Seksifantasiat

Seksifantasiat

Käyttäjä mamma aloittanut aikaan 01.02.2006 klo 00:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä mamma kirjoittanut 01.02.2006 klo 00:58

Olen ollut suhteessani jo usean vuoden. Kaikki menee kohtuullisen hyvin. Mutta mieheni on alkanut puhua halustaan kokeilla erilaisia seksifantasioita ihan oikeassa elämässä. Hän tahtoisi minun olevan toisen naisen kanssa, ja hän osallistuisi molempiin yhtyen, sitten hän tahtoisi että olisi useampi nainen yhtäaikaa, mieluusti noin neljä viisi kpl. Hän myöskin kertoi että salaisissa ajatuksissaan hänen tekisi mieli alkaa ns. gigoloksi, mutta sitä hän ei kuitenkaan toteuttaisi oikeassa elämässä, sillä hän jännittää liikaa vieraita naisia, kertomansa mukaan. Hän petti minua toisen naisen kanssa kaksi vuotta sitten, ja kertoi tämän asian minulle vasta eilen. Hän oli kuitenkin katunut tekoaan, mutta kertoi silti saaneensa kokea toisen naisen kanssa himoa ja kipinöitä, joita meillä ei enää niin paljon ole. Mutta seksi on yhä ollut hyvää välillämme kuitenkin. hän kertoi tämän toisen naisenkin tuntuneen hyvältä.

Hyvät lukijat, miltä tämä mielestänne kuulostaa, toisin sanoen onko tämä ihan normaalia puhetta? Rakastaako mieheni enää minua? Miksi hän tahtoo muita naisia? Olen itkenyt ja miettinyt mitä teen ja toivon nyt ulkopuolista näkökantaa teiltä asiaan? Onko lahdessa hyvää parisuhdeneuvojaa?

Halaus ja Kiitos etukäteen.

Käyttäjä orasta kirjoittanut 01.02.2006 klo 20:22

Heippa! Mielestäni tuo ei ole normaalia, kyllä seksi on kahden ihmisen välinen asia. Jos oma mieheni ehdottaisi jotain tuollaista, olisin järkyttynyt. En lainkaan usko, ettei miehesi rakastaisi sinua, ehkäpä hänellä on meneillään jonkinlainen identiteettikriisi tms. Menkää ihmeessä parisuhdeterapiaan, jos miehesi vain suostuu, siellä on sitten helpompi selvitellä tuota pettämistäkin. Onhan tuo pettäminenkin tietysti vakava asia, mutta nykypäivänä se vaan on sellaista, että sitä tuntuu sattuvan yhdelle sun toiselle. Ihmisistä on jotenkin tullut niin välinpitämättömiä, mikään ei riitä, halutaan saada kaikki. Itselläni on menneisyydessä pettämiskokemuksia, jotka on monien itkujen jälkeen annettu anteeksi. Mutta nuo fantasiat, ne kuulostavat kyllä liian oudoilta. Jos ette keskenänne pysty niitä selvittämään, niin hakekaa ammattiapua. Kyllä se siitä vielä hyväksi muuttuu, usko pois! Halaus!🙂🌻

Käyttäjä Jannah kirjoittanut 02.02.2006 klo 12:10

Hankala tilanne, kieltämättä! Itse en pettämistä anteeksi antaisi, vaikka siitä olisikin kulunut jo aikaa ennen kuin saisin tietää.
Todennäköisesti jokaisella ihmisellä on jonkinlaisia fantasioita, mutta ei niiden tarkoituksena ole suhteen hajottaminen. Fantasiat on yleensä tarkoitettu pysymään fantasiana, siellä omassa mielessä. Toki niitä voi oikeassa elämässäkin toteuttaa, mikäli asiasta on suhteessa keskusteltu ennen sitä ja molemmat ovat asiaan suostuneet. Olen itse nuorempana ollut tyttöjenkin kanssa. Miehelläni on ollut fantasiana olla kahden naisen kanssa. Kerran kysyin häneltä kun juteltiin että haluaisiko hän nähdä mut toisen tytön kanssa. Yllättävä vastaus oli ettei hän tiennyt. Ei halua jakaa mua toisen kanssa, eikä myöskään ole koskaan aikonut toteuttaa fantasiaansa oikeasti. Tuo on mielestäni normaalia, ei se että lähtee pettämään puolisoaan jotta saa muuttaa fantasiat todeksi. Voithan kysyä mieheltäsi olisiko hänestä mukava katsella jos toinen mies on sängyssä kanssasi. En usko.
Kuulosti myös oudolta ettei miehellesi riittäisi toinen nainen sinun lisäksi, vaan pitäisi olla oikea haaremi...!🤔 Toivon että saatte asian selvitettyä, mutta muista ettet anna hänen kohdella sua ihan miten vaan omien seksihalujensa toteuttamiseksi. Seurusteluunhan kuuluu toisen arvostaminen ja kunnioittaminen. Voimia!🙂

Käyttäjä mamma kirjoittanut 02.02.2006 klo 20:07

Kiitos todella paljon, että viitsitte vastata. Olen ollut tosi maassa asian kanssa. Keskustelimme asiasta eilen, parisuhdeterapiaan hän ei lähde tällähetkellä ainakaan ja tämän gigolo-fantasian toteuttamisen hän on haudannut tällä hetkellä, mutta muut olisivat kiva toteuttaa. Kysyin haluaisiko hän että olisimme jonkun naisen kanssa ja hän vastasi että se olisi kiva kun tekisin jotain tälle naiselle ja hän samalla -piip- minua, mutta hän tahtoisi myös osien vaihtuvan ja -piip- toista naista, itse en tahtoisi sellaista. Sanoin myös voisimmeko ottaa silloin myös toisen miehen mukaaan, niin parinvaihto olisi ihan ok-asia, mutta pelkkää miestä ei. Mitä tämä sitten kertoo? osaako joku nähdä asian minua selvemmin? Yritin selvittää hänen ajatuksiaan, ja kysyin että mitä jos tekisimme sopimuksen, että molemmat saisivat käydä kerran kuussa vieraissa, hänelle se sopisi, ainoa mikä häntä pelottaa on se, että hän ei löydä pian joka kuukausi seuraa ja minä löytäisin. Hän kysyikin voiko sen kerran sitten siirtää seuraavalle kuulle, mikäli ei sitä käytä ko.kuussa!?! Olen ihan sekaisin tästä, kysyin tätä pelkästään testatakseen hänen ajatusmaailmaa, ja nyt en tiedä mitä tästä ajatella. Itse en sellaista voisi ajatellakaan, sillä rakastan miestäni kuitenkin paljon, enkä haluaisi jakaa häntä kenenkään kanssa. Hän kuitenkin ilmoitti haluavansa kanssani naimisiin ja lapsia tulevaisuudessa, mutta en enää tiedä missä mennään, olisin todella kiitollinen jos jaksaisitte antaa vielä oman näkökulmanne tähän asiaan. Hän tahtoo naimisiin sekä muita naisia, en voi ymmärtää mitä tämä tarkoittaa 😭 Halaus ja kiitos kaikille jotka viitsitte vastata, teidän ajatuksenne selvittivät omiani, mutta nyt tuli lisää mietittävää kun selvitin mieheni ajatusmaailmaa. Olemme siis kihloissa sekä avoliitossa. Naimisiin vai eroon? Mitä tämä tarkoittaa?

Käyttäjä Jannah kirjoittanut 03.02.2006 klo 11:56

Oi voi...nyt kuulosti vaikealta!🤔 Aion olla nyt rehellinen, ja minusta tuntuu ett aivan kuin vieraat naiset olisivat miehellesi pakkomielle. Olen yrittänyt laittaa itseäni sinun paikalle ja minusta tuntuisi kyllä todella inhottavalta ajatella ett mieheni käy kerran kuussa toisen naisen luona harrastamassa seksiä. En pystyisi siihen siitä huolimatta vaikka saisin itsekkin vieraissa käydä. Kolahti myös korvaan kohta jossa kirjoitit "mieheni olisi iloinen jos tekisin jotain asian hyväksi" (tai jotenkin sinne päin), miksi ihmeessä asia on sinun harteille kaatunut?! Hänen ongelmahan tämä on ett halut vie muualle!🙄
Suhteissa joissa molemmat ovat täysin parinvaihdon kannalla, homma toimisi. Mutt nyt tuntuu ettet sitä itse aivan haluaisi, vai? Mikäli näin on, suhteenne ei tulisi onnistumaan ainakaan onnellisena ja molempia tyydyttäen.
Miehesi asettaa selvästi omat tarpeensa sinun ja teidän suhteenne edelle. Hän ei halua sänkyynne toista miestä, haluaa sinun kuitenkin olevan toisen naisen kanssa ja haluaa itse -piip- toista naista silmiesi edessä jotta saa omat fantasiansa toteutettua, pitäisit sinä siitä tai et, suostuu parinvaihtoon mutta siinäkin murehtii sitä jos sinä saat nautintoa ja hän ei! Tuntuu kuin miehesi olis lapsi karkkikaupassa mutta ei tiedä mitä haluaa.
Huomaatko, asia tuntuu sinusta nyt jo hankalalta ja surulliselta. Miten on sitten kun on toiminnan aika, tiedät miehesi olevan toisen naisen luona? Olisiko se sellaista elämää josta unelmoit pienenä tyttönä? Onko hän se oikea sinulle joka rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa sinua?
Mielelläni olen avuksi ja kuuntelen. Lähetän tuulen mukana voimia!

Käyttäjä orasta kirjoittanut 04.02.2006 klo 20:49

Heippa vaan! Kyllä tämä sinun miehesi tilanne on todella vakava.Olen ammatiltani psykiatrinen sairaanhoitaja ja voisin luokitella sen jo jonkinasteiseksi persoonallisuushäiriöksi. Olet kyllä vahva ja rohkea kun jaksat seistä hänen rinnallaan.🙂Et tainnut kertoa minkä ikäisiä olette ja kuinka pitkä yhteinen historianne on. Se on tässä vaiheessa hyvä, ettei teillä vielä ole lapsia. Harkitse todella tarkkaan, haluatko naimisiin ja elää hänen kanssaan, ymmärrän kyllä, jos kaikesta huolimatta rakastat häntä, rakkaus kun on niin kummallinen juttu! Minulle itselleni on usein sanottu, että eroa, jätä se tyyppi(mieheni on myös erikoinen persoonallisuus, mutta eri tavoin, hänellä on raha-asiat hoitamatta ym....) Mutta toisten on niin helkkarin helppo neuvoa, kun ei itse elä sitä elämää. Surullista, ettei hän halua ammattiauttajan puheille, mutta tämä on juuri miehille tyypillistä. En voi muuta kuin toivoa sinulle jaksamista, ja että jotenkin saisitte tämän vaikean tilanteen selvitettyä. Halauksia!🙂👍

Käyttäjä mamma kirjoittanut 06.02.2006 klo 20:37

Hei ihanat ihmiset!

Olen todella iloinen kun saan kuulla teidän kommentteja asiasta, mietin jo onko minussa todella jotain vikaa etten käsitä tämän asian olevan ihan ok, ja saitte minut avaamaan silmäni ja miettiväni uudestaan meidän suhdetta..keskustelin nyt myös lisää mieheni kanssa näistä hänen haluista, kun vihdoin sain keskusteluyhteyden jotenkin auki 🙂 hän sanoi ettei tiedä itsekään miksi tahtoisi useaa naista yhtäaikaa, ei osannut selittää?! kukahan tämän osaisi sitten, miksi mies haluaa useampaa naista eli ei siis vain kahta vaan ainakin neljä viisi?!?..hän lopulta sanoi sen olevan vain fantasia, eikä hän nyt välttämättä tahtoisi sitä toteuttaa (tästä en yhä ole täysin varma). Hän nimittäin kertoi myös toivoneensa seksiä kaupungilta sattumalta tapaamaltaan tytöltä, (hän oli siis vienyt kaksi tyttöä baarista koteihinsa), mutta tyttö ei ollut halunnut ja oli antanut hänen vain pitää "kättä reidellä" matkan ajan, kysyin syytä miksi hän näin oli käyttäytynyt, johon hän vastasi olleensa suuttuneena minuun(olin silloin kaverini kanssa ulkona, enkä halunnut vielä lähteä hänen mukaansa kotiin), ja kertoi myös kironneensa minua aika paljon matkan aikana tytöille. Mistähän tämä käytös kertoo? Eli aiheutinko tämän omalla käytökselläni, kun en lähtenyt heti kotiin pyydettäessä. Mun täytyisi olla varmaan psykologi että pysyisin mukana näissä asioissa. Oikeuttaako tosi paha suuttumus tällaiseen? Ei tämä ole kyllä se unelma, mitä lapsena haaveilin, siinä olet täysin oikeassa, ja olen todella kiitollinen kun annoitte minulle ajattelemisen aihetta kommenteillanne. Nyt mietin tilannetta, yritän keskustella ja selvittää suhteemme tulevaisuutta, olemme iältämme muuten 36-vuotiaita, eli varmasti olisi jo aika päättää mitä teemme.

Kaikki mielipiteet, kommentit ym. otan yhä kiitollisena vastaan. Iso halaus ja kiitos niistä teille 🙂🌻

Käyttäjä eloweena kirjoittanut 08.02.2006 klo 09:49

Voi hyvänen aika..
Tuntuu kuin miehesi olisi vielä "pikkupojan" asteella.
Tuohan on nyt aivan älytöntä, että hän suuttuneena noin pienestä asiasta alkaa haluamaan muita naisia, ja yrittää jopa toteuttaa halunsa. Ja vain sen takia ettet sinä halunnut lähteä vielä kotiin kun hän halusi.. Siis haloo.
Jos miehesi todella rakastaa sinua, hänen pitäisi osata olla realistinen. Pikkupoika todellakin. Eihän elämässä voi kaikkea saada! Jos hän haluaa sinut, hän ei voi saada muita. Eikö se näin ole?!
Fantasiat yleensä pidetään fantasioina..
Mielestäni on todella hyvä juttu että te pystytte juttelemaan noin avoimesti. Mutta hänen pitäisi kunnioittaa sinua. Jos hän haluaa sinut ja muita naisia yhtä aikaa, mutta ei halua sinun olevan yhtä aikaa hänen ja jonkun muun miehen kanssa. Mielestäni tuo kertoo jo paljon. Hän haluaa ottaa mutta ei halua antaa.
Minunkin mielestäni teidän pitäisi päästä jollekin juttelemaan. Kurjaa ettei miehesi suostu. Oletko sanonut hänelle miten sinua satuttaa ja loukkaa nuo hänen halunsa?
Jos hän haluaa kanssasi naimisiin ja lapsia, hänen olisi hieman kypsyttävä. Ei teidän suhteestanne muuten tule onnellista. Sinä saat sitten aina pohtia mahtaako hän kenties pettää..? Jos hän on sen kerran tehnyt..
Mielettömästi sulle voimia tohon tilanteeseen. Ajattele asioita itsesi kannalta, miten sä olet onnellinen. Miehesi kanssa vai ilman?! (jos ei tilanne muutu)
Rutistus

Käyttäjä mamma kirjoittanut 09.02.2006 klo 21:58

hei!

olemme keskustelleet kihlattuni kanssa asioista ja hän lupasi olla pettämättä enää. Fantasiat pysyvät fantasiana, toivon ainakin niin. Sitä en tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, aika näyttäköön sen. Yritän nyt vain antaa anteeksi ja toivoa muutosta suhteeseemme. Lapsia meillä ei ole, vaikka olenkin jo reippaasti lapsenteo-iässä, mutta niiden aika on myöhemmin ja luotettavaan suhteeseen. Mietin kyllä olisiko helpompi erota vai jatkaa, lopulta vain aika voi sen selvittää. Mietin kyllä voiko mies muuttua, koska tilaisuus on hänestä aina tehnyt ns. varkaan, eli myös aiemmissa suhteissaan hän on pettänyt aina tilaisuuden tullen kumppaniaan, syynä ollut kihlattuni mielestä seksittömyys tai tylsä seksi, siten hän on aina lähtenyt toisen mukaan, mikäli on tilaisuus kohdalle tullut ja sen hetkinen tyttöystävä ei ole ollut vieressä mukana. Onko kenelläkään tietoa/kokemuksia tästä? Olen kyllä kertonut kihlatulleni että en halua jakaa häntä muiden kanssa, koska rakastan häntä niin paljon ja mielestäni rakkaus kuuluu parisuhteessa meidän kahden väliseksi asiaksi. Kiitos paljon tuestanne, halaus ja rutistus jokaiselle 🙂🌻

Käyttäjä Erkka kirjoittanut 09.02.2006 klo 23:16

* Et tainnut saada vielä vastausta kysymykseesi neuvonnasta. Lahtelaisena ota yhteyttä seurakunnan perheasiainneuvontaan, sieltä löytyy apua varmasti tähänkin tilanteeseen. Neuvonta on sinulle maksutonta (tai p.a.neuvonta lähettää laskun asuinpaikkakunnan sosiaalitoimeen?). Valitettavasti jonot voivat olla pitkiä, mutta kriisiapua saa lyhyelläkin varoitusajalla.

* Voit ottaa itsekin yhteyttä em. neuvontaa ja käydä juttelemassa asiasta. Tällöin saisit ainakin itsellesi tukea.

* Miehesi vaikuttaa persoonaltaan epävakaalta. Tarkempi määrittely kuuluu alan asiantuntijalle. On tietenkin myös mahdollista, että hän tuntee sinuun luottamusta ja uskaltaa kertoa kaiken pään sisällä liikkuvan suoraan arastelematta sinulle. Siinäkin tapauksessa hän ei ymmärrä, kuinka syvästi hän loukkaa sinua.

* Sitoutuminen, avioliitto ja yhteiset lapset eivät tunnu kovin luontevilta ja turvallisilta asioilta tällaisen henkilön kanssa. Kuinka pitkään olet tuntenut hänet tai olette olleet yhdessä? Onko asia tullut vasta nyt esille vuosien yhteisen elämän jälkeen? Siinä tapauksessa onko suhteeseenne tullut jotain ongelmia, joita hän sitten tällaisilla haaveillaan täyttää?

* Voimia ja viisautta ja ole varovainen. Tuhoat helposti elämäsi, jos lähdet näihin seikkailuihin miehesi pyynnöstä mukaan. Ja tuo leikki toisen parin kanssa yhdessä tuskin on kovin viisasta, harva pystyy tuollaiseen ilman että se tuhoaa oman parisuhteen.

Erkka

Käyttäjä mamma kirjoittanut 10.02.2006 klo 21:54

Hei Erkka ja kiitos viestistäsi. Olemme olleet yhdessä jo n.12 vuotta, joista viimeiset viisi kihloissa. Nämä inhottavat asiat tulivat minulle vasta ihan äsken tietooni, ja järkytyin todella niistä, en olisi ikinä osannut kuvitella kihlattuni tämän tyylisiä ajatuksia ajattelevan. Hän kuitenkin lupasi olla toteuttamatta näitä käytännön elämässä ja pitää ne vain fantasioinaan. Kyllä se loukkaa todella paljon, kun saa kuulla olevansa ilmeisen riittämätön, tai miksi muuten haaveilla niin monesta naisesta yhtäaikaa. Tämä haave on hänellä ollut kuulema jo vuosia ja ilmeisesti sieltä aika nuoruudesta asti siis. En uskalla suunnitella vielä avioliittoa tai lapsia vielä tässä vaiheessa, vasta vuosien päästä katson sen asian uudelleen. Mitä tämä epävakaa persoonallisuus tarkoittaa? Voiko henkilö, kenellä sellainen todettaisiin, koskaan ns. parantua? Kihlattuni sanoi myös halunneensa testata omaa viehätysvoimaansa, kaivanneensa läheisyyttä, seksiä,jossa oli tuntenut himoa yms. käytöksensä syyksi (kun petti). Tosin sitäkin ihmettelen ettei hän minulle puhunut tällaisesta läheisyyden-kaipuustaan, vaikka itse luulin että elämme toimivassa parisuhteessa, vaikka ensihurmio olikin varmasti jo takanapäin. Pää on vielä allapäin, mutta ehkä aika auttaa parantamaan haavat. Kiitos paljon myös näistä neuvoista koskien täällä lahdessa toimivia keskusteluapuja. Halaus ja rutistus 🙂🌻

Käyttäjä mamma kirjoittanut 27.05.2006 klo 16:59

hei taas kaikille!

nykyiset kuulumiset ovat kovin synkät ja päädyin tänne kirjoittelemaan tuntemuksiani. Emme ole käyneet parisuhdeneuvojalla, mieheni ei suostu sinne lähtemään. En tiedä onko hänellä vieraita naisia, luultavasti on ainakin yksi, jonka sain selville hänen puhelua kuunnellessaan, en tiedä onko hän ihastunut tähän naiseen, vai mitä.. ☹️

mutta puhuessani asiasta hän kiistää kaiken ja sanoo minun kuvittelevan kaiken. Kysyessäni onko hän rehellinen minulle saan vastauksen kyllä. Kun kysyin valehteletko? vastaus on aina: miten niin? mutta siihen en saa koskaan kyllä-vastausta..en tiedä mitä tekisin, rakastan tätä miestä todella paljon, annoin pettämisen anteeksi, en kuitenkaan ole pystynyt unohtamaan sitä, hän on kyllä sanonut ettei välitä tästä toisesta naisesta (jonka kanssa petti minua, ja tämä nainen oli väkisin hänen mukaansa vain tunkenut itsensä?!?)

toisinaan, aika usein ajatus masentaa ja ajattelen jopa toisinaan jo itsetuhoisestikin. Tuntuu että tapahtuneen jälkeen (ja fantasia asioiden) en enää saa otetta elämästä. Olin ennen aktiivinen ja iloinen aikuinen nainen, nykyisin jokainen aamu on tuskaa, en jaksa harrastaa mitään, jättäydyin pois työpaikastani, sillä en jaksa nousta töihin. Jotenkin en pysty kokemaan ilon tunteita, tuntuu kuin kaikki olisi vain harmaata, en osaa varmaan kirjoittaa ihan sitä mitä tarkoitan. Mieheni on kuitenkin ajatellut että viettäisimme syksyllä juhlia, eli sitoutuisimme toisiimme ja näin elämä muuttuu paremmaksi, kun on usko tulevaisuudesta? Mitä tämä usko tulevaisuudesta tarkoittaa? Ja jälleen kerran, en tiedä mitä ajatella, osaako joku yhtään hahmottaa tilannetta, miltä tämä tuntuu ulkopuolisin silmin?

Kiitos ja kaikkea hyvää.