Sopuero mahdotonta?
Päätin kirjoitella tänne ja kuulostella muiden ajatuksia omasta tilanteestani. Kaksi alakouluikäistä lasta sekä takana 20v yhteistä taivalta vaimoni kanssa. Suhteemme lähti menemään huonoon suuntaan joitakin vuosia sitten. Olen ollut mielestäni hyvä isä, ainakin ihan ok. Omia menoja ei ole juuri ollut. Olen aina maksanut lähes kaikki asumiseen ja lasten harrastamiseen liittyvät kulut. Olen ollut perheemme harastuksiin viejä sekä se, joka on osallistunut koululuokkien rahankeruu- yms. tapahtumiin. Olen ollut myös se, joka järjestänyt kaikki lastemme syntymäpäivät yms. Olen ottanut yksin vastuun siitä, että perheessämme on nk. perusasiat kunnossa. Monia epäkohtia on ollut ja kun olen yrittänyt puhua niistä vaimolleni, on hän suuttunut ja tiuskinut vastauksia. Intiimiä kanssakäymistä on ollut lasten syntymän jälkeen parisuhteessamme muutaman kerran vuodessa. Olemme käyneet kahdestaan matkalla ilman lapsia yhden kerran kymmenen vuoden aikana. Vaimoni haluaa matskustaa, mutta ei kahdestaan kanssani. Hän on uhkaillut erolla muutaman kerran. Summa summarum. Vaimoni on saanut minut tuntemaan itseni todella huonoksi ja yksinäiseksi n. kolmen viimeisen vuoden aikana.
Reilu vuosi sitten erään riidan pääteeksi sanon vaimolleni että haluan todennäköisesti erota. Tämä johti johti siihen, että vaimoni haukkui minua suoraan sekä myös lapsille. Välillä hän maanitteli ja välillä haukkui jotta olisin muuttanut mieleni. Hän katkaisi kokonaan välit minun sukuuni. Kävin perheneuvolassa juttelemassa ja siellä minua neuvottiin muuttamaan pois vaimoni agressiivisen käytöksen takia, mutta en kyennyt sitä tekemään. Viimeisen vuoden aikana olemme tehneet kaikki lomareissut ilman toista osapuolta niin, että lapset ovat ovat olleet reissulla olevan mukana. Emme ole tehneet oikeastaan mitään yhdessä. Koko perheen voimin olemme olleet muutaman kerran jossain. Olen kerran kutsunut sukuani kylään viimeisen vuoden aikana ja tällöin vaimoni lähti pois asunnosta. Taloyhtiössämme tuli asunto myyntiin ja vaimoni sanoi että ostetaanko sekin niin lapset voivat tulla ja mennä miten haluavat. Mietin asiaa päivän ja sanoin että ostetaan vaan. Mutta sitten se ei enää vaimolleni sopinutkaan. Aina kun otan eron puheeksi, vaimoni alkaa syyttää minua lastemme nykyisistä ja tulevista ongelmista sekä puhumaan että lapset eivät sitten varmasti halua tulla luokseni mahdollisen eron jälkeen. Itse ehdotin vuosi sitten vuoroviikkosysteemiä. Tyttäremme on alkanut suuttuessaan käyttää vaimoltani kuultua lausahdusta: Isä pilaa meidän elämämme.
Tein masennustestin ja olen sen mukaan kohtalaisesti masentunut. Minulla ei tunnu riittävän henkistä voimaa eroamiseen, koska pelkään kriisiä joka asiasta syntyisi jos ilmoitan asian lapsille. Olisi mukava kuulla muiden ajatuksia tästä tai vastaavasta tilanteesta. Pilaanko lasteni elämän jos lähden?
Puoleen väliin tekstiäsi kuulosti aika tutulta.
Suosittelen lukemaan tunnelukoista, mulla oli/on vahva hylätyksi tulemisen tunnelukko, joka esti minua tekemästä aloitetta. Mutta kun exä teki aloitteen, niin en juuri jarrutellut.
Meillä toki tehtiin heti selväksi, että lapsia ei aivopestä kummankaan puolelle ja vanhempien välit ovat ihan hyvät.
Mulla kaksi kuukautta erosta takana, ainakin minä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan, vaikka olinkin se jätetty osapuoli.
Lapset ovat meillä sopeutuneet ällistyttävän hyvin myös.
Tuota menoa kun jatkat, niin tie kuulostaa tuhoisalta pidemmän päälle. Parempi kaksi hyvinvoivaa vanhempaa eri kodeissa, kuin lapsuus kodissa, jossa yhteispeli on hukassa. Samoin ainakin meillä oli selvää, että pettäminen on päivä päivältä lähempänä jos läheisyys suhteesta puuttuu. Ja sen jälkeen sopuero on vain toive.
Et pilaa lastesi elämää. Muista sanoa heille, että rakastat heitä ja et jätä heitä ikinä, mutta yhdessä oleminen lasten äidin kanssa ei enää onnistu sinulta.
Et ole vastuussa puolisosi reaktioista. Sinulla on oikeus olla onnellinen, oikeus tuntea itsesi kokonaiseksi ja hyväksi, ja elää parasta mahdollista elämää niissä puitteissa, mitkä nyt nykytilanteessa on sinulle tarjolla.
Viestisi perusteella olet tehnyt kaiken ja enemmänkin mitä sinulta voi vaatia ja odottaa. On aika asettaa itsesi tärkeimmäksi elämässäsi, unohtamatta tietysti lapsiasi. He kyllä selviävät, lopulta, ja tosiasia on, että et voi kaikkia heidänkään murheita tässä maailmassa poistaa tai estää. Tämä voi olla heille yksi vastoinkäyminen, mutta viestin perusteella uskon, että melko pian asiat alkavat mennä heidänkin kannaltaan oikeaan suuntaan. Ammattiapua ja -tukea kannattaa hakea.