Tarraudun avomieheeni
Minun tarinani masennuksesta, yksinäisyyden pelosta, ahdistuksesta..
Olen tullut aiemmissa suhteissa petetyksi ja rumasti jätetyksi. Nyt kuitenkin tuntuu aurinko paistavan risukasaani ja olen löytänyt hienon miehen rinnalleni. Ongelma on kuitenkin se, että aiemmista suhteista on jäänyt pahat arvet ja olen epäluuloinen. Puhumme reilusti mieheni kanssa menneisyydestä, joten tiedän hänen nuorena seikkailleen naisten kanssa. Ennen mun tapaamistani hän oli päättänyt muuttaa elämäntyyliään, koska ei enää jaksanut vanhaa tyyliä. Olen kiitollinen, että hän on reilusti kertonut seikkailuistaan, mutta nyt vaivaa, että entä jos hän haluaakin palata takaisin vanhaan tyyliin? Olemme olleet vuoden yhdessä, reilun puoli vuotta kihloissakin ja yhdessäkin asuneet useamman kuukauden. (Nopea toiminta on miehen puolelta lähtöisin)
Olen todella mustasukkainen avomieheni tyttöpuoleisista kavereista. Tulee heti pelko, että nyt se heittää mut pellolle ja lähtee seikkailuun. Olen todella ahdistunut ajatuksista ja ikävä kyllä se purkautuu miestäni kohtaan kiukutteluna. Pelkään kiukutteluni ajavan hänet toisen naisen syliin tai jättämään mut. Tunteitteni myllerrys on siis loputon oravanpyörä. Avomieheni ei ole antanut syytä olla mustasukkainen vaan kaikki johtuu menneisyydestäni, jonka olen hänelle kertonut. Hän rakastaa mua ja huolehtii mun turvallisuudesta. Hän elättää mua tällä hetkellä työttömyyteni takia. Irtisanouduin työstäni pomoni käytöksen takia. Olin työssäni ahdistunut, henkisesti aivan lopussa. Töistä kotiin tullessa melkein aina tuli itku. Illalla nukkumaan mennessä toivoin, etten heräisi enää seuraavaan aamuun. Mieheni siis hyväksyy mut näin ja tietää myöskin mun sairastaneen masennusta neljä vuotta sitten. Siis kaikinpuolin ihana mies. Ainoa huonopuoli on hänen työnsä, joka pitää meidät erossa viisi päivää viikossa.
Erossa oleminen tietysti aiheuttaa ikävää, mikä myöskin saa mut kiukuttelemaan. Valitettavasti riidoissa todella usein uhkaan erolla, mikä on todella tyhmää. En todellakaan halua lähteä. Viimeksi kun riitelimme ja uhkasin lähteväni pois sain mieheni itkemään, mikä todella näytti hänen rakkautensa. Olin todella pahoillani sanomisistani ja saimme sovittua riidan ja lupasin, etten enää ikinä uhkaa lähteväni. On todella syyllinen olo noista sanoista. Haluaisin olla kokoajan hänen kanssaan,kaipaan kokoajan ja vaan odotan hänen kotiin tuloa. Yksinäisyys on niin ahdistavaa.
Aiheutan itselleni siis kokoajan pahaamieltä lisäämällä pelkojani kiukuttelemalla. Huoh.. Pelkään menettäväni tän hyvän miehen, hyvän tulevaisuuden.
Niinpä, menneisyyden taakkoja kannamme mukanamme, ehkä turhaan.
Sinun olisi nyt hyvä "kouluttaa" itseäsi ymmärtämään, ettei kaikki miehet ole samanlaisia limanuljaskoita, joita tiellesi on aiemmin sattunut, ei kaikki vaihda naista melkein yhtä tiheään kuin paitaa.
Sinun itsetuntosi on kokenut liian monta pudotusta aiemmin ja et millään voi uskoa, että joku sinusta vois välittää oikein todella ja vain sinusta. luulen, että ajattelet, joka toinen vastaan tuleva nainen on kauniinpi, parempi, haluttavampi, mukavempi jne. kuin sinä, mutta oletkos ajatellut, ettei heistä kukaan ole sinä...en minäkään itseeni rakastuis jos mies olisin, tuskin katsoisinkaan...mutta nämä asiat on niitä joita ei voi järjellä käsitellä, katso ympärillesi, näet mitä ihmeellisempiä pariyhdistelmiä, joita ihmettelet itsekkin.
Minä toivon, että löydät itsellesi jotain tekemistä niiksi päiviksi, jolloin mies on töissä, vaikka jotain vapaehtoishommaa, tai harrastusta.
Tee itsellesi selväksi, että miehesi on elänyt ns hurjan nuoruuden ja hänen ei enää tarvitse enää huidella maailman turuilla ja toreilla, kun sieltä ei mitään pysyvää ja kestävää ole löytynyt, ehkäpä se löytyi sinun luotasi.
Kiitos kauniista kirjoituksesta! 🙂
Olen koittanut "takoa" päähäni järkeä, ettei koko elämää voi elää pelossa siitä, että toinen jättää tai haluaakin toisen. Pakko luottaa toiseen vain. Suhteen voi pilata ihan epäillyilläkin.
Tekemistä on vaikea keksiä, kun olen saamaton, alakuloinen tekemään mitään. Mielialani heittelee todella paljon. Välillä olen ylienerginen ja siivoa pilkun tarkasti, mutta yleensä vain olen masistelen..
Todentotta. Yritä nauttia miehestäsi ja yhteisestä ajasta. Kukaan ei voi tietää, kestääkö onni, mutta siitä täytyy ehdottomasti nauttia kun sitä kestää!
Ja kun näin teet, jos joskus suhde päättyisikin, sinä olet ainakin ollut onnellinen ja saanut elää nuo upeat hetket. Ja kuulostaa siltä, että miehesi rakastaa sinua hyvin paljon, joten saanet elää hänen kanssaan vastakin!
Lopeta miehesi kiusaaminen ja ahdistelu - tiedän miten vaikeaa on kun on mustasukkainen olo ja vielä masentaa. Mutta sinun on luotettava häneen. Sinun on luotettava itseesikin - pystyt hyväksymään naispuoliset kaverit, ja myös hän näkee ja ihailee sinussa tätä puolta. Että hyväksyt hänen läheiset ihmisensä. Miehelle tulee varmasti olo, että hänen on tehtävä pian "valinta" joko sinä tai kaverit, että ette voi olla samassa tilassa. Siinä vaiheessa liikutaan ikävillä vesillä. Älä aiheuta sellaista tilannetta, et voi oikeastaan "voittaa".
Olisiko mahdollista keksiä jotain uutta harrastusta? Et funtsisi liikaa näitä asioita, ja kaataisi pahaa oloa liikaa miehen niskaan. Tottakai hänen on tuettava, mutta liika on liikaa, jos niikseen tulee.
Tämän koko kirjoituksen tarkoitus oli kertoa sinulle, että anna miehellesi myös tilaa, hän kyllä rakastaa sinua, vaikkette olekaan koko ajan yhdessä.
Mitä mieltä on olla koko ajan yhdessä, jos ei ehdi tulla ikävä? Mieti asiaa näin: kun on ollut poissa, on ihanaa tulla takaisin, JOS varsinkin vastassa odottaa hyväntuulinen ja ikävää potenut (ei kiukutteleva) ihminen. Silloin kotiin on ihana palata!
Nauti tästä hetkestä. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. On vain menneisyys, jossa oli onnellisuus. Nyt se on poissa..