Hei! Olen yhden ala-aste ikäisen lapsen äti. Takanani on ero, ex-mieheni asuu eri paikkakunnalla, erosta on jo vuosia aikaa ja lapseni isä asuu jo avoliitossa toisen naisen kanssa.. Enkä häntä enää ajattele, enkä kaipaa.. Lapsella ja isällä on hyvä suhde keskenään. Viime vuosina olen kokenut paljon menetyksiä, paljon surua ja joskus ollut kaveripiirikin on kadonnut. Kärsin yksinäisyydestä. Tuntuu että olen olemassa vain muita ihmisiä varten. Työskentelen auttamisammatissa, huolehdin tyttärestäni, kodista, laskuista, ruuasta.. Rakastan tytärtäni ja ajttelen, että minulla on kaikki hyvin. Nyt on jonkun aikaa ollut erilaisia ruumiillisia oireita, nivelten turpoamisia, pahoinvointia, voimattomuutta, sekä unohtelen usein tärkeitäkin asioita, joita periaatteessa kenenkään ei pitäisi unohtaa ja se aiheuttaa syyllisyyden tunnettakin.. Eli luultavasti uupuneisuutta ja käsittelemättömien asioiden pakkaantumista.. Reumalääkärin tutkimuksissa olen käynyt, jostain syystä minulla on soittoaika, mutta en vaan saa soitettua hänelle. Kävin tänään lääkärillä pahoinvoinnin ja voimattomuuden vuoksi, joka käski varaamaan hänelle pidemmän vastaanottoajan, jotta voidaan jutella.. Lääkärin aito kiinnostus voinnistani aiheutti sen, että minua itkettää.. mutta pelkään itkeä yksin.
Kaikki sanovat että olen vahva ihminen ja olenkin. Tiedän että elämässäni on kaikki hyvin ja pystyn olemaan iloinen, mutta jatkuva toisten tukeminen, saamatta itse mitään tukea, on rankkaa..
Lisäksi minulla oli aikomus lähteä jatko-opiskelemaan, mutta en ole saanut luettua pääsykokeisiin ja sekin aiheuttaa masennusta.. Uusi ura-unelma on hautunut pitkään ja sen siirtyminen tuntuu pahalle.
Lisäksi olen ollut ihastunut jo lähes 3v. ajan ihmiseen josta en tiedä paljoakaan. Työskentelimme joskus samassa työpaikassa ja hänessä oli jotain, joka loi täydellisen luottamuksen tunteen, enkä ole voinut häntä unohtaa. Hän oli varattu ja hän ilmoitti ettei ole kiinnostunut tutustumaan. Nyt olen kuullut että hän tällähetkellä luultavasti ainakin asuisi yksin. En oikein enää uskalla lähestyä häntä. Hän tiesi/tietää kiinnostukseni, ehkä ottaisi yhteyttä jos olisi kiinnostunut.? Vai uskallanko vielä laittaa viesti? Jos niin mitä vieraalle ihmiselle, jota ei ole nähnyt vuosiin ja joka on vielä ilmoittanut ettei ole kiinnostunut, voi kirjoittaa näyttämättä/kuulostamatta naurettavalta?
Kiitos! 🙂
Itse toivuin tuollaisesta tolkutttomasta taudista, jota kesti vuoden päivät. Paljon täytyi itse jaksaa, usko että tästä selviän on tärkein.
Kun kerroit oireilusta se tuntui jotenkin tutulta.
Minulla oli surua, työpaikan menetys ym. Se vaan pahensi asiaa.
Kun koin etten saa sitä hoitoa ja apua jota olisin tarvinnut, turvauduin ulkopuoliseen ihmiseen, en terveydenhoitohenkilöön.
Miesystäväni auttoi kannustamalla niihin asioihin joista olin kiinnostunut ja joista pidin. Nyt voin jo aika hyvin.
Itsekin yksinhuoltajana eläneenä tiedän hyvin tilanteesi. Lapseni on jo aikuinen ja oma perhe. Minulla on hyvä ystävä mutta emme asu yhdessä.
Tällähetkellä suurin pelkoni on että "se tauti" tulisi takaisin. Olen vahvempi ja viisaampi ja tiedän selviäväni. Olen lämpimin ajatuksin mukana.
Kiitos, pajukukka!
Yksinäistä on edelleen, käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla keskustelemassa. Käyntejä on ollut vasta yhden kerran..
Minulla on aivan ihana lapsi, joka on nyt reissussa..
Tänään makasin sängyssä ja ajattelin kuinka ihanaa olisi vaan nukkua pois.. En suunnittele itsemurhaa, mutta minusta tuntuu etten minä jaksa..
Minulla ei ole yhtään aikuista tuttavaa jolle voisin puhua asioistani tai ketään joka kävisi kylässä, kävisimme harrastuksissa.. Tuntuu että elän sosiaalisessa tyhjiössä ja minulla on sen vuoksi paha olla..
Laitoin tuolle ihmiselle jota olen usein miettinyt tervehdyksen, mutta hän ei vastannut.. Joka lisää myös tätä ulkopuolisena olon ja tyhjyyden tunnetta..
Soitin reumalääkärille ja minulle diagnoisiitiin lieväasteinen reuma.. Töissä en tällähetkellä ole, olen sairaslomalla..
Kiitos, jos joku jaksoi lukea!
et sinä kulta pieni ole yksin, me kaikki täällä vaikka näin virtuaalisesti, mutta kuitenkin seisomme rinnallasi ja jaamme surusi ja pahan olosi.
itselle tuo kauhea yksinäisyys on todella jokapäiväistä ja tuttua. minulla ei ole lapsia, on vain kaksi pahankurista kissaa.
osaisinpa antaa voimia sinulle ja luvata, että tulee vielä se parempi hetki, jolloin aurinko jälleen paistaa elämääsi.
koskettakoon enkeli sydäntäsi tänä iltana. olet ajatuksissani.🙂👍