suhde veitsen terällä
hei kaikki!
kerron tässä ongelmastani, joka koskee 3 vuotta kestänyttä suhdettani. Asumme siis erillään,minä omistusasunnossa ja mies vuokralla. Miehellä on lapsi ja minulla ei. Suhteemme on ollut erittäin ongelmallinen koko 3 vuotta, alussa oli rakkauden huumaa tietenkin, mutta pian puoleltani astui mukaan ärsytys miehen lapsesta. Mies ei ensin ymmärtänyt ollenkaan ärsytystäni, mutta nykyään suhtautuu asiaan hyvin, etten kykene ikinä tätä lasta kohtaa tuntemaan mitää suuria tunteita. Mutta isoin pulma onkin sitten jatkuvat riidat, joita kesti 2,5 vuotta päivittäin melkeimpä. Mitä pienimmistä asioista saimme riidan aikaiseksi niin pitkälle, että rupesi sängyn päädyt hajoilee (mies hajotti) repimällä päädyn irti muttereista ym. Lisäksi mukana riidoissa on aina ollut puolin ja toisin haukkumisia ja käsiksi käymistä, siten että olen itse eka mennyt estämään miestä lähtemästä pois ja sen jälkee mies on tönännyt minut kumoon lattialle. Erosimme siis, mutta palasimme yhteen. Nyt yritän koota itseäni takaisin rakkauteen, mutta välillä tuntuu että menneisyyden asiat tunkevat liikaa mieleeni. Enää emme ole riidelleet, mies on selvästi rauhoittunut ja muuttanut omaa käytöstään.
Kuinka pystyy vaikean menneisyyden takia koota itsensä siihen pisteeseen, että tietää mitä haluaa ja pystyy olemaan suhteessa rentona ja nauttien? Olimme ainoastaa erossa muutamia viikkoja ja silläkin välillä olimme yhteydessä mutta silti oli toisiakin naisia ja miehiä kuvioissa.tämäkin hiukan stressaa, koska on mennyt luotto toiseen. Tässä on käytetty jo kaikki mahdolliset haukkumasanat ym että mikään ei tunnu enää miltään.
Lisää ongelmaa tuo lapsi, jos haluan yhteisen kodin niin miehen on muutettava luokseni ja lapsi tietenki tulisi silloin tällöin myös luokseni. Vaikeaa ottaa omaan kotiin lapsi, josta ei välitä. Kun pelkästään miehenkin tavat ärsyttävät välillä niin että meinaan haljeta raivosta. Minä olen tarkka ja huolehtivainen ja mies huoleton. Olemme täysin eri ympyröistä lähtöisinkin. Miehellä takana päihdeongelma, kuivilla ollut 6 vuotta. Itse en ole juurikaan edes viinaa juonut ja pumpulissa kasvanut. Tästäkin asiasta haluaisin enemmän keskustelua, koska mies ei ymmärrä miksi keskityn hänen menneisyyteensä, koska hän nykyään eri ihminen. Itse mietin välillä, että johtuuko miehen käyttäytyminen tästä asiasta. mies on tunnevammainen eikä ymmärrä surua eikä itkua. Olen hiukan ulapalla… en tiedä kannattaako jatkaa,kuitneki rakastan miestäni ja arvostan häntä ja hänen mielipiteitä asioista ja kovaa selkärankaa ja moraalia ja ymmärrystä.
Miksi sinä keskityt miehen menneisyyteen? Miksi hänen pitäisi tehdä tiliä menneistä asioista? Nykyisyydessä näyttäisi olevan riittävästi tekemistä. Yritätkö tehdä miehestä ongelman? Näin vältyt kohtaamasta omia ongelmiasi miehen lasta kohtaan. Riiteleminen ei ole mikään ongelma parisuhteessa, mutta ongelmien hautominen on.
Hei,
Jotenkin viestiäsi lukiessani tuntuu siltä, että ehkäpä ei kannaittaisi hirveästi kiirehtiä muuttamaan yhteen. Parisuhde kai voi toimia erilläänkin asuen. Jo nyt suhdettanne tuntuu rasittavan kaikenmoiset asiat, mitä se sitten olisikaan (aivan kuten itse mietit) kun olette kaikki kolme saman katon alla ja vielä SINUN kotonasi.
Kuvittelisin, että tuollaisessa tilanteessa olisi hyvä kaikkien ottaa yhtäläinen riski elämän aloittamisesta yhdessä ja muuttaa ihan kokonaan eri kämpään, ettei kenelläkään ole sitten riitatilanteessa "oikeutta" nikitella toista MINUN ASUNNOSTANI JA MINUN TAVOISTANI. Siinähän se rakkauden syvyys ja tahtotila punnitaan.🙂🌻
se on vain mahdottomuus ostaa yhteistä asuntoa vielä miehen rahaongelmien vuoksi. Ja nii nkauaa mies ei yhteenmuuttoa odota, että raha asiat kunnossa, kun hänen mielestään olisi ok tulla minun kämppääni... tiedän että teen välillä turhasta ongelman, kun keskityn menneisyyteen, voihan rähmä 🙄
hei
itselläni ei ole lapsia ja asun miehen kanssa jolla on 2 lasta.joista 17v poika asuu meidän kanssa.olemme olleet jo 6v yhdessä ja miehen erosta on siis kulunut 16v.
ei voida enää laittaa asioita murrosiän piikkiin.kyllä se on vanhemmista kiinni miten lapset suhtautuu uuteen puolisoon.
sillä minä en hyväksy miehen poikaa.olen yrittänyt kaiken ja tehnyt kaikki temput hyvällä ja pahalla ja mikään ei auta.jo nyt olisin uudelleen alussa ja saisin valita,näillä omistamillani tiedoilla, meillä olisi ehdottomasti omat asunnot.en huolisi miehen lapsia saman katon alle asumaan.toivon että mietit edes 2x aa ennenkö teet siirron.sillä kun asutaan yhdessä niin tilanteet saa outojakin piirteitä-ja kumminkin mies on aina eka lastensa puolella sit vasta tulee muut.ja näitä juttuja on vaikea muuttaa.vaikea on purata kuviota ja sanoa et aprilliä mä haluunkin asua sun kans sit kun lapset on omillaan.itse olen niin tarkka että tavaroihini ei kosketa,niitä ei käytetä-tää on ongelma.mutta tilanne on tämä että poika ei ole minulle puhunut oma aloitteisesti koko 6 een vuoteen!eli arki on vaikea.ja minä olen nyt niinkö poikaa ei olisi edes täs talossa.se on todella vaikeaa.jos olisin kaiken tän tiennyt niin ei ,ei -oltais vaan tapailtu ja todella kunnolla tutustuttu.
jos on vähäkin epäilys että ei hyväksy tai tuu toimeen niin kannattais ottaa etäisyyttä,miettiä.sillä me ollaan todella takuttu ja haettu hulluna apua joka paikasta mistä vaan saa.tilanne menee vaan enemmän solmuun ja odotan sitä todellista juhlapäivää jolloin tämä viimmeinenkin kakara muuttaa pois.odottavan aika on pitkä.ilkeälä äitipuolella on aikaa....vai onko?
voimia 🙂🌻
Ehkä olisi parasta asua edelleenkin näin, kumpikin omassaan.
Sinuna harkitsin suhteen tulevaisuutta uudelleen, kaikin tavoin.