Me erottiin sit nyt. Jos joku on lukenut kauan sitten kirjoittamiani kirjotuksiani, meillä on ollut hyvin vaihderikas suhde, koko tän kolme vuotta. Miehellä on ollut paljon pahoja tapoja, joihin minulla on ollut opettelua suhtautua. On ollut huumeita, lääkkeitä, pelaamista. Lisäks on ollut luonne-eroja, joissa vaan yksinkertaisesti ajatellaan asioista niin eri tavalla. Kuten suhteessa toisen huomioiminen, seksi, kotiin yöksi tuleminen, läheisyys, ajan jakaminen kavereiden ja puolison kesken. Nää kaikki on melko paljon rassannu, varsinkin minua, niistä on keskusteltu. Viime keväänä viimein luulin että nyt on kaikki käsitelty ja ajatellaan asioista suht samalla tavalla, että päästään eteenpäin. Nuo pahat tavat oli asioita, joiden piti olla päättynyt ennen kuin edes muutettiin yhteen. En hyväksynyt niitä lainkaan, oli työ hyväksyä ne edes menneisyyteen… Usean kerran mies lupauksistaan lipsui, ja minä annoin anteeksi. Halusin ajatella, että jokaisella on mahdollisuus uuteen parempaan alkuun, vaikka tekee virheitä.

Kuinka mones kerta on liian mones? Tiistaina mies tunnusti pelanneensa netissä monen tonnin velan. Viime keväänä juuri sai maksettua vanhan velan pois… Olin todella pettynyt, mutta onhan viime lipsumisesta jo vuosi aikaa. Silloinkin sain kuulla, että on tyhmää pelata, en pelaa enää. Tiedostan että et hyväksy pelaamista. Aivan kuten tiistaina sain kuulla. Olin todella pettynyt, mutta en vihainen. Halusin auttaa miestä, halusin tukea. Lupaus kesti kolme päivää. Perjantaina tunnusti taas pelanneensa.

Olen niin rikki. Kaikki tää työ, joka ollaan nähty tän suhteen eteen, kaikki ristiriitaiset keskustelut… Todella halusin rakastaa häntä, todella halusin uskoa että hänkin haluaa parempaa elämää. Miksi se halua palkitaan näin? Uskon että hän ei tee sitä ilkeyttään, ja on tarkoittanut sillä hetkellä lupaustaan olla pelaamatta. Minun on vain helvetin vaikea ymmärtää sitä heikkoutta, joka siitä huolimatta ajaa pelaamaan, vaikka tiedostaa siitä seuraavan tuhon. Voiko meillä olla tulevaisuutta? Mielestäni se ei ole ratkaisu, että ottaisin molempien tilit haltuuni ja maksaisin kaikki laskut, ja ottaisin häneltä pankkikortin ja avainlukulistan pois. Jos on todella noin kova halu pelata, keksii kyllä keinot. Meillä ei olisi luottamusta. En tiedä enää, auttaisiko mikään ryhmäkään. Tuoko se luottamuksen takaisin? Niin monesti hän on sanansa syönyt… Onko pelaamatta oleminen TODELLA niin vaikeaa?? Kommentteja, peliriippuvaiset! Auttakaa minua ymmärtämään! Eikö tässä auta enää muu kuin pysyä kannassani erota. Mielenterveyteni ei kestä enää yhtään lupauksen syömistä. Jos vielä uskon häntä, onko se itseni huijaamista?? Mutta tiedättehän, tunteet ei uskoa aina järkeä.. Ei rakkaus kuole päivässä vaikka järki niin sanos… En voi kysyä teiltä mitä teen, mutta auttakaa minua ymmärtämään, onko tälläsellä suhteella tulevaisuutta jos mies oikeasti haluaisi lopettaa, onko se edes mahdollista…