Kun suhteen alku on ollut noinkin määrittelemätön, olet mielestäni kohtuuton, jos pidät Y:n toimintaa pettämisenä. Ette vielä tunteneet toisianne kovin hyvin; Y ei ehkä mieltänyt seurustelevansa. Totta, että olit sanonut Y:lle haluavasi tietää, missä mennään, mutta ehkä hän pelkäsi menettävänsä sinut, jos kertoisi? Ei ihan reilua, mutta inhimillistä? Episodin jälkeen hänellä ei tiettävästi ole ollut virityksiä.

Oli miten oli, Y ei voi tehdä enempää. Sinun on nyt päätettävä, haluatko jatkaa. Jos haluat, sinun pitää aktiivisesti katsoa asiaa toiselta kannalta kuin mihin olet tottunut. Tunteitaan ei oikein voi määrätä, mutta voi kuunnella, mitä ne sanovat ja ennen kaikkea olla toimimatta niiden mukaan. Tunteissa ei tarvitse velloa. Mieti, mikä pahan olon laukaisee ja voisiko sitä estää/helpottaa. Mieti etukäteen, miten voisit rauhoitella itseäsi ja estää ajatuksia menemästä vanhoille urille. Ajatuksesi eivät ole objektiivinen totuus tilanteesta. Et myöskään saa maksattaa Y:llä aiempia ”epäonnistumisiasi”. Ei ole mikään kohtalo, että kaikki suhteesi olisi tuomittu epäonnistumaan.

”Olen kyllästynyt olemaan se joka ymmärtää muiden huonoa käytöstä.” Onko nyt kyse Y:stä vai muistakin? Pelkäätkö tulla petetyksi, naurunalaiseksi? Että olet sinisilmäinen, jos luotat? Se, joka pettää, tekee väärin – ei se, joka luottaa. Häpeä ei ole sinun. Mietipä myös itseäsi: millainen on mielestäsi hyvä puoliso? Käyttäydytkö niin kuin hyvän puolison mielestäsi kuuluu? Mitä menetät, jos osoitat lämpöä ja rakkautta? Y:hän ei voi mitään päässäsi vellovalle vihalle ja katkeruudelle. Sinä olet siitä vastuussa.

Et saa varmuutta, ettei toinen koskaan ikinä pettäisi. Ei kukaan saa. Voitko itsekään olla täysin varma uskollisuudestasi? Jokainen suhde sisältää riskin tulla petetyksi, jätetyksi. Ja mitäpä me enemmän pelkäisimme kuin hylkäämistä. Sinä olet vastuussa omista teoistasi, Y omistaan. Mitä menetät, jos yrität luottaa? Katsoa suhdetta siltä pohjalta, mitä se on nyt, eikä mitä se oli tai mitä se pahimmillaan tulevaisuudessa voisi olla?

Kiitos vastauksestasi. Olen monelta osin samaa mieltä.
En todellakaan ole pystynyt käyttäytymään tämän suhteen aikana niinkuin yleensä pystyn, olemaan rento ja tässä hetkessä. Ja se on ihan täysin minun kyvyttömyyttäni antaa anteeksi. Se on ihan tiedossa ja vastuullani, tiedän olevani epäreilu. Koin reilummaksi katkaista suhde koska tämä on tämmöisenään huono kun en kykene kohtaamaan toista neutraalilta tasolta enkä unohtamaan. Tiedän ettei Y voi tehdä mitään enempää, tiedän etten saa asiaan koskaan mitään hyvitystä koska se on tapahtunut jo. Mennyttä.

En koe että Y olisi minua pettänyt. Mutta valehteli. Oli oma valintani lähteä tähän suhteeseen uudestaan kun tiesin paremmin, en siis syytä ketään tilanteestani.

Tietenkään kenestäkään ei voi olla varma ettei petä. Pelkään silti valtavasti nimenomaan sitä että minua pidetään hyväuskoisena hölmönä jonka tunteilla ei ole niin väliä, jonka kanssa voi pelata pelejä jos on itse kykenemätön tekemään ratkaisuja joista muille saattaisi tulla paha mieli. Näin on käynyt ennenkin ja siitä on jäänyt syviä haavoja. Näin on toiminut myös Y aiemmin. Tiedostan että maksatan osin vanhoja juttuja tässä suhteessa ja siitäkin on puhuttu. Itse en ole koskaan pettänyt vaikka tilaisuuksia on ollut. Koen että sellainen on toisen vahvaa aliarvostamista, sitä ettei kunnioita toista sen vertaa ihmisenä että viitsisi toimia suorasti. Tiedän ettei tämäkään ole niin yksioikoista mutta jotenkin ajatukset aina kääntyvät samaan kaavaan.
Jättämistä en pelkää, jos suhde ei toimi niin se ei toimi. Osaan elää yksinkin, siitä ei ole kyse.

Asiasta on tosiaan keskusteltu ihan rauhallisessa hengessä, koska haluan ymmärtää myös toisen kannan. Hyvinä päivinä en koe tarvetta heitellä kiviä, huonoina olen vihainen että taas se olen minä joka antaa anteeksi, vaikkei asia tietenkään ole niin mustavalkoinen. Ja asenteenikin on itsesäälinen.

En siis mitenkään tässä hakenut tukea omalle vihalleni, vaan objektiivisempaa näkemystä. Mitä sainkin, kiitos siitä 🙂

Kaivelin taas päätäni ja ehkä eniten olen loukkaantunut siitä ettei Y nähnyt mahdollista tulevaa suhdettamme sen arvoiseksi että olisi ollut suora ja avoin. Itselleni olen vihainen että koin taas toistavani vanhoja virheitä joissa ajaudun itseäni satuttaviin ihmissuhteisiin vaikka tämän ei pitänyt olla sellainen. Joka kerran jälkeen olen päättänyt etten valitse tietyn tyyppisiä ihmisiä tai tilanteita ja tämä vaikutti hyvältä. Mietin onko minussa joku vika ihmisenä kun petyn aina niin raskaasti, onko odotukseni avoimesta ja reilusta ihmissuhteesta ylimitoitettu? Vaadinko liikaa?

Tämäkin taas tietysti vain minun kokemukseni, tiedät että Y:n näkemys on eri, hän ei ymmärrä miten jonkun itsekäs käytös voi kääntyä siihen että etsii syitä itsestään. Eikä hänen mukaansa ollut kyse arvostuksen puutteesta, silti aina lopulta koen että kyse oli juuri siitä enkä osaa hyväksyä toista näkemystä koska itse toimin toisin. Kyseessä minun kyvyttömyyteni asettua toisen asemaan?

Y oli ajatellut, että te ette ole suhteessa, ja sinä loukkaannut siitä, ettei Y nähnyt tulevaa suhdetta suoruuden ja avoimuuden arvoiseksi. Mutta miten arvottaa suhdetta, jota ei vielä ollut? Minä uskon, ettei Y tarkoituksella sinua loukannut. Hän toimi väärin, mutta ehkä siksi, että halusi pitää sinut. Ei osannut tai uskaltanut tehdä toisin. Odotuksesi eivät ole ylimitoitettuja, mutta peräisin vähän armollisuutta. Meillä jokaisella on pimeät puolemme ja hetkemme, jolloin emme toimi niin kuin tiedämme olevan oikein ja reilua. Y on kai kuitenkin pahoillaan tapahtuneesta eikä ole antanut aihetta epäilyihin. Ja toisaalta, sinäkin tiedostat toimivasi nyt epäoikeudenmukaisesti häntä kohtaan.

Loppujen lopuksi sinä päätät, mikä sinulle riittää – haluatko yrittää päästä tapahtuneesta yli? Se on tietoinen päätös, joka vaatii toimintaa. Yli pääseminen ei mielestäni tarkoita sitä, ettei koskaan enää tuntuisi pahalta. Se on sitä, että hyväksyy ikävät tunteet ja ajatukset, mutta päästää sitten niistä irti. Minulla on ihmissuhteissani ollut (ja on vieläkin) jos jonkinmoisia kipukohtia, mutta ajattelen, että se kuuluu asiaan. Täydellisyyttä ei ole. Toistaiseksi hyvät puolet ovat voittaneet huonot.

Kun tulee huono päivä tai hetki, vakuutan itselleni, että se menee ohi. Tulee toisenlaisia päiviä. On ennenkin tullut. Olen käynyt syvällä, mutta huomannut, että sielläkin pohja tulee vastaan ja taas noustaan ylös. Keskityn muihin asioihin, teen jotain mukavaa. Kieltäydyn ajautumasta vanhoille urille ja jumittamasta, koska tiedän jo, ettei se toimi eikä ole minulle hyväksi. Puolisoni ei pääse pääni sisään eikä tiedä, mitä siellä on käynnissä – vain minä olen vastuussa siitä, miten annan ajatusteni vaikuttaa tekoihini. Loppuelämäksi on haastetta siinä, että toimii niin, mikä on pidemmällä tähtäimellä hyväksi, eikä hetken mielijohteesta. Ydinkysymys on siinä, haluaako nähdä vaivan.

Kiitoksia taas vastauksestasi. Olin jo paremmalla mielellä kun totesin että tässä suhteessa on enemmän hyvää kuin kuraa, ja että ehkä tämä tästä. Täydellisyyttä ei ole enkä sellaista edes kaipaa, olen kaukana täydellisestä itsekin. Kunnes taas erään onnettoman sattuman seurauksena ajatukset luiskahtivat omiin näkemyksettömiin ympyröihinsä.

Seuraavassa puran kiukkuani, toivottavasti saisin taas vastakkaisia näkemyksiä kuin omani sillä ne eivät ole tilannetta vuoden aikana paremmaksi muuttaneet...

"Loppuelämäksi on haastetta siinä, että toimii niin, mikä on pidemmällä tähtäimellä hyväksi, eikä hetken mielijohteesta. Ydinkysymys on siinä, haluaako nähdä vaivan."

Juuri tämä minua suututtaa, yritän itse miettiä asioita tuntia pidemmälle. Myös siltä kantilta miltä tekemiseni toisesta tuntuvat ja mitä niistä aiheutuu. Koen ettei Y halunnut nähdä sitä vaivaa, oli helpompi miettiä vain seuraavaan hetkeen ja selitellä itselleen että se on ok. (Että emme olleet sopineet uskollisuudesta, vaikka miten ihmeessä sellainen edes tulee puheeksi jos minun on annettu ymmärtää ettei ole mitään kesken? Ja Y tiesi ettei minulla ole mitään meneillään toisaalla. Sehän on täysin yksipuolinen sopimus silloin) Alun sotkusta on toki aiheutunut muutakin mielipahaa kuin pelkkä minun loukkaantumiseni, en kuitenkaan julkisesti erittele mitä. Enkä tietenkään itsekään aina onnistu, esim viimeisen vuoden kiukutteluni ovat osin epäreiluja ja tuntuneet varmasti pahalta toisesta. Se on ollut suurin syy miksi olen pariin otteeseen luovuttanut, koen etten osaa olla toiselle reilu. Toisaalta se tuntuu pahalta ja toisaalta ajattelen että hän on sen ansainnut. Pimeää.

Ja ei, ei meillä ollut suhdetta, mutta eikö tapailun tarkoitus ole mahdollinen parisuhde? Miksi pilata mahdollisuudet puhtaaseen pöytään jos on tiedossa että vanha on ohi? Y itse sanoi ennen sotkua että hänkin haluaa suhteen jossa voi olla avoin, silti ei ollut. Omien sanojensa mukaan on kuitenkin helpottunut että asia paljastui koska ei itse olisi uskaltanut kertoa eikä halunnut että olisi ollut salattavaa. Miksi sitten toimi niin että sitä oli? Minä en ymmärrä ja se tuskastuttaa koska selvästikään asiat eivät ole näin mutkattomia.

Viimeisin riitamme tuli viikonloppuna, kun olin Y:n asunnossa. En ole sinne millään tavoin halunnut asettua, sillä se on ollut hänen ja exänsä yhteinen asunto enkä ole sinne muuttamassa.
Jostain syystä Y oli jättänyt toisen yöpöydän laatikon auki, ja näin että siellä oli edelleen hänen exälleen kuuluvia tavaroita. Ex on kuitenkin jo yli kaksi vuotta sitten muuttanut pois. Jälleen kerran suutuin koska koen että entistä elämää hierotaan naamaani aina ja uudestaan. Y itse on sanonut ettei halua kuulla menneistä suhteistani tai tietää niistä juuri mitään. Itse olen matkan varrella joutunut kuulemaan enemmän tai vähemmän yksityiskohtia joita en ikinä olisi halunnut kuulla, kaikki tämä alun sotkun takia. (Suurinta osaa en ole edes kysynyt, ne on minulle kertonut joko Y tai Y:n ex)
Mielestäni olisi kohteliasta jo tässä kohtaa siivota ne exän tavarat jonnekin mistä ne eivät varmasti tule minua vastaan, olen kuullut ja nähnyt jo riittävästi ja Y:kin tietää sen. Lisäksi hän tietää miten herkillä olen edelleen asian kanssa.

Taas tuntuu ettei tästä tule yhtään mitään, en pääse loukkaantumisestani ja miksi minun pitää olla se joka ottaa näitä "iskuja" vastaan. (Aivan kuin Y ei olisi ollenkaan virheistään joutunut maksamaan tai ottanut minun huonoa käytöstäni vastaan..) Väsyttää, v#ttaa ja tekee mieli luovuttaa.

Alnus kirjoitti 19.2.2017 20:1

Viimeisin riitamme tuli viikonloppuna, kun olin Y:n asunnossa. En ole sinne millään tavoin halunnut asettua, sillä se on ollut hänen ja exänsä yhteinen asunto enkä ole sinne muuttamassa.
Jostain syystä Y oli jättänyt toisen yöpöydän laatikon auki, ja näin että siellä oli edelleen hänen exälleen kuuluvia tavaroita. Ex on kuitenkin jo yli kaksi vuotta sitten muuttanut pois. Jälleen kerran suutuin koska koen että entistä elämää hierotaan naamaani aina ja uudestaan. Y itse on sanonut ettei halua kuulla menneistä suhteistani tai tietää niistä juuri mitään. Itse olen matkan varrella joutunut kuulemaan enemmän tai vähemmän yksityiskohtia joita en ikinä olisi halunnut kuulla, kaikki tämä alun sotkun takia. (Suurinta osaa en ole edes kysynyt, ne on minulle kertonut joko Y tai Y:n ex)
Mielestäni olisi kohteliasta jo tässä kohtaa siivota ne exän tavarat jonnekin mistä ne eivät varmasti tule minua vastaan, olen kuullut ja nähnyt jo riittävästi ja Y:kin tietää sen. Lisäksi hän tietää miten herkillä olen edelleen asian kanssa.

Taas tuntuu ettei tästä tule yhtään mitään, en pääse loukkaantumisestani ja miksi minun pitää olla se joka ottaa näitä "iskuja" vastaan. (Aivan kuin Y ei olisi ollenkaan virheistään joutunut maksamaan tai ottanut minun huonoa käytöstäni vastaan..) Väsyttää, v#ttaa ja tekee mieli luovuttaa.

Ei tuossa ole mistään luovuttamisesta kyse, vaan terveestä itsesuojeluvaistosta. Tuo laatikon aukijättäminen vaikuttaa vähän tahalliselta, Y on halunnut testata rajaasi. Koska siis ei kukaan normaali ihminen säilytä eksänsä kamppeita nurkissaan. Tuossa laatikon auki jättämisessä on kyse epäsuorasta viestistä siihen, että Y on yhä tekemisissä eksänsä kanssa ja niinkin läheisesti, että tavaroita on hänen makuuhuoneessaan yöpöydän laatikossa JA ETTÄ JOS HYVÄKSYT TUON AUKIOLEVAN LAATIKON SISÄLTÖINEEN, ET LÄHDE TÄSTÄ SUHTEESTA POIS. Koska vaikka kuinka riitelisitte ja Y lupaisisi katkaista välit, niin laatikon kamat tulee tasanvarmasti olemaan sen luona, joko paremmassa tai huonommassa "piilossa". Jos et halua eksälaatikkoa elämääsi, kävele pois. Todennäköisesti joudut kokonaan katkaisemaan välit Y:hyn, mikä on normaalille ihmiselle henkisesti rankkaaa, mutta siitäkin selviää.

Sinun ei ole pakko jatkaa suhdetta, jos se tuntuu liian vaikealta ja jos tuntuu, ettei sinun tunteitasi huomioida. Ei kukaan eikä mikään siihen velvoita. Laatikkojuttu kuulostaa kurjalta. Elettyä elämää ei tarvitse pyyhkiä pois, mutta sen suhteen voi olla hienotunteinen. Enpä tiedä, yrittikö Y mitenkään tieten tahtoen sinua testata. Luulen, ettei hän vain ota sinua tarpeeksi huomioon. Se voi olla myös kapinaa: hän haluaa näyttää, että sinä et päätä, mikä on merkityksellistä.

Ja ei, ei meillä ollut suhdetta, mutta eikö tapailun tarkoitus ole mahdollinen parisuhde? Miksi pilata mahdollisuudet puhtaaseen pöytään jos on tiedossa että vanha on ohi? Y itse sanoi ennen sotkua että hänkin haluaa suhteen jossa voi olla avoin, silti ei ollut. Omien sanojensa mukaan on kuitenkin helpottunut että asia paljastui koska ei itse olisi uskaltanut kertoa eikä halunnut että olisi ollut salattavaa. Miksi sitten toimi niin että sitä oli? Minä en ymmärrä ja se tuskastuttaa koska selvästikään asiat eivät ole näin mutkattomia.

Minusta vain tuntuu, omankin kokemukseni pohjalta, että joskus täytyy hyväksyä, ettei kaikkeen ole järjellistä selitystä. Joskus ihminen tekee omankin logiikkansa vastaisesti. Jos ette pääse suhteen alkutaipaleesta jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, tulet törmäämään siihen aina uudelleen. Muissakin suhteissasi. Löydät aina jostain merkkejä, jotka muistuttavat siitä. Yhteisymmärrys voi tarkoittaa sitäkin, että hyväksytte olevanne eri mieltä ettekä nosta asiaa esille vaan keskitytte siihen, mitä on nyt. Tai sitten eroatte, ja olet oppinut, ettei tapailu tarkoita kaikille sama kuin sinulle.

Tavarat olivat kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen paikoillaan, kunnes hermostuin kunnolla asiasta ja ne siivottiin pois. Mittani tuli kuitenkin täyteen. Ei ollut isosta jutusta kyse.
Samaan aikaan Y: n exä pyysi palvelusta ja Y kysyi minulta onko se okei jos tekee, mutta samaan hengenvetoon totesi että tulee naputusta jos ei tee. Anteeksi mitä? Mikä oikeus exällä on enää vaatia mitään? Ja vaatiiko hän edes oikeasti vai kysyikö vaan ja tulisiko naputusta? Miksi exän oletettu naputus on pahempi kuin se että loukkaannun? Ilmeisesti ei ole.

Lopetin suhteen, etenkään kun Y ei ymmärtänyt miksi loukkaannuin kun ei ole edes tapahtunut mitään. Jospa taas kokonaan hetki ilman mitään ihmissuhteita kun en vaan näytä käsittävän näitä.