seurustelen alkoholistin kanssa, kohtalotovereita?
Olen täynnä voimatonta vihaa, pettymystä, surua ja erityisesti ahdistusta. En kuvainnollisesti kykene hengittämään. Itken aivan liian usein – olen perusluonteeltani jo hyvin sensitiivinen ja herkkä, mutta tämä olotila tuntuu sietämättömältä, suhteellisuudentajuni ahdistuksen hyökyessä päälle katoaa joskus pelottavalla tavalla. Näen ympäristöni tällöin ikään kuin mustan harson läpi, utuisesti, pyörin kehää ahdistavissa ajatuksissani ja kun pyrin tapani mukaan kontrolloimaan ajatuksiani hieman moralisoivaan sävyyn, ahdistus vain kasvaa ja huomaan putoavani yhä syvemmälle lapselliseen paniikkiin. Olen seurustellut itseäni yli kymmenen vuotta vanhemman alkoholistimiehen kanssa neljättä vuotta ja olen henkisesti koukussa tähän ihmiseen. Suhteemme on ollut vuoristorataa ja olen kuluttamassa itseäni loppuun, mutta en tiedä, mistä löytäisin kadotetun itsekunnioitukseni. Olen kasvanut rakastavassa perheessä, opiskelen rakastamaani luovaa alaa ja minulla on muutama ystävä. Periaatteessa puitteet ovat kohdallaan, mutta parisuhteeni ei ole kunnossa, eikä kukaan lähipiiristäni tai enkä minä itsekään aina tajua, miksi annan miesystäväni kohdella itseäni niin epäkunnioittavasti, joskus jopa törkeästi. Miesystäväni jatkuvasti lupaa asioita, rikkoo näitä lupauksiaan, pyörii juoppokavereidensa kanssa, hoitaa ns. jokapäiväisiä käytännönasioita kehnosti yms. Asumme eri paikkakunnilla ja viimeksi viime viikolla hän oli tulossa luokseni, mutta teki kolmet oharit. Ja tällä viikolla jälleen tapahtui deja vu, eikä miesystäväni ilmoittanut tulemisestaan tai tulematta jättämisestään mitään – kuvioon kuuluu usein, että puhelimella on turha yrittää saada yhteyttä. Olen niin vihainen. Keskustelut ja hänen silloinen ”katumuksensa” tuottaa käytännössä tulosta vain joksikin aikaa, kunnes uudet ikävät episodit ja käsittämättömät episodin jälkeiset selitelmänsä räjähtävät silmille. Miesystäväni osaa käyttää ovelasti käänteistä psykologiaa, jollain käsittämättömällä tavalla hän kääntää asioita omaksi edukseen, jotenkin pyrkimyksenään oikeuttaa juomisensa. Koen tämän mielettömän itsekeskeisenä ajattelutapana. Monta kertaa miesystäväni on yrittänyt raitistua, mutta toistaiseksi yritykset ovat lopahtaneet lyhyeen. Kaikkein hirveintä on rämpiä tässä paskassa ja silti rakastaa. Miesystäväni on hellä, älykäs, luova ja monella tapaa upea ihminen, mutta toisaalta alkoholiongelmainen ja muutenkin erilaisiin aineisiin helposti addiktoituva (hän on toisinaan agressiivinen esim. humalassa, mistä on seurannut muutamia kertoja ikäviä asioita minulle) ja epäluotettava, mustasukkainen ihminen. Kaipaan kovasti objektiivisia näkemyksiä asiaan, olen todella syvällä tässä suossa 😭
Kuule, kerron sulle 10 vuoden kokemuksella, et sellainen suhde ei tule toimimaan.
Itse elin 10 vuotta sellaisessa tehden jopa lapsen rakkaudesta mieheeni. Ja nyt ole
taas viimeisen vuoden jaksanut hengittää ja elää lasten kanssa tasapainoisesti.
Erosin vuosi sitten. Mies valitsi alkoholin. Ei yrittänytkään raitistua, ei halunnu
luopua siitä mikä tuo itselle mielihyvää. Kun puhuin asiasta hänelle, hän sanoi aina että
minulla on ongelmia.
Olihan minulla, olin ajanut itseni niin loppuun, että en enää tiennyt jaksanko vai en.
Onneksi läheisteni tukiverkon avulla pääsin tilanteeseen, jossa ajoin hänet suoraan
sanoen pois. Ajattelin vain itseäni ja että lapset kuitenkin tarvitsevat minua.
Alkoholismi on sairaus ja sen kanssa on vaikea oppia elämään.
Kävele ulos sellaisesta suhteesta, ota itseäsi niskasta kiinni, kuten sanotaan. Vaikka se
tuntuisi kuinka väärältä. Maailmalla on vielä hyvääkin sinulle annettavaksi. Itseään ei
kannata uhrata.
Nouseminen on vaikeaa, askeleet pitkiä, hitaita jopa, mutta kuitenkin joku päivä huomaat
että se tie on kuljettu.
Hei Rhea!
Aivan kuin omaa tarinaansa olisi lukenut. Minä olen tosin ollut naimisissa 11 vuotta juuri kuvailemasi alkoholistin kanssa.😮
Alussa kaikki meni hyvin. Mies tuli kotiin viimeistään seuraavana aamuna tai vastasi jo silloin puhelimeen. Nyt vuosien myötä tilanne on muuttunut sellaiseksi, ettei hän vastaa puhelimeen viikkoon ja katoamisetkin ovat useista päivistä viikoihin.Parhaimmillaan ollut kadoksissa 2,5 kk.Ryyppyreissulla.
Oli jotenkin hämmentävää huomata, että sinunkin miehesi katoilee. Jotenkin luulin olevani ainoa, joka saa kestää niin sikamaista kohtelua. Kun olen lukenut näitä ihmisten tarinoita, niin lähes kaikkien miehet tulevat kuitenkin kotiin, vaikka ovatkin olleet juopottelemassa.
Tilannettamme vielä pahentaa se, että meillä on liuta lapsia ja uusi tulossa marraskuun alussa. Olen monesti miettinyt kuinka kukaan voi olla niin itsekeskeinen, että pistää oman juomisen kaiken edelle. Jotenkin sitä on menettänyt kokonaan oman arvon tuntonsa ja minä ainakin tunnen voimakasta riittämättömyyttä ja häpeää, kun en pysty olemaan sellainen vaimo, että mies haluaisi olla minun kanssani. Jotenkin ajattelen myös muiden ajattelevan, että olen niin huono tai hirveä vaimo, että miehen pitää lähteä toisaalle, että jaksaisi. En tajua sitä.
Meillä kuten teillä, mies tulee takaisin katuvana ja vannoo ja vakuuttaa, ettei halua muuta kuin olla meidän kanssamme. Viimeksi tuli viikko sitten viikon poissaolon jälkeen ja lähti vaihdettuaan vaatteensa. Soitti seuraavana päivänä kerran ja sitten tulikin taas tuttu katoaminen.
Vaikka näitä katoamisia on vuosien varrella ollut useita niin vieläkään en ole osannut kovettaa luonnettani ja tunnen voimakasta kipua ja toivottomuutta aina kun huomaan, ettei mies taaskaan tule kotiin. Olen kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja pistänyt eron vireille. Tiedän, ettei muutosta tule tapahtumaan. Kuitenkin minulla on koko ajan sellainen tunne, että haluan antaa anteeksi ja uskoa taas kaikki valheet, kunhan hän vain tulisi takaisin. Sitä en kuitenkaan enää aio tehdä. 11 vuotta valheita ja lupauksia joita ei ole pidetty ensimmäistäkään.
Viimeiseksi ehdoksi olen miettinyt antabusta ihon alle ja AA:ssa käynnit. Mitään muuta syytä en näe enää jatkaa tätä kärsimystä. Mutta niin kuin tämä viimeinen katoaminen osoittaa, ei miehellä ole halua muuttaa elämäntapaansa. Vaikka kuinka sattuu ja on paha olla erotessa, on se kuitenkin suunta eteenpäin. Tuntuu että muutos mihin tahansa on askel eteenpäin.
Voi olla ihmisiä, jotka ajoissa huomaavat, ettei elämä mene suunnitellun kaavan mukaan (harvoin menee). Jos sinä et ole nyt tyytyväinen elämääsi, ota itse ohjat käteen ja ryhdy muuttamaan sitä. Seuraamalla alkoholistin vanavedessä ei tilanne tule koskaan paremmaksi. pahimmassa tapauksessa sinulle käy kuin minulle. Vuosikausien jälkeen huomaat mitä turhan ja tyhjän odottamista sinun elämäsi on ollut. Tilanne muuttuu aina vaan pahemmaksi, jollei ongelmia (juomista) saada loppumaan molempien tahdosta.
Näin minä sen olen kokenut ja ajattelisin, mutta tietenkin sinä itse teet omat päätöksesi ja ratkaisusi. Ei kaikki ole niin toivottomia kun minä ja minun tilanteeni. Sinä voit hyvinkin onnistua ratkaisemaan katoamis-ongelman muulla keinoin. Toivottavasti saat ilon takaisin sydämeesi ja voimia ja hyvää mieltä. Toivon kaikkea hyvää sinulle. Ystäväsi ruuth🙂🌻
Ruuth, sinulle ja muillekin haluan sanoa että alkoholismi on sairaus.
Sillä että miehesi valitsee alkoholin ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi, älä siis syytä itseäsi,
Alkoholimi-sairaus ei ole sinusta riippuvainen. Miehesi juo tai on juomatta ihan riippumatta siitä millainen sinä olet tai et ole.
Miehesi on sairas, hänen täytyy itse oivaltaa hakea itselleen apua, sinä et pysty häntä raitistamaan. Sinun tehtäväsi on pitää huolta itsestäsi ja lapsista.
Toivotan voimia sinulle ja muillekin tämän ketjun kijoittajille.
Suosittelen lämpimästi Al-anon yhteisöä, sieltä voi saada apua itselleen.
Hei !
Tutulta kuulostaa.
Ihan ensiksi : miehen juominen ei ole kiinni vaimosta, itseään ei pidä siitä syyttää. Usein syyt on varmaan lapsuudesta, tavalla tai toisella, sekä luonteesta johtuvia. Taustalta löytyy heikko itsetunto, kyvyttömyys kohdata vastoinkäymisiä, vastuu tuntuu painavalta vaikka se ei olisi "normaalia" kummempaa jne. Alkoholi on jonkinlainen "selviytymiskeino". Se vaan että se vaikuttaa läheisiin niin paljon ja loukkaavasti.
Isäni oli tuota katoavaa sorttia ja oli poissa muutamista päivistä viikkoihin. Äitini kanssa muutettiin vihdoin kaksistaan kun olin kolmentoista (olin ehdottomasti sen kannalla niin teini kuin olinkin). Pari vuotta ennen muuttamista isän käytös muuttui tosi mahdottomaksi. Raha-asiat eivät myöskään pysyneet minkäänlaisessa hallinnassa. Isän ammatti oli jo sellanen ettei nähty kuukausiin mutta kun hän joutui sairaseläkkeelle tilanne ei muuttunut juomisen takia.
Tämä siis vähän toisesta näkökulmasta..
Ja kuinka ollakaan olen tälläkin hetkellä alkoholistin kanssa naimisissa (vähän hävettää "tunnustaa" kun tausta on tuollainen).
Mieheni on nyt kuukauden juonut viikonloput pe,la,su. Hän ei häviä mutta kulkee kuin ei suhteessa olisikaan. Pettämisestä ei ole kuitenkaan kyse. Hän on juonut / ollut kuivana vuosia. Meidän yhdessäoloaika on kyllä ollut siihen elämään verrattuna suht normaalia. Kesällä tulee tällainen kuukauden puolentoista jakso kun hän juo miltei entiseen malliin. En ole absolutisti itsekään mutta en juo ongelmia selvittääkseni enkä muutenkaan kovin usein ( kerran kaksi parin kuukauden sisään ehkä). Tänään on taas sellainen päivä että hän lähti kaverinsa luo käymään ("en oo kauaa") aamu yhdeksältä ja samalla reissulla on vieläkin. En soittele perään mutta kun tulee kotiin tiedän että on vaikeaa olla kuin kaikki olisi ok. Hänelle ei saa kommentoida asiasta ("taas haukut mut") ja oikeastaan on ihan sama miten käyttäydyn hän ottaa sen negatiivisena.
Meillä on ollut raha-asiat mun hoidossa koska hän tietää itsensä ja heikkoutensa. Se vaan että olenkin enemmän äiti kuin vaimo kun hän pyytää laittamaan rahaa tililleen , ja kun koitan puhua järkeä tulee uhkaus että "laita kaikki ja mä lähden omille teilleni". Selvänä hän sanoo että mun pitäis pysyä kovana mutta kun se jää siihen että suutun ja laitan kaikken koska omathan ovat.🙄
Nyt olen pohtinut että haluan tähän selvyyden, onko meillä suhde ja siinä kaksi ihmistä ? Tuntuu ettei ja sellaisena tämä ei kestä. Ja koska ongelmat johtuu alkoholismista hänen on haettava apua (kun kuulemma kuitenkin kanssani haluaa olla ja elää normaalia elämää) ja pian. Onko jotain muuta kuin AA joka tökkii vastaan (on käynyt siellä) hänellä ?
Tietenkin siihen on syynsä että yhdessä ollaan . Hän aivan ihana ihminen kun ei juo. Meillä on se ns. arki yhtä juhlaa, ainakin omasta mielestäni.
Sitten kun havaitsen että jahas nyt se alkoi, niin tuntuu että silmissä mustenee, nousee kiukku ja voin ihan fyysisestikin pahoin. Tämä tilanne ei ole pahimmasta päästä ja alkoholismi on yksi ongelma muiden joukossa. Mutta se vaan on niin raskasta toistaa näitä tilanteita ja kuitenkin rakastaa toista ja haluta hänelle hyvää, odottaen että ne silmät aukeis.
Tässä nyt ei ehkä tule kaikki ihan esiin (hyvässä/huonossa) mutta kun olen lukenut teidän tarinoitanne niin oli ihan pakko osallistua 🙂
Vielä on jäljelä hiukan toivoa ja uskoa että mahdollisuus suunnanmuutokseen on olemassa. Koittakaa löytää iloa vaikka kuinka pienestä !
🙂🌻
olin yksinhuoltaja kun tapasin ensimmäisen alkoholisti mies ystäväni.lapseni oli tuolloin n.neljä vuotias.onneksi tuhoavaa suhdetta ei kestänyt kuin vajaan vuoden verran,mutta siihen mahtui henkistä sekä fyysistä väkivaltaa😭 no,elin lapseni kanssa rauhallista elämää mutta halusin itselleni jotain myös ja tavallaan vahingossa otin erään ravintolaillan jälkeen suloisen rokkari miehen mukaani... siitäpä sitten alkoikin helvetti. hän oli alkoholisti joka katosi useiksi päiviksi jopa viikoksi omille teilleen.yritin etsiä ja juosta perässä josta myös lapsi sai kärsiä.pystyi kuitenkin olemaan jopa viikon kotona selvinpäin mutta sitten taas kauppa reissu saattoi venähtää...no aloin odottaa lasta,olin vakavissani menossa aborttiin.(onneksi en menny)kaikki tuntui kääntyvän hetkeksi onnelliseen suuntaan mutta juominen jatkui vielä synnytyssairaalaan mies tuli krapulassa😠 kun lapsi oli syntynyt mies lähti myllyhoitoon ja pari kuukautta elämä varauksellisesti hymyili meille. mutta seuras ratkeaminen ja rikos,jonka jälkeen halusin erota.tapailimme kaksi vuotta satunnaisesti mutta hänellä oli myös muita naisia.nyt seurustelee naisen kanssa jolla on lapsi,samanikäinen kuin oma.raittiina on pysynyt mutta minä en😯🗯️en tiedä mitä teen tälle katkeruuden määrälle.olin tavallaan pelastaja ja nyt niillä menee hyvin. ei ole tavannu lastaan moneen kuukauteen😟tässäpä tää lyhyesti mut oon tosi masentunu enkä aina aamuisin tiedä miten vien päivän eteenpäin...
Hei kaikki kohtalon toverit.
Olinpa illalla eka kertaa al-anor ryhmässä.
Voin suositella kaikille.
Oli tosi hyvä vihdoinkin puhua samaa kokeneiden
henkilöiden kanssa.
Ehkä sieltä vielä löydän ystäviäkin.
MENKÄÄ JOKAINEN SINNE. Meidän ryhmässä oli kaikenlaisia ihmisiä nuoria vanhoja, tyttäriä, äitejä, siskoja....
Siellä opetetaan hoitamaan meitä kärsiviä omaisia.
angergo kirjoitti 18.08.2006 klo 14:51:
Ruuth, sinulle ja muillekin haluan sanoa että alkoholismi on sairaus.
Sillä että miehesi valitsee alkoholin ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi, älä siis syytä itseäsi,
Alkoholimi-sairaus ei ole sinusta riippuvainen. Miehesi juo tai on juomatta ihan riippumatta siitä millainen sinä olet tai et ole.
Miehesi on sairas, hänen täytyy itse oivaltaa hakea itselleen apua, sinä et pysty häntä raitistamaan. Sinun tehtäväsi on pitää huolta itsestäsi ja lapsista.
Toivotan voimia sinulle ja muillekin tämän ketjun kijoittajille.
Suosittelen lämpimästi Al-anon yhteisöä, sieltä voi saada apua itselleen.
Hei, olen uusi näillä sivuilla mutta tilanteenne on todella tuttu. Olen asunut samanlaisen ihmisen kanssa jo 12 vuotta enkä pysty olemaan erossa vaikka yritinkin yksin asua n. 2 vuotta, se piina mitä jatkui erossakin ja mukamas muutoksen näkyminen kun palasin takaisin hänen luo😭 ja nyt olen umpikujassa. kerroit Al-anon yhteisiö mikä voisi toimia jos uskaltaisin mennä ettei avopuolisoni käy silmille, eli mun kohdalla sekään ei ole apuna. Olen ilmeisesti niin alistettu ja riippuvainen miehestä etten tiedä mitä pitäisi tehdä kun alkaa tuntumaan umpikujalta koko elämä. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä mikä on mieheni mukaan luulosairautta koska maanisessa vaiheessa jaksan paremmin mutta masennus lyö ja lujaa. Olin ilman lääkkeitäkin välillä koska mieheni ei ymmärrä miksi niitä syön ja sehän kostautui 4kk päästä. Nyt otan lääkkeeni salaa ja lähden pois kotoa jos mieheni koskee viinaan. Tämä ei ole elämää mutta en jaksa taistella vastaan vaan yritän kestää ja hiljaa toivon että mieheni jäisi vaikka auton alle tai jotain😠.
Elämä on kovaa ja raskasta mutta kaikesta huolimatta ainakin vielä jaksan uskoa huomiseen.🙂🌻
Jos toinen on riippuvainen alkoholista niin minäkin tunnen olevani riippuvainen miehestäni. En usko itsekään, mutta saimme taas tuhannennen kerran sovun syntymään ja tulevaisuus alkoi näyttää auvoiselta. Mies osallistui perhe-elämään sohvalta käsin ja oli jopa yöt kotona.
Viikko sitten hän innostui tekemään töitä ystävänsä työpajalla. Kävi välillä kotona ja taas palasi töihin. Olin todella innoissani, sillä kuvittelin tekemisen pitävän hänet pois juomisesta. No pari päivää sitten soitin hänelle ja ihmettelin kun ei känny vastaa koko päivänä. Ajattelin lapsellisesti, ettei puhelimen ääntä varmaan kuule jos siellä pajalla on kova meteli. Soitin kuitenkin tämän pajan omistajan puhelimeen ja kysyin miestäni puhelimeen. Vastaaja oli ihan H moilasena ja sanoi, ettei ole nähnyt häntä koko viikoon. Arvaa tunsinko häpeää kun jouduin selittämään mieheni kertoneen olleensa siellä koko viikon töissä ja tehneen jopa pitkää päivää klo 21 asti.
Mies sitten soitteli minulle seuraavana päivänä... "pajalta". Kun kysyi syytä valehtelemiselle, alkoi väittämään, että se pajan omistaja valehtelee. Ihan niin kun sillä olis joku tarve mulle valehdella. Sitten sieltä tuli, että oikeastaan mitäs v....ua se sulle kuuluu missä hän aikaansa viettää. Parempi onkin, että elelet sinä siellä elämääs ja minä missä lystään.
En voi ymmärtää... en tiedä olenko sitten niin tyhmä vai mikä vikana, kun en tajua miksei voi vain sanoa, ettei halua olla meidän (=minä ja lapset) kanssa. Olen sitä niin monesti kysynyt, mutta vastaa aina, ettei mikään maailmassa ole niin rakas kun perhe ja meidän kanssa haluaa elää loppu elämän😟
Nyt tuntuu, että haluaisin irrottaa mun aivot päästä ja rutistaa niitä kunnolla, kun ei tunnu menevän mun tajuntaan, ettei meidän elämä tule koskaan muuttumaan tuollaisen valehtelevan piileksijän kanssa. Oikeastaan en edes halua tietää mitä hänellä on menossa, vaan tarvitsisin kunnollisen irti oton. Ja pysyvän sellaisen.😯🗯️. Nyt ei ole kuitenkaa juomisesta kysymys, sillä hän kävi välillä kotona selvänä ja kertoi lähtevänsä jatkamaan töitä 😝
Kipu tuli pyytämättä heti takasin ja pätkäunet myös. En olis kyllä tarvinnut enää yhtään tätä lajia varsinkin kun mulla on laskettuun aikaan enää kuusi viikkoa. Onko kukaan teistä koskaan joutunut kokemaan tätä. Eihän kukaan normaali ihminen ja varsinkin jos vaimo on raskaan voi käyttäytyä noin typerästi. Mä en tajuu mitä sen ihmisen päässä liikkuu. Jos haluaa mennä niin menköön, mutta miksi aina tulee takas ja viitsii valehdella... Se on varmaan jonkin sortin hyväksi käyttöä, kun minä kuitenkin huolehdin tässä taloudessa kaikista asioista.
Mitä ihmettä mä nyt teen? Miten saisin muutoksen alusta kiinni😐
Hei,
Olen itsekin alkoholistin tyttöystävä, avovaimo, mikä lie. Viina on aiheuttanut viime aikoina todella pahoja ongelmia, monen päivän hatkareissuja, työpoissaoloja ilman ilmoitusta, sekakäyttöä, pettämistä ja kiinni jäämistä. Olen heittänyt miehen pihalle ja katkaissut välini kun mikään ei auttanut.
No viimenen kerta oli pari viikkoa sitten, hylkäsin miehen täysin, en vastannut puhelimeen enkä kysellyt miten voi. Veti 4 päivää viinaa putkeen ja sitten tuli stoppi hänellekin. Kämppä alta, työpaikka meinasi mennä ja terveyskin alkoi vaivata. No nyt on sitten tajunnut mitä siellä kotonakin oli ja millä mallilla elämä on viinan kanssa..
Viinanjuonnin aikoo lopettaa kokonaan ja kovasti lupasi, ettei enää koskaan satuta mua millään asialla. Jos annan vielä mahdollisuuden, lupasi antaa 110% itsestään. Tiedän ja hänkin sanoi tietävänsä, että puhetta tämä on vaan eikä vielä takaa mitään. Tekoja luvassa, hyviäkin vaihteeksi ehkä. En tiedä uskallanko vaiko enkö. Tänään pitäisi keskustella asioista. Sekava olotila. Toinen on niin rakas, selvänä. Ehkä annan vielä yhden mahdollisuuden. Viimeisen.
Olen tutustunut al-anoniin, liittynyt keskusteluryhmään siellä ja lukenut alkoholismista ja sen vaikutuksista läheisiin kk ajan todella paljon. Uskon olevani vahvempi nyt ja varautunut pahimpaan. Luottamuksen takaisinsaamiseen menee aikaa ja kertaakaan sitä ei ole neää varaa tuhota. En osaa neuvoa kun omakin pää on sekaisin. Toivo on suuri asia mutta sen tiedän, että jos toinen ei halua muuttua tai ongelmaansa todeta, ei itselle saa kuin pahan olon, huolen ja pelon aikaiseksi. Ota ainakin yhteyttä johonkin tukiryhmään, vaikka s-postillakin. Silloin kuulet millaista se voi olla ja millaista muut kokevat. tieto lisää tuskaa mutta myös avartaa omaa ajattelua ja lisää uskoa itseensä.