Olen kovin pettynyt kaikkeen saamaani vastakaikuun (hyväsi minulle), koska en kyennyt vastaamaan samalla mitalla tunteeseen, koska minulla ei ollut tunteita, koska en ollut kyennyt niitä itselleni rakentamaan, jonka seurauksena minun olisi pitänyt muuttua.

Jos onnistuisin joskus uskomaan hyvään parisuhteeseen ja minua tyydytävään seksielämään. Olisin toisenlaisessa tilanteessa heti alusta asti, mutta kävisikö siinä hyvin.

Löytäisinkö miehen joka olisi minun mieleiseni ja riittävän rikas, jotta ei tarvitsisi enää elää puutteessa. Voisinko silloin antautua suhteelle täydestä sydämmestäni!

Kahdet rukkaset tänään kahdelta eri mieheltä. Ei hyvin mene. Tunteet ihan kippurallaan.

Olen tutustunut netissä mieheen joka luo minuun suhdetta rohkeana naisena.

Taidan olla puutteessa.

Tunteet vastaanottavat härskiä ajatuksia, kommentteja, ja huomaan ajautuvani yhä kauemmaksi seksuaalisuuden ilmapiiriin.

Viikossa ehtii mieli muuttua moneen kertaan. Pitäisi saada suhteeseensa pysyvyyttä. Ei auta olla noin tunteidensa orja. Ja pitää kyetä säilyttämään järki kulta päänupissansa. Ilman sitä tulee pitkä ikävä ilman seurustelusuhdettansa. Jonkinlainen tasapaino ajan, paikan, ja henkilöiden hyväksynnän, ja tunteen, ja järjen välimaastossa.

Olla heterosti yhdessä. Millaiseksi seurustelu siitä muuttuu? Onko mahdollisuuksia löytää yhteiseloa?