Sekain suhteesta

Sekain suhteesta

Käyttäjä Väiski aloittanut aikaan 22.04.2014 klo 08:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Väiski kirjoittanut 22.04.2014 klo 08:38

Olen seurannut sivustoa puoli vuotta. Mieheni ihastui silloin toiseen naiseen. Ihastus on edelleen kuvioissa. Olemme vieläkin yhdessä. Meillä on 4 vuotias poika. Elämä on ollut vuoristorataa. Jossain vaiheessa uskon, että meistä voisi tulla jotain ja sitten taas mikään ei tunnu menevän kuin päin seiniä. En ymmärrä miksen osaa erota. Olen välitilassa. En osaa tehdä asioita sen eteen lähden tai jään. Kaikki on epäselvää. Käymme perheneuvolassa. Minusta sen on ollut tärkeää saada puheyhteyttä kun mies toteaa ettei sillä ole ollut mitään vaikutusta. Olen ehdottanut oikeaa pariterapiaa, mutta sillä ei taida olla perusteita. Mies ei ole todennäköisesti valmis siihen. En tiedä mikä auttaisi minua ratkaisemaan suhteeni puolesta tai vastaan.😞😭☺️❤️
Kuinka haluaisin nähdä mieheni ja minut tässä tilassa. Tie sinne ei ole helppo ja sinne on molempien tahdottava.☺️❤️☺️

Käyttäjä mehitähti kirjoittanut 23.04.2014 klo 22:05

Hei. Jos miehesi ihastus on edelleen kuvioissa mukana, niin sellainen tilanne on niin kuluttava, että ratkaisu jompaankumpaan suuntaan on tehtävä. Onko perheterapeuttinne ottanut tähän kantaa ja pystyttekö miehesi kanssa puhumaan asiasta? Ymmärtääkö miehesi mitä tilanne sinun ja teidän kannalta merkitsee?

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 24.04.2014 klo 01:30

niin se vain on, molempien on vapaaehtoisesti tahdottava yhteisiä asioita. Hae sinä itsellesi yksilöterapia-apua kaikin keinoin vaikkei toinen haluakaan. Sinulla on oma hyvä elämä ja toisella oman elämänsä sotku, johon on sinut saanut mukaan, mutta pidä sinä itsestäsi huolta ja hae itsellesi apua jollei toinen halua.🙂👍