Vasta itsemurhayritys minun ollessa alakouluikäinen sai hänet itsensä ja muut tajuamaan hänen olevan masentunut. Hän sai hoitoa masennukseensa, ja toipui kai jotenkin. Siitä alkoi kuitenkin vuosien avioerolla uhkailu.
Koin isäni länäolon turvana. Mietin nuoruudessani mitä elämä olisi ollut kahdestaan hyvin epävakaan äidin kanssa? Luulen, että se olisi ollut hyvin turvatonta. Äidillä itsellään oli hyvin vaikea lapsuus, jossa oli paljon hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Oma äiti ei parempaan suoritukseen pystynyt. Olen koittanut antaa aikuisiällä näitä anteeksi, vaikka se tuntuu olevan elämän mittainen työ.
Perusviestini on sinulle, että älä hylkää vaimoasi. Etsi rukouksessa johdatusta Jumalalta oikeanlaiseen suhtautumiseen. Voimia raskaaseen tilanteeseen. 🙂👍