Suunnaton ahdistus miehen sivusuhteen paljastuttua
Sain puolitoista kuukautta sitten tietää, että miehelläni on ollut 1,5 vuotta toinen nainen. He ovat tosin tavanneet vain pari kertaa, mutta kirjoitelleet aktiivisesti tämän pari vuotta. Heidän kirjoittelunsa on koskenut lähinnä meidän avioliittoa ja sitä, miten huonosti kuulemma kohtelen miestäni. Suuri osa siitä on ollut valheellista, tai vähintään yksipuolista, sillä mieheni on tietysti jättänyt kertomatta oman osuutensa ja on esittänyt valheellista kertomusta siitä, etten tee mitään kotona (vaikka hoidan lapset, kodin ja kannan myös taloudellisen vastuun).
Suhteen tultua ilmi olemme puhuneet todella paljon ja saaneet takaisin sitä syvää yhteyttä, joka meillä oli alussa. Mies katuu syvästi, on pyytänyt anteeksi, itkenyt ja kohdellut minua nyt mahdollisimman hyvin. Hän on tajunnut, että on nähnyt minut vain oman lapsuudesta kumpuavan riittämättömyytensä läpi ja syyttänyt minua asioista, jotka eivät ole todellisia. Ja keskittynyt kaikkeen negatiiviseen, vaikka meillä on paljon hyviä hetkiä yhdessä ja yhteinen arvomaailma (näköjään luottamusta lukuun ottamatta). Lisäksi on pönkittänyt näitä valheitaan haukkumalla minua kavereilleen, jotta saisi itsensä tuntumaan minua paremmalta. Hän on toki lopettanut suhteen (tai teki sen jo ennen paljastumistaan ja siksi joutui kertomaankin, koska toinen nainen olisi muutoin tehnyt sen). Hän on myös aloittanut terapian ja olemme käyneet myös yhdessä kerran tähän mennessä.
Hän on silti edelleen mm. poistellut kavereilleen lähettämiään viestejä, jotten näkisi, mitä hän on minusta kirjoittanut. Jäi kiinni, koska olin ehtinyt osan jo lukea. Se tekee luottamisen todella vaikeaksi. Mies on myös sellaista kaikkien kaveri -tyyppiä. Ulkopuolisten on varmasti vaikea uskoa, että hän mm. huutaa minulle kotona, sillä hän on muille todella miellyttävä, huomioiva, ystävällinen jne. Yleisesti pidetty mies. Sellainen, jonka ei ikinä uskoisi valehtelevan, mutta tuon ystävällisen roolin alla hän pystyykin tekemään sen todella salakavalasti ja pitää myös itse kiinni kovasti kiltin miehen identiteetistä.
Luulin, että nousemme tästä yli ja pystymme luomaan entistä vahvemman suhteen kaiken puhumisen ja asioiden käsittelyn jälkeen. Nyt olen kuitenkin romahtanut täysin. Voimani ovat loppuneet. Meillä on vauva ja 3-vuotias enkä jaksa enää huolehtia heistä. En saa lapsista iloa, en jaksaisi nousta sängystä ylös. Kaikki on harmaata, sydän hakkaa, verenpaine on pilvissä, oksettaa jne. On valtava pakokauhureaktio. Jos ei olisi lapsia, haluaisin kävelylle, metsään, joogaamaan, terapiaan jne, mutta meillä ei ole tukiverkkoja, jotka voisivat huolehtia lapsista, joten en pysty ja jaksa huolehtia itsestäni. Olen eristäytynyt kaikesta, olen vain kotona tai käyn korkeintaan kaupassa ja eilen romahdin kauppareissullakin.
Tuntuu, että pohja kaikelta on mennyt. Olen uhrannut oman hyvinvointini vuosia perheen hyväksi ja mies on käyttänyt sitä hyväkseen. Olen toki oireillut pahaa oloani ja väsymystäni jo aiemmin, ja minun tukemisen sijaan mies päätti hakea itselleen tukea muualta.
Olen lukenut paljon asioista ja todennut, että ensishokin jälkeen olen sairastunut nyt traumaperäiseen stressihäiriöön. En jaksa silti hakea apua ja se tuntuu myös mahdottomalta, kun on lapset eikä tukiverkkoja.
Oletteko muut ajautuneet näin syvälle traumoihin puolison uskottomuuden paljastuttua? Miten pääsitte sieltä ylös ja pystyittekö jatkamaan suhdetta?
Vaikka haluaisin toki ehjän perheen ja toivoisin, että voisimme jatkaa suhdetta entistä vahvempana, mietin väkisinkin, että olisi kannaltani parasta erota. Jotten joutuisi elämään pelossa ja jottei miehen läsnäolo koko ajan muistuttaisi siitä, mitä hän on minulle tehnyt.
Hei, hyvä kun löysit tänne ja hyvä kun olet hakenut apua. Kokonaisuutena tilanteesi on todella kuormittava, pelkkä uskottomuustrauma vie jalat alta, puhumattakaan arjesta jossa sinulla on pieni lapsi ja vauva.
Omaan kokemuukseeni pohjaten olet vieläkin varmasti osittain shokissa. Minulla miehen melkein vuoden mittaisen suhteen paljastumisesta on kohta kaksi vuotta ja ensimmäiset puoli vuotta meni aivan sumussa. Vasta nyt alkaa olla sen verran selkeä tilanne, yksilö-ja pariterapioiden jälkeen, että pystymme miettimään miten rakentaa tulevaisuutta.
Oletko puhunut neuvolassa tilanteesta? Ehdottaisin, että kerrot siellä tilanteen ja pyydät apua. Tulevaisuus ja päätökset suhteenne jatkamisesta ratkeavat aikanaan. Nyt on tärkeä keskittyä huolehtiman itsestään ja lapsista. Aika auttaa, ja jossain vaiheessa päivät kirkastuvat, vaikkei nyt siltä tunnukaan.
Meillä minua rassaa vieläkin mieheni ja tämän toisen viestit, jotka löysin koneelta. Paljon juuri tuollaista kuin kuvailit ja vielä lisäksi paaaljon kiihkeitä yksityiskohtia hetki hetkeltä, koko heidän suhteensa kirjo siis. Vuodessa ehti valitettavan paljon, ja valitettavan pahana minä ja meidän avioliittomme niissä viesteissä näyttäytyi. Se, miten niiden muiston saa häviämään on minullekin vielä epäselvää. Olemme päättäneet jatkaa yhdessä, mutta työ on vasta alussa. Lohduksi voin kuitenkin vakuuttaa, että jossain vaiheessa helpottaa. Helpottaa sen verran, että pystyy tekemään elämäänsä koskevia päätöksiä.
Hae kaikki apu. Jos et saa neuvolan kautta, mene lääkäriin. Apua on tarjolla ja nyt on se hetki kun se pitää ottaa vastaan. Sinun ei tarvitse olla reipas ja jaksaa kaikkea, mutta lasten huolenpito pitää turvata ja se on mahdotonta, jos et hae apua.
Oikein lämmin halaus ja aurinkoa päivääsi...
Näitä tarinoita on hyvin monen naisen ja miehenkin kohdalle. Hyvä että löysit tänne sivustolle. Herkällä korvalla kuunnellen voit löytää avun ensihätään. Mutta -
ensimmäiseksi etsi tukihenkilö joko lääkäri, neuvola, MLL:n tukihenkilö, kriisikeskukseen soitto, lastenvalvoja, sosiaalityöntekijä. Tahoja on monta ja yhtä monelta saa alkusysäyksen josta lähteä liikkelle.
Oma hyvinvointi takaa lasten hyvinvoinnin.
Kokemuksesta tiedän, että pettymys saa valtavat mittasuhteet yksin pähkäillessä. Jaa ammattihenkilön kanssa paha olosi, muista että teet nyt itsesi hyvinvoinnin hyväksi asioita jotka auttavat jaksamaan
eteenpäin.
Pyydä rohkeasti apua
🙂👍
Kiitoksia vastauksista. Onneksi minulla on molempien vanhemmat henkisenä tukena sekä yksi vanha luottoystävä, kuin toinen äiti minulle, joka on ollut henkisenä tukena minulle jo 10 vuotta elämäntiellä. Lisää tukea tunnen silti kaipaavani. Onko kenelläkään vinkata, mistä voisi löytää tällaiseen tilanteeseen (vapaaehtoisen) tukihenkilön, jonka kanssa voisi keskustella säännöllisesti? En onnistunut netistä löytämään oikein sopivaa.
Elämäntilanne on kokonaisuudessaan tosiaan muutenkin raskas, ilman tätä miehen säätöäkin. Taustalla on perinteisesti tietysti raskas taloremonttikin. Eikä tässäkään vielä kaikki. Tämä toinen nainen ei tietenkään hyväksynyt kakkoseksi jäämistä, vaan yrittää repiä liittoamme edelleen kaikin keinoin ja on nyt tänään tehnyt vieläpä lastensuojeluilmoituksen. Joudun siis käymään läpi vieläpä prosessin osoittaakseni, ettei lapsillamme ole mitään hätää. Tiedän, että heitä hoidetaan tässäkin tilanteessa todella laadukkaasti. Seuraavaksi odottelemmekin sitten jo eläinsuojeluvalvojan yhteydenottoa, silläkin naikkonen on uhkaillut. Lähestymiskieltoakin tässä joutuu miettimään, koska toisen naisen yhteydenottoja tulee aina joltain suunnalta, pitää olla todella hyvin estänyt kaikki väylät. Onneksi hän sentään asuu satojen kilometrien päässä.
Ehkä tässä on tärkeä oppi itselle, kun olen vuosia uhrannut itseni perheelle. Nyt on viimein aika opetella olemaan terveellä tavalla itsekäs ja ottaa omaa aikaa ja huolehtia itsestään.
Hei
Olen pahoillani puolestasi, kuullostaa hyvin tutulta. Toivon että saat apua ja luotettavan henkilön jolle puhua. Kauan se kestää toipua, mutta se on mahdollista.
Jos voisin tulisin heti auttamaan sinua luettuani tämän kirjoituksesi.
😘
Tilanne nyt jo edennyt ja erilainen.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisäys