Heippa

En ensinnäkään halua neuvoa mitään, jokainen vetää omat johtopäätöksensä, enkä myöskään loukata, mutta kieltämättä miehesi käyttäytyminen on todella epäkypsää ja lapsellista, oli hän sitten miten ihana tahansa. Olet ehkä aluksi järkyttynyt ja shokissa, koska olet vielä todella rakastunut, mutta se menee kyllä ohi - se huuma. Sun ei ehkä kannata miettiä hänen lähtökohtiaan, vaan omia lähtökohtia, mitä itse haluat suhteelta, millaista käyttäytymistä hyväksyt toiselta ja mitä et, itse pitää ne rajat asettaa, ne ovat aina henkilökohtaiset, kun itse tuntee itsensä parhaiten. Vaikuttaa myös siltä, että tuo miehesi saattaisi olla koukussa näihin nettitreffeihin, sieltähän löytyy pilvin pimein naisia ja miehiäkin. Ja hän näyttää tarvitsevan itsetunnon pönkittäjiksi muita naisia, huomionkipeä, suosionhaluinen, vaikka ilmeisesti saa sinultakin riittävästi huomiota. Yksi asia on varma, vika ei ole sinussa, vaan näitten juttujen tekijässä. Yksi vaihtoehto on tietysti laittaa kova kovaa vasten, sunhan elämästä on kysymys, on hyvin vaikea elää epätietoisuudessa. Eikä krokotiilikyynelten pitäisi antaa hämätä, lapsethan itkee, kun jää itseteosta kiinni, ei aikuiset ihmiset. Aikuinen kuitenkin tietää mitä tekee, ja on siitä vastuussa myös läheisilleen. Jos miehen käytös loukkaa sinua, eikö se pitäisi sanoa suoraan, ja myöskin se, ettei moista käytöstä hyväksy. Joillakin ihmisillä on sitä paitsi taipumus pyydellä samoja asioita toistuvasti anteeksi, ja ne tekokyyneleet, jotkut hallitsee nekin taitavasti. Miehelle sanoisin itse vastaavassa tilanteessa, että grow up, kasva vähän, teini-ikäisten puuhaa pyöriä netissä iskemässä naisia varsinkin kun on jo parisuhteessa. Tietysti ketään ei voi omistaa, ja jos kestää miehen temput, on oma valinta jäädä suhteeseen, kuitenkin teillä muuten näkyi synkkaavan. Ei ole sinun häpeä mitä mies puuhastelee, vaan hänen oma häpeänsä, maksumies on hän, et sinä - loppupeleissä. Tsemppiä 🙂👍

Kiitos Kikax vastauksestasi🙂

Sanoin miehelle, että kuvittelin kaiken haihattelun olevan jo ohi tässä iässä, hän on 6 vuotta minua vanhempi. Rakastunut olen kyllä edelleenkin, mutta jollain tavalla olen tottunut aina olemaan jalat maassa. Tässäkin tapauksessa olen huolehtinut, etten taloudellisesti häviä mitään, minä omistan ihan kaiken, hän jää puille paljaille, jos ero tulee, menettää mm. lapsuudenkotinsa. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, että hän pilaa mitättömillä (?) jutuilla oman elämänsä!!! En suinkaan ole mikään huijari, vaan olen auttanut hänet taludellisesti uuteen elämään. Tarkemmin en voi kertoa.
Ihan alusta asti tein selväksi, että minun periaatteista tärkein on olla yhden miehen nainen ja haluan olla ainut nainen miehelleni! Ja rehellisyys ja avoimuus ovat minulle itsestäänselvyys!
Nettitreffipalstalla mies ei enää todennäköisesti käy, sain sen selville kun viestailtiin se viikko. Arvatkaa miltä tuntui, kun viesti tuli siihen salaiseen puhelimeen😭 joka kerta lyönti osui suoraan sydämeen☹️ Kysyin häneltä, että onko vapaa, etten halua viedä kenenkään omaa, hän vastasi: "en ole ihan vapaa (seurustelen), mutta vaikeaa." Kysyin sitten mikä suhteessa sitten mättää, vastaus. "kylmyys ja onnellisuus". Ja samaan aikaan seksielämämme oli tosi aktiivista ja muutenkin suukottelimme ja halasimme, en huomannut miehestä mitään erilaista suhtautumisessa minuun. Tota "onnellisuutta" koitin kysellä miten se voi "mättää", mutten saanut mitään vastausta!
Tiedän, että mies on saanut lähiaikoina aikamoisen kolahduksen ja ilmiselvästi kärsii tekosistaan. Olen ajatellut, että annan vielä mahdollisuuden, seuraavaa kertaa en todellakaan pysty nielemään☹️
En vain vielä ole valmis päästämään irti!

Tuosta edellisestä viestistä sai helposti sen käsityksen, että asia on käsitelty lopullisesti. Tilanne on kuitenkin sellainen, että itselläni mielialat vaihtelee laidasta laitaan, välillä tuntuu, että ei jaksa enää☹️ Viimeset pari päivää ovat olleet yhtä tuskaa! Eilen illalla sitten aloin vaan itkemään ja mies kyseli, mikä on. Kun kerroin, etten pääse hänen tekosistaan ainakaan yksin ylitse, jos en voi edes hänelle kertoa, HÄN raivostui, otti kiväärin ja sulkeutui autotalliin☹️ Mielestäni erittäin typerää ja epäaikuismaista käytöstä, sanoinkin sen hänelle!! Aamulla pyysi anteeksi omaa käytöstään. Minun mielestä me ei kyllä selvitä tästä ilman ammattiapua ja nimenomaan yhdessä käyntejä jossain keskustelemassa. Kun vain tietäisin miten saan hänet mukaan, yrittänyt olen.
Toivottavasti ei ollut kovin sekavasti kirjotettu, olen tällä hetkellä lopen väsynyt, töihin piti lähteä, vaikkei paljoa tullut nukuttua☹️
Mikä avuksi?

Kirjoitin olevinaan tähän ketjuun vastauksen, mutta se tulikin omaksi viestikseen. Tällainen se oli:

Mistä tunnistit edellisen miehesi narsistiset piirteet? Mitä ne olivat?
Ajattelitko tämän miehen kohdalla: "Tää on jo liian hyvää ollakseen totta!" ? - Onko se ollut totta, tullut todeksi, mitä kaikkea koit saavasi?

Olen surullinen puolestasi - olen joskus kokenut samantapaista. Se mies oli vain sellainen - tarvitsi jatkuvaa ihailua monelta taholta - useampia naisia, joiden kanssa pelehtiä. Aikuiseksi kasvaminen olisi ollut tylsää.. Olisi pitänyt osata rakastaa yhtä - monen naisen huomiossa kylpemisen sijaan..
En tiedä, onko sinun miehesi sellainen. Mutta tuo, mitä kuvasit, ei kovin hyvältä tiedätkö kuulostanut. Vai mitä ajattelet itse?

itseä etsimässä
Kysyit ex-mieheni narsistisista piirteistä. Elämä oli yhtä tuskaa koko pitkän liiton ajan (tietenkin välissä oli hyviäkin hetkiä, muutenhan en olisi jaksanut näin kauan). Jos olisin ollut vastaamassa tähän kysymykseen vaikka vuosi sitten, vastaus olisi tullut heti ja runsaana, nyt minun on pitänyt miettiä asioita, tämä mielestäni kertoo sen, että olen pystynyt käsittelemään asian aika tarkkaan🙂
Niin niistä piirteistä: ex-mies oli tarvittaessa aivan loistava keskustelija ja antoi aina ihmisille selväksi sen kuinka hyvä aviomies hän onkaan, kieltämättä hänellä oli erittäin hyviä ajatuksia ja muut naiset kattelivat kateellisina kuinka huomaavainen ja puolisoa ajatteleva hän on😀 Todellisuus vain oli jotain aivan muuta: häneltä puuttui täysin kyky ajatella empaattisesti toista ihmistä kohtaan, ei edes omia lapsiaan - vanhin lapsistani kertoi avioeromme jälkeen kuinka isä oli sanonut hänelle olevansa kateellinen lapsilleen, kun heillä on niin hyvin asiat!!! Minä olin perheessämme se paremmin koulutettu ja aina sain kuulla kuinka minä osasin ja olin hyvä kaikessa (pohjimmiltaan ei kuitenkaan tarkoittanut sitä); siksi varmaan minua piti alistaa kaikilla mahdollisilla keinoin, uhmaa ja uhkailua kaikin tavoin. Olin siihen aikaan kun lapset olivat pieniä, hyvin yksinäinen ja häpesin, sillä itsehän olin puolisoni valinnut... ja samalla kaikesta vastuussa☹️ Ainoastaan hänellä oli omaa rahaa, hän harrasti ja vaati, että koko perhe on auttamassa hänen harrastustaan, pelkäsin häntä ihan oikeasti monta monta vuotta, kuvittelin kuolevani omaan sänkyyn veitseniskuun😞 90-luvun loppupuolella sairastuin vakavaan masennukseen, siitä selvittyäni aloin pikkuhiljaa ottamaan omaa aikaa ja tavallaan aloitin eroprosessin. Siksi olen selvinnyt varsinaisesta erovaiheesta helpommalla kuin osasin kuvitellakaan.

Kun olen elämässäni kokenut melkein kaiken mahdollisen, en tämänhetkisten vaikeuksien vuoksi ole paljoa hätkähtänyt, tää ei oikeestaan tunnu miltään entiseen elämään verrattuna. Minulla on kuiteskin nyt rakastava ja hellä avopuoliso, aika näyttää miten nämä meidän tilanteet ovat vaikuttaneet meidän suhteeseen. Avomieheni ei ole kuiteskaan koskaan uhannut tai syyttänyt tai edes moittinut minua mistään, itelleen ilmeisesti vain on ollut niin älyttömän vihainen tekosistaan. En kuitenkaan tarkoita sitä, että asian voi heittää pois mielestä ja silittää päätä!! Silmät aion pitää avoinna koko ajan, ja täytyy myöntää, en luota tällä hetkellä, koko ajan pientä epäilyä☹️