Sinisilmäinen nainen avautuu..

Sinisilmäinen nainen avautuu..

Käyttäjä Valosydän aloittanut aikaan 19.01.2017 klo 22:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 19.01.2017 klo 22:11

Lyhyesti: 13 vuotta sitten tapaa miehen. Talo, lapset, työt. Yhtäkkiä huomaa, että mies onkin täysi kusipää tai kenties jotain vielä pahempaa? Prosessoi asiaa. Kaipaa tukea. Kirjoittaa tänne.

Pitkästi: 13 vuotta sitten tapaa miehen. On alkuhuumaa. On riitaistakin, mutta peiton alla on mukavaa, mies osaa tehdä hyvää ruokaa ja vapaa-aika yhdessä on pääsääntöisesti hyvää. Mies nyt vaan on sellainen hiljainen, sisäänpäinkääntynyt luonne. Ei juuri ilmaise tunteitaan. Riitojen tullessa sanoi, ettei mitään sellaista oikeasti ole tapahtunut, josta sillä kertaa pahoitin mieleni. Eli olen väärässä, tunteeni ovat vääriä. Ei anteeksipyyntöjä,ei myötätuntoa. Jatkamme, jokin pitää kuitenkin yhdessä. Mies asuu luonani, kun hänen asuntonsa remontissa. Remontin jälkeen muutamme yhteen. Saan vakityön. Lapset. Talo. Asuntolaina. Työt. 13 vuotta! Hupsis!

Hupsis todellakin😮
Yhtäkkiä huomaat, että miehen puhelimeen tulee ilmoituksia Tinderistä! Otan asian puheeksi, mies tyhjentää parit ja keskustelut Tinderistä ja vaihtaa profiilikuvan: Ei siellä mitään ole eikä ole ollutkaan. Uskoinko? En tietenkään,enää.

Stalkkaan lisää. Miehellä on 5 tai enemmänkin kuvallista profiilia eri deittipalveluissa. Sanon, että niin kauan kuin asutaan saman katon alla, ei saa olla kuvallisia deittiprofiileja. Minusta se on aika noloa, kuka vaan voi nähdä.

Tinderi jää. No käy ilmi, ettei kyseessä ole muutenkaan ollut sanansa mittainen mies. Monenlaisia epäilyksiä on vuosien varrella ollut, mutta mies on aina kieltänyt kaiken ja lopulta syyttänyt minua jotenkin hulluksi.

Mies on aina tehnyt pitkiä työpäiviä ja paljon kotimaan- ja ulkomaanmatkoja. Matkojen aikana on aina yksi tai kaksi iltaa, kun viesteihin ei ole vastattu. No puhelinta stalkkaamalla selvisi, että porno,strippiklubit, maksettu rakkaus, Tinder-parit myös ulkomailla ja sen sellainen se on kiinnostanut enemmän kuin yhteydenpito perheeseen. Selitykset muutenkin harvasanaiselta mieheltä menivät läpi – halusin uskoa hyvää!

Toisaalta miehen toiminta oli aika räikeääkin. Vai kuinka moni hankkii uusia kalsareita ja leikkaa munakarvat ja lähtee pankkiin yhtä fiininä kuin treffeille?

Aika pahaltahan tämmöinen tuntuu. Että toinen pettää ja sitten valehtelee päin naamaa. Ja että itse on uskonut kaiken, kunnes toisin todistui. Myös miehen lähipiiri on aina puolustellut miestä – heissäkin löytyy aineksia muutamiin diagnooseihin. Mutta ennen kuin menen siihen, kerron jotain itsestäni.

Olen liian kiltti,siihen tavalliseen tapaan. Lapsuuteni ei ollut pelkästään onnellinen, sain traumojakin. Olen elänyt hyvin sovinnaista elämää, kouluttautunut,harrastanut, tavannut ystäviä. Uskon hyvään ja noudatan periaatteita – minusta valehtelu ja pettäminen on väärin. Toisia kunnioitetaan. Anteeksi pyydetään. Taidan siis olla täydellisen helppo höynäytettävä!

Miksi en jättänyt miestä jo alkuvaiheessa? Mies oli salaperäinen, en päässyt kyllästymään. Menneisyydestään kertoi niukasti, kysymyksiini ei juuri vastaillut, milloinkaan. Saattoi suuttua, jos utelin. Arvoituksellisuus säilyi, ja taitaa säilyäkin, en usko että koskaan saan tietää totuutta mieheni puuhista.

En tiedä, onko mieheni keljut toimet olleet jotain kostotoimia minua kohtaan? Minä olen kuitenkin avoin ja sosiaalinen, on miespuolisia ystäviä ja varmasti olen joskus flirttaillut baarissa. Siihen se jääkin. Mies kuitenkin tuntuu saavan jotain kicksejä siitä,että on ”loukannut” minua salaa. Miehellä on add-diagnoosi, mutta joskus mietin,voisiko kyseessä olla jotain muutakin.

Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 20.01.2017 klo 11:38

Olen ihan loppu tämän tilanteeni kanssa. Lähipiirille tästä ei oikein voi puhua (pelkään miestä, lyömisen uhkaa on ilmassa), joten riittävää tukea ei ole. Kavereiden kanssa tilannetta on kyllä puitu. Ero on tietysti edessä ja siinä vaiheessa toivottavasti jotenkin asioista voi puhuakin sukulaisten kanssa.

Mies selittää olemistaan ja käyttäytymistään tarkkaavaisuushäiriöllä, joka hänellä on diagnosoitu. Asioita tulee aloitettua, mutta ei lopetettua. Yleensä eo muista, ei huomaa, ei kuule. Vastuu arjesta, lapsista ja kodista on minulla. Mies on kuin lapsi, kaupassakäyntikin on viisainta hoitaa itse - mies ei kuitenkaan tuo edes puolia tarvittavista asioista. Aika raskasta on ollut. Paljon asioita jää vaan tekemättä. Siihen tottuu.

Joskus tuntuu, että johtuuko kaikki tosiaan tarkkaavaisuushäiriöstä, vai onko mies vain ilkeä. Vaikea selittää. Mies saattaa yllättäen ilmoittaa kolmen viikon matkasta. Ei mieti, miten minä ja lapset pärjätään. Kai on tottunut, että pärjätään. Monesti kotona onkin mukavampaa ilman miestä. Ei ole niin kaoottista. Mies ei pysty suunnittelenaan mitään etukäteen, arki miehen kanssa on ennakoimatonta. Raskasta. Vaikeaa.

Mutta on muutakin. Ei koskaan myönnä virheitä, ei pyydä anteeksi, ei ole myötätuntoa. Ei helliä tai kauniita sanoja minulle, ei kiitosta. Viimeiset kymmenen vuotta mies on ollut "kyllästynyt" minuun naisena - olen joutunut tekemään aina aloitteen, jos olen kaivannut seksiä - ja enimmäkseen saanut vain pettymyksiä. No porno ja vieraat naiset tarjoavat enemmän jännitystä. On kai se helpompaakin. Alkaa mennä usko miehiin. Onko rehellisiä ja uskollisia olemassakaan?

Joskus olen miettinyt, onko miehessä narsistisia piirteitä. Aika suuruudenhulluja suunnitelmia on ja kyllä vaatii ihailua. On aina oikeassa, tietää aina paremmin. Sitten tuo empatiakyvyttömyys, lyhytjänteisyys, jännityksen hakeminen, tunnekylmyys. Patologista valehtelua. Joskus tuntuu, ettei oikea käsi tiedä, mitä vasen tekee. Perheenisänä kotona kiistää kaiken, mutta kodin ulkopuolella elää kuin poikamies.

No oli mikä oli, sympatia olisi nyt tarpeen, mutta mistä sitä saa? Miten tuollaisesta miehestä pääsee parhaiten eroon? Miten asiat pitäisi hoitaa, että olisi lasten kannalta paras?

Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 20.01.2017 klo 13:32

Ja onko niitä muunlaisia? Onko tuollainen ihan tavallista miehen elämää, tavallista elämää miehen kanssa? Onko vika minussa, olisiko kaikki vain pitänyt kiitellen hyväksyä ja katsoa viimeiseen asti sormien välissä?

Itse en tahdo pettämis- ja valehtelulinjalle lähteä, joten toivoisin kyll, että selviäisin erosta lujana pysyen ja pitäisin kiinni oikeuksistani. Ja että olisi muunlaisia. Pyhimys ei tarvitse olla, mutta rehellinen ja myötätuntoinen mieskin olisi jo aika iso juttu.

Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 20.01.2017 klo 13:49

Se unohtui raportoida, että mistä mies minua syyttää. Aika vähän puhuu omista tunteistaan mutta sen on sanonut, että kun olen häntä haukkunut. Niin ei ole sitten tehnyt seksiä mieli. Eikä ole syntymäpäivälahjoja tai äitienpäiväkukkia tuonut. Tai matkoilta tuliaisia (ei lasketa nyt niitä, jotka näkyy vaan verikokeessa 🤨). Olen sanonut, että seksin pihtaaminen kymmenen vuotta on vallankäyttöä ja mies poikkeuksellisesti myönsi, että se on väärin. Ja ei, en ole rupsahtanut tai ruma. Seksissä ei ole kuulema ollut vikaa. Vain minussa.

Varmasti annoin suhteen alkuvuosina aika suorasanaista kritiikkiä miehen toiminnasta, ja aiheesta. Sekin vain oli liikaa, mies ei kestä yhtään kritiikkiä, sen tajusin kyllä. Kaikesta olisi pitänyt vain kiitellä ja kaikki sotkut ja laiminlyönnit vain vaivihkaa itse hoidella, huomauttelematta yhtään. Aika kohtuutonta minusta. Vaikka kritisoinnin lopetinkin, mikään ei muuttunut. Eli kerran sanotut sanat jäivät ikuisiksi ajoiksi väliimme.

Onnea vaan miehelle uusiin suhteisiin, joita hän niin kuumeisesti metsästää. (Enkö muka saa onnea etsiä?) Taitaa olla kiire tehdä samat virheet uudestaan - en usko itse ainakaan, että toinen ihminen toisi onnen, vaan parempi ehkä pyrkiä itse olemaan se oikea.

Käyttäjä Valontuoja kirjoittanut 20.01.2017 klo 18:25

Hei!

Pidin kyvystäsi tavallaan irtaannuttaa itsesi tilanteestasi ja tarkastella sitö ja tunteitasi jotenkin välimatkan päästä. Ja nimimerkkimmekin on melkein sama😀

Halusin vaan sanoa, että turhaan syytät itseäsi sinisilmäisyydestäsi. Sehän kertoo vaan, että haluat nähdä lähimmäisessäsi hyvää, ja niinhän se pitääkin olla. Pidä siitä kiinni 🙂

Minun on vaikeaa samaistua mieheesi, mutta varmasti tuo jonkun oman vaaliminen voisi selittää jotain. Että hänellä on tuo juttunsa, se on ehkä antanut hänelle tunnetta omista rajoista ja identiteetistä? Voin kuvitella, että hänen mielensä voi olla sekava ja rajojen tunnistaminen vaijeaa tuon ADDnkin takia. Jos sinua kiinnostaa, niin minulle valtavan paljon uutta näkemystä toisen ihmisen kokemusmaailmaan on antanut Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat, olikohan kirjan nimi joku Aggressiivisuus tms, missä sivuttiin tuota narsistista persoonallisuusvauriotakin niin analyyttisesti, että eläytyminen tämän maailmankuvaan oli helpompaa.

Miehesi toiminta kuulostaa kuitenkin niin systemaattiselle ja järjettömälle, että tuollaisesta on varmasti yhtä vaikeaa irrottautua kuin pahasta alkoholi-tai huumeriippuvuudesta. Ehkäpä elämällä olisi järjestettäväksi sinunkin osallesi vielä mukavampia yllätyksiä, ja jättää mies selviämään omasta keitoksestaan, omin neuvoinensa. En siis kehoita kääntämään selkääsi, vaan kehoitan lähtemään kohti omaa elämää, jossa miehen sotkut eivät vaikuta. Vaikka aina parisuhteessa onkin kaksi, niin tössä tapauksessa voit kyllä pestä kädet ja irrottaa itsesi ongelmasta irrottamalla tämän miehen - hän taas varmaankin joutuu ongelmansa kanssa elämään vielä pitkään...

Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 20.01.2017 klo 22:39

Kiitos vastauksesta! Kyllä kriisiaikoina kaipaa ystävällisiä sanoja ja lisää valoa sydämeen. Reaalimaailmassa on joutunut arvioimaan joitakin ystävyyssuhteita uudelleen. No ei kai kaikki ihmiset voi olla kovin empaattisia. Toisaalta tukea on tarjottu yllättäviltäkin tahoilta. Sekin on mahdollista, että ihan lähelle en ole päästänyt kun vain näitä sopicat etäisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä..

Valontuoja kirjoitti 20.1.2017 18:25

Minun on vaikeaa samaistua mieheesi, mutta varmasti tuo jonkun oman vaaliminen voisi selittää jotain. Että hänellä on tuo juttunsa, se on ehkä antanut hänelle tunnetta omista rajoista ja identiteetistä? Voin kuvitella, että hänen mielensä voi olla sekava ja rajojen tunnistaminen vaijeaa tuon ADDnkin takia. Jos sinua kiinnostaa, niin minulle valtavan paljon uutta näkemystä toisen ihmisen kokemusmaailmaan on antanut Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat, olikohan kirjan nimi joku Aggressiivisuus tms, missä sivuttiin tuota narsistista persoonallisuusvauriotakin niin analyyttisesti, että eläytyminen tämän maailmankuvaan oli helpompaa.

Miehesi toiminta kuulostaa kuitenkin niin systemaattiselle ja järjettömälle, että tuollaisesta on varmasti yhtä vaikeaa irrottautua kuin pahasta alkoholi-tai huumeriippuvuudesta. Ehkäpä elämällä olisi järjestettäväksi sinunkin osallesi vielä mukavampia yllätyksiä, ja jättää mies selviämään omasta keitoksestaan, omin neuvoinensa. En siis kehoita kääntämään selkääsi, vaan kehoitan lähtemään kohti omaa elämää, jossa miehen sotkut eivät vaikuta. Vaikka aina parisuhteessa onkin kaksi, niin tössä tapauksessa voit kyllä pestä kädet ja irrottaa itsesi ongelmasta irrottamalla tämän miehen - hän taas varmaankin joutuu ongelmansa kanssa elämään vielä pitkään...

Viisaita sanoja. Voisinpa Keltinkangas-Järvisiä käydä lainaamassa. Tiedän, etten saa vastauksia, mutta jos voisi edes paremmin ymmärtää. Itsestään oppii aika helposti ja usein lisää, mutta toisten ihmisen kokemusmaailamat ovat välillä turhankin arvoituksellisia. Joskus jotain paljastuu jostain lipsahduksesta välähdyksenomaisesti, silloin saattaa hämmästyä siitä, miten odottamattomia ajatuskulkuja toisella on ollut. Tai että mikä toista on omassa käytöksessä kiusannut.

Kohti omaa elämää tässä ollaan menossa, mutta kun lapset ovat kaikki alle 10 v, mietityttää, kuinka paljon miehen kanssa pitää olla tekemisissä lasten takia. Häneltä ei lasten arjen pyörittäminen tarkkaavaisuushäiriön takia kovin auvoisesti suju, ja muutoin olen sitä mieltä, että lapset saavat ja aistivat aika huonoja asenteita ja käytösmalleja mieheltä. Varmasti haluaa kuitenkin olla vahvasti mukana lasten elämässä.

Siinä olet oikeassa, että tässä tapauksessa on paras pestä kädet. Kunnon parisuhdetta ei voi sanoa enää olleen, mies on elänyt omaa elämäänsä ja minä perhe-elämää. Ilman Tinder-paljastumista tilanne olisi voinuy jatkua samana vielä pitkäänkin, ei ole tapana antaa periksi ihan helpolla.

Oikeastaan asioiden paljastuminen oli helpotus, koska ei ole tarvinnut enää pitää itseään ja epäilyksiään hulluna. Oli huojentavaa ottaa tosiasiat vastaan ja huuomata, ettei se satu. Pystyyn jäin, vaikka petetyn osa kirpaiseekin.

Unelma olisi, jos aito rakkaus yllättäisi, ja lapset saisivat vielä elää rakastavan parisuhteen tarjoamassa kodin lämmössä. Lämpimään syliin kaipaisin minäkin 🙂

Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 22.01.2017 klo 13:25

Taas pitää avautua. Ja tiedän toki, että tätä vaihetta voi kestää pitkäänkin. Hyvä, että on tällainen paikka, jossa on mahdollista saada palautetta ja vertaistukea ja uusia näkökulmia tilanteisiin.

Huomasin, että mies suunnittelee taas työ- ja hupimatkoja ulkomaille. Suunnittelee myös treffejä, nyt kiikarissa on venäläiset naiset (!!!). Aika ahdistavaa. Jos miehellä on naisten jahtaaminen verissä, loppuneeko se koskaan. En oikein usko, että muuttuminen ja "järkiinsä tuleminen" olisi kovin yleistä. Tässä meidän tapauksessa ero on muutenkin paras vaihtoehto.

Se kyllä surettaa minua, olen aika sitkeä ja kaipaan elämään pysyvyyttä. Aiemmin ehdotinkin, että opeteltais elämään paremmin yhdessä, oltais yhdessä niin kauan, että lapset on aikuisia. Turha toivo. Miehen veri vetää vaan vieraisiin, minä en kelpaa, kun olen kerran tai toisenkin hänen kuninkaallista korkeuttaan uskaltanut kritisoida.

Tuntuu epäreilulta, että hyvässä uskossa olen tehnyt tällaisia valintoja. Parhaat vuodet ja uraputki on mennyttä, kun olen ollut kotona pieniä lapsia hoitamassa,ja sitten osa-aikaisesti toki töissäkin, samalla kantaen vastuun lasten- ja kodin asoista ja hoidosta. Mies on saanut keskittyä omaan uraansa. Minua on laiminlyönyt aika tavalla. Nyt sitten, kun meidän elämä olisi helpottunut lasten kasvamisen myötä, mies haluaa tuhlata imarteluja ja aikaa ja energiaa vieraille naisille. Pitäiskö tässä nyt sitten ajatella, että jos se onkin hyvä,ettei mies edes yrittänyt panostaa meidän suhteeseen, niin ymmärrän minäkin, että on parempi erota??

Anoppi tuntuu olevan eroaikeista nyt selvillä ja hän on jo sanonutkin,että pojat nyt on aina olleet sellaisia hulivilipoikia! Tuntuu pikemminkin olevan tyytyväinen ja vahingoniloinen, että minäkin olen saanut pettämisestä ja valehtelusta osani, anopin omakaan avioliitto ei ollut mikään onnellinen. No minkä kotona oppii.. Ehkä pettäminen ja myötätunnottomuus periytyy.

Kylläpä tänään tekee tiukkaa. Yritän joka aamu tsempata itseäni positiivisilla ajatuksilla, keskittää ajatukset uuteen elämään. Joskus vähän vaikeaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin. En varmasti ole ainoa, joka tällaista joutuu kokemaan. Se kyllä tuntuu kohtuuttomalta, että mies valehtelee teoistaan, joista olen saanut urkittua tosiasiat tietooni. Sitten on varmaan jonkin verran sellaistakin, mistä en tiedä mitään. Miksi ihminen tekee toiselle niin rumasti ja salaa asioita?

Käyttäjä Valontuoja kirjoittanut 23.01.2017 klo 22:08

Auts, onpa ikävä, että tilanne jatkuu noin akuuttina, vaikka tarvitsisit varmasti hetken sulatella noita paljastuneita asioita. Olen kyllä todella pahoillani, että jouduit tuollaiseen törmäämään.

Mitä muuten pelkäisisit tapahtuvan, jos mies on hoitovastuussa yksin? Voisiko sellaiset päivät kuitenkin sujua hyvin, tai ainakin ruveta sujumaan pienellä harjoittelulla. Huomasin, että nyt keskiviikkoiltana täällä on erochat, jossa noita lastenhuoltamiseen liittyviä asioita voi kysellä.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 24.01.2017 klo 09:28

Valontuoja kirjoitti 23.1.2017 22:8

Huomasin, että nyt keskiviikkoiltana täällä on erochat, jossa noita lastenhuoltamiseen liittyviä asioita voi kysellä.

Muillekin tosiaan tiedoksi, että huomenna keskiviikkona klo 20.30-22 Tukinetissä on Pop Up eroklinikka -chat teemalla Eronnut tai ero mielessä ja asiat eivät suju?

Chatissä on vierailijana myös lakimies, jolle voi esittää kysymyksiä mieltä askarruttavista asioista.

Tervetuloa!
🙂👍

Käyttäjä ihanpihalla kirjoittanut 24.01.2017 klo 22:30

Pakko oli kirjoittaa koska tilanteesi kuulosti niin tutulta!! Meillä on avoliittoa takana 7 vuotta. Yhteisiä lapsia kaksi, molemmat alle 5-vuotiaita. Koko suhteemme ollut aikamoista vuoristorataa. Itse olen myös hyvinkin rehellinen ja varmaan myös sinisilmäinen. Aina uskoo toisista parasta. Haluaa uskoa että toinen pystyy muuttumaan ja parantamaan tapansa. Aina ollaan asioista pystytty puhumaan. Usein vaan tuntunut ettei mies ole aito eikä todellakaan rehellinen.

Alusta asti mies valehdellut ja pitänyt jotain peliä muiden naisten kanssa. Hän ei tietääkseni ole kunnolla pettänyt mutta pari vuotta sitten jäi kiinni seksiviestien ja alastonkuvien lähettelemisestä. Olin juuri saanut tietää odottavani toista lastamme. Jos tilanne olisi ollut toinen niin varmasti olisin jo silloin lopettanut järjettömän suhteemme. Aina mimusta tuntunut että mies jotain salailee ja hänen kännykän käyttö ollut epäilyttävää. Hävettää myöntää mutta olen useinkin hänen viestinsä tarkistanut. Onhan sieltä sitten löytynytkin todisteita. Useiden naisten kanssa on lähetelty viestejä! Mielestäni pettämistä on vaikka ei seksiä harrastaisikaan! Tuntui kuin en olisi miestäni ikinä tuntenutkaan!

Mies on myös aina ollut herkkä hermostumaan ja saanut kauheita raivokohtauksia. Tavarat lennellyt ja joskus myös käynyt ihmisiin käsiksi. Hän on myös pakkomielteinen urheilija joka tuonut omat vaikeudet perhe-elämään. Aina on liikunta mennyt lasten ja puolison edelle. Jatkuvat riidat repineet jo pitkään parisuhdetta rikki. Miten onkin niin vaikeaa kuitenkin se lopullinen eropäätös näinkin selvässä tilanteessa tehdä? Lasten vuoksi olen ollut valmis mitä vaan yrittämään. Noin kuukausi sitten puhuttiin ihan vakavissaan eroamisesta. Muutama päivä myöhemmin alkoi mies olla päiviä pois ja öisinkin lähti "ajelemaan" ja mukamas selvittämään päätään. Nyt sitten paljastui että uusi nainen siellä on jo odottamassa. Luultavasti muuttaa suoraan tämän uuden naisen luokse asumaan! Miten tuntuukin niin käsittämättömän pahalta! Vaikka itse olisikin ollut ihan varma erosta niin kyllä satuttaa että toisella on heti uusi valittuna! Se asiasta valehtelu tuntuu kaikista pahimmalta! Eikö ole omaatuntoa ollenkaan? Mies puolustellut asiaa sillä että ei pysty olemaan hetkeäkään yksin. Jäänyt traumoja ekasta erosta. Siksi pitänyt heti hypätä uuteen suhteeseen.

Olikohan tästä hyötyä aloittajalle ollenkaan... Tiedän täysin tunteesi ja ikävä kyllä tuollaisia valehtelija pettureita on muitakin! Täytyy yrittää muistaa ettei vika ole meissä vaan heissä! Voimia sinulle! Tällä hetkellä tuntuu tilanne toivottomalta mutta ihan varmasti tästä selvitään!

Käyttäjä Valosydän kirjoittanut 25.01.2017 klo 10:57

Tsemppiä ja voimia sinulle, ihanpihalla. Varmasti elämä on kevyempää ja onnelisempaa ilman kaksoiselämää viettävää miesronttia. Ehkä tottumus on toinen luonto, ja tavoista on vaikea päästä eroon, vaikkei toista olisi halunnut satuttaa. Jos tätä taipumusta haluta uskoa hyvää toisesta taas tässä tuo ilmi. Jokainen teko on valinta ka nämä kaksoiselämää viettävät miehet asettavat itsensä etusijalle. Jos ne joskus tulevat järkiinsä, on luultavasti jo myöhäistä. Minun mieheni ei ole juuri tekosiaan myöntänyt, enkä niistä mitään tietäisi, ellen olisi salaa urkkinut ruutuja. Kaikkea katalaa on niin paljon, että vaikea kuvitella, että sellaista eded voisi antaa enää anteeksi, vaikka toinen ymmärtäisi pyytää. Vaan ei varmaan ymmärrä, omasta mielestään ne ovat hänen omia asioita, ja mistä en ole tiennyt, siitä en ole voinut loukkaantua. No harm done?

Ei muuta kuin kohti valoa, aurinkoa päin. Eiköhän näistä henkiin jää ja elämä ilman petollista miestä on varmasti valoisampaa.

Käyttäjä Lissukka kirjoittanut 29.01.2017 klo 13:44

Hei Valosydän

Surullisena luin kirjoituksiasi - on kuin omaani lukisin, varsinkin kuvaukset miehestäsi. Mietinkin, ovatko miehemme identtiset kaksoset, niin paljon samanlaisia luonteenpiirteitä löytyi, sinä osasit kuvata ne vain niin paljon paremmin.

Minä löysin tämän foorumin v. 2014 nimimerkillä Lissukka, otsikolla "Toiminko taas väärin". Hyvä, että Sinäkin olet tämän kanavan löytänyt, sillä minulle tämä on ollut todellinen elämän pelastaja.

En osaa lohduttaa Sinua, koska minäkin roikun vielä tässä avioliiton irvikuvassa. Sen kuitenkin voin sanoa, että aikaa myöten tuska hellittää ja siihen tottuu, kun totuus on silmien edessä kaiken aikaa.
Sitä kuvittelee ja odottaa edelleenkin miehen heräävän ja näkevän, kuinka väärin on toiminut perhettään kohtaan. Nyt, vuosia myöhemmin voin kertoa, ei se niin mene. Asiat menevät vain pahempaan suuntaan.

Tiedätkö, minä olen ollut oikea lallukka ja olen sitä edelleenkin, mutta voimaa ja itsetuntoa tämä on antanut, jos jotain positiivista voi sanoa.
Aluksi unelmoin anteeksiannosta ja yhteiselämämme jatkumisesta, jos mieheni muuttuu. Olin valmis unohtamaan.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin totean parisuhteemme muuttuneen joksikin, mikä ei ole lähelläkään parisuhdetta. Olemme, kuin kaksi vierasta ihmistä samassa asunnossa, ilman sanoja. Siis miksi olen edelleen tässä😐.

Olen elänyt jo aikoja omaa elämää. Matkustelen, käyn teatterissa ja elokuvissa. Saatan lähteä kaupungille shoppailemaan, istua kahvilassa katsoen elämän menoa. Liikunnallisena ihmisenä kuntoilen ja liikun aktiivisesti. Elämässäni kaikki muu on OK, vain rinnallani elävä ihminen aiheuttaa mielipahaa ja surua päivittäin, vaikka ei olisi paikallakaan, siis miksi olen tässä vieläkin😯🗯️.

Järki sanoo, lähde, mutta katsoessani, mitä olemme 27 vuoden aikana luoneet, miten olemme kaiken yhdistäneet, paperit, kansiot, omaisuus, ne pienen pienet materiaaliset yksityiskohdat, tietokoneessa olevat tiedot - ne on aikojen saatossa rakennettu "meille". Pelkäänkö siis sitä, mikä työ niiden purkamiseen menee, purkaa ja eriyttää 27 vuotta yhteistä elämää kahdeksi erilliseksi😑❓, näitä mietin ja näitä pelkään. Helpoin tapa olisi vain päästä eroon miehestä.

Kerroit miehesi ADD:stä, uskon, että miehenikään ei ole täysin "terve". Hänkin on vuosia sitten sairastanut masennuksen, jonka heikkona hetkenä myönsi, nyt kuitenkin kieltää sen. Hänen suvussaan on todettu useankin henkilön taholta taipusta masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Jopa hänen oma lapsensa on jo vuosia ollut "hoidossa" ja on edelleenkin.

En osaa antaa Sinulle neuvoja, miten toimia, kun itsekään en ole toiminut oikein, roikun edelleenkin löysässä hirressä. Hyvä kuitenkin, miten olet löytänyt tiesi tänne, sen voin sanoa, se auttoi minua ja varmaan auttaa myös Sinua...

Kuvittele, minun olisi niin paljon helpompi vain lähteä, koska huolehdittavia on vain minä. Sinulle se on paljon, paljon vaikeampaa lapsiesi vuoksi. Tähän haluan kuitenkin sanoa, että minä olen senkin nuoruudessani kokenut ja se oli suunnaton helpotus ja meidän pelastus.

Jos Sinulla on joskus aikaa, halua tai kiinnostusta lukea em. otsikkoni, siellä jossain olen kertonut, miten aikoinani irrottauduin viimeisillä voimillani lasteni isästä, joka oli lasteni ja itseni pelastus.
Foorumissani olen myös jossain vaiheessa purkautunut ja kertonut tarkemmin, kuinka elämämme eteni ja kuinka tutustuin nykyiseen mieheeni.

Nyt minun pitäisi pelastaa vain itseni, mutta voimia ei vain löydy.

Ole Rohkea Valosydän ja Voimia Sinulle, mitä ikinä päätät tehdäkään🌻🙂🌻

terv. Lissukka