Heippa
Tuohon kysymykseen on helppo vastata. Teidän täytyy vaan rohkejasti jutella mikä seksissä pelottaa ja jos joku asia toisella pelottaa niin siitä vaan keskustella ja hiljakseen sit sitä asiaa kehittää.
Ette tarvitse kalliita terapeuttia vaan puhumista ja puhumista. ja puolisolle sanoa et jos ei aina onnistu seksihommat niin yritetään seuraavan kerran uudestaan ( ja eihän se aina onnistukaan on ihan luonnollista )
Mut seksi on todella upeata kun sen oikein kumpikin oivaltaa ja toista rakastaa se on maailman upeimpia asioita.
Mut se ei ole oikein normaalia jos on vuosia selipaatissa tahtomatta, se vaan väljähdyttää suhdetta ja etäännyttää toista toisesta. Ja jos elää parisuhteessa niin seksi kyllä kuuluu siihen samaan pakettiin eli sillon puoliso rikkoo aviovelvollisuuksia. Mut reippaasti vaan puhumaan niin uskon et auttaa paljon .
Menestystä teille kummallekin.

Kiitos volvomies vastauksestasi. Totta kai puhuminen on se ratkaisu. Olen vain hurjan varovainen, kun tiedän, miten arkoja miehet ovat potenssistaan. Seksuaalisuudessa liikutaan hurjan aralla alueella, jossa kaikki ovat hyvin haavoittuvaisia. Yritän olla haavoittamatta ja loukkaamatta, olen niin varovainen ja diplomaattinen kuin suinkin. Eiköhän vähitellen selviä lisää syistä, jotka hankalaan tilanteeseen ovat johtaneet.

Olemme seurustelleetkin vasta vähän aikaa, vaikka olemme vanhoja tuttuja. Olen siis elänyt selibaatissa siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole ollut mieluisaa kumppania. No, nyt on tilanne muuttunut. Hänestä en tiedä kaikkea, mutta en ole kysellytkään. Olemme aikuisia, ja on luonnollista, että seksikumppaneita on ehtinyt olla ehkä paljonkin. Rakkaus ratkaisee ja suhteemme toimii hyvin monella tasolla.

Läheisyys on kaikille tärkeää, ja jos on normaalit halut, se johtaa seksiin. Luulen kyllä, että parhaiten onnistutaan siinäkin, jos kumpikin keskittyy tyydyttämään sen toisen. Oma tyydytys löytyy sitten aivan kuin huomaamatta. Karmea lukea tältäkin palstalta, miten itsekkäästi jotkut käyttävät vain toisen ruumista hyväkseen yhtään välittämättä , mitä toisen mielessä liikkuu. Minä ainakin välitän ja teen parhaani. Toivottavasti tilanteemme paranee vähitellen.

Naiset suostuvat usein seksiin vain miellyttääkseen kumppaniaan ja pitääkseen tämän hyvällä tuulella. Olen itse kokenut tämän aiemmassa parisuhteessani, jossa kumppanillani oli toisenlaisia seksiongelmia. Vastentahtoista suostumistakin kannattaa kyllä harkita, sillä se voi johtaa ojasta allikkoon. Jos kylmenee toiselle, niin ennemmin tai myöhemmin suhde kyllä ajautuu krisiin.

Heippa
Joo puhumaan vaan asioista suoraan vaikka on arka asia, mutta puolisosi ei itse välttämätä uskolla kertoa tai ujostuttaa puhua mutta uskon että puolisoakin helpottaa kun otatte asiat puheeksi.
Tosin kun olette vähän aikaa seurustelleet niin jännitys on sitäkin suurempi mut toisaalta kun tunnette pitkältä ajalta niin se helpottaa luottamuksen saannissa ja puhumisessa.
Kyllä onnellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan ihan kaikista asioista ja toiselta kannataa kysellä ja jutella kaikista asioista mut sit kannattaa varautua että saa epämiellyttäviä vastauksia.
Joo se on todella tärkeätä että jos suhde rupeaa kylmenemään niin
heti pitäs ruveta puhumaan ja asia korjata muuten hukka perii ja sitten toisesta vaan erkaantuu ja se ei ole hyväksi mitä pidemmälle asia etenee niin on sitten aina vaikeampi korjata.
Se on vaan hassua kun toinen yleensä puolisoista haluaa seksiä enempi kuin toinen mutta se on tuhoisaa jos toista käyttää säälimättä hyväksi, mutta on tuhoisaa myös jos toinen saa elää puutteessa se ei ole kivaa. siitä ne ongelmat yleensä muodostuu mutta pitäs löytää sellainen kultainen keskitie että kummallakin olis onnellinen ja turvallinen olo.
Mut panostakaa kumpikin 110 % onnelliseen parisuhteeseen niin se on antosaa ja palkitsevaa kummallekin osapuolelle ja varmasti kannataa sillä onnellisuus koostuu pienistä asioista ja kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisina mut kummankin pitää sitoutua ja tehdä valtavasti töitö heti seurusteluvaiheen alusta lähtien onnellisuuden eteen.

Totta kai parisuhteessa pitää puhua ja puhua... mutta onko meillä edes sellaista kuin parisuhde? Olemme vain ystävyksiä, joista toinen haluaa enemmän seksiä kuin toinen. Mitä tämä mies haluaa, kas, se on minulle ainainen arvoitus...Yhteyttä Jumalaan kenties? Ja samalla pitää vähän hauskaa, ehkä?

Luulenpa, että mieskin haluaisi seksiä ja haluaakin, mutta häntä jarruttavat myös uskonnolliset kiellot. Kristinuskohan on pitkän historiansa aikana kovasti pyrkinyt demonisoimaan ihmisen luonnollista seksuaalisuutta ja rajoittamaan sen vain (hetero)avioliittoon. Näin seksuaalisuuteen on iskostettu häpeän ja syyllisyyden tunne.

Jos ihminen toisaalta välttelee myös avioliittoa sitoutumisen pelosta, ei jää muuta jäljelle kuin selibaatti ja ehkä satunnainen itsetyydytys... Minä olen miettinyt tuota selibaattia paljon. Totta kai elämässä on paljon muitakin ilon ja onnen lähteitä kuin ruumiillinen kosketus. Mutta siihen liittyy niin olennaisesti paitsi fyysinen nautinto myös se läheisyys ja hyväksytyksi tulemisen kokemus. Ajattelen myös, että seksuaalisuus on osa Jumalan suunnitelmaa, näin kristillisin termein ilmaistuna. Sen kieltäminen itsessään on ihmisyyden kieltämistä... toisaalta ymmärrän senkin, mihin ystäväni pyrkii. Hän arvostaa "puhtautta" ja "kieltäymystä", vaikka lipsuukin aina välillä...

Tästä tullaan taas siihen kysymykseen, onko seksuaalisuus "likaista"... tietysti se sitoo meitä aineeseen, mutta niin on laita kaikissa ruumiillisissa nautinnoissa. Juuri tältä pohjalta keskiajan kirkonoppineet pyrkivät kieltämään vaikkapa peseytymisen tai ainakin rajoittamaan sen minimiin, sillä "peseytyminen tuottaa tarpeetonta nautintoa, joka ei ole otollista meidän Herrallemme." - Nykyihminen biologisine perustietoineen sanoo tähän vain, että "huh huh"!

Itse olen välillä lähes pakonomainen suorittaja, mistä olen saanut kyllä palautettakin. Työelämähän suosii juuri tällaista asennetta. Tosin suorittaminen hiipii sitten kyllä salakavalasti ihmissuhteisiinkin. Luulen, että jos parisuhteeni olisi kunnossa, ylimääräiset suorituspaineetkin helpottaisivat. Mutta hyvään parisuhteeseen tarvitaan kaksi... ja kaksi sellaista ihmistä, jotka hyväksyvät sekä itsensä että toisensa. Siitä se lähtee, jos on lähteäkseen.

Ikävä kyllä toista ihmistä ei voi muuttaa. Vain itseään voi muuttaa eikä sekään ole helppoa. Mutta siinä meille on se elämän kokoinen haaste.

Heippa etsijä
Kauankos te olette seurustelleet ?? ja muuten tunteneet ???
Se vaan pitää minun mielestä jutella kummankin et mitä miehesi haluaa?? ja mitä sinä haluat ?? ja odotat teidän yhteiseltä elämältä ?? ja voit kysyä esim että kerroppas mitä suunnitelmia / tavoitteita on vaikka viiden vuoden sisällä??
Mutta kyllä sinä voit sanoa suoraan että haluat enempi seksiä ja että olet elänyt puutteessa ja kyllä puolison pitäisi reakoida toisen pyyntöön / toiveeseen ja asiaa korjata koska minä pidän sitä aviollisena velvollisuutena ja kun kaksi ihmistä sitoutuu niin kyllä seksi yhtenä osaalueena kuuluu onnellisuuteen ja se on todella tärkeätä kummankin hyvinvoinnille.
Seksi on todellakin upeata ja siitä voi ja pitääkin kummankin nauttia ei seksi ole likaista. vaikka joku sanookin että on likaista mut kun ajattelee siltä kannalta et se tuo hyvän olon ja piristää elämää niin se on todellakin lääkettä sieltä parhaasta päästä.
Joo ehdottomasti tarvitaan kaksi hyvään parisuhteeseen ja se pitäis olla kunnossa se on ehdoton edellytys onnelliseen parisuhteeseen jossa kumpikin työskentelee ja sitoutuu onnellisuuteen.
Niin toista ei voi muuttaa jos ei itse halua muuttua, mutta sen asian eteen voi kyllä tehdä paljon ja se on sellainen hitaasti etenevä asia mut vaatii lujaa tahtoa.
Suhteessa pitäs pystyä kertomaan omista ajatuksista ja tunteista ja tarpeista avoimuus synnyttää läheisyyttä ja mahdollistaa seksuaallisen kiinnostuksen josta voi nauttia kumpikin. puhukaa avoimesti joka päivä miltä nyt tuntuu ja miten päivä on sujunut sillä avoimuuskin on tärkeätä ja uskoisin että ne solmut hiljakseen avautuvat.
Tiesithän että kosketuskin on tärkeää?? toista täytys halata, silittää päästä, suukko poskelle jne. niin kyllä toisen pitäs hiljakseen herätä.
mut niinkuin olen sanonut että parisuhde on haastavaa mut antoisaa mut vaatii kummankin sitoutumisen niin varmasti kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena mut se vaatii lujaa tahtoa kummaltakin ja toisen huomioon ottamista ja kunnioittamista.
Jatka vaan viestin kirjoitttamista ja kerro miten olet päässyt eteenpäin?? olen sinun tukenasi tällä palstalla niin kauan kuin tarvitset tukea, ja toivottavasti on ollut ees vähän apua ja neuvoa ja minä niin toivon teille että voisitte elää onnellisena ja nauttia toinen toisesta.
Hurjan kivaa kevään alkua sulle

Pääsiäinen vietetty... Hienoja elämyksiä, koska olen uskonnollinen ihminen ja pääsiäisessä on minulle sisältöä. Nautin myös vapaapäivistä ja ohjelmaa riittää. Mutta rakastettuni ja minun tilanne on ennallaan...

Hän on sellainen kermaleivos jääkuorrutuksella. Mietin, millä ihmeen konstilla saisin jään sulatettua. Kun viimeksi tapasimme, hän sallii hyväilyni, mutta ei juurikaan vastaa niihin. Hän antaa minun suudella itseään poskelle, mutta ei suutele minua, vaikka sitä anelen.

Ratkaisu olisi helppo, jos kykenisin luopumaan hänestä. Mutta juuri hän sytyttää minussa sen korkeimman ja puhtaimman liekin. Olemme henkisesti samalla aaltopituudella ja hän inspiroi minua. Kieltäydyn uskomasta, että olen häntä "alempana" siksi, että haluan häntä myös fyysisesti. Sehän on normaalia! Hänellä täytyy olla joku trauma, ettei hän kykene vastaamaan rakkauteen.

Mitä siis tekisin? Syöttäisin salaa Viagraa? Vai sanoisin suorat sanat päin naamaa! Kyllähän hän tietää toiveeni. Yritän tekstata hänelle, mitä tunnen, mutta syntyy vain rakkausrunoa...

Minun täytyy jaksaa olla hänen terapeuttinsa. Ei ole muuta ratkaisua. Eilen olin tosi epätoivoinen, sain unta vain Opamoxin voimalla. Onneksi on niitä lääkkeitä. Käytän hyvin harvoin, äitini kuolemastakin selvisin vain muutamalla tabletilla. Mutta parempi on ottaa joskus Opamox kuin usein ryyppy tai viillellä itseään... Jos nämä ovat ne vaihtoehdot.

Yritän kyllä rukoilla, mutta ei se auta. Itkettää. Mutta onhan jo kevät. Kyllä tämä taas tästä.

Jatkan vielä hieman... Siis mitä se rakkaus on? Ainakin se on maailman suosituimpia ja monimerkityksellisimpiä sanoja.

Eeva-lehdestä luin koskettavan tarinan äidistä, joka oli hoitanut monisairasta ja vammaista poikaansa vuosikymmeniä. Tämä nainen todella säteili rakkautta ja jaksoi jakaa sitä vielä muillekin. Tällaiset henkilöt ovat meille todella suuria esikuvia. Mutta kaikista meistä ei tule Äiti Teresoita, jotka omistaisivat elämänsä kaikkien kurjimpien ihmisten hoitoon ja auttamiseen. Mutta jokainen voi auttaa jotakuta, lähimmäistään, joka on yksin ja tarvitsee apua.

Tästä pääsemme syvemmälle teemaan, että on siis kahdenlaista rakkautta: eroottista ja altruistista. Eroottinen rakkaus tavoittelee siis täydellistymistä toisessa ja enemmän tai vähemmän verhotusti omaa nautintoa. Altruistinen rakkaus tavoittelee toisen ja toisten hyvää.

Tiedämme siis, että altruistinen rakkaus on monin tavoin puhtaampaa ja korkeampaa kuin eroottinen rakkaus. Mutta seuraako siitä loogisesti, että eroottinen rakkaus on jotakin tuomittavaa tai jopa syntistä? Jos ei ole oikein nauttia toisesta fyysisellä tasolla, vaikkapa vain halaamalla, suukottelemalla ja hellimällä, ei sitten ole oikein nauttia vaikkapa hyvästä ruoasta pääsiäismunista puhumattakaan.

Juuri tällä samalla ankaralla logiikalla keskiajan nunnat päätyivät paheksumaan myös vaikkapa peseytymistä, koska "se tuottaa tarpeetonta nautintoa, joka ei ole otollista meidän Herrallemme"! Meitä nykyihmisiä tuollainen naurattaa ja kauhistuttaa, mutta entisaikojen ihmisille nuo ajatukset olivat todellisuutta. Kyllähän hekin lipsuivat, mutta katuivat ja piehtaroivat syyllisyydessä...Syyllisyys ahdistaa, anteeksianto huojentaa. Ja huojentunut ihminen jaksaa tehdä hyvää, syyllinen musertuu oman todellisen tai kuvitellun taakkansa alle.

Ihmeiden Oppikurssi neuvoo meitä antamaan anteeksi itsellemme ja toisillemme. Eli nyt yritän opetella anteeksiantoa. Toiselle annan anteeksi hänen torjuntansa, koska hänellä on ilmeisesti siihen omat syynsä. Itselleni annan anteeksi oman haluni. Siitä se eheytyminen lähtee, anteeksiannosta!

Ja juuri anteeksianto ON rakkautta, syvintä rakkautta...

Heippa etsijä
Niin pitää vaan yrittää puhua ja asiat / ongelmat ratkaista mutta niin helposti kuin sanoa että puhukaa mut jos toinen ei pysty / halua puhua niin ikävä kyllä tahtoo olla seinä vastassa,
ja ikävä kyllä paljon on sellaisia ihmisiä jotka ei pysty puhumaan asioista ja sitä asijaa minä en oikein ymmärrä.
oletko kysynyt onko jotain lapsuuden / nuoruuden ongelmia?? tai mistä puhumattomuus johtuu???
Mutta älä todellakaan ajattele että olet puolisoasi alempana, sillä asia ei todellakaan ole noin
siitä pitää lähteä parisuhteessa että ollaan tasavertasia ja toinen tukee toista,
Mut voihan miehesi olla vähän tunne kylmä ihminen, ja jos näin on niin siinä ei ole paljon tehtävissä ja varsinkin jos toinen ei halua muuttua niin sinä olet siinä sitten kärsivänä osapuolena ja niin mielestäni se ei ole oikein.
Kivaa kevättä sulle.

Heippa volvomies,

kiitos myötätunnosta... Kyllä me puhumme. Ystäväni on itse asiassa hyvin ulospäinsuuntautunut ja me molemmat keskustelemme vuolaasti ja sanomme asioita suoraankin. Mutta traumoja hänellä kyllä on ja lapsuudenkodissa on ollut riitoja paljon. Niistäkin olemme keskustelleet paljon. Minulla on myös omani, mutta seksi on ehkä sellainen alue, jossa en ole niin traumatisoitunut (paitsi juuri sitä kautta, että olen elänyt niin kauan puutteessä...).

Uskonnollisiin syihin kytkeytynyt seksuaalinen syyllisyydentunne on aika iso ja vaikea pala. Perinteiset uskovaiset haluavat rajoittaa seksin vain avioliittoon. Ystäväni ei kuitenkaan halua naimisiin, joten ei jää kuin munkkeus jäljelle... En oikein tiedä, miksi tätä ongelmaa pitäisi kutsua. Onko impotenssi vain miehen ongelma vai saisiko se olla myös naisen ongelma? Entä jos mies ei itse koe sitä ongelmaksi vaan haluaakin välttää seksiä esim. uskonnollisista syistä?

No, katolisen kirkon pedofiliakohu osoittaa mihin tämä parhaimmillaan voi johtaa.

Ehkä pitää vain jaksaa kärsivällisesti odottaa. Kaikkeni olen tehnyt. Kehitys on harvoin missään asiassa suoraviivaista, vaan yleensä poukkoilevaa. Tuntuu vain niin hassulta lukea naisista, joita hyväksikäytetään ja raiskataan sekä miehistä, jotka tuskailevat halukkaiden naisten puutteessa. Eipä ole minulla samoja ongelmia, vaikka en toki vähättelekään muiden pulmia.

Hei etsijä,

Ensimmäiseksi, kun aloin lukea tekstiäsi, tuli mieleen kirja joten olen lueskellut. Toim. Pirkko Brusila: Seksuaalisuus eri kulttuureissa. Siinä käsitellään mm. miten eri uskonnolliset ryhmät suhtautuvat seksuaalisuuteen. Itselleni aikuisiän myötä on tullut vieraaksi ajatus, että seksuaalisuus olisi paha tai likainen asia. Sehän on luonnollinen osa elämää, tärkeä osa sitä sanoisin, vaikka usein koenkin, että sitä myös liioitellaan nykyään. Ei se ole koko elämä kuitenkaan. Se mikä mielestäni voi siitä tehdä likaista ovat motiivit seksin takana. Jos motiivina on toisen ihmisen hyväksikäyttö tai alistaminen, siitä tulee mielestäni likaista touhua.

Ja siitä tullaankin siihen, miksi itse koen vammautuneeni hirvittävästi seksuaalisuuden alueella. Pitkissä parisuhteissani, ja lyhyissäkin, seksi on ollut nimenomaan hyväksikäyttöä ja alistamista eikä paljoa muuta. Se kaikkein kaunein, eli henkinen kohtaaminen jäi toisarvoiseksi, koska olin väline ja esine heidän silmissään. Ja kuten sanoit, seksuaalisuus on se ihmisen kaikkein pyhin ja herkin alue, millä voi helposti satuttaa toista. Kaikkien haavojeni jälkeen on hirvittävän vaikea uskaltautua läheiseen ihmissuhteeseen juuri seksuaalisuuden alueella. Siellä on tullut lyödyksi kaikkein eniten. Voihan olla, että ystäväsikin pakenee haavojaan selibaattiin. Ei ole myöskään ihan helppoa puhua näistä haavoista. Itse en ole pystynyt puhumaan niistä kuin kahdelle ystävälleni, ja he ovat molemmat vastakkaista sukupuolta. Ystävättärilleni en voisi edes kuvitella puhuvani yksityiskohtaisesti, kuinka kipeitä asioita seksuaalisuuteni alueella on tapahtunut. Heidän elämänsä kun on ollut niin paljon siveämpää heh. Eli he ovat eläneet ehjemmän elämän.

Toisekseen seksuaalisuudesta on tullut minulle äärimmäisen kipeä asia sen vuoksi, että molemmat pitkät parisuhteeni olen ollut kestopettämisen uhrina. Siitä on tullut riipaisevan syviä haavoja. On äärimmäisen vaikea ajatella uskaltautuvansa seksuaaliseen kanssakäymiseen, kun on tullut selkään puukotetuksi parisen vuosikymmentä juuri seksuaalisuuden alueella. Ensimmäisessä parisuhteessani tiesin monista syrjähypyistä. Toisessa parisuhteessa aavistelin jotain hämärää tapahtuvan selkäni takana, mutta en olisi kuuna päivänä voinut kuvitella, missä laajuudessa sitä oli tapahtunut kaikki ne vuodet. Ennen kuin mieheke jäi kiinni totaalisesti tavalla, ettei enää puhumalla saanut mustaa valkoiseksi kuten siihen asti. Minua ei ole kukaan satuttanut niin julmasti kuin ihminen, jota rakastin syvästi ja joka juoksi muissa syleissä välittämättä siitä, että se viilsi äärettömän syvän viillon sydämeeni. Ihmisarvoni oli lujilla. Koin niin sietämätöntä nöyryytystä, ettei mitään rajaa. Tunsin syvää vihaa. Katkeruutta siitä, että olin panostanut valtaisasti yhteiselämän rakentamiseen. Ja kaikki vain siitä hyvästä, että toinen harrasti seksileikkejä muualla (kin). Ja kun oli kyse ihmisestä, joka on seksikoukussa, en todellakaan voi valittaa, että kotonakaan elettiin selibaatissa. Kaukana siitä. Tuskin moni parisuhteessa eläväkään joutuu sellaisen tykityksen kohteeksi, vaikka partnereita olisi se yksi ainoa. Mutta terve ihmissuhdehan onkin eri juttu.

Kerroin nyt aika laverrellen omaa taustaani. Ehkä se herättää sinussa ajatuksia haavoista joita mies voi kokea. En ole mies, enkä tietysti tajua, millaisia haavoja heihin jää. Mutta voin hyvin kuvitella, että suorituspakkoa sieltäkin helposti löytyy, ja mikäs se on perinteiseksi miehen mitaksi heitetty paitsi don juanmainen suoritys sängyssä. Valitettavasti. Sillä don juanit joiden kanssa olen elänyt eivät osanneet sitä parasta, eli todellista henkistä yhteyttä. Heille sänky oli suoritus. Eli jos nyt joku mies sattuu lukaisemaan, ei tarvi don juaneja kadehtia. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten naisen sydän sulatetaan. He keräävät vain sulkia hattuunsa ja reikiä eteensä. Sillä ei (terveen) naisen sydän kovin kauan hyrrää.

Hei jokujossakin,

kirjoituksesi oli hyvin omakohtainen ja koskettava. Olen pahoillani puolestasi. Luulen, että kiteytät kirjoituksessasi aika monien naisten yhteiset kokemukset, valitettavasti. Mainitsemasi kirjan aion ehdottomasti hankkia.

Joidenkin evoluutioteorioiden mukaan miehet pyrkivät lähtökohtaisesti harrastamaan seksiä monien naisten kanssa lisätäkseen jälkeläistensä määrää, naiset taas ovat valikoivampia ja pyrkivät ennen kaikkea varmistamaan jälkeläisilleen turvallisen isän ja etsivät siksi uskollista partneria. Jos tämä pitää paikkansa, sukupuolten sota on väistämätön ja ikuinen. Käytännössä tiedämme kuitenkin, ettei se aivan niin kategorisesti mene: on uskollisiakin miehiä ja toisaalta seikkailuihin taipuvaisia naisia. Mutta kyllä tuossa teoriassa silti perääkin voi olla.

Muistan eräästä Paolo Coelhon kirjasta huikean myytin avioliiton synnystä. Kauan sitten kun seksi oli vapaata, mutta ravintoa niukasti, eräs heimo joutui nälänhätään. Miehet söivät ensin lapset ja sitten naiset ja kuolivat lopulta tietysti sukupuuttoon. Kun naapuriheimon löysivät ruumiit ja päättelivät, mihin ihmiset olivat kuolleet, he keksivät avioliiton suojellakseen naisiaan, lapsiaan ja pelastaakseen sitä kautta myös itsensä.

Minun tapaukseni on kuitenkin aika epätyypillinen. Tässä otan esiin vielä kaksi näkökohtaa.

Voisiko rakastettuni olla Asperger-tyyppi? Aika monia tunnusomaisia piirteitä hänellä tuntuu ainakin olevan. Ja siitä kysymykseeni: onko jollakulla kokemuksia Asperger-ihmisistä? Minkälaista elämä Asperger-ihmisen kanssa on ja miten siihen voi valmistautua? Aspergeristä tarkemmin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtym%C3%A4

Toinen kysymys: oletteko törmänneet miehiin, joilla on taipumusta leikitellä kastraatioajatuksilla? Freudhan kehitti tunnetun teoriansa miehisestä kastraatioahdistuksesta. Siitä on varmasti monenlaisia mielipiteitä ja uutta tutkimustakin. Mutta mitä minun rakastuneena naisena pitäisi ajatella miehestä, joka vitsailee kivesten poistamisesta ja väittää ihailleensa jotain historiallista henkilöä, joka on kuohinnut itsensä? Onko takana syvää seksuaalisuuden pelkoa? Ja jos näin on, miten minä naisena voin häntä parhaiten auttaa?

Minusta pelkkä ajatuskin on syvästi vastenmielinen. Juutalaisten harjoittama ympärileikkaustraditiokin inhottaa saati sitten monissa kulttuureissa valitettavan yleinen naisten sukuelinten silpominen. Käsittääkseni miehet yleensä pitävät sukukalleuksiaan suuressa arvossa ja se on ihan luonnollista ja oikein. Mutta mitä pitää ajatella miehestä, joka leikittelee tällaisilla ajatuksilla?

Ja vielä: minä siis rakastan häntä, rakastan todella. Kyllä ahdistaa tällainen tilanne, ei kuitenkaan niin paljon, että hylkäisin hänet näiden vaikeuksien takia. Jos jotakuta rakastaa, niin häntä haluaa auttaa ja toivoo, että hän olisi onnellinen. Ja on valmis tekemään paljon yhteisen onnen eteen.

Hei Etsijä,

Yksi pointti vain mikä väkisinkin herää, kun luen kirjoituksiasi. Ymmärrän sen, että yrität tajuta, mikä voisi olla sinulle rakkaan ihmisen käytöksen takana. Eikä siinä mitään pahaa. Mutta muista myös se, että jokaisen pitää kuitenkin itse ratkaista ongelmansa. Voit häntä tukea siinä, mutta et ratkaista niitä hänen puolestaan. Tähän kiinnitty vaan huomioni siksi, että kun rakastaa jotakuta, niin helposti toivoo voivansa puhaltaa hänen tuskansa tuhkana tuuleen. Emme tahdo malttaa pysyä omalla tontillamme. Nimimerkillä kokemusta on ja kosolti 😟 Ja on pitänyt myöntää joskus itseni sekin, että mitä vaikeampi minulla on olla, sitä helpommin menen järjestelemään toisten ongelmia. Paras konsti pakoilla omiani. Eli ota selvää asioista, keskustele rakkaasi kanssa, mutta muista, että et voi ratkoa hänen ongelmiaan hänen puolestaan. Sekin on joskus pakko hyväksyä, ettei toinen ole yhtä innokas tarttumaan ongelmiinsa kuin me ulkopuoliset 😝 Yleensä vain siksi, ettei ole henkisesti valmis siihen. Kukapas tuskan kanssa vapaaehtoisesti painisi.

Kiitos jokujossakin hienosta vastauksestasi. Mitäpä tuohon sanoisin? En todellakaan voi mennä toisen pään sisään enkä tietää juurta jaksaen hänen asioistaan. En enempää kuin itse näen tai osaan päätellä tai hän haluaa niistä minulle kertoa.

Onneksi omat asiani ovat tällä hetkellä suurin piirtein kunnossa. Elämässäni on ollut paljon pahempiakin vaiheita, joten nautin nyt tästä huolettomuudesta: ei ketään, jota pitäisi hoivata itku kurkussa, lähiomaisen tuskat ovat päättyneet, kesä on tulossa, ideoita riittää, työtä on eikä pankkitilikään ole aivan tyhjä. Hieman yksinäisyys kalvaa, mutta olenhan ollut aina enemmän tai vähemmän yksinäinen, ja minulla on kuitenkin muutama luotettava ystävä, jonka kanssa voin jakaa huoleni. Tässä kärsimysten maailmassa olen siis tavallaan jopa rikas!

Sanoisin kuitenkin, että tämä keskustelufoorumi on käsittääkseni oman tuskan purkamista varten. Seksuaalisuus koskettaa ihmistä syvältä. Siinä on kyse myös hyväksytyksi tulemisesta. Seksuaalisuus ja rakkaus ovat olemisen ydinkäsitteitä. Siksi näissä asioissa ilmenevät ongelmat myös tuntuvat niin pahoilta.

Tullessaan torjutuksi seksuaalisena olentona ihminen joutuu kokemaan oman primääriahdistuksensa, erillisyyden tunteen. Se on monella tavoin hyvin ahdistava kokemus. Naiselle se on siksikin hämmentävää, koska meitä riivaavat myyttiset käsitykset ja harhaluulot siitä, että miehen tulee aina haluta naista ja naisen tulee joko suostua tai kieltäytyä. Siis seksuaalisuus on kuin tango, jos mies vie ja nainen seuraa. Entäpä jos kaikki ei sujukaan tämän vuosituhantisen käsikirjoituksen mukaan? Siinä voi olla sekä miehellä että naisella pallo hukassa. Miten nyt kuuluu toimia, miten tästä jatkamme?

Syyllisyydentunne voi myös "tarttua". Toisen osapuolen labiili käytös ja edestakaisin vellovat syyllisyydentunteet pakottavat minut kuumasta seksikumppanista viileäksi analyytikoksi. Jaha, ja miksiköhän sinä näin ajattelet? Sanotaanko Raamatussa ja jossain muussa pyhässä kirjassa näin? Mitä sinulle tulee tästä mieleen? Ja niin edelleen. Tervetuloa Leelian lepotuoliin, kauas orgasmien syntysijoilta, muistojen, traumojen ja salaisuuksien hämärään viidakkoon.

Minua vaivaa siis epätietoisuus ja tyydyttämättömyyden tuska. Mutta kyllähän tuossakin tilassa voi elää. Ei se ole miellyttävää, mutta totta kai elämässä on suurempiakin vaikeuksia.

Minulla on takana niin raskas vuosi, että pakostakin joskus täytyy jo elämän helpottua. Kestin monta ahdistavaa päivää, viikkoa ja kuukautta lohduttautumalla seksikuvitelmilla. Tai siis kuvittelin olevani juuri tämän miehen kanssa ja maalailin onnen kuvia. Lopulta kuolema korjasi omansa, mutta tämän rakkauden takia olen selvinnyt suorastaan hämmästyttävän hyvin. Ystäväni ja tuttavani ihmettelevät energiaani ja luomisvoimaani sekä sitä, miten nopeasti olen kyennyt uusiutumaan ja luopumaan vanhasta. Rakkaus antaa voimia.

Teinityttönä rakastin todella pitkään erästä aikuista miestä, joka ei edes tiennyt tunteistani. Tämäkin rakkaus auttoi minua monessa suhteessa, mm. menestyin hyvin opinnoissani sen ansiosta. Minulla on pitkänpitkä kokemus kauko- ja salarakkaudesta, mutta se ero tässä nyt on, ettemme, rakastettuni ja minä, enää ole teinejä. Juuri nyt normaali seksi yhdyntöineen tuntuu yhtä saavuttamattomalta kuin matka paratiisisaarille... Kuitenkin se on monen arkipäivää. Suositellaanhan sitä myös rentoutuskeinona ja ilmaisena stressilääkkeenäkin! Rahallapa ei voi ostaa kaikkea, ei terveyttä, onnea eikä aina kaikkia lääkkeitäkään, heh heh.

Ei seksi ole kaikki kaikessa, en sitä väitäkään. Sen harjoittaminen ei myöskään ole elämän tarkoitus. Tuosta aiheesta minulla on omat, syvällisemmät näkemykseni. Mutta ei sitä nyt voida kokonaan kieltää ja sivuuttaakaan. Seksi on osa luomisvoimaa ja siten osa Jumalan suunnitelmaa, jos nyt näitä kristillisiä termejä halutaan käyttää.

Viisikymppiset eivät enää tee lapsia... Joten onko seksin aika nyt jo ohi? Pitäisikö vain rukoilla aamusta iltaan? Työntekoa en ainakaan voi lisätä, koska teen tosi ahkerasti töitä jo nyt. Liikuntaa? Sitäkin harrastan. Olen myös erittäin luova ihminen kuten rakastettunikin. Joten kyllä elämässämme sisältöä on, näinkin. Mutta siitä puhe, mistä puute.

Mutta onhan sentään kevät! Linnut laulavat jo ja aurinko hyväilee meitä hellällä valollaan. Usko, toivo ja rakkaus eivät ole kadonneet minnekään. Ja niiden varassa me kestämme. Kaiken, aina.

Ja pah...seksin aika ei ole ohi viisikymppisenä...ei sitä sentään olla vielä toinen jalka haudassa kuitenkaan...eräs opettaja kertoi, kuinka nuoret opiskelijat katsovat silmät ymmyrkäisinä, kun hän alkaa kertoa vanhusten seksuaalisuudesta 😀 Jollei seksuaalisuus ole elämän tärkein asia, se on kuitenkin tärkeä osa ihmisen kokonaishyvinvointia. Jokainen parisuhde kuitenkin, onneksi, on omanalaisensa sen ilmaisemisessa. Ja muistan aina sen tilastollisen tosiasian, että sekä onnellisissa että onnettomissa parisuhteissa keskiverto on pari kertaa viikossa (taisi olla amerikkalainen tutkimus josku aikanaan). Eli ei yksikään parisuhde kaadu eikä kukoista pelkästään seksin takia tai avulla. Onneksi sekin.

Kuinka oikeassa oletkaan Etsijä siinä, että seksuaalisuudessa on kyse paljolti myös itsen hyväksytyksi tulemisesta. Tiedän, että siksi exäni kanssa koukutuin hänen varsin outoihinkin seksikuvioihin, koska itselleni seksuaalisuuteni kautta kuitenkin sitten koin tulleeni myös hyväksytyksi. Siitäkin huolimatta, että hän onnistui lyömään minua lyttyyn, aika usein kuitenkin se, että oli haluttu sängyssä paikkasi haavoja. Se on sitä niin totaalista hylkää/hyväksy asetelmaa. Ikään kuin rasti ruutuun. Ja toisaalta se, että tulee ehdotuksessaan hylätyksi helposti koetaan oman persoonan hylkäämisenä. Vaikka jokainen aikuinen järjellään tajuaa, ettei aina arkioloissa vaan huntsita, eikä sillä tarvi olla mitään tekemistä hylkäämisen kanssa.

En tiedä, omituinen ajatus käväsi mielessäni. Olisiko niin että don juanit/ttaret etsisivät pakonomaisesti juuri sitä hyväksyntää itselleen ihmisenä sillä, että kaataa/kaatuu sänkyyn alvariinsa. Koska sitä kai sitä itsekin omissa kipeissä elämänvaiheissa haki seksuaalisuuden kautta. Halusi, että edes joku tunnustaisi sitä kautta, että minussa on sitä jotakin. Jonkinlainen pikalaastari ihmisyydelle.

Voi Luoja, että ahdistaa... Tuntuu, että olen aivan säpäleinä. Voiko onnettomasta rakkaudesta koskaan toipua? Tai voiko se muuttua onnelliseksi? Kait siihen kaksi tarvittaisiin...

Rakkaani viljelee sellaista huumoria, jota eräs nuoruuteni miesystävä kutsui kastroivaksi. Tiedättehän, miehet saattavat syytellä naisia kastroiviksi, jolloin tavalla tai toisella isketään suoraan sinne... Mutta miksei kukaan kertonut minulle, että miehetkin voivat tehdä samoin naisille?

Yritän ottaa etäisyyttä omiin velloviin tunteisiini ja leikkiä hetken taas psykologia, asettua toisen asemaan. Miksi joku toimii näin? Voisiko siinä takana olla oma syvä pelko seksuaalisuutta kohtaan? Siinähän olet hetken aikaa todella alaston, henkisesti ja fyysisesti ja antaudut toiselle. Samalla antaudut potentiaaliselle pettymykselle. Ehkä joku ei kestä sitä... ja siitä syntyy seksuaalisia ongelmia. Siis ei pysty, ei halua, torjuu toisen jatkuvasti ja kuitenkin vilkuttaa välillä tälle silmää. On kiinnostunut, suostuvainen ja vetäytyy, kun tilanne alkaa ns. realisoitua. Siis vetää vaatteet päälleen ja lähtee kotiin. No, olipa kivaa. Paitsi ettei päästy taaskaan itse asiaan...

Kysymys on, kuinka kauan minun pitää kestää tätä? Ja kuinka kauan sitä voin kestää?

Meidän pitäisi keskustella asiasta vakavasti. On kyllä ollut sitäkin yritystä. Asiaa ei helpota ollenkaan se tosiasia, että olemme molemmat eteviä sanankäyttäjiä. Ei, ei... samalla kun olemme molemmat runoilijoita, olemme myös eteviä pyörittelijöitä, kiertelijöitä, kaartelijoita, vitsiniekkoja, valehtelijoita.. ja pelkureita.

Jos hän on pelkuri, olenko minäkin, kun en uskalla jättää häntä?

No hyvä on, ehkä annan anteeksi ja yritetään vielä kerran. Mutta tänään olen itkenyt oikeastaan koko päivän... välillä en näe työtä edessäni kyynelten läpi. Nyt kun työskentelen kotona, voin tehdä niin, en toki toimistossa. Siellä se herättäisi huomiota. Kotona voin olla miten päin tahansa, mutta yritän aina säilyttää työtehon ja ryhdikkyyden, etten vain alkaisi taas vajota. Sillä nyky-Suomessa ei riitä pelastusrenkaita kenellekään, jokainen saa upota ihan rauhassa. Täytyy vain opetella uimaan - siis ajoissa. Ennen kuin menee veteen.

Tänään sataa rajusti vettä, mutta ensi viikolla kuulemma alkaa kesä! Silloin voi mennä ulos, metsään, katselemaan valkovuokkoja. Sitä kannattaa odottaa. Onni yksillä. Kevät kaikilla.