Tarina on melko sekava, mutta koitan laitaa sen tähän jotenkin sanoiksi pukemalla..
Kaikki alkoi jo vuosia sitten tekstitv chatistä on tuohon aikaan sinkku ja halusin kokeilla miltä tuntuu viestittää oudoille ihmisille. No pari tytöä vastasi ilmoitukseen ja mä itse vastailin pariin itse huomaamaani ilmoitukseen, ilman sen kummempaa tarkoitusperää. Vaikka saatoin kirjoitella melko pervoja juttuja kuten sielllä on aika tavallista, ei niissä tuntunut olevan mitään mitä haki itselleen.

No tapasin tytön, jonka kanssa aloin seurustelemaan ja menikin jonkin aikaa ihan hyvin mutta jonki ajan kuluttua kirjoittelin taas chattiin ja meni jonku aikaa kun vastauksia ei tullut, oliko numero käynyt tutuksi? Tapanani oli ehdotela kaikkea ja tartuin itse sellaisiin heikkoihin tyttöihin, joita sai kiusata jonkin aikaa. Tarkoituksena oli yrittä saada treffikutsu jne, mutta tiesin etten koskaan menisi sinne paikalle.

No seurustelu kärsi tästä koska en pystynyt puhumaan pakkomielteestäni, ja jonkin ajan kulutua tulikin ero.
vuosi tästä löysin unelmieni tytön, jonka kanssa minusta tuntui että nyt löysin elämäni ihmisen.

En kuitenkaan uskaltanut kertoa hänelle millaista elämää olin viettänyt. Pahinta vielä on se, että chattailu jatkui tässäkin suhteessa, meni noin vuosi kunnes taas löysin itseni kännykkä kädessä viestittelemästä. Oudointa tässä on se, että mä aina odotin innolla ja malttamatomana, milloin kultani tulisi kotiin, koska ikävä häntä kohtaan oli suuri. Ja kun hän tuli, olin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aina hänen ollessa vierelläni tuntuu kuin siihen mä kuluisin ja puhumme asioista paljon.

No chattaily jatkui ja ilmoituksiin ei enää vastattu ja siinä kohtaa tunsin että täytyy jotenki herättää mielenkiinto, kun kukaan ei vastannut viesteihini. Kiinnitin huomiota kun joku poika viestitti ja haki poikaseuraa. Jonkin ajan kulutua viestitin hänelle ja ehdottelin kaikkea ja sovin jopa tapaamisen, kaupunkiin jonka lähellä en edes asunut! olin täysin tietoinen, että kyseinen tyyppi vastaa jotain melko agressiivista takaisin huomattuaan ulleeksi huijatuksi. en mä siitä valittäisi, niinkuin en ole aiemmistakaan viestittelyistä. tästä tuli tapa, joka on jatkunut tähän päivä asti eli sitä on jatkunut putkeen jo melko monta vuotta! Ja joka kerta minulle iskee morkkis siitä, että olen taas viesttellyt, vaikka sisimmässäni tiedän tekeväni väärin niin itseäni, tyttökaveriani ja niitä tyyppejä kohtaan.

Nyt neljän vuoden seurustelun jälkeen kun ahdistus on kasvanut jo isoihin mittoihin ja tytökaverini tietäessä tapahtumat, en tiedä miten tästä edetä! Haluan päästä eroon turhasta viestittelystä ja olla normaali ja elää normaalia elämää. Minulla on ollut vaiheita, jolloin viestittely on loppunut pidemmäksikin aikaa, jopa puoli vuotta, mutta se on aina jossain vaiheessa taas alkanut. Mistä se voi johtua, koska se ei tee minua onnelliseksi vaan enemänki ahdistuneeksi. Vaikka on minulla ollut pientä ilkikurista hymyä välillä kun olen sanut taas jonku nalkkiin viesteilläni. Ehkä se on ollut perimmäinen syy minulla, että haluan thdä kiusaa, tuottaa pettyyksiä.

ikinä en ole tehnyt kenenkään kanssa fyysisesti mitään eikä koskaan ole ollut edes mielen päällä. Haluan vain olla rakastamani ihmisen kanssa, mikäli hän voi hyväksyä sen, että olen häntä pettänyt viesteilä, joilla ei ole koskaan ollut tarkoitus hakea seuraa eikä edes virtuaalista sellaista.

Hän on kuitenkin se, jonka seuraa minä aina eniten himoitsen.
Sitä herääkin kysymys, miksi teen ja olen tehnyt sitä, vaikka tunnen sisimmässäni yhteyden omaan tyttökaveriini ja tunnen sen rakkauden joka meillä on?