Kirjoittelin asiasta jo hieman nuorten foorumilla, mutta aattelin tän paikan olevan ehkä parempi kysellä neuvoa kun perheasiasta on kuitenkin kyse.

Isäni on ollut koko lapsuusaikani ailahtelevainen ja äkkipikainen ihminen. Aina kiukkuinen ja huutamassa. Haukkunut minua ja veljeäni. Minä ja veljeni olemme olleet molemmat koko peruskoulu ajan koulukiusattuja, koska meillä ei ollut luonnetta eikä voimia sanoa kenellekään vastaan. Kotona unettomat yöt ja koulussa kiusaaminen vei voimamme. Ei jaksanut taistella vastaan

Alkoholi on myös tälle sankarille maistunut hyvin.. Kun olin 8-9 vuotias, äitini petti isää ja tämä laukaisi isässä fyysisen väkivallan henkisen paskan lisäksi. Fyysinen kohdistui äitiin, mutta jouduimme silti veljeni kanssa tulilinjalle. Tai siis minä jouduin, minähän siihen väliin menin, kirjaimellisesti. Kerran hän työnsi minut naulakkoa päin, mutta se on ainut fyysinen kohtaaminen.

Yläasteella sairastuin syöpään, ja jollain tavalla se aika kun sairaalassa vietin, kasvatti minua paljon. Aloin pistämään isälle vastaan, ja sanoin asioita niinkuin ajattelin. Elämästä tuli enemmän helvettiä, koska sehän ei tälle narsistiselle sialle kelvannut että häntä ei enää totellakkaan.

6 vuotta sitten heinäkuussa isäni löi äitiäni viimeisen kerran. Isä oli selkeästi tappo aikeissa, ja kaatokännissä. Äiti karkasi läheiselle huoltoasemalle, ja parin tunnin jälkeen sain hänet (tekstarein) vakuutettua siitä, että soittaisi poliiseille. Istuin sen ajan keittiön pöydän vieressä juttelemassa isäni kanssa, ja kuuntelemassa miten hän tunkisi käsissä pitelemänsä keittiöveitsen äitiin ja tappaisi tämän. Lähti onneksi suosiolla kun poliisit tulivat.

Isäni piti minulle mykkäkoulua kuukausia tämän jälkeen, joka sopi minulle vallan mainiosti. Ainut vain, että hänen kanssaan piti vielä asua. Nyt en ole viime huhtikuun jälkeen enää kotona asunut, vaan poikaystävällä punkannut ja nyt ollut 5kk vaihdossa ulkomailla.. Olemme vuokranneet yhteisen asunnon ja aion jättää kaiken menneisyyden taakseni, mitä isäni kanssa on. Aion mennä terapiaan kun pääsen Suomeen ensi viikon jälkeen. Kun saan tavarani ulos porukoiltani, aion sanoa isälle adios persläpi, emme tapaa enää..

NYT päästään siihen itse asiaan, kun olen asiaa pohjustanut. Tahdon erota isästäni, en halua häntä elämääni, mutta en myöskään halua pikkuveljeni ja äitini kärsivän. Haluan pitää äitini ja pikkuveljeni vielä elämässäni. Veljeni on minulle tärkeintä. Isäni taas… Minun on pakko päästä hänestä eroon, ihan oman mielenterveyteni vuoksi, en sitä kestä enää. Olen masentunut ja kärsin lukemattomista oireista itsetuhoisuudesta unettomuuteen jnejne.

Miten tehdä pesäero omaan isään ilman että kukaan joutuu tulilinjalle? Isäni nyt saa tappaa itsensä jos tykkää, ei kiinnosta pätkän vertaa se mies.