et ole pelkuri, et uhrautuja, et syyllinen - olet taistelija ja nostan sinulle hattua ja korkealle, miehesi on käyttäytynyt sinua kohtaa törkeästi (narsisti) ja silti olet valmis aloittamaan alusta, nollaamaan tilanteen, olet hyvä ihminen.
Suosittelen teille avioliittoleiriä lämpimästi, esim. solmuja suhteessa kurssia.
Myös parisuhde terapia jonkin hyvän tahon järjestämänä olisi ok, niitähän järjestävät mielenterveyseurat ja seurakunnat, jos vain rohkeutta löytyy, suosittelen seurakunnan terapiaa jos teiltäpäin moinen löytyy, pikkupaikoissa noita terapioita ei ole.

Mutta yrittäkää kaikkenne, yritä myös saada miehesi tajuamaan, että tämä on viimeinen tilaisuus, sen jälkeen ero on totta.

Voimia sinulle.

Heippa
Niin kun luin sinun juttuasi niin siinä oli kyllä iloa ja surua.
Mut kyllähän sitä pystyy jatkamaan ja vähän niin kuin puhtaalta pöydältä
mutta nyt ennen kaikkea on tärkeätä että puhutte,puhutte ja puhutte kaikki asiat
mitkä mieltä vaivaa ja askarruttaa.
Mutta noi pettämiset henkiset kuin fyysiset väkivallat jättää varmasti
merkkinsä elämään.
Mutta kumpaakaan ei saa enää sattua parisuhteessa se sopikaa.
Eikä ne kuulu onnelliseen parisuhteeseen.
Ei sinun tarvitse muuttua eikä miellyttää toista vaan pidät oman näkemykset,asiat,
jne sillä toinen pitää hyväksyä sellaisena kuin on.
Kannattasko viellä harkita että kävisitte yhdessä ammattiauttajan luona???
minä niin toivon että te voisitte elää onnellisesti loppuelämän ja väitän että
kaksi ihmistä voi elää onnellisena mutta vaatii kummaltakin yhteistä halua ja tahtoa.
Kaunista kevättä sinulle

Kiitos vastanneille! Sain paljon voimia. On se vaan ihmeellistä, että kun voi jakaa murheitaan, niin ne todellakin pienenee.. Tai saa jotenkin inhimillisemmän muodon!
Minua mietityttää, että voiko puolisoni muuttua. Voiko ihminen joka lyö, olla lyömättä? voiko ihminen jonka moraali lupaa pettää, olla pettämättä? Tai ihminen joka on hallinnut pelolla, olla käytttämättä henkistä väkivaltaa? Siis onko suhteellamme tulevaisuutta? Jotenkin lapsellisella tavalla haluan uskoa niin. Aika näyttää onnistuimmeko..
Olenko toiminut oiken pyytäessäni häntä unohtamaan ystävänsä jolta hän sai tukea omaan käytökseensä ja omille toimille? Yhteisen tuttavamme, joka on osottautunut todella sairaaksi ihmiseksi. Tämä ihminen kannusti miestäni olemaan "oma itsensä" ja toimimaan haluamansa tavalla, ja jopa toivoi eroamme. Hänen mielestään ihmisen ei tarvitse kantaa vastuuta teoistaan vaan aloittaa uusi elämä ja unohtaa menneet! Ja tätä ihmistä minä jaksoin kuunnella monta vuotta, tukea hänen kriiseissään..oli sitten yö tai päivä, kiire tai vapaaata, olen niin pettynyt ja kaduttaa.
Olenko väärässä ja toivonko jotain ihan utopista, kun odotan mieheltäni katumusta ja hyvitystä? Tahtoisin hänen näin osoitavan minulle, että muutos on tapahtunut, En edes oikein tiedä mitä odotan.. Varmaankin jotain pieniä huomionosoituksia, hellyyttä tai että joskus menisin hänen tarpeidensa edelle!! Siis nyt tiedän, mitä odotan!!!
Olemme saaneet apua tahoillamme ja nyt odotamme pääsyä perheterapeutille.
Toivon saavamme heiltä työkaluja arkeen.
Koen kirjoittamisen erittäin tärkeäksi työkaluksi itselleni. Jo silloin kun kriisi oli kuumimillaan, kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Se on hyvä tapa saada etäisyytä asiaan ja kun asia on kirjoitettu, vaikka vain itselleni, asia saa uusia näkökulmia.. Suosittelen kaikille! Itse vielä poltan kirjeeni kun asia on hoidossa tai hoidettu, sekin helpottaa!
Vaikka nyt olenkin hämilläni ja surullinen, jaksan jo uskoa huomiseen. Uskon elämän kantavan.. Olen sen velkaa lapsilleni! Selviän tästä, nousen vielä vahvempana ja viisaampana ihmisenä..
Tsemppiä kaikille ja voimia tähän päivään, meidän täytyy selvitä vain tästä hetkestä, tehdään se hymyillen maksasta saakka!

Sinä et ole syyllinen, mutta syyllistetty.
Lähde tähän uuteen alkuun avoimin silmin, näe selkeästi ja älä minkään tunteen varjolla peitä itseltäsi tosiasioita.
Miehen on tultava puolitiehen vastaan, hänenkin on muutettava itseään ja käyttäytymistään, eikä jatkettava tuosta vaan, entiset synnit anteeksi saaneena, kohti uusia, anteeksianto automaatiksi älä ala.
Oletko puhunut näitä ongelmista sukulaisille ja ystävillesi? Jos näitä asioita paljastuu lähipiirille, niin se voi hiukan hillitä leimahduksia.
Toivon teidän onnistuvan, mutta se vaatii paljon. Omien kokemusten perustellla narsisitinen häijy, omia polkujaan kulkeva ihminen jaksaa, korkeintaan noin kaksi kuukautta, leikkiä kotia ja näytellä, "voi p-le, kun meillä menee nyt hyvin".
Ei ole yksistään sinun asiasi pönkittää tätä suhdetta, vaan miehenkin on osallistuttava näihin talkoisiin, pyyteettömästi.
Jos tänmä ei toimi, niin sinä varmasti tiedät, miten toimia, ihmisen on vain katsottava kaikki niin viimeiseen tappiin, ettei tarvitse katua.

Hei!
Haluaisin tietää olenko naimissa narsistin kanssa? kuka on narsisti?
Hän kun syyttää minua narsistiksi.. Olen vienyt häneltä kaiken, ystävät, rahat, vapauden ja ennen kaikkea itsenäisyyden. Olenko siis pahis, narsisti? vai onko käsite narsisti muotia, koska meissä kaikissa asuu jonkin asteinen narsisti, onko vain helppoa diagnoisoida nasistiksi.. näitä mietin.
Osuit aika oikeaan sen kahden kuukauden kanssa... Kaikki jo käsitellyt asiat ja pahat olot nousee suunnilleen sen aikavälin jälkeen taas esiin. PELOTTAVAA.
Osumatkin ovat entistä tarkempia ja henkinen väkivalta tarkempaa, rivien välistä luettavaa ja jopa taidetta!
Miten selviän? voiko tästä selvitä? En haluaisi enää kuluttaa elämää turhaan, haluaisin päästä jo eteenpäin!
Suuni on aikalailla suljettu, hän kyllä neuvoo puhumaan ystävieni kanssa, mutta kun puhun ja se tulee ilmi, hän kyseenalaistaa asia, miksi vielä oli tarvetta jauhaa.. Ja möksähtää. Enkä haluaisi hänelle pahaa mieltä, enkä loukta häntä. Sen tiedän, että jos jollekin kertoisin kaiken, mieheni istuisi jo linnassa.
Kauheaa tekstiä, silti jokin minussa haluaa jatkaa... haavelen varmaan. Mutta kyllähän me kaikki teemme virheitä, kaikilla tulee olla uusi mahdollisuus. Miehellänikin. Jos tätä mahdollisuutta ei käytetä viisaasti, ovat mahdollisuudet menneet, olen silloin valmis aloittamaan uuden elämän ilman häntä. Tai en todellakaan valmis!!!!!!!!! Mutta sen teen.

Narsisti on nykyajan ilmiö, kuten masennuskin, ehkä on saatu nimi jollekkin, mille ei ole selitystä, joka ei ole käsin kosketeltavaa.
Narsistisiä ollaan jokainen, jotenkin, onko se sitten narsisimia, jos joku on v-mainen luonteeltaan, jotenkin kieroon kasvanut, tai muuten häijy. Maailman sivuhan näitä on ollut ja varmasti tulee olemaankin.
On ollut akkoja, jotka ovat pitäneet ukkoaan kurissa ja nuhteessa tossun alla ja ukkoja, joiden akka on lentänyt pihalle, kun herra ja ylhäisyys on antanut lentoa.
Mutta kuka on narsisti ja oletko narsistin kanssa naimisissa on arvoitus. Jos narsistilta kysytään tai hänen hännystelijöiltään, onko hän narsisti, niin ei varmasti vaan kysyjä on.
Sanoisin näin, jos sinua hiukankaan epäilyttää miehen motivaatiot tässä, uudessa alussa, niin ole ainakin varovainen, jos yhteen muutatte.
Niitä on paljon miehiä, jotka istuisi linnassa, jos vaimot avaisi suunsa, mutta miksi kukaan ei uskalla??? Kosto voi olla kamala.
Kokemuksen äänellä minäkin puhun ja siunaan itseni, kohdaltani se kaikki on ohitse, mutta kauan sitä kestikin, liian kauan.

Rankkoja hetkiä takana..
Romahdin täysin ja tuntuu kuin palapelini olisi hajonnut melkein alkutekijöihin. Mieheni soitti reissusta ja kertoi hieman miettineensä.. Oli herra ollut päivän pari kotona ja tullut siihen tulokseen, etten ollut vkl aikana käyttäytynyt häntä kohtaa "viehättävästi"??? Ja olin ollut kuulemma etäinen ja "luotaantyöntävä"???? Miksi herra ei puhu asiaa kasvotusten vaan huutelee kyliltä?
Olin kyllä pihahommissa, meikittä ja onnellinen! En passannut ja paaponut, mieheni viihtyi leijonien ääressä koko vkln.
En vietellyt, eikä hänkään. Olisi voinut luulla että kaikilla oli tasaisen rauhallista ja mukavaa omaa aikaa. Mutta ei, jokin tekosyy hänen täytyy saada, vihata ja raivota. Miksi mieheni on niin vihainen ja raivo? Miksi pitää aina pilata kaikki? Miksi pitää tuhota jo rakennettua ja kasattua?
Miksi hän haluaa hallita pelolla perhettään? Onko se ainut tapa hallita kauempaa perhettään ja vaimoaan?
Kun sitten päivän päästä olin saanut kasattua itseäni sen verran, että otin asian puheeksi, herra tuli aivan hysteeriseksi! Oltiin taas alkutekijöissä, hänen ei enää tarvi kuunnella, hänelle ei puhuta "tuohon sävyyn" (totuus suoraan). Hän pistää pisteen tarinalle, jos koitan kertoa miltä hänen käytös tuntui. Lisäksi herra leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, ei vastaa viesteihin ja puheluihin. Olemme sopineet että näin ei toimita kahdesta syystä; kotona on saattanut sattua jotain vakavaa ja luottamuksen paluttamiseksi molemmat pitävät toisiaan ajantasalla.
Kerroin hänelle puhelimessa kuinka tärkeänä pidän että molempien, koko perheen tulee saada päästää höyryt pihalle pelkäämättä. Varmasti kaikilla on tapahtuneen johdosta välillä paha olo ja täytyy saada puhua! Minusta syyllistämiseen ei ole tarvetta, on vain tarve päästä tilanteesta pois! Puhua jos tarvetta, olla hiljaa jos ei jaksa puhua. Kaikille tunteille täytyy tilaa. Kukaan ei voi määrätä missä ajassa tai miten tuskasta pääsee pois!
Mielestäni olen tehnyt asian helpoksi, ei syyllistä vaan kaikki yhteen puhalten kohti uusia tuulia. Kohta olen niin väsynyt ja vihainen, että taidan pistää syyllisen syyllisen paikalle, vastaamaan teoistaan! Minä en lyönyt, minä en pettänyt, minä en uhkaile ja kiristä! Mutta kohta alan syyllistämään, kohta halua kostaa, mittani tulee pian täyteen, alan lapselliseksi ja ilkeeksi!
Mistä mieheni käytös johtuu? Onko väsynyt korjaamaan? Onko hänellä paha olla tapahtuneesta? Syyllisyys? Vai onko hänellä puhumattomia asioita, salaisuuksi vielä lisää? Vai meinikö hänkin rikki?
Onko kenelläkään kokemuksia asiasta? Haluaisin ymmärtää, mutta kun en vain ymmärrä, enkä saa selitystä enkä vastausta häneltä. En ainakaan riittävää. Tällä hetkellä KAIKKI on minun syytä, olen "sairas ja mustasukkainen"