Siellä jossain on maa...
Siellä jossain on maa jossa minuakin rakastetaan…
olisi ees ihminen,seki helpottais…miksi aina kaatuu kun kerron todellisuuden itsestäni?☹️ olen 39v neitonen ja sairauksien vuoksi menettänyt molemmat jalat polvesta alaspäin ja kävelen proteeseilla…kun kerron pelkästään sen olen jälleen yksin,mikä ihmisiä vaivaa,kun ei ole täydellinen?Onko rakkaus jaloista kiinni?Ei kai se minusta sen kummempaa ihmistä tee?Kaikki pakenee,jättää sikseen,se koskee tekisi mieli itkeä mutta hampaat irvessä hyvyilen vaikka sydän itkisi…eikö minulla ole oikeus rakastaa ja eikö luoja salli että minuakin rakastettaisiin? kaikki kulkee ohi,katsomatta ja vaikka katsoisivatkin se ei merkitsisi mitään vain tyhjää ilmettä,että mitähän tuoki tytöntyllerö tuossa ja jos nyt niin edes ajattelevet…olisi ihanaa kun vierellä olisi joku joka pitää ja rakastaa minua sellaisenaan kuin on…teille muille kivaa kevään jatkoa ja hymyilkää minunki puolesta…”ei mitään”😭
Hei!
En ehkä muuten osaa lohduttaa kuin kertomalla omasta elämästäni. Tiedän hyvin miltä tuntuu olla ns. ulkona kaikesta, yksin, muiden kylmien katseiden alla. Pienenä 12-vuotiaana en muunlaisesta juuri tiennyt (olen siis koulukiusattu). Vaikka olen nuori, voin ymmärtää sinua. Koko elämäni olen jaksanut odottaa, toivoa ja uskoa tulevaan onneen. Siinä ehkä meni aikaa, mutta se tuli! Kärsimys kirkkaimman kruunun saa, sanoo suomalainen sananlasku. Kärsi hyvin, niin kärsit vähemmän. Aikansa kutakin. Olen ehdottoman varma, että saat rinnallesi todellisen ystävän, oikean rakastetun. Ehkä onnesi on siinä, ettet haavoita itseäsi sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole vakavissaan, jotka satuttavat. Sehän on kuvankauniiden/ "täydellisten" ihmisten kirous. Se, joka sinua todellisesti rakastaa, näkee sinut täydellisenä, olethan sitä hänelle. Jaksa uskoa, saat sen mitä jaksat odottaa. ☺️
En oikein osaa sanoa mitään järkevää, sillä omat tunteet on ihan sekaisin. 😭 Suurinosa ihmisistä on ikävä kyllä kamalan pinnallisia. 😞 Ei osata katsoa pintaa syvemmälle. Sisimmässäni kuitenkin uskon, että jokaiselle on suotu onni ja se onni tulee tavalla tai toisella joskus vielä vastaan. 🙂🌻
Ihmiset on kyllä tosi pinnallisia. Minä olen kantapään kautta oppinut (useita vaikeita eroja, terapia käynnissä jne. jne.) että ne ulkoiset seikat ei kanna suhdetta kuin korkeintaan muutaman viikon alussa. Kyllä parisuhteessa sydämellä ja sielulla ollaan mukana, ei isoilla rinnoilla, hoikalla vartalolla tms. Ne jotka eivät tätä käsitä jäävät elämässä loppupeleissä aika yksin ja tyhjäksi sisältä.
Oma suhteeni keskittyy tällä hetkellä hyvin paljon ulkoisiin seikkoihin ja suorittamiseen mieheni puolelta. Parisuhde yksin ei tee onnelliseksi (joskus voi tehdä myös onnettomaksi), eli se ei sinällään ole tavoittelemisen arvoinen asia. Se on, että löytää vierelleen toisen ihmisen, joka puhuu kanssasi samaa kieltä ja jonka voit päästää ihan lähelle ilman mitään pelkoja. Minä tiedän että sellainen ihminen on mahdollista jostain löytää. Tsemppiä kaikille "Sitä Oikeaa" etsivälle. Jaksan kaiken satuttamisenkin jälkeen uskoa että voin vielä löytää sen yhden minua varten olevan ihmisen. Kaikista puutteistani huolimatta 😀