Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa n. 3v. Nyt on alkanut tulemaan entistä enemmän ongelmia elämään liittyvien erimielisyyksien muodossa.
Hän on 28v työtön, valtion tuella elävä paniikkihäiriötä sairastanut, tällä hetkellä ehkä lievän masennuksen oireista ajoittain kärsivä henkilö.
Minä kahdessa eri työssä käyvä yrittäjä ja 29v. Olen kärsinyt myös persoonallisuushäiriöistä, masennuksesta, olleet aikanaan jotkut lääkkeetkin itseäni vahingoittamista vastaan.
Näkyykö tuossa jo ongelmakohtaa…? Nyt kun se on kirjoitettuna siinä niin itsellä ottaa heti silmään ettei nyt kaikki synkkaa.
Tapellaan näkemyksistä, siitä että onko toinen valmis pitämään huolta kumppanistaan vaikka se vaikuttaisi jopa siihen että toista elätetään, siis suoraan sanottuna mun keskikokoisesta palkasta maksettais asuminen, ruuat, taloustarvikkeet ehkä myöhemmin jopa vaatteet jos muutetaan yhteiseen kotiin. Saa heittää hyvästit kaikelle muulle kuin riisille ja tonnikalalle.
Onko järkeä parisuhteessa että aikuinen elättää toista aikuista?
Ehkä olen sitten julma ja välinpitämätön. En halua. Eli tämä on loppu koska ollaan liian erilaisia.
Heippa
Pyrkikää juttelemaan kaikista asioista rakentavasti ei riidellen.
Eihän sitä joka asiassa pysty olemaan samaa mieltä eikä pidäkään ei se ole
normaalia.
parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja ja jos toinen joustaa nyt niin
toinen joustaa sit seuraavalla kerralla.
Kannattasko käydä esim ammattiauttajan luona??? nimittäin ne osaa auttaa
Kaunista syksyä sinulle
Otin yhteyttä Suomen Mielenterveysseuraan. Voi olla että tarvitsen myös istuntoja yksin itselleni ja sitten vasta yhdessä keskustelemaan. Katsotaan mitä vastaavat.
Moi!
Hyvä kun otit yhteyttä mielenterveysseuraan, toivottavasti saat/saatte apua🙂👍
Saiarudet ei ole hyvä asia, ite sairastan reumaa ja oon sen kipujen tähden joskus hyvinkin ärtynyt ja kiukkunen ja kipee. Mieheni vois ehkä osata kertoo, miten se jaksaa sitä. Ja mulla on suuria lääkemenoja ja välillä hoitmaksujakin, joita kyllä tarviin.
Ei se ole hänellekään helppoa hyväksyä tätä puolta elämässä, kun puoliso sairastaa. Ollaan kihloissa.
Tuo erilaisuus on saanu minutki mietteliääksi omassa suhteessani, ollaan mieheni kanssa hyvinki erilaisia, hän on aika monessa asiassa mun vastakohta, niin hyvissä kuin huonoissa.
Tietty se pitää paikkaansa, että vastakohdat täydentää toisiaan, mutta missä asioissa se sitten on hyvä taikka huono. Aattelen, että jos toisen vastakohdat tuo pahaa mieltä ja liian pajon "päänvaivaa" tai niitä vaan ei yksinkertasesti jaksa,niin sitte ei ehkä yhteistä tulevaisuutta ole, en tiiä. Ite oon nyt miettiny omaa itseäni ja miestäni. Mitkä asiat miehessäni minua viehättää, mitkä on asioita jotka meitä pitää yhdessä, mitä yhteistä meillä on. Missä asioissa minä olen valmis antamaan periksi.
Sitten on tuo yhteinen elämä ja raha. Miehestäni tuntuu hyvin paljon siltä, että se joutuu elättää meidät, kun opiskelen, että saan pätevyyden työhön jota haluun tehä.
Tietysti osallistun kaikkeen mihin vaan pystyn.
Meiän suhde meni tossa asiassa solmuun, (ja monessa muussa asiassa myöhemmin)kun muutin miehen luo asumaan.Hän muutti tähän osakkaaseen vuotta ennen, kun tulin kuvioihin. Jos asiat ja erityisesti rahan käyttö oltas puhuttu selväks heti alussa, ei siitä olisi varmaan tullut niin suurta mörköä.
Että vinkiksi kun/jos etsitte yhteisen asunnon, jutelkaa asiat selviksi. Mitä olette valmiit maksamaan, kuinka paljon on rahaa käytössä, meettekö vuokralle vai ostatteko osakkeen jne. Onko teillä yhteiset rahat vai kummallakin omat, kumpi maksaa ruuan, entäs laskut.
Onko sun tyttöystävällä mitää mahdollisuuksia mennä töihin tai hankkia jotain kuntouttavaa työtoimintaa? Työkkärin kautta pääsee työkokeiluun/työharjotteluun. Mä ite olin jossain vaiheessa sellasella, kun en tienny oliko ala mulle sopiva ja mä sain korotettua päivärahaa. Osottautu hyväksi. Mielenterveys vaatii erilaisia toimenpiteitä ja ehkä eri tavalla, ite oli 3 vuotta sairaslomalla, kunnes palasin työelämään.
Sairastuin vaikee-asteiseen masennukseen josta toivuin, mutta edelleen syön mieliala lääkkeitä. Mutta terveenä itseäni pidän.
Sitten olin työkkärin kautta töissä palkkatuella, palkka tosin oli pieni,mut yksin sillä pärjäsi ja sossusta sain loput toimeentulotukena.
Palkkatukityön tulot on muistaakseni isommatkin, kun kaikki tuet.
Ootteko selvittäny kaikki tuki mahdollisuudet?
Näkemykset on ollu meilläki ihan erilaiset, mutta sekin vaatii molemmin puolista joustamista. Tietty auttas jos niistä pystys puhumaan. Me ei pystytty miehen kans ja mentii pariterapiaan ja siellä päästiin eri tavalla asioiden äärelle. Kotona niistä vaan tapeltiin ja tapeltiin...
😞 nyt alkaa hieman kajastaa valoa tunnelin päässä. Ei tapella enää niin usein.
Ja joissain asioissa ollaan päästy eteenpäin. Asiat on myös kesken, mutta mitkä ongelmat selviäis hetkessä, ei varmaan mitkään.
Valoa ja voimia syksyyn
🌻🙂🌻