Olen nuori nainen ja asun vielä muutaman kuukauden ulkomailla. Äitiini en ole missään yhteyksissä enää, monien vuosien ja ehkä läpi elämäni kestäneen henkisen väkivallan seurauksena. Isäni kanssa olen väleissä, ja isäni on minulle todella tärkeä, joskin olemme hieman vieraantuneet ja eroavaisuuksia on paljon. Perjantaina tietooni tuli syykin. Sain kuulla ns. ulkopuoliselta taholta (yhteisiltä tuttaviltamme) ettei isäni olekaan biologinen isäni! Tieto tuli tosiaan kovana järkytyksenä, ja sain pahan paniikkikohtauksenkin ekaa kertaa noin 1,5 vuoteen. Tämä ensimmäinen viikonloppu onkin mennyt totutellessa ajatukseen ja pikkuhiljaa olenkin jo rauhallisempi ja alkanut miettimään toimintasuunnitelmaa.

Ilmeisesti äitini oli ollut jo raskaana tavatessaan isäni, ja isä on ollut tietoinen raskaudesta. Hän ilmeisesti on aina ollut kykenemätön saamaan lapsia (tämäkin siis aivan toisin kuin minulle on uskoteltu, kuten ilmeisesti kaikki muukin on ollut valhetta) ja halunnut ryhtyä lapselle eli minulle isäksi. Tuossa teossa on enemmän ”munaa” kuin biologisessa isässäni, joka siis vielä tässä vaiheessa ainakin hämärän peitossa. Kuinka moni mies tekisi vastaavaa? Vanhempani menivät naimisiin ollessani noin vajaa vuoden ikäinen, jolloin sain myös isäni sukunimen. Viralliset asiat (eli olenko myös paperilla isäni lapsi jne) ei ole tiedossa vielä nekään, sen tiedän ettei väestörekisteristä löydy kuin äitini tiedot, jota aloinkin ihmetellä jo reilu vuosi sitten 😯🗯️. Vanhempani erosivat ollessani noin kolmivuotias, mutta eronkin jälkeen tapasin isää erittäin säännöllisesti vaikka hän asuikin pääkaupunkiseudulla ja me pohjoisessa. Rahaakin löytyi minun tarpeisiini ja aina jos tarvitsen jotain, vieläkin isukki järjestää parhaansa mukaan että minulla olisi kaikki hyvin vaikkei se hänen velvollisuuksiin enää ainakaan kuulu ☺️❤️

Tunteet ja mietteet on tänä viikonloppuna olleet monenmoiset: Paniikista suruun, vihasta (miksei minulle ole kerrottu??) ilon tunteeseen (että minulla on kuitenkin elämässäni ollut välittävä isä vaikkei meillä sama DNA olekaan)… Hyvin laidasta laitaan. En kuitenkaan saa kunnolla otetta mistään tunteesta ja varsinkaan en tiedä miten minun pitäisi jatkossa elää ja toimia tämän tilanteen kanssa. Menneeseen kun ei enää ole paluuta 😭
Biologiselta isältäni en halua kuin terveystiedot, miksi minäkään välittäisin hänestä, kun hän ei ole tähän ikään mennessä halunnut tietää minusta mitään, ja minulla on jo rakastava isä. En halua kuitenkaan satuttaa isukkia, mutta oman mielenrauhani takia minun on saatava tietää kuka minut on siittänyt ja mitä terveysriskejä isän puolen suvulla on. Isäni ei vielä tiedä että minä tiedän ettei hän ole biologinen isäni, en haluaisi tällaista ilmoittaa virtuaalisesti…

Onko kellään muulla tukinettiläisellä vastaavia kokemuksia? Kuinka te ootte näitä tunteita käsitelleet? Entäs olisiko antaa käytännön vinkkejä, miten tästä selvitä eteenpäin?